Olenko kirottu vai muuten vaan maailman huono-onnisin?

Anonyymi

On niin paljon, ja suuria, olennaisesti elämääni negatiivisesti vaikuttavia vastoinkäymisiä ja takaiskuja ollut elämässä, että mieleen on tullut, josko joku on minut jossain vaiheessa kironnut tai muuten noitunut epäonnen syöksykierteeseen. Eikä koskaan mikään mene minun kannalta positiivisesti.
Tämä on mennyt jo niin pitkälle ja pahenee koko ajan, että en voi käsittää tätä muuten mahdolliseksi.

Muutamia esimerkkejä:
- kun valmistuin opiskeluista, kuinka ollakaan, sattui olemaan Suomen siihenastisen historian syvin lama 90-luvulla.
- armeijan käynnin aikana tai jälkeen opiskelemani tutkinto oli lakkautettu, joten tietyllä tavalla opiskelu meni hukkaan.
- silppu- ja muun pätkätyöriepottelun jälkeen sain ensimmäisen vakituisen työn 2000-luvulla. Se kuitenkin osoittautui heikkopalkkaiseksi fyysisesti raskaaksi raatotyöpaikaksi, jossa alkoi tulla selkävaivoja. Työterveyskin alkoi vain nuukailla sairauslomien myöntämisessä, eikä auttanut muutenkaan, eivät esim. suostuneet kirjoittamaan mulle lähetteitä tutkimuksiin tai edes lausuntoa, jossa olisivat suositelleet, ettei minua laitettaisi fyysiesti raskaaseen työhön. Niinpä em. keljuilun tuloksena ei jäänyt muuta vaihtoehtoa kuin irtisanoutua työstä ja sillä palkalla nyt ei suurta hyötyä muutenkaan ko. työpaikasta ollut, taloudellisesti en päässyt enää kymmeneen vuoteen elämässä eteenpäin kun kaikki elinkustannukset kallistuvat niin hurjasti, mutta palkka ei, mm. sen vuoksi, että työnantaja puljasi yleiskorotuksetkin mitättömäksi palkan palkkio-osuutta muuttelemalla :/
- Kokeilin rahastosäästämistä 2000-luvun lopulla, seurauksena maailman suurin lama 1930-luvun jälkeen, ja tietenkään siinä en voitolle päässyt koskaan.
- Olen kokeillut pienimuotoisesti pörssiosakkeitakin hankkia, arvaatte varmaan, ettei tästäkään ole tullut mitään, tappiolla olet ja pysyt!
- Olen kokeillut tehdä youtube-videoita, ei katsojia, ei tilaajia, ei tuloja tästäkään.

Kaikenkaikkiaan näyttää, ettei mulla ole mitään mahdollisuutta pärjätä tässä elämässä kun mikään ei onnistu, on vain pelkkiä vastoinkäymisiä!!

Minä en ymmärrä enää yhtään mitään, en tunne hallitsevani elämääni, en näe tulevaisuutta valoisana ollenkaan, en tiedä mitä tehdä, ideat on loppu, en tiedä mitä minun olisi pitänyt tehdä toisin, olen aivan umpikujassa ja täysin eksyksissä tässä pahassa maailmassa...

8

1175

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Mulla kanssa ihan uskomattoman paskaa tuuria pitkin elämää. Hauskaa oli kun meille tehtiin sukututkimus jossa ilmeni että suvussa on ollut jotain merirosvoja ja murhamiehiä joille on rangaistukseksi tehty lisäksi kirous useaan sukupolveen 😂 mut serkuilla ja muilla hyvä tuuri kyllä. Ne niin kuvittelivat löytävänsä jotain aatelisia 😊 mutta hauska juttu se oli kuitenkin. Voi aina olla kun pää kolahtaa seinään et se on se kirous 😂

    • Anonyymi

      Elämä voi näyttää nurjan puolensakin. Hienoa, että käsittelet kuitenkin asioita avoimesti. Olet vahva, kun olet noin paljon kestänyt pettymyksiä. Onneksi ne on tullut sinulle, eikä paljon heikommalle ihmiselle.

      En tiedä, miten suhtaudut uskon asioihin, mutta kehoitan, että käännyt Jeesuksen puoleen. Olet saanut vahvuutta ja sietokykyä. Sinulle on varastossa myös muita lahjoja varmasti. Asenne usein myös ratkaisee, miten suhtautuu muihin ja itseensä.
      Ole siunattu!

    • Anonyymi

      Tehkää tämä :ottakaa kananmunia ,RAAKOJA ja laittakaa ne ympäri kehoa vaikka maatessanbe sängyssä , ja sanokaa : Bad ggs go away 7 kertaa , pitäisi auttaa , mut oli kirottu , kerran mutta mun fb kamuni joka on noita laittoi mulle tuon taika jutun messengeriin facebookissa twin sen ja se toimi .joku oli halunnut kirota mut faxebookissa mutta Ystäväni taika pelasti mut .Olkaa varovaisia kananmunien kanssa .Ettette riko niitä putää olla raakoja ne kun teette tuon toivottavasti auttaa tehosi muhun ainakin .

    • Anonyymi

      Mulla on ollut elämässä vastoinkäymisiä, etenkin kun naapuriin muutti kaksi naista toinen 1984 ja toinen 1986,he vihaavat minua en tiedä miksi. He molemmat ovat hartaita kristittyjä toinen kirkon uskossa toinen helluntailainen. He moittivat minua että olen laiska ja tyhmä. Minulla ei mikään onnistu luulen että nuo akat rukoilevat minulle pahaa. Olen itse uskossa mutta minun usko on ihmisten mielestä tyhjän kanssa, koska en tunne pappeja, en käyttäydy hurskaasti, en julista uskoa ihmisille. Toinen pakoista nauttii kotonaan ehtoollista ja rukoilee pahaa, he uskoo että ehtoollisleipiä suussa rukoukset ovat voimallisia. Minä en saa töitä, en avustuksia, ei tukia. Tosin nuo akat soittavat virastoihin ja keksii juttuja että minulle ei makseta tukia. He ovat niin hyvia uskovia

      • Anonyymi

        Sulla varmaan jotain edellisestä elämästä jäänyttä huonoa karmaa, jonka takia nyt joudut kärsimään? Itsellä teininä ja nuorena aikuisena juurikin tuollaista että joku vaan randomisti rupee vihaamaan ja puhuu paskaa selän takana. Sen takia en päässyt piireihin mukaan. Siinä kohtaa katkeroiduin ja rupesin antamaan takasin passiivis-aggressiivisilla eleillä mutta meno muuttui vaan kylmemmäksi ja sillat paloivat takanani. Eli sain samalla mitalla omat ilkeilyni takaisin.

        Vasta myöhemmin aikuisiällä elämä alkanut mennä parempaan suuntaan. Suurin positiivinen muutos alkoi kun vaihdoin paikkakuntaa. Varmaan sain luettua jonkun elämän läksyn ja olin kärsiny riittävästi tässä "kiirastulessa". Muutenkin kaikesta pienestä, mm. auringon pilkahduksesta keskellä pimeintä talvea, osaan olla kiitollinen tätä nykyä.

        Veikkaampa että nuo sinun naapurisi saavat/ovat saaneet samalla mitalla takaisin tekemiään ilkeilyjään. Ei voi heillä mennä hyvin jos tuollaista ilkeilyä harrastavat. Mitä enemmän tekevät ilkeyksiään, sitä enemmän heille sataa paskaa niskaan. Näin se karman laki toimii.

        Sun taas pitää päästää irti katkeruuksistasi. Muuten energiaasi kuluu asioiden vatvomiseen mistä syntyy lisää harha-ajatuksia ja ajaudut syvälle katkeruuden noidankehään. Mindfulness-meditaatioista voisi aloittaa. Eka askel on se, että osaat olla kiitollinen kaikesta mitä sinulla jo on. Lähtien siitä, että on katto pään päällä, elät vakaassa yhteiskunnassa, hanasta tulee juomakelpoista vettä ja suihkussa voi käydä joka päivä. Läheskään kaikkialla se ei ole itsestäänselvyys.

        Muutos parempaan lähtee aina itsestä.


    • Anonyymi
    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Ihmisellä kuitenkin oman elämänsä avaimet omissa käsissä. Vaikka olisi työttömänä peruspäivärahalla siitäkin voi tehdä 'taidetta'. Eli opettelee elämään mahdollisimman säästeliäästi tyyliin: selviän siitäkin kun karsin kaiken turhan, se ei minua lannista. Käytettävä älyään ja tehtävä edullisia hankintoja. Jopa syötävä sitä kaurapuuroakin joka on kuiitenkin aika terveellistä. Ja seurattava koko ajan tarjontaa: työpaikkoja, koulutuksia, opiskelua, harkittava paikkakunnan vaihtoa jne. Itsekkin olen joskus sanonut etten koskaan aio tehdä siivoustyötä mutta kuitenkin hakeuduin vapaaehtoiseksi osa-aikaiseksi siivoojaksi. Ei tietenkään pidä tehdä sellaista työtä missä särkee itsensä. Siitä saatu palkka ei ole silloin sen väärtti. Koska itsestä on välitettävä. Itsekkin aikoinaan kouluttauduin alalle josta työpaikat hävisivät kehityksen myötä. Samoin käynyt kursseja josta työpaikat ovat siirretty ulkomaille. Mutta elämä on aina yhtä liikettä. Ja tapahtumat ovat vain kokemuksia eivät niinkään negatiivisia kohtaloniskuja.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      268
      4665
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3030
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      44
      2847
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      23
      2800
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      76
      1791
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1654
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1521
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      59
      1400
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      95
      1282
    10. Missä kunnassa kaivattusi asuu

      Kuinka tarkkaa uskalla sanoa?
      Ikävä
      47
      1169
    Aihe