Unta vai tota

Asun keskellä suurehkoa kaupunkia. Iltaisin olen havainnut että ääniä kuuluu eteisestä, postiluukkua raplataan.
Näin että karvinen käsi yritti lukkoa aukaista. Väänsin vain yhden sormen kämmensellkää kohden.
Nyt olen varautunut ottaman sekä sormenjäljen että DNA näytteen yrittelijältä.
Onko tuomittavaa jos puukolla, joka on eteisen pöydällä, leikkaan sormen irti ja vien sen poliisille tutkivaksi. Tietysti heti. ettei ala haisemaan.
1<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Voi olla, että on rangaistavaa, koska rosvoillakin on oikeutensa. Joskus tuntuu, että paremmat kuin muilla, saavathan he aina esimerkiksi avustajan, oikeudenkäyntiin veronmaksajien piikkiin.
Sinuna minä tekisin seuraavaa: kun karvainen käsi ilmaantuu postiluukusta seuraavan kerran, niin nappaa hohtimilla, tai pihdeillä sormesta kiinni, etkä päästä irti ennen kuin poliisi saapuu paikalle.
Rosvon tarkoitus on poistaa takalukitus postiluukusta käsin.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Asun keskellä suurehkoa kaupunkia. Iltaisin olen havainnut että ääniä kuuluu eteisestä, postiluukkua raplataan.
Näin että karvinen käsi yritti lukkoa aukaista. Väänsin vain yhden sormen kämmensellkää kohden.
Nyt olen varautunut ottaman sekä sormenjäljen että DNA näytteen yrittelijältä.
Onko tuomittavaa jos puukolla, joka on eteisen pöydällä, leikkaan sormen irti ja vien sen poliisille tutkivaksi. Tietysti heti. ettei ala haisemaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu