Mitä mieltä olet nuorempien sukupolvien maallemuuttoinnosta ?

Anonyymi

Voiko muutamalla lampaalla, kanoilla ja kasvimaalla taata toimeentulon perheelleen niinkuin jotkut ihanteellisesti tuntuvat kuvittelevan ?

20

101

    Vastaukset 20

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Miltei jokainen tämän ikäinen on maalla elänytklapsuutensa, ainakin kesälomat mummulassa.
      Se työmäärä, minkä maalaistalon väki joutuu tekemään, vie mehut varmasti innokkaalta kaupunkilaiselta, joka ei ymmärrä, mihin kyntensä iskee, jos maaseudun rauhaan muuttaa ja asettuu. Kuinka iso karja on oltava, että se kannattaa, millaiset eläinsuojat on rakennettava, EU-vaatimuksien mukaan on elettävä.
      Luin kerran erään tyttären murheellisen kirjoituksen, jossa hän suri, että äiti, entinen ison talon emäntä, ei saanut viranomaisilta lupaa pitää lemmikkinään yhtä lehmää, vaikka sille olisi ollut nykyisessä paikassa ihan hyvät olosuhteet. Äiti olisi tarvinnut edes yhden lehmän hoivattavakseen, kun oli vuosikymmeniä sitä työtä tehnyt. Eipä vain onnistunut.

    • Anonyymi

      Onnistuu se sosiaalituen varassa. Suuri osa kaupungin lähiöissä elää jatkuvasti tekemättä mitään työtä. Miksei sitten maallakin, muutama kana ja lammas rattona.

    • Anonyymi

      Aika utopistisilta kuulostavat joskus ihmisten "Paluu luontoo/maaseudulle"-
      suunnitelmat.
      Suunnilleen kuvittelevat lampaistaan tuossa tuokiossa tulevan villasukkia
      eikä mitää tarvitse ostaa. Rahaa ei tarvitse. Ruokaa "ilmaantuu"
      vähällä vaivalla.

      • Anonyymi

        Voi ei ! Onhan tuo koettu, ja siitäkin selvitty. Mikä siitä jäi lapsillekin, on osoittatunut hedelmälliseksi saarelaisillekin! Mikäs pakko heidän em karjaa pitää, palkat juoksee, ja eläkkeet alkaa olla ajankohtaisia.

        Silti maanläheisyys ja viljely on heillä tiedossa,...pitivät kuulemma meitä 'hippieinä' kun muutettiin aikanaan Sipooseen vanhalle tilalle . Hyviä vuosia kaikkiaan ❤️

      • Anonyymi kirjoitti:

        Olisit vain reilusti ollut sini-sirkku, koska olet mieleiseni kirjoittaja palstalla. Hyvin otit kantaa tuohon SkillaN;nin moittimiseen, koska sehän oli aivan törkeää, verrattuna meidän "sinun ja minun" moitteisiin.

        Lukiessani sinun kirjoituksia, niin varmasti olemme myös tavanneet tuntemattomina silloin, kun asuit siellä Lippajärvellä ja ehkä jopa Auroran puistossa, saati Glimsissä. Jotenkin ihanaa, kun kirjoittelet minullekin tutuista maisemista, kuten sieltä, missä nyt asut.

        Kyllähän EU-liittyminen teki vaikeaksi maalla asumisen ihanuuden, koska muistan, kun menimme lomalla kananmunia hakemaan tutusta naapurista, niin ne pilaili, että ei ole kanoja, koska niilläkin täytyy olla korvamerkit nykyisin..

      • Kristiina23 kirjoitti:

        Voi miten ihanaa Kristiina sinun tyylisi tunnistaa 😊)) Niinpä, monet tututkin joutuivat punnitsemaan, onko mitään mieltä.
        Aikanaan ollessani pyynnöstä mukana Sipoon maatalous politiikassa, joutui Jan Magnus Jansson Porvoossa myöntämään, ettei tiedä miten Suomi pärjäisi ilman EU:ta

        Muuttihan se pientilojen raatamista, tilojen missä lapsityövoimasta otettiin mitä tarvittiin, mutta mutta,..lähtihän siitä teollisuus aikanaan,...
        Vaan ihanaa aikaa se oli, niin kauan kuin voimia riitti 😊))

        Voi hyvin Kristiina, kiva kuulla sinustakin. 🌷

      • sinisiru kirjoitti:

        Voisinpa jatkaa tästä itsekin "maatalon emäntänä" lapsuudessani, kun isäni "pestasi minut kahden leskimiehen " kodinhoitajaksi", olin 12-v, koska siellä oli kuollut emäntä ja lehmäkin oli lypsettävä aamuin- illoin..

        En minä sitä kokenut silloin mitenkään kauheana, sillä osasinhan minä lehmän lypsää ja ukoille vellin keittää, kuten leivät ja karjalanpiirakat paistaa.

        Karmein muistoni on siitä, jonka olen jo joskus kertonut, kun fillaroin kouluun ja esiliina olikin "lehmän paskassa" ja esiliina täytyi silloin olla aina koulussa.

        No, sitä en muista, kuinka siitä selvisin, tuskin tuli arestia, koska kai opettajakin tiesi, mitä tein.

      • Anonyymi
        Kristiina23 kirjoitti:

        Kiva minustakin Kristiina23, että kirjoitat taas täällä. Juuri äskettäin jaoimme ystäväni kanssa näitä lapsuusmuistoja. Samoin hän oli 12-vuotiaana isänsä apuna maatilan töissä. Poikia ei silloin vielä perheessä ollut, joten tytön piti kelvata. Aikaisemmin olen täällä kertonutkin sukulaisperheestä ja lasten asettumisesta puuttuvan vanhemman saappaisiin. Katkerana kukaan heistä ei muista lapsuutensa työntekoa.
        Voi varmasti ajatella niin, että he saivat noista kokemuksista itseluottamusta, oppivat elämänhallintaa...

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        No niin. Taas hävisi kirjautuminen. Eli demeter1 oli asialla..))

    • Se aloituksen kommentointikin jäi...
      Olen samaa mieltä siitä, että hiukan romantisoitu kuva saattaa nuorilla olla maalla elämisestä.
      Etätöiden tekeminen voisi vielä onnistua, mutta se kaikki muu...
      Kyllä ne kokeilut pakkaavat aika lyhyiksi jäädä, mutta yrittänyttä ei laiteta.

      • Anonyymi

        Takavuosina oli tv:ssä tosielämän sarja kaupunkilaisista, jotka muuttivat maalle elämään 1800-luvun tyyliin. Hyvin se istui suomalaiseen maalaiselämään, ryytimaa, karja, puulämmitys, elikoiden hoito jne. Keittiössä hella ja kantovesi.
        Eivät pärjänneet poloiset mitenkään. En enää muista, mitä kaikkea siellä tapahtui, mutta se jäi mieleeni kun yksi kilpailija-isäntä oli ylpeä siitä, että oli tehnyt puita talven varalle. Hänellä oli varmaan motti hakoja siinä pilkottuna. Äkkiä olisi kyllä vilu iskenyt, jos olisi sillä varastolla yritetty lämmintä pitää. Mutta hän sentään osasi kirvestä käyttää oikein päin.
        En muista pitikö naisväen lypsää, mutta sen muistan, etteivät osanneet ollenkaan hoitaa taloutta, tehdä aikakauteen sopivista tarvikkeista ruokaa, siivota ja tiskata ilman apuvälineitä.

        Suomalainen nuori osaisi varmasti elää yksinkertaisissa maalaisoloissa, kiitos kesämökkien, joiden idea on tähän asti ollut elää yksinkertaista ja työteliästä kesäelämää kantoveden ja rantasaunan varassa, usein öljylampun valossa. Tosin nykypäivän mökeissä pitää olla kaikki nykyajan mukavuudet, joten ne eivät enää toimi opetustehtävissä nuorisolle.
        Mutta kyllä he varmasti kuitenkin pärjäävät, olemme me sentään vielä niin lähellä niitä vanhoja hyviä aikoja
        Mkr.

    • Anonyymi

      Kännäpis viljelmä on ainut millä pärjäisi ilman maatalous tukiaisia?

      • Anonyymi

        Sisäministeri on antanut takuut tukiaisten maksamisesta, vaikka tulisi kato taikka sato näille"kännäpis"viljelmille.

    • Anonyymi

      Ne maataloustuet ovat vieneetkin maatalouuden ihan pihalle, ahneus on tullut!
      Jotkut hamuaa maita ja mantuja kun joka hehtaarista saa tukea!
      Ei ole väliä, tuleeko mitään, tuet juoksee joka tapauksessa.
      EU. oli karmea virhe ja vielä markan vaihto, siis liittyminen euroon, pahin moka jota ei saa koskaan senaikaiset päättäjät anteeksi, m.m. Paavo Lipponen.

      • Anonyymi

        Ai, me perittiin mökkipalsta, entinen torppa ja 5 ha maata siinä ympärillä. Miten me nyt saisimme ne tuet?

    • Sitä mieltä, että se on hienoa.
      Joitakin kertomuksia on tullut luettua nuorista maallemuuttaneista, jotka ovat onnistuneet kotiutumaan.
      Työtä kyllä tietävät tehneensä pärjätäkseen.
      Toinen luku on sitten ne haihattelijat, jotka ovat pelkkien kuvitelmien varassa.
      Jos taajaman ulkopuolella asuu, monin paikoin on yksityistiet, joista erikseen maksetaan. Tulisijojen nuohoukset muistettava.
      Lähin jätepiste voi olla parin kilometrin päässä.
      Kiinteistöverot tulee joka pirtistä ja pirtin paikasta.
      Lämmitykset, pihojen hiekoitukset, lumenluonnit itse järjestettävä.
      Vain jotain mainitakseni.

    • Anonyymi

      Sori vaan, mutta EU ei periaatteessa vaikuttanut maataloustukiin mitään.
      Ihan turha EU-ta syyttää. Tukia on maksettu 60-luvulta asti.

      Nyt osa tuista kiertää EU:n kautta, sinne maksamiamme rahoja palautuu
      tukina maatiloille ja osa tuista maksetaan kansallisina tukina
      niinkuin ennenkin eli Suomen valtio maksaa itse maanviljelijöille suoraan.

      Maanviljelijä saa tukia viljelemistään maista,
      mutta voi saada myös muita tukia
      mm. "maisemointitukia" niistä maista joita ei viljele ollenkaan.
      Jos niissä jotain kasvaisi, niistä ei tarvitse edes korjata satoa.

      Eli hakemuksia vetämään vaan !
      Ilman hakemuksia ei mitään saa.

      • Anonyymi

        Tukirahat maanviljelijöille lähtevät palkansaajan ja eläkeläisten kukkaroista.

    • Eikös nuo maisemointituet ole aika harvinaisia, käsittääkseni.
      Pitää myös muistaa, ettei maanviljelijät ole ainoita tukien saajia.
      Maataloustukiahan saavat erilaiset yhtiötkin ja kasvisten viljelijät ja taisi olla porotaloudet. Luettelot löytyvät kyllä googlaamalla.
      Puhumattakaan kaikista muista yritystuista, joita valtion kassasta maksetaan.
      Veroja maksavat muutkin, kun palkansaajat ja eläkeläiset.
      Veronmaksun rajat ja prosentit löytyvät nekin googlettamalla.
      Jos maataloudesta tuet poistettaisiin, ruoka kallistuisi huomattavasti.
      Tuottajista moni joutuisi lopettamaan, omavaraisuus vaarantuisi. Työttömiä tulisi laumoittain.

    • Anonyymi

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuinkahan monen

      Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran
      Ikävä
      77
      798
    2. Mies, kumman ottaisit mieluummin

      176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?
      Sinkut
      147
      778
    3. Kauan mökötetään toisillemme?

      Loppuelämäkö? Vai oisko jo pussailutreffit?
      Ikävä
      57
      676
    4. Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."

      Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y
      Tanssii tähtien kanssa
      25
      663
    5. Anteeksi mies

      En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.
      Ikävä
      47
      654
    6. Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi

      Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.
      Ikävä
      46
      634
    7. Eikö olisi mukavaa

      Jakaa arki yhdessä mies. Tämmöisin aatoksin.
      Ikävä
      44
      597
    8. Laittaisit viestin suoraan!!

      Haluaisin...
      Ikävä
      31
      531
    9. Oot komea

      etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n
      Ikävä
      20
      523
    10. Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla

      Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä
      Lapua
      27
      521
    11. Mieti oikeasti

      Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.
      Ikävä
      27
      506
    12. Jonkun mussukka ajanu rallia

      S- Marketilla. Vautsi vau.
      Hyrynsalmi
      6
      476
    13. Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan

      Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee
      Maailman menoa
      404
      470
    14. Se oli molemminpuolinen limerenssi

      Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭
      Ikävä
      81
      469
    15. Onko kaivattusi

      Hoikistunut?
      Ikävä
      30
      436
    16. Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että

      Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.
      Ikävä
      29
      421
    17. Rydman, herätys!

      "Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 3
      Maailman menoa
      63
      420
    18. Minä kyllä odotan nainen

      että sinun kanssa voisin jutella asioista ihan oikeasti.
      Ikävä
      39
      415
    19. En laita sulle viestiä

      Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii
      Ikävä
      39
      404
    20. Helena Ahti-Hallberg napauttaa - Näin hän kommentoi Vappu Pimiän TTK-lähtöä

      Vappu Pimiä jätti Tanssii Tähtien Kanssa -juontajapestin viime kauden lopuksi. Nyt on erilainen kausi, kun Pimiä ei ole
      Tanssii tähtien kanssa
      3
      400
    Aihe