Asunko kolhoosissa

Olen vuokirannut kerrostalosta omaan asumiskäyttööni asunnon. Tämä on minun kotini. Minä asun täällä. Maksan tästä asumisestani vuokraa.

No, talossa on naapureita, jotka kuitenkin ajattelevat, että tässä asutaan suuressa kivassa kommuunissa, jossa kenelläkään (tai ainakaan minulla) ei ole yksityisyyteen, oman elämän elämiseen oikeutta. Ei ole oikeutta.

Naapuri pitää kirjaa tekemisistä. Naapuri ei tykkää siitä sun tästä. Ei tykkää. Täällä pitää tehdä niin kuin naapuri sanoo. Niin, tarkennetaan juttua niin, että naapuri puuttuu aivan tavalliseen elämään kuuluviin asioihin. Naapuri haluaa määrätä. Naapurin ajanviete ja harrastukset taitavat keskittyä päätoimisesti muiden ihmisten tarkkailemiseen. Naapuri haluaa kommentoida tekemisiäni. Naapuri ei tokikaan tule suoraan itseltäni kysymään tai kertomaan mielipiteitä (edelleen painotetaan, että normaalia elämään, ei siis mitään meluamista ja juhlimista, kovaäänistä musiikin soittamista tai muuta vastaavaa, vaan aivan normaalia elämää) suoraan päin naamaa.

Naapurille tulee meikäläistä ikävä, kun olen pitempään poissa. Kun saavun kotiini, niin heti kuuluu seinän takaa tai yläkerrasta kommentit poissaloon. Asiattomuuksia syytäen. - Siis miltä se nyt vaikuttaa, kun kotiin tultuansa rupeaa naapurin puolelta kuulumaan täysin älytöntä mökellystä...

Jos naapuri kokee, että hänen omassa elämässään ei ole mitään vikaa, on työtä ja asuntoa ja omaisuutta ja kaikki menee hyvin, niin mitäs se sitten kommentoi toisten tekemisiä. Luulisi olevan niin paljon päivissä tekemistä ja puuhaa, että naapuriin ei kiinnitä mitään huomiota. Niin, ei meikäläinenkään toki kiinnittele sen enempää huomiota, mutta kun se tarkkailija rupeaa ääntänsä korottamaan niin kuuluuhan ne kommentit.

Oma huomioni kuitenkin on, että kommentoijilla ja tarkkailijoilla ei ole päivissä tekemistä (yöaikaan toki ainakin joillakin heistä vahvaa aktiivisuutta kuuluu olevan, rapussa kolisee ja ulko-ovi käy vähän väliä...). Ja siitä kai se kommentointi ja tarkkailuhalukin johtuu, kun sitä vaan on niin sanotusti pistetty tähän taloon asumaan, siis ovat säilössä täällä. Kannattais sitten sen asunnon hankinnassa avustaneen auttaa myöskin sillä tavalla, että näille tyypeille syntyisi sitä normaalia elämää, sitä työn täyttämää arkea, niin olisi vähemmän harmia asuintalossakin. Mutta eräillä paikoin sosiaalinen apu rajoittuu siihen, että annetaan kundeille asunto ja se siitä... Olkoot siellä miten taitaa ja kuten haluaa. Säälittävää kun nuorilla kundeilla menee elämä hukkaan! Yrittäisivät itte sitten saada koulupaikan tai töitä.... Nuorillahan on niitä mahdollisuuksia. Vaan nämäpä meinaavat käyttää mahiksensa naapurikyttäämiseen ja häirintään!

On toki niitäkin jotka ovat jo spurguvaiheeseen päässeet. Niitten kanssa olisi kyllä parasta kun ne sijoitettaisiin tosiaankin jonkinlaisiin kommuuneihin, joissa saavat puuhastella keskenään mitä haluavat ja olla kuten haluavat. Nää tyypit, joita pitäisi paimentaa jokaisen asian kanssa. Lastentarhaa!

Voitte kysyä naapuriltani mitä tahansa meikäläiseen liittyvää, hän kyllä kertoo tietonsa. Hahah haha.
2107
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Onko aloittaja hono setsuaali?

Äänestä
  • Vuokraloinen omistaa vain päällään olevat vaatteet. Sen vuoksi on kova tarve "omia" myös sossun piffaama läävä.

    Asuinkerrostaloissa ei ole yleensä suuria vaikeuksia päästä omistusasuntoihin, kun tarve moiseen tulee korjausten tai kuntokartoitusten tiimoilta. Mutta vuokraloisten läävät... tuppaa isommissa yhtiöissä olemaan aina useampikin vuokraläävä, joihin pitää AINA mennä "kotikäynnille" poliisin avustuksella. Vuorkaloiset kun niin kiivaasti haluavat varjella harhakuvitelmia "omasta" asunnosta.

    Vaikka netissä selitetään, että vuokra on valittu just siitä syystä, ettei tarvi sitoutua mihinkään, ollaan vaan vapaana kuin taivaan lintu ;-D

    Reilu 10 vuotta sitten vuokraloisilla oli myös tapana kehuskella autoillaan. Tyylilaji oli se perintienen - tonnin ritsan takalasissa tarra "oma ja maksettu". Tällöin siis kehuskeltiin, ettei omistusasuja omista mitään, jos asunnosta on lainaa, mutta vuokraloisen auto oma oma.

    Vuokraloiset eivät yhtään tykänneet, kun heitä muistuttettin tosiasioista
    - omistusasunto on omistusasujan omaisuutta, vaikka omistajalla olisi asuntovelkaa
    - auto, jota varten on otettu lainaa, onkin useimmiten rahoitusliikkeen omaisuutta siihen asti kunnes velka on maksettu kokonaan pois

    Joten tyypillinen vuokraloinen omistaa vain päällään olevat vaatteet, vaikka muuta kuvittelee.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen vuokirannut kerrostalosta omaan asumiskäyttööni asunnon. Tämä on minun kotini. Minä asun täällä. Maksan tästä asumisestani vuokraa.

No, talossa on naapureita, jotka kuitenkin ajattelevat, että tässä asutaan suuressa kivassa kommuunissa, jossa kenelläkään (tai ainakaan minulla) ei ole yksityisyyteen, oman elämän elämiseen oikeutta. Ei ole oikeutta.

Naapuri pitää kirjaa tekemisistä. Naapuri ei tykkää siitä sun tästä. Ei tykkää. Täällä pitää tehdä niin kuin naapuri sanoo. Niin, tarkennetaan juttua niin, että naapuri puuttuu aivan tavalliseen elämään kuuluviin asioihin. Naapuri haluaa määrätä. Naapurin ajanviete ja harrastukset taitavat keskittyä päätoimisesti muiden ihmisten tarkkailemiseen. Naapuri haluaa kommentoida tekemisiäni. Naapuri ei tokikaan tule suoraan itseltäni kysymään tai kertomaan mielipiteitä (edelleen painotetaan, että normaalia elämään, ei siis mitään meluamista ja juhlimista, kovaäänistä musiikin soittamista tai muuta vastaavaa, vaan aivan normaalia elämää) suoraan päin naamaa.

Naapurille tulee meikäläistä ikävä, kun olen pitempään poissa. Kun saavun kotiini, niin heti kuuluu seinän takaa tai yläkerrasta kommentit poissaloon. Asiattomuuksia syytäen. - Siis miltä se nyt vaikuttaa, kun kotiin tultuansa rupeaa naapurin puolelta kuulumaan täysin älytöntä mökellystä...

Jos naapuri kokee, että hänen omassa elämässään ei ole mitään vikaa, on työtä ja asuntoa ja omaisuutta ja kaikki menee hyvin, niin mitäs se sitten kommentoi toisten tekemisiä. Luulisi olevan niin paljon päivissä tekemistä ja puuhaa, että naapuriin ei kiinnitä mitään huomiota. Niin, ei meikäläinenkään toki kiinnittele sen enempää huomiota, mutta kun se tarkkailija rupeaa ääntänsä korottamaan niin kuuluuhan ne kommentit.

Oma huomioni kuitenkin on, että kommentoijilla ja tarkkailijoilla ei ole päivissä tekemistä (yöaikaan toki ainakin joillakin heistä vahvaa aktiivisuutta kuuluu olevan, rapussa kolisee ja ulko-ovi käy vähän väliä...). Ja siitä kai se kommentointi ja tarkkailuhalukin johtuu, kun sitä vaan on niin sanotusti pistetty tähän taloon asumaan, siis ovat säilössä täällä. Kannattais sitten sen asunnon hankinnassa avustaneen auttaa myöskin sillä tavalla, että näille tyypeille syntyisi sitä normaalia elämää, sitä työn täyttämää arkea, niin olisi vähemmän harmia asuintalossakin. Mutta eräillä paikoin sosiaalinen apu rajoittuu siihen, että annetaan kundeille asunto ja se siitä... Olkoot siellä miten taitaa ja kuten haluaa. Säälittävää kun nuorilla kundeilla menee elämä hukkaan! Yrittäisivät itte sitten saada koulupaikan tai töitä.... Nuorillahan on niitä mahdollisuuksia. Vaan nämäpä meinaavat käyttää mahiksensa naapurikyttäämiseen ja häirintään!

On toki niitäkin jotka ovat jo spurguvaiheeseen päässeet. Niitten kanssa olisi kyllä parasta kun ne sijoitettaisiin tosiaankin jonkinlaisiin kommuuneihin, joissa saavat puuhastella keskenään mitä haluavat ja olla kuten haluavat. Nää tyypit, joita pitäisi paimentaa jokaisen asian kanssa. Lastentarhaa!

Voitte kysyä naapuriltani mitä tahansa meikäläiseen liittyvää, hän kyllä kertoo tietonsa. Hahah haha.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu