Naaraskani on levoton!

Heippa!

Olen lukenut aika paljon kanin hoito-oppaita niin suomeksi, englanniksi ja yhden opuksen jopa tanskaksi (Angorakaniner i hjemme).

Kaikissa niissä kerrotaan, että naaraskaneilla ei ole mitään erityisiä kiima-aikoja. Mitähän sitten on se käyttäytyminen, jota oma yksi-vuotias tavallinen naaraskani tekee, jos se on vaikka ns. valeraskautta?! Nimittäin se on muutaman viikon välein päivän tai pari hyvin levoton. Se nyhtää heinähäkistä kaikki heinät häkin lattialle, siirtelee niitä ja nyhtää lisäksi omaa turkkiaan ja näistä sitten kerää "tavaraa" johonkin häkin nurkkaan. Eli siis tekee pesää ja haluaisi saada omia poikasia?

Vapaana ollessaan se ei ole ollenkaan kiinnostunut syömisestä, vaan hyppii jatkuvasti sohvalle viereeni, tulee aivan kiinni jalkaan. Jos sitä ei heti välittömästi silittele tai rapsuttele, niin se puree ja kovaa! Ei auta, vaikka kuinka koettaisi keksiä sille muuta tekemistä, vaan jatkuvasti se vain hyppii syliin. Nyt olen huolissani, kun se ei syö mitään, vaan haluaa vain levottomana vaeltaa ympäri asuntoa. Lisäksi silittäessä se nostaa takapäätänsä, eli selvästi odottaa uroskania, joka astuttaisi sen. Eli ainakin minun kanillani on tuollaisia kiima-aikoja aina muutamasn viikon välein.

Mikä neuvoksi? Ei tämä mikään ongelma ole, mutta ei tavallistakaan käyttäytymistä. Muina aikoina se on melko rauhallinen. Älkää ehdottako leikkamista, sillä siihen en aio sitä saattaa. Se voi olla monimutkainen ja vaarallinen toimenpide, koska vain harva eläinlääkäri on erikoistunut naaraskanien leikkamiseen. Enkä aio ottaa sille uroskania ystäväksi. Korkeintaan kysymykseen tulisi toinen naaraskani, mutta en ainakaan näillä näkymin ota, koska kanini on niin villi, että ei varmaan hyväksyisi toista naaraskania ystäväksi.

No, ainakin kanini on terve, mutta välillä tuo em. ylivilkkaus mietityttää, eikä se kerro siihen syytä, vaikka siltä koettaisi kysyä sitä vaikka millä tavoin! Minkäänlaiset kiellot eivät tehoa. Aina kun se on vapaana, niin täytyy sulkea makuu- ja kylpyhuoneen ovet, ettei se pääse tietokoneen ja pesukoneen johtoja jyrsimään. Kanin häkki on keittiössä ja se loikkii vapaana olohuoneessa, keittiössä ja eteisessä. Nyt on ilmatkin lämmenneet ja aion päästää sen loikkimaan avaralle parvekkeelle.

Kertokaa mitä mieltä olette kanini käyttäytymisestä?
2323
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kanisi on valeraskaana. On parasta heti poistaa sen häkistä kanin kyhäämä pesä kun se sen tekee, että se valeraskaus loppuisi pian. Meillä yksi naaraista harrastaa samaa ja noina aikoina on hyvin hellyydenkipeä ja vähän äkäinen(suojelee häkkiä) ja syö vähän. Keväällä varsinkin noiden elukoiden hormoonit hyrrää vaikka kaneilla ei ole ns. kiima-aikoja.

Äänestä

Kohtusyövän riski kasvaa aikuisella kanilla todella suureksi, ja usein "tavalliset" eläinlääkärit diagnosoivat esim. märkäkohdun virtsatien tulehdukseksi, jolloin riittämätön hoito lopulta tappaa kanin. Tällöin on syytä miettiä, olisiko syytä etsiä eksoottisiin erikoistunut lääkäri vaikka vähän kauempaakin ja suorittaa tämä toimenpide. Exo-lääkärit kyllä osaavat kanin steriloinnin. Kastrointi taas on hyvin rutiini ja edullinen toimenpide ihan tavallisellakin lääkärillä (ei nyt lasketa maalaislääkäreitä).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Jari taas täällä kirjoitti:

Heippa!

Olen lukenut aika paljon kanin hoito-oppaita niin suomeksi, englanniksi ja yhden opuksen jopa tanskaksi (Angorakaniner i hjemme).

Kaikissa niissä kerrotaan, että naaraskaneilla ei ole mitään erityisiä kiima-aikoja. Mitähän sitten on se käyttäytyminen, jota oma yksi-vuotias tavallinen naaraskani tekee, jos se on vaikka ns. valeraskautta?! Nimittäin se on muutaman viikon välein päivän tai pari hyvin levoton. Se nyhtää heinähäkistä kaikki heinät häkin lattialle, siirtelee niitä ja nyhtää lisäksi omaa turkkiaan ja näistä sitten kerää "tavaraa" johonkin häkin nurkkaan. Eli siis tekee pesää ja haluaisi saada omia poikasia?

Vapaana ollessaan se ei ole ollenkaan kiinnostunut syömisestä, vaan hyppii jatkuvasti sohvalle viereeni, tulee aivan kiinni jalkaan. Jos sitä ei heti välittömästi silittele tai rapsuttele, niin se puree ja kovaa! Ei auta, vaikka kuinka koettaisi keksiä sille muuta tekemistä, vaan jatkuvasti se vain hyppii syliin. Nyt olen huolissani, kun se ei syö mitään, vaan haluaa vain levottomana vaeltaa ympäri asuntoa. Lisäksi silittäessä se nostaa takapäätänsä, eli selvästi odottaa uroskania, joka astuttaisi sen. Eli ainakin minun kanillani on tuollaisia kiima-aikoja aina muutamasn viikon välein.

Mikä neuvoksi? Ei tämä mikään ongelma ole, mutta ei tavallistakaan käyttäytymistä. Muina aikoina se on melko rauhallinen. Älkää ehdottako leikkamista, sillä siihen en aio sitä saattaa. Se voi olla monimutkainen ja vaarallinen toimenpide, koska vain harva eläinlääkäri on erikoistunut naaraskanien leikkamiseen. Enkä aio ottaa sille uroskania ystäväksi. Korkeintaan kysymykseen tulisi toinen naaraskani, mutta en ainakaan näillä näkymin ota, koska kanini on niin villi, että ei varmaan hyväksyisi toista naaraskania ystäväksi.

No, ainakin kanini on terve, mutta välillä tuo em. ylivilkkaus mietityttää, eikä se kerro siihen syytä, vaikka siltä koettaisi kysyä sitä vaikka millä tavoin! Minkäänlaiset kiellot eivät tehoa. Aina kun se on vapaana, niin täytyy sulkea makuu- ja kylpyhuoneen ovet, ettei se pääse tietokoneen ja pesukoneen johtoja jyrsimään. Kanin häkki on keittiössä ja se loikkii vapaana olohuoneessa, keittiössä ja eteisessä. Nyt on ilmatkin lämmenneet ja aion päästää sen loikkimaan avaralle parvekkeelle.

Kertokaa mitä mieltä olette kanini käyttäytymisestä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu