Varikonniemi

Näytti joku papparainen itkevän kolumnissaan Kaupunkiuutisissa, kuinka Varikonniemi näyttää junan ikkunasta ryteiköllä. Hän ehdottaa, että siitä tehtäisiin osa kaupunkipuistoa, eli käytännössä siellä törröttäisi muutama hoidettu puu jotta se miellyttäisi junamatkustajien silmää. Samalla tuhottaisiin Varikonniemen monipuolinen lintumaailma, se mikä tekee paikasta ainutlaatuisen. Joten jättäkää te junanikkunasta toljottavat Varikonniemi rauhaan. Luonnon moninaisuus vaatii ryteikköä. Ihmisen mieli tarvitsee lintujen konserttia. Ugh. Olen puhunut.
14221
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 14

Vanhimmat

Totta, myös ne ryteiköt ja lasten seikkailumetsät, ja lintujen turva-alueet tarvitaan. Ei kaikkea pinta-alaa nurmikoksi. Kas kun ei papparainen ymmärrä monimuotoisuuden päälle. Ei ole pakko katsella ikkunasta, jos niin itkettää ja surettaa.

Äänestä
  • Jos lukisitte tarkemmin tämä papparainen on aiemmin ollut ryteikön säilyttämisen puolella. Nyt kääntänyt takkinsa. Todennäköisesti ei enää siis myisi sähkölaitostakaan, vanhuus tuo viisautta, kyllähän tuo ryteikkö voisi olla puisto jossa vaikka pöytiä ja frisbeekorit. Täytyy muistaa että vieressä asuu porukkaa ennen ei asunut.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jos lukisitte tarkemmin tämä papparainen on aiemmin ollut ryteikön säilyttämisen puolella. Nyt kääntänyt takkinsa. Todennäköisesti ei enää siis myisi sähkölaitostakaan, vanhuus tuo viisautta, kyllähän tuo ryteikkö voisi olla puisto jossa vaikka pöytiä ja frisbeekorit. Täytyy muistaa että vieressä asuu porukkaa ennen ei asunut.

    Sellainen steriili puisto löytyy jo linnapuistosta. Ja ryteikön vieressä on muuten aina asunut porukkaa eikä se ole niitä häirinnyt.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sellainen steriili puisto löytyy jo linnapuistosta. Ja ryteikön vieressä on muuten aina asunut porukkaa eikä se ole niitä häirinnyt.

    Oletko sinäkin asunut siellä ryteikössä?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oletko sinäkin asunut siellä ryteikössä?

    Miksi minulta kysyt en voi tietää? Kysy ryteiköltä.

    Äänestä

Sairiossa siinä junaradan vieressä on hoidettu alue, ovat saaneet sinne peräti nurmikkoa, ja jatkuvasti haisevaa mäntykaarnakatetta matalien pensaiden alle. Aina tulee. Puut sitoisi tuulta.
Kersojen leikkipaikka laitettu sinne aneemisten nurmialueiden keskelle. Haisee mäntynkaarnakatteen lisäksi DDR. Liekö demarit olleet suunnittelemassa, virikkeiden puutehan tekee lapsesta aikuisena demarin.

Äänestä

Voiko varikonniemessä telttailla?

Äänestä
  • Epäilen. Tai siis periaatteessa voi, mutta joku tulee jossain vaiheessa häätämään pois.. Alueella on ulkoilureittejä ja paljon ulkoilijoita.

    Äänestä

Varikonnemeen voitaisiin raivata ilmainen pysäköintikenttä raidematkaajien käyttöön.

Äänestä
  • Eiku tekemään koska maksat.

    Äänestä

Niin on ei kyllä tarvi säästää risuakaan matalaksi kaikki.

Äänestä

Ei Varikoniemi kauan siitä junan ikkunasta näy, aika pian ohi mennään.
Harmi, jos lopun matkaa sitten kuitenkin itkettää.
Voi olla niinkin, ettei siinä kauan näy sitä ryteikköäkään.
Eiköhän joku intohimoinen grynderi senkin alueen vielä rakenna täpötäyteen järvinäköala ym. ökyasuntoja. Kaupungistamme alkaa kadota viheralueet ja metsiköt kerrostalojen tieltä.

Äänestä
  • Arkkitehtonisesti ala-arvoisten kerrostalojen, s.o.

    Äänestä

Taas matalaa 3-5 kerroksen lättänää. Eikö nyt olisi jo aika rykäistä Hämeenlinnankin kunnon 50 kerroksen torni tai vaikkapa pari-kolme?
Sellainen, missä on merinäköala, eli ylimmistä kerroksista näkee Tallinaan :).

Saatanan pannukakuissa kukaan halua asua, muutaman vuoden päästä maisemat ovat pelkkää pusikkoa, pysäköityjä autoja ja vastapäisen talon seinää.

Nykyajan Kannelmäkeä perkele.
Tehkää nyt 2000-luvun lasitorni jonnekin, niin tänne haluaisi joku maksukykyinen muuttaakin.
Saatanan betonielementtilättänät valkoisine tai harmaine kaakeleineen on niin nähty.
Ihmiset eivät halua enää samaa paskaa ja 400 tonnia tuollaisesta peruselementtikopista keskinkertaisin näkymin on kyllä aivan perseestä.

Sen verran saa, jos ikkunasta näkyy avoin maisema ja auringonnousut sekä -laskut, maisema vesistöineen.
Hämeenlinnassa kaupungin hienoimpaan maisemaan rakennettiin kaatopaikka ja teollisuus- ja varastorakennusten alue. Korkealle mäelle, erinomaiselle hiekkakankaalle jumalauta teollisuutta ja kaatopaikka.

Vittu teidän järjenjuoksuanne.
Ehdotan kaatopaikan siirtämistä torille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Näytti joku papparainen itkevän kolumnissaan Kaupunkiuutisissa, kuinka Varikonniemi näyttää junan ikkunasta ryteiköllä. Hän ehdottaa, että siitä tehtäisiin osa kaupunkipuistoa, eli käytännössä siellä törröttäisi muutama hoidettu puu jotta se miellyttäisi junamatkustajien silmää. Samalla tuhottaisiin Varikonniemen monipuolinen lintumaailma, se mikä tekee paikasta ainutlaatuisen. Joten jättäkää te junanikkunasta toljottavat Varikonniemi rauhaan. Luonnon moninaisuus vaatii ryteikköä. Ihmisen mieli tarvitsee lintujen konserttia. Ugh. Olen puhunut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu