Marketissa oli edullisia mansikoita. Maukkaitakin. Nyt niitä on talven varalle pakkasessa.
Vastaukset 22
- Anonyymi
En muista kilohintaa.
Mutta ainakin viis vuotta net on odotelleet pakastimessa arvonnousua. Lehtitietojen mukaan tulossa poimijatilanteesta johtuen kehno mansikka vuosi. Siispä ensi talvena mansikan hinta nousee korkealle ja minusta tuleekin äveriäs mies, kun myyn pakastimen marjat hyvällä voitolla!
Ei kulu pakastemansikat, kaupasta saa ympäri vuoden tuoreitakin ja kaupan pakastemansikat on varmasti ainakin tuoreempaa vuosikertaa, kuin omat. Pari kertaa tälle vuodelle ostanut ylihintaisia kotimaisia mansikoita, onhan ne kyllä olleet ihan hyviä, kuitenkaan en viitsis niitä suotta pakastaa.
Aikonaan oli himassakin mansikkamaa ja niitä pakastettiinkin. Myöhemmin käytiin muutamia kertoja itse poimimassa tilalta niitä. Noh, parasta oli, kun sai syödä suoraan penkistä, se perkuu ja pakastaminen oli turhauttavaa. Koska siis mansikoita saa ympäri vuoden nykyisin kaupasta.
En kai oikein edes pidä mansikoista. Nyt jotain mansikkajäätelöä, jossa kaiketi on mansikkaakin, mutta hiton makeeta. Liikaa sokeria, mun mielestä mansikan pitäis olla aavistuksen kirpakkakin.
Vaan hyvää ruokahalua vaan pakastemansikoittes kanssa, meitsi taitaa ensi talvena syödä laadukkaita espanjalassa kasvatettuja tuoreita mansikoita. Jos syön.
=DW=Parasta mansikka on juuri poimittuna - tuli niitä syötyä. Pensasmustikkaa onkin ollut tuoreena kuukauden. Maistuvat hyviltä.
- Anonyymi
kaupan pakastimesta saa talvellakin halpoja pakastemansikoita, turha sitä omaa pakastinta kannattaa huudattaa muutaman mansikan takia.
samoin jos ostaa kaupasta lämpimän leivän, ja lykkää sen pakastimeen- Anonyymi
omia puutarhamarjoja, ja itsekerättyjä metsämarjoja kannattaa kyllä pakastaa
njj - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
omia puutarhamarjoja, ja itsekerättyjä metsämarjoja kannattaa kyllä pakastaa
njjJuuri näin, turha ostaa mansikoita, pakastaa ja sähköllä säilöä.
Puutarhasta ja metsästä saa kerätä ilmaista satoa, kellä on oma puutarha ja metsää lähellä.
m.t. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Juuri näin, turha ostaa mansikoita, pakastaa ja sähköllä säilöä.
Puutarhasta ja metsästä saa kerätä ilmaista satoa, kellä on oma puutarha ja metsää lähellä.
m.t.Jihuu. Huomenna vihin uuden jääkaappipakastimen käyttöön.
Ihan pikkasen mansseja, mustikoita ja karviaismarjoja pakkaseen tulen laittamaan.
Olen huono hamsteri. Kauppa lähellä ja marjoja ja hedelmiä saa vuoden ympäri.
Mutta jos nyt jotain.
Pakasyimeni poksahti aikoja sitten, joten ruokaa hankin parin päivän jaksoissa.
Eipä tullut hukkaostoksia tai ylijäämää.
Mutta jos tulee 2. aalto, on hyvä olla pikkupikkuvarasto.
Mitä mansikkaa olette tänä vuonna säilöneet?
Beng
En muuten halua olla päivääkään murmelina... Anonyymi kirjoitti:
Jihuu. Huomenna vihin uuden jääkaappipakastimen käyttöön.
Ihan pikkasen mansseja, mustikoita ja karviaismarjoja pakkaseen tulen laittamaan.
Olen huono hamsteri. Kauppa lähellä ja marjoja ja hedelmiä saa vuoden ympäri.
Mutta jos nyt jotain.
Pakasyimeni poksahti aikoja sitten, joten ruokaa hankin parin päivän jaksoissa.
Eipä tullut hukkaostoksia tai ylijäämää.
Mutta jos tulee 2. aalto, on hyvä olla pikkupikkuvarasto.
Mitä mansikkaa olette tänä vuonna säilöneet?
Beng
En muuten halua olla päivääkään murmelina...Minunkin iso pakastin vetelee viimeisiään. Seuraavaksi arkkupakastin romuksi ja yhdistelm kaappi tilalle.. Yhdenhengen taloudessa kätevämpi. Todellakin kaupoista saa pakasteita läpi vuoden.
Anonyymi kirjoitti:
omia puutarhamarjoja, ja itsekerättyjä metsämarjoja kannattaa kyllä pakastaa
njjPakastan vain omia marjoja - ostan ne ensin.
- Anonyymi
arvo.e kirjoitti:
Pakastan vain omia marjoja - ostan ne ensin.
pakasta vähän naapurin rouvankin omia marjoja, ties mitä herahtaa
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jihuu. Huomenna vihin uuden jääkaappipakastimen käyttöön.
Ihan pikkasen mansseja, mustikoita ja karviaismarjoja pakkaseen tulen laittamaan.
Olen huono hamsteri. Kauppa lähellä ja marjoja ja hedelmiä saa vuoden ympäri.
Mutta jos nyt jotain.
Pakasyimeni poksahti aikoja sitten, joten ruokaa hankin parin päivän jaksoissa.
Eipä tullut hukkaostoksia tai ylijäämää.
Mutta jos tulee 2. aalto, on hyvä olla pikkupikkuvarasto.
Mitä mansikkaa olette tänä vuonna säilöneet?
Beng
En muuten halua olla päivääkään murmelina...Ensi maanantaina ostan 5kg Polkaa, jos viikonloppu on sateeton. Hinta on nyt 34€/5kg.
Elokuussa ostan 5kg Malwinaa, jos hinta on samaa luokkaa.
kylmätotuus
- Anonyymi
Hyvää lopputalvea näin ollen.
- Anonyymi
Kaikkien joilla on vähänkin tilaa, johon voi sijoitta kylmäkontin, niin kannattaa vuokrata tai ostaa sellainen, tai useampikin, jotka sitten täytetään mansikoilla, joilla voi mahdollisesti esim. 30- vuoden jälkeen olla jopa kaksinkertainen kilohinta, verrattuna kullan kilohintaan.
- Anonyymi
Meinaat, että hankkisi jonkinlaisen aikakapselin.
Beng
Mä sain sen. Mut hertsileijat asennus meni ketutoilleen. En raksinut tarkastusta.
Se heiluu kuin haavanlehti ja on etukenossa kuin sillä olisi skolioosi.
Ovi aukeaa 90 ° kuin saluunan ovi.
En voi vielä pakastaa.
Pah.
Ja vielä kerran pah. Riippuu siitä miten kalliiksi kultansa hinnoittelee - voihan kullankin hinta vanhetessa puolittua.
- Anonyymi
Myyvät litrahinnalla.
Tai ainakin myivät, toreilla. Aiheesta ollut monesti polemiikkia, jostain syystä tälle vuodelle ei niin. Vaan, sanoohan sen järkikin, litrahintoja mahdoton vertailla, koska marjat erikokoisia. Iteasiassa ei ihme, että toreilla pitävät kiinni litroista. Saavat myydyksi ilmaa. Lisäks ostajat luulee pärjänneensä kaupoissa, kun mitat kukkuroillaan. Toisekseen ovat mielissään, kun pohjalla olleet suuret mansikat ovat sitten pussissa päällimmäisinä.
Muistan kerran, kun torikauppias oikein suuttui, kun kysäisin kilohintaa.
Pienemmillä ja tasakokoisemmilla marjoilla litrahinnoissa vähemmän ilmaa, ilmaa kuitenkin. Jokatapauksessa, mun mielestä paino on ainoa rehti yksikkö. Tietenkin vois saivarrella sokeripitoisuuksista, vitamiineista jne. Kansanliike, jotta rehtiäkauppaa myös marjakauppaan?
=DW= - Anonyymi

=DW=Muistatko. milloin olet ostanut irtomansikoita, joiden mittana on ollut litranpänikkä?
Laitettiinko marjat muovipussiin vai "selkäreppuun"?
Vuosikymmeniiä täällä on poimittu irtomansikat rasioihin, joihin marjoja mahtuu ½ litraa ja ne menevät myyntiin rasioissa.
Mansikka on niin herkkä marja, ettei sitä voi "rumpsutella" astiasta toiseen, vaan ne kerätään 3kg: marjakoppiin, jotka tyhjennetään varoen 5kg:n laatikoihin.
Matemaattinen kykyni ei riitä laskemaan, miten paljon ilma painaa laatikossa marjojen koosta johtuen, jossa on 5kg mansikoita. Laatikon painohan tietenkin vähennetään marjojen painosta.
Tietysti on myös laskettava, miten paljon pienten tai suurten marjojen perkuutähteet vaikuttavat marjan hintaan.
Eikä sovi unohtaa sitä, miten paljon aikaa kuluu ostajalta/säilöjältä marjojen perkaamiseen ja säilömiseen niiden koosta riippuen. Myös ostajan palkka/eläke on otettava huomioon, kun lasketaan, onko yleensäkään mitään järkeä koko touhulla.
Ne vanhat pakasteesi saat viedä biojätteisiin, koska niissä ei enää oikeastaan mitään ytyä ole.
Vielä yksi juttu tuli mieleeni marjoista.
Niiden sisältöhän on suuremmaksi osaksi silkkaa vettä.
Eikö olekin suurta hulluutta maksaa vedestä hintaa, jota marjanviljelijät tuotteistaan pyytävät?
Kyllä jonkin puolueen pitäisi nousta takajaloilleen moista ryöstöä vastaan.
Vähemmästäkin on kansanliikkeitä tehtailtu.
kylmätotuus
- Anonyymi
En ole tohtinut ostaa vielä yhtään rasiaa, kun siinä avoimena möllöttävät. Meillä 5 kg 40 euroa.
Olen myynyt Kauppatorilla kukkasiakin, eikä ostaja kysellyt kosteusprosenttia - muuten olisi saanut mennä ostamaan olkikukkia.
- Anonyymi
Luomumansikan pöyristyttävä hinta.
Silmiini osui mansikan hinta eräällä luomumansikkatilalla ja olin pyörtyä luettuani jutun.
Eikö ahneudella ja kuluttajien älyttämisellä ole enää mitään rajaa?!
https://mansikkakoskinen.fi/tuoretuotteet/mansikka-luomumansikka/luomumansikka-hinta-2018-mansikan-hinta/
Linkkini taisi mennä päin hatelikkoa. Jos niin kävi, niin yritän laittaa uuden linkin.
Linkin piti kertoa mansikan hinta v.2020.
5kg luomumansikkaa maksaisi 80 euroa.
Eihän kukaan voi olla niin tyhmä, että maksaisi noin älyttömän hinnan mansikoista olivatpa ne luomua tai "normiviljeltyjä". Kaupassa ne ovat puolta halvempia.
Täällä "mansikka kaupungissa" asuvana tiedän, että hinta on aivan törkeän ylihinnoiteltu ja ettei koko luomumansikkaa ole olemassakaan,
kylmätotuus- Anonyymi
Kyllä tuo linkki oli oikea ja kertoi v.2020 mansikan hinnan.
Jos joku innostuu ostamaan mansikat ko. tilalta, niin ostakaa ne perattuina ja maksakaa siitä mansikkalaatikosta lisää 6 euroa.
kylmätotuus Anonyymi kirjoitti:
Kyllä tuo linkki oli oikea ja kertoi v.2020 mansikan hinnan.
Jos joku innostuu ostamaan mansikat ko. tilalta, niin ostakaa ne perattuina ja maksakaa siitä mansikkalaatikosta lisää 6 euroa.
kylmätotuusOstin K supermarketista 37 eurolla / 5kg.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuinkahan monen
Naisen puolisoa olet nainen vikitellyt ja eron aiheuttanut? Toivottavasti karma on ku*sut muroihisi useamman kuin kerran99919Mies, kumman ottaisit mieluummin
176 cm vai 154 cm naisen, jos molemmat muuten yhtä viehättäviä? Mikä on oma pituutesi?150849- 64720
Pettymys TTK-parketilla! Anna Hanski tippui - Sami-opelta erikoinen heitto: "Nyt sä pääset..."
Toisena parina Tanssii Tähtien Kanssa -kisasta tippuivat Anna Hanski ja Sami Helenius. Pettymys oli käsinkosketeltava y26682Anteeksi mies
En jaksa tätä…, en halua, että sinulla on paha mieli tämän takia. Viestiä Sinulle.47674Tekisi mieli vetäistä kunnon jurrit sinun kanssasi
Ja keskustella asiat, ei tästä tule hevonvttua.46644- 47604
Poliisi etsii kadonnutta henkilöä Lapualla
Henkilö on kadonnut 18-19.9.2026 välisenä yönä. Henkilö on hoikka,n 185 cm pitkä. Kadonneella on ollut katoamishetkellä31562Oot komea
etkä näytä vanhenevan. Mieskarkki. Mä en yritä mitään, mä oon sulle liian vanha. Olis kuitenkin kiva tutustua suhun. n20533- 31531
Mieti oikeasti
Ollaan lähes tuntemattomia, mutta samalla on tämä erityinen vuosien tilanne takana, joka on ollut monella tapaa väärin.27526Venäjä häviämässä 30 vuoden sodan
Ukraina vapautti kolme aluetta, operaatio Vivaldi laajenee444510- 6496
Se oli molemminpuolinen limerenssi
Limerenssi myös sinulla kun näin pitkän ajan jälkeen päivystää palstaa. 🤭81489Olen nainen pahoillani, että tykkään sinusta niin paljon, että
Haluaisin panna sua. Tuntuu vaan siltä, että olet sen suhteen ihan haluton. Ei minulle riitä pelkkä ystävyyssuhde.31476- 44471
- 30456
- 41451
Rydman, herätys!
"Veikkauksen toimitusjohtaja Olli Sarekoski tienasi kiinteää palkkaa 445 891 euroa ja lisiä 72 157. Kuukausipalkka oli 364437En laita sulle viestiä
Toivottavasti ymmärrät jo mies hyvä, että en tule koskaan laittamaan sulle viestiä enkä soittamaan sulle. Minusta ei sii39424