Ottakaa ihmiset selvää asioista ennenku ostatte sen kanin!!

Anonyymi

Taas on Tori.fi täynnä kodinvaihtajia etsimässä uutta kotia :/ Suurinosa vielä alle/vähän päälle 1v eli nuoria. Aika monessa ilmotuksessa syynä ajanpuute..vaiko sittenkin kyllästyminen kanin merkkailuun ja sotkemiseen?

Jos oot hankkimassa kania niin ENNEN sopivan kanirodun/yksilön etsimistä täytyy tutustua/perehtyä lajiin paremmin. Näin hyvä lemmikinomistaja tekee. Joten jos tulee mieleen joku kysymys nii kysy pois :) Vastaan 22v kokemuksella ja itsee lajiin erityisen hyvin perehtyneenä :)!

10

166

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      No minulla olisi kysymys. Ennenkin ollut kyllä kani mutta tätä ei tehnyt edellinen.
      Eli meillä ongelma on käsien pureminen, kani on vasta reilu 10vko vanha ja ollaan kädellä syötetty peölettiä ja hyvää tuoretta ruokaa. Epäilen itse että olisi tekemisen puutteesta, olenkin koittanut tehdä erilaisia aktiviteetteja (tunneli, herkkupiilo jne.) Tulee ikäänkuin etsimään ruokaa kädestä, ensin haistelee sitten nuolee ja lopuksi puree. Ei välttele ihmistä yhtään hakeutuu luokse ja rapsuteltavaksi hyppää syliin jo. Onko joku nälkäkiukkukin voisi selittää. Pitäisi vain olla parempi keino pyytää sitä ruokaa. Heinää on tarjolla koko ajan useammassa paikassa myös.

      Miten sinä tekisit tämmöosen tilanteen kanssa, etenkin kun on vielä noin pieni ja vasta tutustjmassa taloon.

      • Anonyymi

        Ah alkaa koulutus vaikuttaa. Kun pomppaa syliin ja nuolee käsiä saa pellettiä kun puree laitan kanin pois jos kaivaa laitan kanin pois. Huomattavasti vähentynyt pureminen ei vain ole kovin pitkälle kannattava tapa koska ei voi mielettömästi antaa pellettejä, heinän heittää syrjään kädestä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ah alkaa koulutus vaikuttaa. Kun pomppaa syliin ja nuolee käsiä saa pellettiä kun puree laitan kanin pois jos kaivaa laitan kanin pois. Huomattavasti vähentynyt pureminen ei vain ole kovin pitkälle kannattava tapa koska ei voi mielettömästi antaa pellettejä, heinän heittää syrjään kädestä.

        Tottakai se puree kun käsi ja sormet tuoksuu pelletille. Ihan oikein teet kun laitat sen pois sylistä silloin kuin puree. Jos siis puree ihan puhtaitakin käsiä niin tiukka ei ja murahdus perään eikä mitään huomiota kanille. Suosittelen myös antamaan ruuan kupista.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tottakai se puree kun käsi ja sormet tuoksuu pelletille. Ihan oikein teet kun laitat sen pois sylistä silloin kuin puree. Jos siis puree ihan puhtaitakin käsiä niin tiukka ei ja murahdus perään eikä mitään huomiota kanille. Suosittelen myös antamaan ruuan kupista.

        Jep, varmaan siihen siirrytäänkin, nyt kun tututumiset on tehty. Mutta ai että omaankin nenään pelletit tuoksuu hyvälle, tekisi mieli itsekin syödä :D Teelle tuoksuu.


    • Anonyymi

      Sitä mä mietin että kun monessa paikassa sanotaan että ranskanluppa pärjää viileämmässäkin kunhan on kunnon pesäkoppi jossa on runsaasti olkea, pitääkö paikkansa? Ja pärjääkö kyseinen rotu ilman lajitoveria jos kanin kanssa on noin. 2h päivässä(aika ei sisällä ruokintaa siivoomista vaan meinaan ihan vaan olla hänen kanssaan) vai olisiko kuitenkin järkevää ostaa 2 (naarasta samasta poikueesta)? Toivon että arvostat että otan asioista selvää ennenkun toimin. ❤️

      • Anonyymi

        Ehdottomasti kaveri oltava ulkokanilla. Ihmisen seura ei muutenkaan koskaan korvaa toisen kanin seuraa. Ja pärjää viileässäkin mutta talviturkin kasvattanutta kania ei saa tuoda sisälle eikä sisällä asunutta muuttaa asumaan ulos kesken talven.


    • Anonyymi

      Moikka, meille tuli alkuvuodesta kaksi hermeliini/leijonanharjas tyttöä. On luonteiltaan todella kilttejä kyllä, mutta merkkailevat aivan järkyttävästi!! Voiko tälle tehdä jotakin, vai menenkö vain pyyhe ja desinfiointiaine perässä pyyhkien, että ainakin pisuhajut saadaan irti matoista/lattiasta. Isommat pisut näyttäisi kyllä kummatkin tekevän pissalaatikoihin, joita on peräti 4x koko talossa. Puput saavat olla vapaana talossa ja lasitetulla terassilla. Onkohan heillä sitten liian iso reviiri? Vai pitäisikö merkkailuiden aikana pistää häkkiin ”jäähylle”? Kiitos jos kerkeät vastailla :)

      • Anonyymi

        Hei, naaraatkin tosiaan merkkailevat vaikka moni vielä luulee sen olevan vain urosten juttu.

        Usein merkkailuun ei auta kuin sterilisaatio,mutta sekään ei ole 100% tae merkkailemattomuudelle. Naaras kanit on suotavaa steriloida myös terveys syistä. N. 80% naaras kaneista omistaa muutoksia kohdussa jo yhden vuoden iässä ja iän karttuessa riski kasvaimiin vain kasvaa. Steriloinnilla vältätte myös kanien mahdollisesti tulevat veriset tappelut reviiristä valeraskauksien aikana :)

        Kun kani tulee kotiin olisi suotavaa pitää se alkuun parikin kuukautta aitauksessa josta löytyy sen tavarat yms. Lähteä siitä sitten pikkuhiljaa laajentamaan reviiriä. Tämä ehkäisee merkkailun aloittamista.

        T. Keskustelun aloittaja :)


    • Anonyymi

      Samaa mieltä! Kaneja hankitaan lapdillekkin lemmikiksi kun niin söpöjäkin ovat ja sitten onkin kallis, aika ja mielenkiinto loppuu ja kani tuhoaakin asioita! Ei lapsille lemmikeiksi ja ottakaa asioista selvää!

      • Anonyymi

        itse olen halunnut kaneja jo melkein vuoden. olen siis 12.v tyttö, mutta en tosiaan mikään kakara. olen kerännyt nyt 224€ rahaa mutta tarvitsisin lisää lapsen likkana olen jo ollut mutta ne ei ole kauhean helppoa kun ainoa pikkulapsi jonka tunnen asuu 1h 30min päässä minusta.

        asun isäni kanssa ja meillä on kissa ja koira, kanit tulisivat huoneeseeni ja saisivat olla aina kotona ollessani vapaana huoneessa ja kolmasosa huoneestani olisi niille häkki.

        olen lukenut joka päivä melkein vuoden ajan kaneista ja jne. joten tiedän sairauksista, rokotuksista, ruoka määrä per pv, jne.

        kissa ja koira eivät tällöin pääsisi huoneeseeni koskaan kun saisin isäni suostumaan. mutta en tiedä yhtään miten!! isäni vain sanoo ettei tule yhtään enenpää mutta en ymmärrä miksei perustele paremmin kun on sanonut ettei ole raha asiakaan.

        aluksi keräisin 500e mutta jatkaisin keräämistä kanit ja niitten tavarat ostettua jne

        ~kanitus


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Putin hoiti Suomen natoon ja myös Ruotsin

      Iso kiitos Vladimir Putinille. Hänen ansiosta pääsemme nyt Natoon. Putin halusi Naton lähelle ja nyt sai. Voimme tästä kiittää vain Putinia.
      Maailman menoa
      666
      8104
    2. Niinistö teki hetkessä Suomesta Venäjän ydinaseiden maalitaulun

      Kaiken lisäksi mies vielä lällätteli Putinille eilisessä tiedotustilaisuudessa ja käski katsomaan itseään peiliin. Kyllä vähän asiallisempaa käytöstä
      Maailman menoa
      467
      2345
    3. Voi Stefu ja sun kiivas luonteesi

      Sielä lentelee ullakkohuoneiston ikkunasta daamin vaatteet ja matkalaukut pitkin pihaa. Toisaalta,en ihmettele yhtään että tämä suhde päättyi näin,kyl
      Kotimaiset julkkisjuorut
      233
      2313
    4. Poliisi otti Stefun kiinni!

      Seiska tietää kertoa.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      147
      1880
    5. Ohhoh! Martina Aitolehti ja seurapiirihurmuri-Jesper ekassa yhteiskuvassa - Sutinaa Mallorcalla!

      Martina Aitolehti ja seurapiirijulkkis-Jesper nauttivat toisistaan varsin vauhdikkaissa merkeissä Mallorcalla. Aitolehti ei ole esitellyt rakastaan vi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      29
      1423
    6. Stefanilta tuli taas karu totuus Sofiasta

      Marokkolainen h*o*ra! Voi tsiisus kun mulla on hauskaa! Lumput lentää ikkunasta kun Stefu raivoaa h*uralleen🤣🤣🤣 Nyt ne popparit tulille, tästä tule
      Kotimaiset julkkisjuorut
      117
      1264
    7. Veikkaus: Miten The Rasmus pärjää Euroviisuissa?

      Euroviisuhuuma on ylimmillään, kun Suomi ja The Rasmus taistelee biisillään Jezebel. Bändi on tikissä, kunhan Lauri Ylösen ääni kantaa. Mitä veikka
      Viihde ja kulttuuri
      51
      1256
    8. Steppuli veressä

      Seiskan lööpissä Steppulilla naama ja nyrkit veressä. Ei tainnut ihan kamojen pihalle paiskominen riittää. Onkohan pistänyt kämpän tuusannuuskaks.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      76
      968
    9. Ootko onnellinen kun ei tarvitse

      nähdä tätä tyhmää naamaa enää koskaan? Multa se särkee sydämen, mutta minkäs teen. Vaikka olisi kuinka sinnikäs eikä hellittäisi, se ei aina auta.
      Ikävä
      65
      865
    10. Oletko nähnyt eroottiset kohuleffat? Fifty Shades Of Grey -trilogia tv:stä

      Fifty Shades -trilogia starttaa, kun nuori opiskelijanainen Anastasia tapaa rikkaan liikemiehen. Seksisuhdehan siitä starttaa, höystettynä sadistisill
      Suhteet
      7
      809
    Aihe