hoh hoijaa

Olen varannut kultsun pennun jonka saan parin viikon päästä .Ajattelin katsella ko.sivuja josko löytyisi kivoja vinkkejä tästä rodusta, mutta mikä ihmeen torailu palsta tämä on????Olisin lähinnä kiinnostunut että onko kultsu yhtä kiva ja helppo koulutettava kuin aiemmat collieni?
6705
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Itselläni kokemusta molemmista roduista ja sanoisin, että kyllä kultainen on huomattavasti paljon helpompi koulutettava, kunhan muistaa sen johdonmukaisuuden. Collie on (tai oli ainakin meillä) huomattavasti paljon pehmoisempi ja pidättyväisempi, jos ei suorastaan arempi johtuen sen elämän alkutaipaleesta kasvattajalla, kuin kultainen. Sanoisin, että kyllä kultainen on yksi niitä helpommin koulutettavia rotuja. Tosin kyllä siihenkin sakkiin niitä luupäitä mahtuu, mutta aina kuitenkin lopussa se kiitos seisoo kuitenkin, kunhan muistaa olla antamatta sen suloisen naperon pompottaa! Onnea teille!!!

Äänestä

Kultsut ovat erittäin oppivaisia, mutta välillä vähän itsepäisiä.Hyvä laumanjohtaja (=sinä), on johdonmukainen ja turvallinen.Lempeydellä saat paljon aikaan.Ja palkinnoksi riittää aluksi aivan hyvin kunnon taputus kaulan sivulle.Ja sanallinen kehuminen on tosi tärkeetä.Muista, että pentua ei saa rangaista siitä, jos se tekee asiansa väärään paikkaan.
Kärsivällisyyttä, niin saat tosi uskollisen ystävän.Aikuisenakin kultsut haluaa olla aina siellä missä sinäkin ja touhuta mukana.
Onnea tulevalle perheenjäsenelle!

ps.Kirjastossa on paljon hyviä teoksia, mistä saa tietoa. Esim."Noutaja -omistajan opas" on hyvä hankinta.

Äänestä
  • Rodun harrastajana suosittelisin sinulle tutustumista Golden Ringin sivuille ja ehdottomasti jäsenyyttä!

    Äänestä

Meidän eka koira oli kultsu ja täysi luupää.Toinen oli collie ja valioyksilö.Ei tarvinnut kouluttaa.Sisäsiisti jo tullessaan.Ei karannut koskaan.Lempeä,ihana otus.Nyt meillä on taas luupää,joka on täystuho ja maailman ihanin poika.Jota täytyy opettaa päivittäin tavoille.

Äänestä

meijän kultsi oli tosi hyvä kouluttaa oppi helposti sisäsiistiksi ei tarvinu paljon siinä asiassa kouluttaa ja nyt se on 4 vuotias lempeä ja viisas uros kultsi:) vähän kyllä isokokoinen...(ei lihava) :)

Äänestä

Me ihmeessä GR:n palstalle. Paljon fiksumpaa on keskustelun taso siellä. Lisäksi suosittelen liittymistä golden ringiin ja suomen noutajoirajärjestöön. Toivottavasti tulevan koirasi kasvattaja antaa sinulle Golden info kirjan. Siinä on paljon hyvää tietoa ja asiaa.

Onnea pennulle ja sinulle!!!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


arska kirjoitti:

Olen varannut kultsun pennun jonka saan parin viikon päästä .Ajattelin katsella ko.sivuja josko löytyisi kivoja vinkkejä tästä rodusta, mutta mikä ihmeen torailu palsta tämä on????Olisin lähinnä kiinnostunut että onko kultsu yhtä kiva ja helppo koulutettava kuin aiemmat collieni?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu