Uusi RAV4 kokemuksia

Anonyymi

Uusi 2020 mallinen RAV4 hybridi awd-i on osoittautunut pettymykseksi matkavehkeenä. Rengasmelu väsyttää reissussa ja JBL-stereoita ei viitsi säätää kovemmalle. Takaovien rakenne on idiootin suunnittelema kuten uusimmassa Volvo XC60-mallissa eli oven kohdalta suoraan yhteys lokasuojaan pyöräholviin. Hiekkapöly vuotaa tiivisteistä takapenkin alareunaan muovilistan päälle. Lomareissua tehtiin 3500 km Norjaa myöten asfalttitietä ja hiekkaa kertyi yllättävän paljon. Merkkihuoltoon valitin jo keväällä tästä ja ovat reklamoineet maahantuojalle. Navi on paska, sekoilee ja vaikea hakea osoitetta, samoin vanhemmissa Toyotissa ollut loistava haku palveluille kuten hotellit, nähtävyydet jne ovat lähes kokonaan poissa. Navissa ei ole esim. vältä soratiet-vaihtoehtoa kuten Garminissa on, ei myöskään näytä ehdotusta kierotiestä tietukoksen tullessa. No, tuo onkin Tom Tomin systeemi joka irtonavissakin oli surkea. Tyynellä ilmalla ravi on vakaa ajaa mutta sivutuulessa tempoilee joka rasittaa kuskia melun lisäksi. Tällä pystyy tehon ansiosta toki pitämään korkeaakin matkanopeutta, mutta autoa joutuu ikään kuin pakottamaan vauhtiin ja tällöin kone huutaa ikävästi. Puuttuu sellainen modernin turbokoneen vaivaton ja vähä-ääninen sulavuus. Kulutus liikkui reissussa 5-6,5 välissä joka on nelivetocittarille vähän. Muutakin laatunaputtamista on: korisaumat ovat epätyypillisiä Toyotalle eli koriosissa heittoa sovituksissa, esim. konepelti on asennettu epätarkasti kuten joskus ranskalaisissa. Häpeällistä Japanissa tehdylle automallille. Ilmastointi on hyvä ja tehokas ja Stylen penkit hyvät.

48

4269

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Allekirjoitan tämän osittain.

      Rengasmelua on liikaa. Ajettavuus on muuten mielestäni OK. Ajossa tuntuu siltä, kuin ikkuna olisi auki. Corollan melumittaukset tukevat tätä, sama rakenne on varmaan halpa valmistaa tehtaalle ja siksi huonosti eristetty.

      Alustaa ja sisäpuolta voi äänieristää, mutta ehkä mielummin kannattaa myydä pois kun vielä saa hyvitystä.

      Ladattava RAV4 on varmaan samanlainen melutoosa, vain kymppitonnin kalliimpi.

      Sinänsä sääli, kun auto on sopivan kokoinen ja tiloiltaan käyttökelpoinen.

      • Anonyymi

        plugarissa on parempi äänieristys tehtaa mukaan.

        Muutaman tonnin kutannuksella teettää autoon jo aika kattavan äänieristyksen alan liikkeissä. Melu siis on asia mille voi tehdä jotain.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        plugarissa on parempi äänieristys tehtaa mukaan.

        Muutaman tonnin kutannuksella teettää autoon jo aika kattavan äänieristyksen alan liikkeissä. Melu siis on asia mille voi tehdä jotain.

        Muutama tonni äänieristykseen, hei haloo!! Ja tietenkin ruostesuojaus jos aikoo pitää autoa yli kolme vuotta, halpaa hubaa kun puolivalmisteita myyntiin roudataan.

        Laitapa lähdetieto tehtaan ilmoitukseen paremmasta äänieristyksestä. Jos et pysty, valehtelijan leima napsahtaa välittömästi!
        Turha kuvitella, että plugarin äänieristys olisi yhtään parempi. Plugarissa on isomman akun ja ylimääräisen sähkömoottorin takia enemmän painoa, joten eiköhän siinä ole painon säästön nimissä kevennetty äänieristeitä entisestään.

        Hyvät korvatulpat maksavat paljon vähemmän kuin auton täysi äänieristys. Tällä ratkeaa meluongelma. Myös hyvät vastamelukuulokkeet toimivat RAVissa. Kaikki kokeiltu ja niillä voi autoa hiljentää, itseasiassa mitä tahansa meluista autoa.

        Itseään on turha kiusata pitkäaikaisella melulla, kun sitä voi niin helposti vaimentaa halvalla oli menopelinä mikä tahansa laite, joka meluaa omasta mielestä liikaa. Ruohonleikkurista lähtien.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Muutama tonni äänieristykseen, hei haloo!! Ja tietenkin ruostesuojaus jos aikoo pitää autoa yli kolme vuotta, halpaa hubaa kun puolivalmisteita myyntiin roudataan.

        Eihän tänäpäivänä kukaan aja yli kolmivuotiailla autoilla. Sehän olisi tyylitöntä ja epähygieenistä..

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laitapa lähdetieto tehtaan ilmoitukseen paremmasta äänieristyksestä. Jos et pysty, valehtelijan leima napsahtaa välittömästi!
        Turha kuvitella, että plugarin äänieristys olisi yhtään parempi. Plugarissa on isomman akun ja ylimääräisen sähkömoottorin takia enemmän painoa, joten eiköhän siinä ole painon säästön nimissä kevennetty äänieristeitä entisestään.

        Plugari hieman hiljaisempi. Tosin siinäkin motarilla rengasmelu rasittava.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Plugari hieman hiljaisempi. Tosin siinäkin motarilla rengasmelu rasittava.

        Nastarenkaat kyllä meluavat. Parempi on valita hiljaiset kitkarenkaat.

        Koeajoin käytettyä RAV4:ää (vm. 2021), jossa oli nastarenkaat. Melutaso oli korvieni mielestä ihan liian paljon kova jo 80 km/h:n nopeudessa. Radio piti laittaa kovemmalle ja haittasi keskusteluakin.
        Koeajoin sitten saman ikäistä autoa kitkarenkailla ja autohan oli paljon parempi ja oikeasti hyvä!

        Eli kitkarenkaat on kyllä oltava talvella, jotta voi hyötyä sähkömoottorilla ajamisen hiljaisuudesta.
        Kesärenkaatkin kannattaa valita hiljaisimmasta päästä, jos vain on mahdollista.
        Ainakin itse voin tinkiä muista ominaisuuksista, jos vaan saan hiljaisemmat ja mukavammat renkaat. Mikään rengas ei ole nykyään turvaton normaalissa ajossa.

        Nimimerkillä jo yli 20 vuotta kitkoilla ajanut eikä ongelmia.

    • Anonyymi

      Täyttä valetta kaikki. Toyotalla ajetaan eniten sähköisiä kilometrejä maailmassa, Toyotan itselataava täyshypridi on järkevin valinta tekniikaksi. Toyotat on hiljaisia ja rivakoita matkan tekijöitä erittäin pienellä polttoaineen kulutuksella 3 - 4 litran välissä. Toyotan navigointi on luokkansa parasta kuten muukin elektroniikka ja mitään hiekkaa ei tule sisään mistään on täyttä valetta. Toyota on laadun ja teknologian mallioppilas mitä muut kopioi.

      • Anonyymi

        Älä valehtele. Miksi valehtelet? Onko sinulla paha olla?

      • Anonyymi

        Toyotan omasetä kovilla kun totuuksia alkaa ilmestyä palstoille ja hänen valheensa ja mainokset jää huomioimatta, sattuuko?

    • Anonyymi

      TM vertailutestissä RAV4 oli hiljaisin katumaasturi. Eli se siittä aloittajan sepittelystä.

      • Anonyymi

        Jaa, missä TM:ssä uusi RAV4 oli muiden katumaasturien kanssa vertailutestissä? Etuvetoinen hybridiravi oli 3:n farmariauton (passat, 508, Insignia) kanssa vertailussa mutta muuten ei. Käy koeajamassa uusi Rav, on helkutin meluisa.

        Juuri näin.
        Itselläni on edellismallinen 2018 RAV. Kävin koeajamassa uuden. Selvästi mieluisampi oli kuin vanha autoni. Kuulosti siltä että takaovet ei olisi ollut suljettu kunnolla. Pysähdyin ja varmistin että ovet ja ikkunat ovat kiinni. Mutta tuo takaoven rakenne on varmasti syynä siihen että sisälle kantautuu kova rengasmelu.
        Toinen asia mistä en pitänyt on tahmea ohjaus. Sekin huonompi kuin vanhassa mallissa.
        Ohjaamon ergonomia on myös heikentynyt kun keskinäyttö on nostettu ylös, on sen painikkeisiin hankala ylettyä.
        Kauppoja ei syntynyt. Pitää katsoa jotakin toista merkkiä kun autokuume taas pahenee.
        Nykyinen 2018 mallinen on kyllä toiminut hyvin ja kulutus 6-6.5 l paikkeilla on kohtuullinen 2.5 hybridille.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jaa, missä TM:ssä uusi RAV4 oli muiden katumaasturien kanssa vertailutestissä? Etuvetoinen hybridiravi oli 3:n farmariauton (passat, 508, Insignia) kanssa vertailussa mutta muuten ei. Käy koeajamassa uusi Rav, on helkutin meluisa.

        Tuossa testissä vain Pösö näytti olevan Ravia hiljaisrmpi, joten kuinka hirvittävän meluisia Insignia ja Passat ovatkaan?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa testissä vain Pösö näytti olevan Ravia hiljaisrmpi, joten kuinka hirvittävän meluisia Insignia ja Passat ovatkaan?

        Ravissa on korkeaprofiiliset renkaat kuten suveissa ja Passatissa ja Insigniassa leveät matalaprofiilirenkaat, siinä se selitys jos hieman viitsii ajatella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuossa testissä vain Pösö näytti olevan Ravia hiljaisrmpi, joten kuinka hirvittävän meluisia Insignia ja Passat ovatkaan?

        Passat oli toiseksi hiljaisin, Insignia meluisin. Ravista kuului lisäksi sorateillä takaa räminää jota muista ei kuulunut.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Passat oli toiseksi hiljaisin, Insignia meluisin. Ravista kuului lisäksi sorateillä takaa räminää jota muista ei kuulunut.

        Laske nyt nuo Ravin ja Passatin desibelit yhteen! Täsmälleen yhtä meluisia. Insignia on paljon meluisampi ja Pösö paljon hiljaisempi - itseasiassa todella hiljainen!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laske nyt nuo Ravin ja Passatin desibelit yhteen! Täsmälleen yhtä meluisia. Insignia on paljon meluisampi ja Pösö paljon hiljaisempi - itseasiassa todella hiljainen!

        Totta! Ravi on vajonnut melussa melkein Saksalaisten tasolle ja se on vanhempiin Toyotoihin tottuneelle aivan liikaa!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Laske nyt nuo Ravin ja Passatin desibelit yhteen! Täsmälleen yhtä meluisia. Insignia on paljon meluisampi ja Pösö paljon hiljaisempi - itseasiassa todella hiljainen!

        Rav4 oli moottoritienopeudessa meluisampi kuin Insignia. Rav4:n räminöistä sorateillä oli erikoismaininta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Rav4 oli moottoritienopeudessa meluisampi kuin Insignia. Rav4:n räminöistä sorateillä oli erikoismaininta.

        Samoin Pösön ylimääräisistä äänistä oli maininta. Mutta totta, 120 nopeudessa insignian takapenkillä on 1 dB vähemmän ääntä kuin Ravissa! Nyt juhlat pystyyn!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samoin Pösön ylimääräisistä äänistä oli maininta. Mutta totta, 120 nopeudessa insignian takapenkillä on 1 dB vähemmän ääntä kuin Ravissa! Nyt juhlat pystyyn!

        Hihii, ei ne Toyotan epäkohdat poistu siitä että muita kaivelet. Oletko noin epätoivoinen?

    • Anonyymi

      Eihän Toyota ole koskaan ollut hyvä auto, enemmänkin sellainen vaatimaton kansanauto joka on tehty halvalla.

      • Anonyymi

        Onko sinulla jotain faktaa tuon oksennuksen pohjaksi?

    • Anonyymi

      Trolli aloitti ja vastaili itselleen, pelkkää valhetta.

      • Anonyymi

        Taitaa totuus sattua,

    • Anonyymi

      Rav4 Hybrid vs VW Tiguan vertailutesti:

      Tuulilasi kirjoittaa: "Toyota Rav4 pyyhkii pöytää VW Tiguanilla kulutuslukemissa hybridijärjestelmänsä ansiosta".

      "Tämä RAV4 on paras toteutus, mitä Toyota-konsernilta on toistaiseksi vastaan tullut".

      "Toyota on tehnyt RAV4:stä mainion perusauton, jonka kulutus on poikkeuksellisen alhainen".

      • Anonyymi

        Kulutuksen laskeminen on köyhien hommaa.

      • Anonyymi

        Jos pieni kulutus saa hyväksymään kaikki huonot ominaisuudet, niin ostamaan vaan. Paljonko säästöä tulee esim. 1 litran pienemmällä kulutuksella ja kenelle sillä on minkälainen merkitys.

        Litraa pienemmällä kulutuksella säästää 7500 € auton käyttöaikana.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Litraa pienemmällä kulutuksella säästää 7500 € auton käyttöaikana.

        siis 20 vuotta? kuka jaksaisi?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Litraa pienemmällä kulutuksella säästää 7500 € auton käyttöaikana.

        Ei mitään merkitystä käyttöaikaa kun hinnanpudotus on 60-70 tuhatta samalla 20 vuoden jaksolla.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei mitään merkitystä käyttöaikaa kun hinnanpudotus on 60-70 tuhatta samalla 20 vuoden jaksolla.

        Ja jos lasketaan mukaan kallis huolto-ohjelma, niin kulutusetu katoaa jo vuodessa parissa riippuen ajomäärästä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja jos lasketaan mukaan kallis huolto-ohjelma, niin kulutusetu katoaa jo vuodessa parissa riippuen ajomäärästä.

        Verratkaapa Rav4:n huoltohintoja vaikkapa Kia EV6:n huoltojen ja korjausten hintoihin. Tulette yllättymään. Kian korjaaminen on aivan järkyttävän kallista.

    • Anonyymi

      Kävin kokeilemassa ja yllätyin kuinka meluisa auto on, eikä asiaa helpota yhtään moottoria huudattava CVT-laatikko.
      Ajettavuus on vähän niin ja näin. Ohittaessa sai tosissaan pitää ratista kiinni kun tuntui vetelevän joka suuntaan.

      Hyviä puolia on erinomainen suorituskyky kulutukseen nähden.

    • Anonyymi

      Tuollainen RAVi kävi TM testissä 1/20 ja melusi yhtä paljon kuin farkku Passat joten ainakin Volkkarit kannattaa unohtaa jos RAVi on liian meluisa. En usko että GOlfi olisi hiljaisempi kuin Passat.

    • Anonyymi

      Nyt saatavilla hieno sporttinen RAV4 GR sport. Vankemmat jouset ja iskarit, maavaraa madallettu 1 cm. Hyvä kuulemma ajaa. Hienot mokkanahkapenkit ja etumatkustajallekin sähkösäädöt sekä JBL-hifit!

      • Anonyymi

        Tilasin tänään GR Sportina, itselataavana koska en halua sotkea käsiäni sähkökaapelin kanssa. Väriksi hieno punainen ja winter pack alehinnalla 890 eur. Tilausaika pitkä eli saanee 10-11/2023. Uskalsin tilata koeajamatta koska nykyinen 2020 itselataava Style pelaa loistavasti.

    • Anonyymi

      Rav4 plug pakkasella sähköajoa sinne palentuu mikä neuvoksi

    • Anonyymi

      Joko releet saatu kuntoon? Toimivatko jo pakkasessa? Mun Ravia piti releen vuoksi kuskata hinurilla korjaamolle kaksi kertaa. Paska juttu. Toinen ongelmakohta on takaluukku, sen sähköpumput ja helposti jäätyvä lukko. Jenkkien pohjoisvaltioissa aika puhuttu takaluukun ongelmista. Jotakin mätää auton talvisuojauksissa mm. ovien tiivisteissä. Kura nousee korkealle ovien sisäpuolilla. Täysin uusi piirre Toyotissa.

      • Anonyymi

        Japanin pojat ryypää ja vetää huumeita, eivät enää viitsi syventyä autojen suunnitteluun. Viihdekulttuuria vaan kuten täällä Hölmölässäkin.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Japanin pojat ryypää ja vetää huumeita, eivät enää viitsi syventyä autojen suunnitteluun. Viihdekulttuuria vaan kuten täällä Hölmölässäkin.

        Pisat parempia kuin Suomessa.

    • Anonyymi

      YLI KOLME VUOTTA VANHA AVAUS LÄMMITETTY UUDELLEEN,

      • Anonyymi

        Joku antaa Toyotan omapojalle takaisin samaa.............

      • Anonyymi

        Toyotan menestys aiheuttaa monille pahoinvointia.

    • Anonyymi

      Muistakaa laittaa 12v akun napoihin jonkinlaiset suojat ettei ne ota kiinni konepeltiin ja mene oikkariin, siitä syttyy tulipalo. Riski on varsinkin autoissa joihin on Toyotalla vaihdettu kyseinen akku joka on fyysiseltä kooltaan pienempi, eikä se sovi alkuperäiseen kiinnitykseen ja pääsee liikkumaan helposti.

      • Anonyymi

        Mun RAVissa akku on takana oikealla. Hiukan vaikea nokkapellin ottaa kiinni.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mun RAVissa akku on takana oikealla. Hiukan vaikea nokkapellin ottaa kiinni.

        Kyllä se vw rölleillä ottaa nokkapeltiin kiinni, niillähän on ympärivuoden pahvilaatikko syylärin edessä.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      50
      5035
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      23
      3307
    3. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1442
    4. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      181
      1285
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      75
      990
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      24
      888
    7. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      857
    8. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      249
      791
    9. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      738
    10. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      482
      707
    Aihe