Ostin slovakiankuvazin pennun 2 v sitten. Sen kanssa on ollut aivan lukematon määrä ongelmia joita en jaksa tähän laittaa kuten ei ole oppinut sisäsiistiksi. Koiralla on todella kova haukku ja olemme saaneet siitä runsaasti valituksia naapureilta vaikka asumme maalla melko isolla tontilla. Isoin ongelma on kuitenkin koiran vihaisuus. Se pyrkii heti kiinni tuli kuka vaan kylään tai edes kävelee tietä pitkin talon ohi. Meillä on korkea verkkoaita, mutta koira on mennyt siitä läpi useita kertoja. Lapsia ja aikuisia tämä koira ei erottele joten olemme koko ajan kuin pommin päällä. Mitä tahansa voi tapahtua. Meillä on ollut useita koiria aiemmin, kuten saksanpaimenkoirasekoitus, suursnautseri ja bokseri. Kasvattaja ei ota mitään kantaa, käskee vaan kouluttaa koiraa kovalla kädellä. Ei huoli koiraa takaisin ilmaiseksikaan, vaan pyytää meiltä korvausta muka jostain kuluista jos etsii sille uuden kodin. Tämä kasvattaja on rotuyhdistyksen mukaan pitkän kokemuksen omaava ja kovin "tuottelias", mutta sen verran suostuttiin sanomaan että hänen koirillaan on ollut paljon haasteita käytöksen suhteen. Mieheni sanoi että koira lähtee piikille jos yhdenkin kerran vielä käy kiinni ja on tässä poliisitkin käyneet tietysti.
Vihainen slovakiankuvaz
9
1105
Vastaukset
- Anonyymi
No voi, olisko laumanvartija yhdistyksestä apua tsi neuvojia ongelmaanne?
Laumis tarvii sosialistaa nuorena,eli kuljettaa paljon ihmisten ja koirien ilmoilla.Kotipihaa ne tietty vahtii,se kuuluu rotuun.Meillä koira oli rauhallinen kaupunkikävelyillä ja viersissa paikoissa,kotona tuijotti vieraat ja haukkui.
Kovaa koulutusta en suosittele,se voi kääntyä omistajaansa vastaan,ja välit koiraan menee.Meillä oli 12 vuotiaaksi asti.Ihana,omapäinen,luotettava.Eritavalla koulutettava kun muut rodut.Ja tosiaan vahtikoira,jota ei pidä ottaa.Ellei ole perehtynyt ns.laumanvartijan sielunelämään.Meillä ei koskaan purrut ketään,ei tosin altistettu tilanteille joissa olisi yksin vastaanottanut vieraat.Kaupunkikävelyillä ja näyttelyissä oli kaikkien kaveri.Kotona vahtikoira.Aidat on oltava pitävät.Kehuin ja palkalla kotona koulutettiin.Ei koskaan kurittamalla,niin ei koiria kuulu kouluttaa. - Anonyymi
Joskus lopetus on ihan inhimillinen vaihtoehto, varsinkin kun kyseessä on iso laumis. Ei se koirakaan jatkuvasta aggressiosta ole onnellinen, joten kannattaa pohtia lopetusta myös koiran kannalta, jos ei apuja löydy laumanvartijan tuntevasta kouluttajasta tai ihmisestä. Tsemppiä, mutta tehkää päätös ennen kaikkea koiran kannalta. Eli ei kertoon seuraavalle.
- Anonyymi
Missä tilanteissa se on purrut? Karkureissuillako, vai vieraiden tullessa?
Miten sitä on koulutettu ja sosialistettu vieraisiin?
Voisitko ottaa yhteyttä rotuyhdistykseen yms?
Kumma ettet kasvattajalta saanut apua,surullista myös.Nuori koira viellä,kymmenisen vuotta elämää olis jälellä.Koita etsiä rotiyhdistys tai juuri joku laumanvartijayhdistys tai vastaava,ja kyselet sieltä jos osaisivat auttaa.Lopetus viimeinen keino, jos et muualta apua saa. - Anonyymi
Koira on väärässä paikassa. kuuluu lammastilalle susien kanssa seurustelemaan
- Anonyymi
Sudet ei tule alueille jolla on laumiksia.Koirien kumea haukku,ja korkeat sähkö aidat pelottaa susipoloja.Ne hakeutuu pihoille joilla lampaita,pikkukoiria tai kissoja.
- Anonyymi
Hänet kyllä tunnetaan. Porvoolainen, todella ylimielinen vanhempi nainen.
- Anonyymi
Kova koulutus neuvoksi kasvattajalta?
Se aika on ohi, kun koiria kasvatettiin kovalla. Pentuna se ehka toimi, mutta aikuista koiraa ei kannata kovalla opettaa, on sitten iso tai pieni. Kylla Kuvazkin oppii palkitsemalla tavoille. - Anonyymi
Slovakiancuvac on rotu kylläkin...ja tuolla kasvattajalla ei ole v.2018 syntynyttä pentuetta.
Jos ei tiedä omistamaansa rotua eikä koiran syntymäaikaa, niin....
Mutta tuo Porvoolainen jalostaa mitä jalostaa...- Anonyymi
Kannattaa itse opetella lukemaan. Ensinnäkään aloittaja itse ei kertonut kuka tuon elukan on kasvattanut. Toisekseen hän kertoi OSTANEENSA pennun tuolloin, ei että se olisi syntynyt pari vuotta aikaisemmin. Koiraa on tuolloin voinut kuvata pennuksi, vaikka se olisi syntynyt tyyliin vuoden 2017 puolella. Niin tai näin, aivan turha sinun on tyhmyyttäsi tulla siihen vetelemään mutkia suoriksi, kun vaihtoehtoja löytyy yllin kyllin, jos haluaa lähteä spekuloimaan.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Näitä venäjä-faneja tuntuu edelleen vaan riittävän - kummallista
ja lähinnä siis ihan suomalaisia. Mitä hienoa ja hyvää he näkevät maassa joka on diktatuuri, maassa jossa ei ole sananv4083187Sanna on pakottaja, domina
Pakotti sadistisessti työttömät hakemaan töitä, josta seurasi hirmuinen työttömyys. Näin on asia, jos uskomme Hesarin k882348Ulkoistin makuaistini Yleisradiolle
Nyt voimme luottaa siihen, että Virallinen Totuus tekee maistelutyön puolestamme. Me persulandiassa arvostamme priimaa,12319Skodan hankintaan painostaminen toi potkut
Kylläpä on kovat keinot käytössä, kun on yritetty pakottaa hankkimaan Skoda painostuskeinoilla. Kyllä valinnan pitää oll211990Niinistö neliraajajarrutteli Natoon liittymistä vielä sodan alettua
Myöntää nyt itsekin, mikä jo aikaisemmin tiedettiin. Marin vei Suomen ja Ruotsin Natoon. "”Myönnän auliisti jarruttelle1811504Kokoomus on Suomen kommunistisin puolue
"Hallituksessa on erimielisyyttä siitä, kuinka suuri osa veronkiristyksestä hyvitetään datakeskuksille uudella erillisel111347Sukupuolen merkitys elämässäsi?
Jäin tuossa toista ketjua lukiessani miettimään seuraavaa ... Kuinka paljon koet sukupuolesi vaikuttavan/vaikuttaneen el2011139Kyllä minua hävettää nainen tämä tilanne
niin kuin se teki silloin aiemminkin. Monellakin tasolla ei minulta sopivaa. Herätät minussa vain niin vahvoja tunteita,441082- 92979
Iltalehden evästeasetukset
No nyt pomppas! Avasin Iltalehden sivut ja niin kuin silloin tällöin sattuu, sivusto kysyi evästeasetuksia, joihin ylee119962