On sitä nyt valitusta näillä marjojen ostajilla, kun ei thaimaalaisia saada tänne Suomeen satoa korjaamaan metsistä. Yleensä kun sato alkaa olla poimittavissa, alkaa valitus siitä kuinka pakastamoissa on myymätöntä marjaa ja ulkomailta tulee halpaa marjaa markkinoille...
Eikö tässä ostajien kannattaisi nyt ilmoittaa Suomen kansalaisille yhdessä tuumin, että nyt otetaan marjat metsistä talteen suomalaisin voimin ja siitä maksetaan LOPULTAKIN käypä hinta uurastuksesta.
Jos laitetaan vaikka lakalle 15 euroa, mustikalle 7 euroa, ja puolukalle 5 euroa kilolta lähtöhinnaksi, pelkäämpä pahoin että jonoja saattaisi ostopaikoille syntyä.
On aivan varmaa, että ostajia Suomestakin löytyy kotimaisista raakaaineista tehdyille tuotteille.
Marjojen ostohinnat olisi aikoja sitten pitänyt sitoa indeksiin.
Nämä ulkomaalaiset ovat melkein ilman poimineet marjat näille ostajille, siitä he ovat moninverroin voitolla kuitanneet itselleen sievoiset ansiot.
Eikö tässä ostajien kannattaisi nyt ilmoittaa Suomen kansalaisille yhdessä tuumin, että nyt otetaan marjat metsistä talteen suomalaisin voimin ja siitä maksetaan LOPULTAKIN käypä hinta uurastuksesta.
Jos laitetaan vaikka lakalle 15 euroa, mustikalle 7 euroa, ja puolukalle 5 euroa kilolta lähtöhinnaksi, pelkäämpä pahoin että jonoja saattaisi ostopaikoille syntyä.
On aivan varmaa, että ostajia Suomestakin löytyy kotimaisista raakaaineista tehdyille tuotteille.
Marjojen ostohinnat olisi aikoja sitten pitänyt sitoa indeksiin.
Nämä ulkomaalaiset ovat melkein ilman poimineet marjat näille ostajille, siitä he ovat moninverroin voitolla kuitanneet itselleen sievoiset ansiot.
Vastaukset 126
Vanhimmat
Ketä ovat ne marjojen ostajat?
Suomussalmella Kiantama, Sotkamossa Polarika ja muutamia muita jalostamoja suomessa on.
He ovat tahkonneet vuosittain miljoonien voitot kaikille osakkaille, sillä jokainen tietää sen, että voitot on alalla aivan valtavat.
Nyt kannattaisi vetää yhtäköyttä meillä poimioilla ja oottaa hinta sinne lähemmäs kymppiä marjoilla ja paria kymppiä hillalla, ennenkuin mennään metsään.
Toverit nyt on meidän vuoro tehä tili luonnonmarjoilla.
Soapihan sitä unie nähä. Milläpä ne jalostamot ylihintaset marjat soapi käsistään eis pienelläkään voetolla. Ei mihinkää senhän "jokaenen tietää"
Hyveä tossa oli se, että kannustetaan kansoa marjanpoemintaan. Loppu oli sitte sitä ihtejään.
Toverit!
Polarika ei ole Sotkamossa. Otahan edes vähän seleveä ennenku kirjottelet.
Tovereita ollaan, muttei lahtareille myyvvä ilimaseksi ja eipä myyvvä ollenkaan. Akka poimii meille talavenmarjat ja hyviähän niitä on talavella napostella.
Nythän jalostomot voivat ostaa suoraan poimijoilta niin jää väliportaiden raha osuudet pois .
Jalostamoillakin on ostomies pihassa ostamassa, ei ne ite ehi ostelemaan, kun marjoja tulee ovista ja ikkunoista. Tiesitkö tämän toveri?
Siinäpä oikein tosimies!
Sovinistisika poemittaa marjat "akalla" ja sitten niitä talavella naposteloo.
"Toverit" huomenna jaetaan kiväärit, ne jotka saavat pistoolin ovat upseereta!
Eläpäalapa sotimaan.
Eläpä häpäse sikkaa vertaamalla sikkaa minnuun!!Minähän autan akkaa koko ajan patistamalla sitä marjamehtään ja muihin työntapasiin. Aina kun akka on tullu marjametästä niin oon yrittäny auttaa marjojen perkkaamisessa jos oon ehtiny. Kiirettä on pijelly usseimmiten.
Lumperilla näkyy olevan yksinoikeus suomi24:ssa "lahtari"-sanan käyttöön.
Niinhän se saa toisia täällä loukata ja päteä. Ei sen kesteluja poisteta.
Paskoja paikkoja.toivottavasti konkassa kaikkk
Venäjällä ollaan tovereita. Suomessa kavereita.
Siinä ero, että kaverit voi vakita, mutta toverit tulee järjestelmän mukana. Buahahhahhaaaa!
Mutta kun mamut poimii marjoja niin poimurilla repivät mustikan varret irti. Ilmankos saavat kuraa niskaansa. Eivät osaa poimia oikein. En minä kannata vino silmiä meidän metsiin. Eihän mekään mennä vinosilmien metsiin. Hahahaha
Hämeenlinnassa mansikka tilalla tuli ylimääräinen maksu kun mamut teki niin paljon ilki valtaa. Suuret määrät ripivät raakileita irti varstivat valehtelivat ei olla poimittu mutta auton alle olivat piillottaneet kun maksun aika ruli olet rasisti hihhhh. Joka paikassa huutavat rasismia näin suomalaisten viha yltyy. Miks ei osata edes käytöstapoja huoraa huudetaan. Ovat kaikki tottuneet saamaan ilmaiseksi hihhh. Mutta nyt ei onnistu monta mamua on pitänyt poistaa pellolta kun käytös on hyvin huonoa. Nuoret lapset pelkää. Ja moni muukin.
Kaikki vaan marjamehtään kun kypsyvät, mutta elekää myykö niitä vaan syökää ite, niin ostajia harmittaa.
Kyllä,ja voihan sitä myydä suoraan halukkaille jotka eivät ite pysty poimimaan.
Juuri näin. Ystäville ja tutuille jotka eivät kykene jostakin syystä.
Niin se entinen mieskin kosti VR:lle. Osti menopaluulipun Helsinki - Rovaniemi - Helsinki, eikä menny koko junaan. Mahtose VR:ää ottoa irrikkaan.
miltä näyttää sato ennuste tälle kesää.
Hyvältä. Suurenmoiselta! Suot on pian keltasena ja metät mustikoista sinisinä ja näkkyy kaikki puolukat kukkivan.
Hyvälle näyttää marjasato,tänä vuonna lähtöö marjan nuusa ja jos on ahne poimija niin tienestiäkin kertyy ! Toimitan myyntimarjat suoraan kotiovelle.
Saapi talven varastot täyteen itelel ja marjakeisarit jää nuolemaan ahneita näppejään.
Hallitus tukee marjakeisareita miljoonilla.
Hallitus on luvannut maksaa marjayritysten ja ostomiesten yhden vuoden tappiot ja toivotaan tämän poikkeustilan menevän siinä ajassa ohi.
Suomi on tasavalta. Ei keisarikunta!
Mahtaapa se marjakilonhinta vieläe mukaella kullonnii sitä, minkälaenen meärä niitä on metissä ja soella poemittavaksi. Huonona vuonna enempi kilolta, hyvänä vuonna vähempi. Ei semmosta kiinteätä hintoa oo, eikä tuu.
Miksihän tuota loestavoa itejoa ei oo nuo metänomistajat älynny käötteä, jos se on nuin heleppoa sanella hinnat. Voepi se jeähä peä vetävän käteen!?
Hyvin näyttää k.suomeen tulevan ,mustikkaa, lakkaa runsaasti,puolukkaa ja vadelmakin näyttäs ok. Saa kerrankin rauhas itelle kunnon satsit,ei ole vieraspoimijat joka nurkalla. Vaik eivät ole minun paikoille osuneet yhtäkään kertaa ennenkään. Mut monien. Hyvältä näyttää.
Navetasa on kypsymässä raakaa lakkaa voe ens viikolla myydä tehasukolle 12 e kg
Paljonko ruukaat lorotat vettä lisäksi.
Lakka ei kypsy. kun se on varresta irrotettu roakana. Pehmijää se tietennii, mutta ei oo maku kaksinen. Tyhmä on joko semmosie ostaa. Varmaan keltasta jahvoa vielä lisukkeena!
No ne pittää sitten poimia varsineen.
Kuulehan LumperiA. Ihan varoituksen sanana. Ettei kannata täällä jauhaa sitä paskaa. Pysy vaan siellä muoris hameen alla. Joku kato voipi tietää missä asustelet ja voipi tulla kusiset paikat jossain vaiheessa. Jos joka asiaan puuttuu ja esittää suurempaa tietäjää kuin oikeasti onkaan.
Jaaaaa...täällä saa uhkailla!!!!
Saathan sinä tänne tulla niin akka pistää sinut hammeen alle niin opit jottai sinäki. Sielläkö nuuhkit pari tuntia elämän mennoo niin eiköhän uhkailut laannu ainaki vähäsen.
Miten joku voi vetää porot sieraimeen Lumpurin mukavista jutuista ? Sehän on vain piristävää ettei kaikki ole totisia torven soittajia ! Pitäähän sitä olla mielipide joka asiaan vaikkei aina oikea olisikaan,vai onko parempi vastata kuten nuoret:emmä tiiä.
Samaa mieltä kanssasi. Kirjoita lumperi anonyyminä niinkuin kaikki toisetkin.
Minä komppaan ,hyviä juttujahan se Lumperi kirjottaa,mitä nyt joskus savolaisia,eteläsuomalaisia ja porvareita mollaa mutta eihän kaikista voi tykätä eikä tarvikkaan.
Ei oo uhkailua. Toteamus.
No ei varmana oo usseinkaan oikeita mielipitteitä vaan yrityksiä. En pysty parempaan.
Pitäsköhän tosiaan alakaa kerottaamaan anona!! Jos kaikki ei oo huomannu nimestä että olen A.Lumperi niin alan sitten kerottamman anona niin tunnetaan toisemme kaikki . Heipparallaaaa........
Elä elä hyvä Lumperi anoksi heittäy ,sinulla on oikeesti iso fanijoukko joka tykkää lukea mielipiteitäsi,eipä nuita räkyttäjiä varmaan ole kuin yksi tai korkeintaan kaksi joita selkeä mielipiteesi joistain asioista kaihertaa.
En uskalla kerotella anona. Akka jos lukkee kun sillä on yöllä aikaa joskus niin pannee minutki hammeensa alle.
Olisipa mullakin akka joka saattaisi tehä nuin mukavasti.
Ota se lupauksena, älä uhkauksena!
🤣🤣🤣
No tule sitten kun lupasit niin katotaan kumpi joutuu hammeen alle.
Sehän on ano. Ei tuon nimistä ihmistä oo olemassa, eikä tuon näköistä. Feikki mikä feikki.
Ei ne paskoa osta!
Jos täällä saa sotkea joka jutun sama mies, niin olisi hyvä että joku vähän poettas tuommosta pas.....aa.
Ketä tarkoitat ?
Jes jes jes ! Nyt se on varmaa. Thaimaalaiset ei tule. Miten jopparit suu laitetaan??
Jopparit ei ole siitä moksiskaan.
Marjafirmat eli jalostamot ne on pulassa, jos poimioita ei tule.
Ja poimioita tulee kyllä.
Pakko oli sen verran oikaista, mutta elä pety.
Mieti ennemmin niitä suomalaisia joilta menee työ ja toimeentulo juuri siksi, jos ja kun poimijat ei tule. Jopparit ei siinä rytäkässä ole niitä suurimpie kärsijöitä Vaan jalostamon henkilöstö.
Vieläkö naorattaa??
Kyllä sieltä jalostamolta liikenee marjamehtiin ihmisiä. Ei siellä niin kiirettä oo. Ja palkkaavat paikallisia jalostamolle. Ja vuorottelevat. Ketkä menee poimimaan jne.
Oletko niin lapsellinen että kuvittelet jalostomojen käyttävän ainoastaan kotimaista marjaa,lue pakkausselosteet niin näet! Nythän heillä on hyvä syy ostaa ulkomaista halvempaa.Monenko jalostamon toiminnan luulet olevan kiinni kotimaisesta mustikasta tai puolukasta?
Tulloo tulloo,missä asennossa se on nyt sinun suuvärkkisi ?
Meetkö lentokentälle heitä vastaan ?
Terrafamen ympäristöstä löytyy hyviä marjoja sieltä olen aina myyntiin poiminut. Kertyy äkkiä kiloja kun sisältää raskasmetalleja.
Eipä kerry litroja normaalie enämpi.
Kilohinnalla niitä ostetaan ja myydään. Älä sorru litrakauppaan!!
En osta kotimaista marjaa ennen kuin tiedän että on Suomalaisija poimijoita. marjatilalliset saavat valtavat tuet ja teettävät työt matalapalkalla sit vielä satokorvaukset. eivät anna kuittija edes kun marjoja ostaa
Eipä ole marjatilallinen ainoa tukiensaaja yhteiskunnassamme. Eikä varmaan edes suurimmasta päästä. Varmaan turhempiakin tukia maksellaan jos minkälaisin perustein. Tukiahan ne lapsilisät ja työttömyystuetkin ovat ja vuositasolla aivan eri luokkaa kuin jonkun marjanviljelijän tuet. Joten elä kehtoa!!
Elä sinä kehtoa sotkea taas työttömiä tähän. Ja heidän tukiaan.
Orjuuttamista jatketaan, hallituksen ilmoitus.
Jaa kun et vetänyt vielä sotakorvauksiakin mukaan !
Vihreäthän ne ovat kovaa sakkia,Ohisalo löi rajat kiinni ja Haavisto järjestää orjatyövoimaa,Persut ovat ihan lällyjä vihreitten rinnalla.
Täytyypä ruveta sulattelemaan vanhoja lakkoja pakkasesta myyntiin ja panna tilalle uusia joku sankko ja sata sankkoa myyntiin.
Ei kukaan sankkoja osta.
Minä kyllä ostan jos hinta on kohdillaan,tarve noin 100 kpl.
Sankkojahan jaetaan ilmaiseksi.
Mistä voipi hakkoo sata ?
Meet jonnoon sata kertaa.
paljonko tänne tulee taikkuja työhöön.
Toivottavasti riittävästi!
Niin, tympiihän se jos ei pääse pakkorahastamaan taikkuja romuautojen ja asuntojen vuokrilla. Kotimaisilta poimijoilta kun ei moinen rahastus onnistukaan, pirulaiset vaativat myynneistään rahat heti käteisenä eikä tyhjinä lupauksina.
Halavemmaksi tietenni tuloo majoitus Scandikissa ja taksilla marjamehtään, mutta mitä jeäpi hommasta käteen??
Seon tuo marjanpoiminta semmosta hommaa jotta siinä saa palkan jos tekee jotakin, mutta muut työtä tekevinään saavat palkan siitä jos menevät työmaalleen.
Eipä taida kertyä palkkaa urakka töissä muillekaan jos eivät mitään tee.
Toivottavasti eivät tule tänne ryöstettäviksi.
Ensimmäiset tartunnat jo ulkomaisilla poimijoilla,onko niitä tautipesäkeitä pakko saada tänne ja vielä Haaviston avulla ja valtion rahoilla!
Ei se Haavisto niitä tuonu tänne vaan nuo lahtarit jotta rikastusivat orjilla enemmän.
No ei suoranaisesti tuo mutta hänen avustajajoukkonsa neuvotellut ja pedannut tuloa viikkokaupalla että nämä ihmispolot saadaan tänne jottei marjojen poiminta jää suomalaisten harteille jolloin poimijoille pitäisi maksaa edes siedettävä korvaus ja lokkiparven osuus pienenisi.
TÄHÄÄN TULTAVA LOPPU.
Suomi oli karanteenissa ja nyt jopparit tappaa kansalaiset.
kuka ILKEÄÄ NIITÄ MARJOJA SYÖDÄ.
Kainuuseen ei saa tulla YHTÄÄN .
Joppareitten ahneus ajaa ihmisten terveyen eelle !
Jos ulkomailta tulee marjanpoimijoita, niin lisättäköön heille pakollisiin varusteisiin peräkärryssä kuljetettava p****huussi.
Moni metsästäjä syksyllä säästyisi koiransa pesulta, kun kokkareet olisi pois tien varsilta...
Suomalaisilla poimijoillako on sellaiset ,vai eivätkö pasko ollenkaan ?
Kyllä kai kaikki paskantaa vai mitä?
Kerräätkö koiran paskat pois metästä?
Lumperin itserakkaalla moukkamaisuudella ei ole rajoja.
Ei kannata yrittää ymmärtää aivoituksiaan.
Niin ja se saa kirjoittaa kenestä ja mitä haluaa. Ja loukata kirjoituksillaan. Niitä keskusteluja ei poisteta. Yrittää olla enempää kuin onkaan. Akkansa hameen alta huuteloo. Ja esittää tietävää. Pyh.
Itelles Pyh!
KALEVA 21.11.2019
" Metsästäjät suhtautuvat epäillen susien jätösten keruutalkoisiin – "Laitatte pussiin koko paskan, ettekä palastele", suurpetoasiantuntija ohjeistaa "
🎯
Maaliman sivu on metä'llä ja marjastaessa paska rutastu mehtään teällä Suomessae. Ei se ulukomoalaesen paska sen myrkyllisempeä oo. Hyvin joutaa eläenlahtarit koerasa pesemään
Sehän on hyövyistä kun sen mehtään rykäsee lannottaa kummasti ja marjat kasvaa valtavan isoiksi. Ennen sekotettiin ihmisten ja elukoitten jätökset ja sitten pelloille heittivät ja kyllä tuli vahvaa heinää.
Ei voi kaupassakaan enää käydä jos ne tulloo. Sen jälkeen on itellähi korona.
On se kyllä kummaa että marjat on tärkeämpiä kuin ihmisten terveys !
Miten se on nuissa ylikansallisissa hoivakodeissa meininki, siellä se vasta raha puhuu.
Ei kannata verratakaan sitä hommaa tähän hommaan.
Niin sitähän juuri tarkoitin,marjoja arvostetaan enemmän kuin ihmishenkiä !
vanhat kuoloo ja uusie tuloo tilalle
Joo ja ensivuonnakin varmaan tulee marjoja !
ukrainassa on paha tilanne koronasta ja taikuilla.
kyllä se vaan saadaan tauti levitettyä mitä sitten siiheen sanot.
Joo tulee tilaa uusille ihmisille.
Kuka noita KORONA MARJOJA ostaa ovat saaneet ydinvoima säteilyy venäjän puolelta Syöpeä tulloo
Jospa ne kiinalaiset ostaa ja Rumpin kansa.
Niin mutta ei marjoista haluta maksaa. Minulle naapuri sanoi sinä saat marjat ilmaiseksi siksi ei raaski maksaa. Johan.
Ulkomaalaisia poimijoita tulee Suomeen 2600, viisumit myönnetty.
Suomalaiset eivät kai pääse appelsiinin tai banaanin poimintaan noin vain ulkomaille. Tänne saa metsiin tulla mellastamaan kuka tahansa kynnelle kykenevä. Ei kuulosta kovin järkevältä 🥶
Vieraspoimijat voivat suksia hevonvittuun lobbaripaskaihmidskauppaajien kanssa!
Kahenviikonpäästä on Suomussalmellakin 300 thaipoimiaa, niin elkää olko jalostamoista huolissanne ja lisäksi 200 muuta ulkolaista poimiaa.
Kyllä marjat saadaan talteen, ja 7 euroa maksetaan tietysti, niinkuin joku esitti tuolla.
Voimia ja reipasta mieltä marjametsään😚😚😚😚
Onko mones konkurssi tulossa
Tullee kelle tullee muttei ainakaan kierosilimä suurisuulle.
Ja lehmät lentää
Vouhkalle jeäp luu käteen. Mustikkaa tulee heikosti Suomussalmelle
Paskapuhetta ja aiheetonta panettelua!!
Joo. Todella heikosti tulee mustikkaa. Lakkaa ei ollenkaan!
mitäpä jos jokainen poimii ihan ite ne omat marjat ja juuri senverran kun omaankäyttöön tarvitsee eikä yhtään enempää. ei myy niitä marjoja kellekkään niin johan rupee marjanhintakin nousemaan jos sillä joku "voittoa" tavoittelee
Jos noin tekee niin eihän ole marjoja muille joiden hinta nousisi.
Taijat olla vähä pöljä?
Ite oot, miten olemattoman tavaran hinta nousisi jos ei oo mitään mitä myydä.
Marjanvälittäjät varoittakaapa poimijoitanne, että nuotio pitää sammuttaa, nämä tekevät nuotioita metsään, eivätkä sammuta niitä, useita paloja sytyttäneet!!!