HS tänään otsikko: "Väestönkasvu|Kysely: Puolet suomalaisista uskoo, että koronavirusepidemia on luonnon oma tapa vähentää liikakansoitusta". Tavallaan?
Oletko sinäkin luonnollinen poistuma
20
129
Vastaukset
- Anonyymi
Koronaviruksen aiheuttama kuolleisuus ei edes oleellisesti hidasta väestökasvua, liikakansoituksen vähenemisestä puhumattakaan.
Maapallon vuosittainen väestönkasvu oli n. 84 miljoonaa, joten reilun puolen miljoonan kuolleisuus ei juurikaan vaikuta; ei vaikka koronakuolleisuus tuplautuisi nykyisestä.
Liikakansoittumisen vähenemiseen uskovilla on paha suuruusluokkavirhe ajattelussa.
Onneksi maapallon väkiluvun lisääntyminen on hidastumassa ja kääntyy eräiden arvioiden mukaan vuonna 2050 pieneneväksi. Tällöin meitä olisi yli 9 miljardia.
KM.Väestön kasvu on pahin luonnonsuojelu rikos - ei niinkään ruokavalion puuttuminen. Vähempi väki voisi ruokailla haluamallaan tavalla pilaamatta maapalloa, kunhan torppaisi lisääntymisen.
- Anonyymi
arvo.e kirjoitti:
Väestön kasvu on pahin luonnonsuojelu rikos - ei niinkään ruokavalion puuttuminen. Vähempi väki voisi ruokailla haluamallaan tavalla pilaamatta maapalloa, kunhan torppaisi lisääntymisen.
Yksi suurimpia syyllisiä väestönkasvuun on katolinen kirkko ehkäisykieltoineen. Varsinkin Etelä-Amerikassa ja Afrikassa Paavin puheilla on valtaa.
Kiinassa kasvu on jo taittunut ja väki vähenee. Intia menee pian väkimäärässä Kiinan ohi ja Intiankin kohdalla väestönkasvu on pienenemässä.
- Anonyymi
Mielestäni se on luonnon tapa vähentää myös tyhmiä.
Jokaisen tolkunihminen ymmärtää noudattaa ohjeita, pestä käsiään, pitää etäisyyttä ja olla osallistumatta mihinkään joukkotapaamisiin.
Tolkunihminen ymmärtää jättää matkailueuronsa kotimaahan, jotta edes vähän helpotettaisiin talouden sakkaamista.
Tyhmyyttä on tässä tilanteessa viedä euronsa ulkomaille ja tuoda sieltä paluupostina tauti.- Anonyymi
On se varmasti näinkin. Ainakin tilastollisesti typeryksillä on suurempi riski kuolla.
Tyhmyytensä takia itsensä ja geeninsä elonkierrosta poistaneille jaetaan Darwin palkintoja. Darwinpalkintojen saajat on rajattu niin, että kyseeseen tulee vain täysi-ikäiset ei holhouksen alaiset ihmiset, jotka ovat onnistuneet tumpuloimaan itsensä hengiltä silkkaa typeryyttään.
Minulla on kirjahyllysäni Darwinpalkinnot II, luonnottomia valintoja. Vaikka aihe on kuolemanvakava, niin pakostakin jutut huvittavat. Kuten se kosovolainen, joka savupiippua nuohotessaan laittoi varsikäsikranatin nuohousharjan painoksi varsin ikävin seurauksin.
KM.
- Anonyymi
Olen! Ikäni puolesta reippaasti riskiryhmään kuuluvana en eristäytynyt vaan elin normaalia elämää yleisten ohjeiden puitteissa. Tosi ohjeet eivät juurikaan poikenneet normaalista käyttäytymisestäni.
Kävin junalla Helsingissä. Silmäleikkauksessa. Kontrolleissa. Parturissa. Hieronnassa. Hammaslääkärissä. Kuntosalin kahviossa kahvilla 5:nä päivänä viikossa ja ponnistelukiellon jälkeen normaaleissa salitreeneissä.
Jos tappaa niin tappakoon!- Anonyymi
Heippa. Vie terkkuja. Taivaisiin. Hengityskoneessa et jaksa enää tumputtaa.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Heippa. Vie terkkuja. Taivaisiin. Hengityskoneessa et jaksa enää tumputtaa.
Millähän perusteella minun pitäisi kuvitella olevani tautiherkempi kuin joku 69v ikäinen?
Viimeisen influenssani sairastin 1968 enkä ole potenut kunnolla yhtään nuhakuumettakaan. Kaikilla mittareilla mitattuna terve, hyväkuntoinen ukko!
Jos manauksessasi oli yhtään perää niin minunhan olisi pitänyt jo sairastua! - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Millähän perusteella minun pitäisi kuvitella olevani tautiherkempi kuin joku 69v ikäinen?
Viimeisen influenssani sairastin 1968 enkä ole potenut kunnolla yhtään nuhakuumettakaan. Kaikilla mittareilla mitattuna terve, hyväkuntoinen ukko!
Jos manauksessasi oli yhtään perää niin minunhan olisi pitänyt jo sairastua!Ei ole kyse fyysisestä kunnosta. Jostain syystä tauti on vanhoille ihmisille kohtalokkaampi, vaikka tietenkin 70 vedetty raja on hatusta temmottu. Se voisi olla yhtä hyvin 60.
Jos et asu Uudellamaalla, voi olla, ettet ole kohdannut ainuttakaan koronaa sairastavaa eikä tartuntaa ole siten voinut tullakaan. Suomalaisilla on varmistettuja tapauksia vasta n. 1,3 / 1000 ihmistä. Uudenmaan ulkopuolella määrä on selvästi tätäkin pienempi.
Kannattaako silti ottaa riskiä? - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei ole kyse fyysisestä kunnosta. Jostain syystä tauti on vanhoille ihmisille kohtalokkaampi, vaikka tietenkin 70 vedetty raja on hatusta temmottu. Se voisi olla yhtä hyvin 60.
Jos et asu Uudellamaalla, voi olla, ettet ole kohdannut ainuttakaan koronaa sairastavaa eikä tartuntaa ole siten voinut tullakaan. Suomalaisilla on varmistettuja tapauksia vasta n. 1,3 / 1000 ihmistä. Uudenmaan ulkopuolella määrä on selvästi tätäkin pienempi.
Kannattaako silti ottaa riskiä?En ota tietoisesti riskiä mutta en eristäydykään pelkästään ikäni vuoksi.
Olin Helsingin keskustassa Uudenmaan sulun aikaan. Junamatkaa noi 250km.
En edelleenkään ymmärrä miten tuo ikäraja voisi olla ratkaiseva.
Laboratoriokokeiden tulokset ovat hyvät mille tahansa ikäryhmälle. Samoin fyysinen kuntoni paitsi, etten lähtisi juoksemaan kymppiäkään.
Normaalit rituaalit ennen koronaa. Salilla käsien perusteellinen pesu ennen kahvittelua ja uudelleen pois lähtiessä. Nyt on lisänä kaikkien kosketuspaikkojen hölvääminen. Satunnaisia kohtia on yllättävän paljon.
Normalistikin kotiin tultua kunnollinen käsipesu ja irto-ostoksien peseminen.
Kaikki hedelmät kuorineen. Kuten myös muutkin irtokamat.
Käsidesipullo on ollut kylppäri / vessassa 8 vuotta ja olen käyttänyt sitä harkintani mukaan.
Toisaalta, liika hygienia saattaa altistaa heti kun se heikkenee.
Turha tarkkuus on joutavaa ja hygienia humpuukia.
- Anonyymi
Eihän täällä kukhaan ikuisesti, paitsi E-Type :D
- Anonyymi
''...etenkin naiset ja perussuomalaisten kannattajat yhtyivät väitteeseen.''
Eli kaikki vähäjärkiset;) - Anonyymi
Ei aivan taida mennä palstalaisten jakeluun, että nyt on menossa ns. lopullinen ratkaisu!
- Anonyymi
No ei mene, kun väitteessä ei ole järkeä. Tolkku pitäisi olla talkkunansyönnissäkin.
- Anonyymi
Tämä harvennus on vasta alkusoittoa.
- Anonyymi
Yön pimeinä hetkinä synkät ajatukset valtaavat mielen. Ja kun jäi se iltalääkekin ottamatta.
"Eilen hän kertoi harhanäyistään,
eilen hän kertoi huolistaan.
Hylänneet pääskyset on räystään,
lepakot ryömii luolistaan."
Juice
- Anonyymi
Horoskooppeihin uskoo 15% kansalaisista;)
- Anonyymi
Kyllä sitä yli kuusikymppisenä on jo ihan muutenkin sitä luonnollista poistumaa. Mikä helvetin kuolemanpelko ihmisiä vaivaa, vaikka kuolema on ihan luonnollinen asia ja sataprosenttisen varma.
- Anonyymi
Mitä hemmettiä höpiset? Iso osa 60 on vielä työelämässä ja moni terve ja toimintakykyinen, vireä ja pirteä tyyppi jatkaa työn tekemistä eläköitymisiän ohikin. Kaikki eivät ole eläneet elämäänsä niin, että 60 iässä on jo kehäraakki. Myös 70 ja 80 ikäisissä on hyväkuntoisia ja elämänintoisia ja -tahtoisia ihmisiä. - Nm. Ilman kuolemanpelkoa
- Anonyymi
Jokainen ihminen on luonnollinen poistuma silloin kun aika on, kukaan ei tänne ikuisesti ole jäänyt eikä jää. Turhanpäiväistä hysteriaa pelätä lähtöä, kyllä se tulee aikanaan ja joillekin jopa yllättäin ja jos siltä tuntuu niin itsekin sen voi järjestää kuten ystäväni jolle ei enää toivoa parantumisesta annettu eikä halunnut jäädä kitumaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5833868Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662749Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471749