Kaupungin on leikattava henkilötömenojaan

Anonyymi

Tänään HäSa'ssa oli hyvä asiaa koskeva kirjoitus. Hämeenlinnassa kaupungin palveluksessa olevan henkilöstön määrä suhteessa väkiluluun on paljon suurempi kuin esim Lahdessa tai Lappeenrannassa. Tarkkoja suhdelukuja ei jutussa esitetty, mutta suuruusluokat pitänevät paikkansa. Koronan takia Hml'ssa on jo väläytetty kuntaveron nostoa 22%'iin. Se on ehdottomasti tyrmättävä. Kaupungin johdon on ryhdyttävä pikaisiin toimiin henkilöstän määrän sopeuttamiseksi kilpailukukuiselle tasolle niin, että kuntaveron korotukselta vältytään. Se oli tuhoisa ja viimeinen niitti kaupungin vetovoiman kannalta. Myön ylimmän johdon henkilömitoitusta vastaamaan kaukoungin asukasmäärää on punnittava huolella. Tarvitseeko kaupunki esim strategiajohtajan, kun / jos kaupungissa on peräti kaksi kaupunginjohtajaa. Eikö stratgia-asiat luonteeltaan ole toimivan ylimmän eli kaupunginjohdon asioita, ettei erillistä strategiajohtajaa tarvita.

47

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Lisäksi tulisi myös kiinnittää huomioita erilaisten strategioiden kalleuteen.

    • Anonyymi

      Tämä on kielletty aihe Hämeenlinnan politiikassa, tabu! Jos sitä katsot, niin muutut palavaksi pensaaksi.

    • Anonyymi

      Pitäiskö soittaa Markulle, ja kysyä mitä mieltä hän on? Toki Markun pitää ensin selvittää, onko jäävi vastaamaan strategiajohtajan tarpeeseen, tuskin.

    • Anonyymi

      Eihän se iso virkakuntakaan haittaisi, jos ne tekisivät jotain hyödylllistä. Kuitenkin kaikki merkittävät suunnitelmat teetetään ulkopuolisilla konsulteilla ja se maksaa maltaita. Sitten kun omat koettavat väsätä jotain, niin takuuvarmasti tulee sutta ja sekundaa. Kaikki ovat olevinaan jonkinlaisia pääliköitä, päälikön pääliköitä tai jopa päällikön päälikön päälliköitä. Luulisi, että nykyisen kaltaiseksi paisutetulla organisaatiolla olisi kuntataloudessa satu parempia tuloksia. Meillä kun konsultit suunnittelevat ja valmistelevat, virkahenkilöt päättävät ja luottamushenkilöt luottavat, niin jälki on jäätävää.

    • Anonyymi

      Persut pois kaupungin töistä

      • Anonyymi

        Hyvä esitys.

    • Anonyymi

      Marksilaisleninistinen organisaatio, vihervassareiden suoja työpaikka

      • Anonyymi

        Onkohan ne tosiaan niin aidosti yllättyneitä kun kaupungin taseet julkaistaan? Ehkä ne vaan esittävät?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onkohan ne tosiaan niin aidosti yllättyneitä kun kaupungin taseet julkaistaan? Ehkä ne vaan esittävät?

        Liittenä olevassa taulukossa on Hämeenlinnan asukasvelka/henkilö suhteutettuna asukaslukuun joka on 6300 euroa/asukas.

        Hämmentävää on se että Tampere tulee elinvoimaisempana ja suurempana asukaskeskittymänä asukaslukuun suhteutettuna samaan summaan ollen 6274 euroa/asukas.

        Jos ajatellaan esimerkiksi Tampereen elinvoimaa ja kaupunkipotentiaalia rakennettuun infraan nähden niin kyllä voi ihmetellä mihin Hämeenlinna on taantunut mutta kuitenkin onnistunut hinaamaan asukasvelkansa isojen kuntien tasolle!

        https://www.hameensanomat.fi/kanta-hame/suurilla-kaupungeilla-suuret-konsernivelat-kanta-hameen-kunnat-eivat-velkaisimpia-420725/

        Ullatus, Kari tuntee Tampereen tilanteen hyvin😅😅😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ullatus, Kari tuntee Tampereen tilanteen hyvin😅😅😅

        Tampere vetää kyllä väkeä, mutta niiden rahapussit on tyhjää täynnä. Huutista. Hämeenlinna taas vetää vain rikkaita helsinkiläisiä aulangonrantaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tampere vetää kyllä väkeä, mutta niiden rahapussit on tyhjää täynnä. Huutista. Hämeenlinna taas vetää vain rikkaita helsinkiläisiä aulangonrantaan.

        Vielä enemmän huutista tälle😄😄😄😄

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tampere vetää kyllä väkeä, mutta niiden rahapussit on tyhjää täynnä. Huutista. Hämeenlinna taas vetää vain rikkaita helsinkiläisiä aulangonrantaan.

        Sinne Juhan lanseeraamaan rantaryteikköön?

    • Anonyymi

      Perussuomalaiset on osa rakenteellista korruptiota. Kaupungin ongelmat johtuvat hyvin pitkälti tästä

      • Anonyymi

        He pilaavat kaiken.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        He pilaavat kaiken.

        Ei oo ainut kaupunki missä on mennyt reisille, että turha syyttää hämeenlinnan persuja vihervassarit

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei oo ainut kaupunki missä on mennyt reisille, että turha syyttää hämeenlinnan persuja vihervassarit

        Kun Aulangon Luxus-huvilat Vanajaveden ryteikkökaislikossa valmistuvat ehkä joskus 2100-luvulla ja samalla aikajanalla myös Aulangon Siirtolapuutarha Ruusulaakso niin pääkaupunkiseudun raharikkaat aloittavat kiinteistöverorahoillaan ja ostoskäyttäytymisellään nostamaan Näivelinnaa ihan oikeiden, vakavasti otettavien kaupunkien joukkoon. Nythän paljon käytetty Ihan Lähellä on lähinnä jo yksi Suomen suurimmista vitseistä. Lähellä jo ollaan mutta mitä?

        Tampere, ihan lähellä 😅😅😅

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tampere, ihan lähellä 😅😅😅

        Kari asuu Tampereella.

    • Anonyymi

      Persujen syytä kaikki. Hämeenlinna olis paljon parempi paikka jos persuja ei olis ollu valittamassa kaikesta.

      • Anonyymi

        ... sanoo anonyymi valittaja, taidatkin olla persu.

    • Anonyymi

      Kävin tänään Tampereella. Onpa tosi upea, elävä kaupunki. Vertasin meidän torin lasten leikkihäkkiä Tampereen pikku kakkosen puistoon. Matkittu on... Mutta ei onnistuttu..
      Tampereelle tulee ratikka... Varmaan Hämeenlinnaankin kohta ehdotetaan.. Konsultit saa hommia 😁

      • Anonyymi

        Ratikkaa on jo ehdotettu. Kulkisi Rengosta Lammille kuulemma. Vaimo muuten tykkää hokee tota ihan lähellä juttua. Äskönkin.

      • Anonyymi

        Jättivätkö Persut torin apinahäkistä eriävää mielipidettä?

      • Anonyymi

        ..Pohjoismaitten suurin sisämaan kaupunki jossa maailman suurin soraharju !

    • Anonyymi

      Kiitos kaikille kijoittajille Homman alusta hienosti Kimmo ja kirjoitusta kommentoi hienosti Kari. 👍 Tästä on hyvä jatkaa kevään vaaleja kohden.

      • Anonyymi

        Persujen K-linja. Täyttä hölmöyttä mutta Kimmosta tulee uusi Kari.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Persujen K-linja. Täyttä hölmöyttä mutta Kimmosta tulee uusi Kari.

        Toivottavasti jostain tulee, muuten olemme lirissä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti jostain tulee, muuten olemme lirissä.

        Sekoomus, tunarit ja virheet vapiskaa! Tiettävästi persut ovat vielä pikkupuolue tässä kaupungissa. Siitä huolimatta on niillä teidän mielestä paljon vaikutusmahdollisuuksia. Pentele, vaalit tulee, persut tekee jytkyn Homeenlinnassa. Loiseläjät kaupungin "johtavissa viroissa" saavat monoo. Persut eivät ole koskaan sanoneet suorittavan henkilökunnan tarpeettomuudesta, isot nilviäiset ovat kohta poisto-osastolla.

        Persut ovat hieman että ei ole rahaa tänään ei ryypätä. Kuntatalous ei ikävä kyllä ole aivan sama kuin työttömän jannun talous. Huonona hetkinä saa ja pitääkin investoida. Kaupungin rattaat eivät saa pysähtyä. Uutta on luotava jatkuvasti. Kaupunki on entinen kaupunki, jos rohkeus tehdä puuttuu.

        Sen verran puuttuisin ylläkirjoittaneen aivopieruun että tuo hänen kirjoittama linja *huonona hetkinä investoimisesta ja uuden luomisesta* vaikka rahaa ei ole, on aivan sama kuin mitä yksityisen ihmisen kulutusluottokierre....velkaa velan päälle!

        Se nyt ei ole yhtään järkevää taloudenpitoa, ei niin yksityisen ihmisen kuin kuntataloudenkaan kannalta mitaten.

        Ainoa ero on että kuntahallinto on sikäli eri asemassa kuin kulutusluottokierteessä oleva, yksittäinen ihminen, se voi nostaa veroastetta, nostaa kiinteistöveroja ja kehittää uusia keinotekoisia piiloverotolppia kuin esim. *tonttikohtainen sadevesimaksu* :))

        Ylläkirjoittaneen *Persu*-näkemykseen vielä viitaten että kyllä persut on oikeassa jälleen siinäkin että rahattoman tai velkakierteisen ei ole syytä ryypätä velaksi niinkuin hän tuossa esittää!

    • Anonyymi

      Oli hyvä kirjoitus Timo Kämäriltä! Demokratia ei toteudu, yksittäinen valtuutettu on alistettu puolueen tahtoon ja toimii osana kaupungin hallintoa. Vaikka vaaleilla valituilla edustajilla olisi ihan toinen tarkoitus ja mandaatti.

      • Anonyymi

        Äänestä persuja. Persuilla ei ole ryhmä kuria

    • Anonyymi

      Heittomerkkiheppu taas aloittajana. Mitähän mahtavat olla henkilötömenot?

    • Anonyymi

      Kysynpä minäkin. Mitähän aloittaja mahtaa tarkoittaa sanoilla myön, kaukoungin ja stratgia-asiat? Jäin hieman epätietoiseksi kirjoituksen tarkoituksesta epäselvän kieliasun vuoksi.

      • Anonyymi

        Ja tuollaisen kirjoittajan ohjeita pitäisi kaupungin totella!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ja tuollaisen kirjoittajan ohjeita pitäisi kaupungin totella!

        "henkilöstön määrä suhteessa väkiluluun..." Tarkoittaako aloittaja "suhteessa Lulu Ranteeseen" vai mihin luluun? Onko persuissa muitakin luluja, lulluja, lullukoita, lutusia? Yritetään ymmärtää kirjoitustaidottoman persun vuodatusta.

    • Anonyymi

      Tosiaan edustuksellinen demokratia on osa hallintoa, vaikka näin juuri ei pitäisi olla. Sitran tutkimus, onhan meillä Sitran edustuskin kaupungin johtopaikalla. Toivottavasti käyttää näitä analyysejä myös Hämeenlinnan kehittämiseen eikä toimita kuin diktatuurissa: puolue sanelee, pieni eliitti päättää (Hätilän kokoomus).

      • Anonyymi

        Mites Tampereella?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mites Tampereella?

        Siellä on todella hölmöjä persuja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siellä on todella hölmöjä persuja.

        Kari ei päässyt Tampereellakaan eroon Kiemungista. Karma.😂

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kari ei päässyt Tampereellakaan eroon Kiemungista. Karma.😂

        Hämeenlinnaa vastaan tehdäänkin Tampereella nyt kovaa myyräntyötä, kun meidän kansanedustajat on mitä on. Rikkaat helsinkiläisethän voivat pendelöidä oikorataa pitkin myös sieltä. Tombereella ei keskusta kehity muutenkaan sillai että eka siä ruunataan parkkitalo ja sitte vasta venataan että aijaa eikö sitä kukaan tarviikkaan.

        Kannattaako kaupunkilaisten yleensäkään pitää mitään kunnallisvaaleja. Päättäminenhän on jo ulkoistettu kaikenlaisille konsulteille. Mitä me näillä välikäsillä tehdään jotka vaan tilailee tutkimuksia kun ei ite mitään mistään tiedä, vaikka palkkio olis 6000

        Vapaavuori vois olla Hämeenlinnan edunvalvoja?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vapaavuori vois olla Hämeenlinnan edunvalvoja?

        Tyhmältä viisas ehdotus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hämeenlinnaa vastaan tehdäänkin Tampereella nyt kovaa myyräntyötä, kun meidän kansanedustajat on mitä on. Rikkaat helsinkiläisethän voivat pendelöidä oikorataa pitkin myös sieltä. Tombereella ei keskusta kehity muutenkaan sillai että eka siä ruunataan parkkitalo ja sitte vasta venataan että aijaa eikö sitä kukaan tarviikkaan.

        Terveisiä Lululle.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Terveisiä Lululle.

        Eipä ollut SCC muuten pöllömpi idea. Lempäälässä toimii ja Espoossa.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Nesteen bensapumput pois, tilalle latausasemat

      Näin se maailma muuttuu, kun Suomessakin liikenneasemat lopettavat polttoaineiden myynnin ja tarjoavat enää sähköä autoi
      Maailman menoa
      179
      1498
    2. Mietin sinua nainen

      Ikävöin sinua enemmän kuin voin myntää. Ajattelin et laitan sinulle viestriä (kirjoitin jo puhelimeen viestin) Sitten
      Ikävä
      55
      1032
    3. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      39
      773
    4. Härsilällä jännät paikat, saako hän 30 päiväsakkoa Rasmuksen tapauksesta

      Syyttäjä vaatii peräti kolmekymmentä päiväsakkoa Härsilälle, vaikka todistajan mukaan Rasmus aloitti nuhjaamisen, jossa
      Lapua
      63
      771
    5. Nainen, viime aikoina olen itkenyt sinua yhä useammin

      Niin kuin juuri äsken. Aamulla näin myös unta sinusta. Koskin unessa hiuksia päälaellasi, ja pyytelin sitä heti anteeksi
      Ikävä
      51
      707
    6. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      111
      700
    7. Ne alkaa aina yhdeltä

      jos mies et ole sattunut huomaamaan!
      Ikävä
      81
      669
    8. Haluan sinua mies

      Saat minut kuumaksi.
      Ikävä
      37
      666
    9. Voitaisiinko harjoitella rakas

      Näiden tekoa? 👶👶👶👶👶👶
      Ikävä
      71
      634
    10. Täällä iImenee vihamielisyys kristinuskoa kohtaan

      Ei taida sielunvaellus-/jälleensyntymisväellä olla omasta asiastaan mielekästä sanottavaa, kun pitää kiivaasti hyökätä e
      Hindulaisuus
      304
      609
    Aihe