Presidentti Bolsonaro on toistuvasti vähätellyt koronaviruksen uhkaa.
Tilanne näyttää pahenevan ympäri maailmaa, Austraalia ollu tartunnoista vapaa kuukausia nyt on Melbournessa kaupunki karanteenissa, euroopassa toistaiseksi hyvin.
Tiedä vaikka suomessakin joudutaan karanteeniin, mikään ei näytä olevan varmaa.

Vastaukset 7
Vanhimmat
Onneksi Suomi säästyy saadaan ilkkua muille nm. ÄHÄKUTTI
Suomeen tulee suomi virus ja se kuulemma vahva kaikki kuolee koirat sekä kissat.
Perus Trumppi aloitti vetäytymisen WHO:sta, yhdysvalloissa pandemia sekun yltyy suurin syyllinen on Trummpi itse, seuraava presidentti liittää syksyllä takaisin WHO:n, samoin alkaa korjaamaan Trumpin tekemiä epäkohtia.
Trumpilta jäi muuri rakentamatta, USA liittyy ilmastosopimukseen takaisin, tänään luin kuinka intiaanit saivat estettyä Trumpin aloittaman öljyputken rakentamisen resrvaatin lävitse oikeuden päätöksellä, Obama oli estänyt sen aiemmin, terveydenhuollon heikennykset jotka Trumppi aloitti mitätöidään, Iran ydisopimus astuu taas voimaan, monta monta muuta haittaa korjataan.
Jos omistatte Nok varoitan huhuista
Teleoperaattori Verizon olisi tutkimusyhtiön tietojen mukaan käyttämässä Nokian sijaan Samsungia RAN-verkon päätoimittajana. Tämän vuoksi investointipankki JPMorgan on laskenut Nokian osakkeelle antamaansa suositusta. Nokian kurssi on lähtenyt yli 6 prosentin laskuun.
Totuus: But Verizon poured cold water on the hot report. “We are accelerating our 5G deployment and work with a diverse set of partners to deliver a best-in-class network and customer experience,” a Verizon spokesperson told Light Reading in response to questions about the report. “We work closely with all vendors in our ecosystem on our future plans. Nokia continues to be an important partner.
Totuuskoe Jos omistatte Nok varoitan huhuista

Koetotuus Jos omistatte Nok varoitan huhuista

Koe sinäkin totuus Jos omistatte Nok varoitan huhuista