Olen tässä jo pitempään ihmetellyt miten monet kolleegat pystyy kokoajan hankkimaan uutta kalustoa ja investoimaan. Itse tullut siihen tulokseen että itsellä ei taida olla tuota riskinkantokykyä, vai onko se sitten ammattitaidon puutetta.
Meillä ei ole investoitu käytännössä mihinkään kymmeneen vuoteen ja urakoittijoidenkin käyttö on minimaalista rajoittuen paskan levitykseen.
Nyt onkin pikku hiljaa herännyt ajatus että pitäiskö sitä kuitenkin lähtee tähän mukaan ja rakentaa uus pihatto ja hankkia vähän tehokkaampia koneita. Meillä on kuitenkin kohtuu hyvä 45 pään karja ja pinta-alaa riitävästi laajentamiseen 140 lypsävään.
Maitotilan pyörittäminen
6
171
Vastaukset 6
- Anonyymi
Kannattaako tehdä 2miljoonan velka, ja pankille velkavankeuteen, mieti sitä.
- Anonyymi
Kannattaa. Hesan jullihan täällä kertoo miten rahaa tulee.
- Anonyymi
kissan kellokaskii taes taluttoo kantturasa karjaportin veräjästä sissään jo parkymment vuotta sitte.
- Anonyymi
Nyt viellä niitä naurattaa joilla velkaa kurkihirteen asti.
Katsotaan taantuman aikana kun korot hyppää ylös. Niin laulu muuttuu.
Ei ole kaukana. - Anonyymi
Yksi lehmä tuottaa 4000e vuodessa. 150 lehmää = 600.000e vuodessa. Siihen päälle tuet 300.000e. Kulut järkevällä kalustolla, mukana kaikki menot pääomakuluineen suunnilleen 150.000e vuodessa. Kyllä kannattaa!!!
- Anonyymi
Jos on tuo tulopuoli noin hyvin hallussa, voisitko avata myös tuon menopuolen muutamalla rivillä. Ettei olisi ihan tuulesta temmattua.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 50979
- 95953
Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."
Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i19825- 120764
Anteeksi J-mies
Anteeksi että myötävaikutin siihen että rakastuit minuun, jota et voi koskaan saada. Viimeksi kun näimme ja katselimme t115735Olet nainen ollut vaikein rasti
Eniten olet tunteitani myllännyt ja niitä kuluttanut, ja tuottanut. 🤔36663- 45646
Minä muistan
Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol45610Kenen viisautta on ollut laittaa tie väärällä murskeella pilalle
Kenen viisautta on ollut kun Siimeksen/Kylmänpurontie pantu pilalle kun on ajettu liian karkeaa mursketta. Rengasliikke22596- 19596
- 46568
- 38559
Siinä kävi mies nyt niin että tämä ämmä muuttaa ulkomaille
Vuonojen maa kutsuu, joten ei hätää. Et kuule minusta enää. 😂 Lycka till! Ämmä riittää.72548- 33543
Koska Martina viettää aikaansa lapsiensa kanssa
Äiti vaan juoksee miehen perässä Tallinnassa, Lontoossa, Turussa. Kyllä oli kätilö oikeassa, kun sanoi, että ei olisi ka136509Ähtäri on taas TV: n ja radion ykkösuutinen
Uusi podcast on julkaistu ja on nyt kuunneltavissa. Mot on tehnyt hyvää työtä! Mikko Savola ja kepu ei ota mitään vast44506- 25502
Mitä muuta on olemassa kuin lisääntyminen
Jos mies ei pääse lisääntymään niin mikä hänen osansa elämässä on? mitä jää jäljelle? Hän on vain muiden palvelija kok108500- 47495
Pahkalassa tapahtuu
Mitäs on tapahtunut yöllä pahkalan kerrostaloilla.oli poliisia ja ambulanssia taas vaihteeksi7487