A-studiossa eilen !

Oli kuvia vanhukset hoivakodista,
oli keskustelua koronan aiheuttamasta eristämisestä.

Vanhukset oli kaikki avustettavaia ,
puhetta, siis keskinäistä keskustelu ei kiinostanu ketään,
hoitajat syötti vanhuksia,
muuten olivat siististi puettuja , hyvin hoidettuja,
mutta täysin tavallaan "muumioita"

tuli oma kohtalo mieleen,

olen vanha kahdeksankymmentä,
vielä asun kotona, olen omatoiminen keikessa,
mutta
voimat vääjäämättä hiipuu säännöllisestä kuntoilusta huolimatta,
siksi kirjoitankin oman mieleipiteen,

en koskaan halua tulla niin huonoon kuntoon
että läheisten on pakko hankkia minulle hoitolaitokseen paikka,
siksipä huutamalla huudan
näyttää menevän kuuroille korville viranoimisilla,
suomeen p i t ä ä saada laki voimaan,
jos vanha potilas jo kuoleman sairas ajattelee vielä omilla aivoillaan
pyytää lääkäriltä reseptin
jolla pääsee nukkumaan ijaistä untaan s i l l o i n kun vanhus ITSE haluaa lähteä pois,
koska eilenkin näkemäni kuvat vanhuksista muumioina aiheittu kauhun tunteita omasta itsestäni ja omasta tulevasta vanhuuden avuttomuudesta,

ITSE en halua ikinä elää noin kauan että minusta tulee avuton,
toisten syötettävä hoidettava,
kaikki omatoimisuus on poispyyhkäisty,

huudan niin kauan että päättäjät älyää tehdä uuden lain ameriikkalaisten malliin,
että
suomessa vanhus, saitaat kuolevat avuttomat ihmiset saa hyvän lääkityksen
JUST SILLOIN KUN POTILAS ITSE on varma
että lähdönaika on koittanu,
ja kun potilas ITSE VOI VIELÄ OTTAA LÄÄKKEET SUUHUNSA
jotta ketään ei syytetä avustuksesta kuolemaan,

ON vanhan ihmisen järkyttävää kiduttamista pitkkittää vanhan sairaan ihmisen kipuja JOS sairas ITSE on pyytäny jo lääkäriä kirjoittamaan resepi ohjeineen,

suomessa on vallassa TEKOPYHÄ laki,
JUMALAN PELKO vie voiton,

mutta ei ole tullut kenekään mieleen
kysyä TUOMITSEEKO JUMALA ITSEMURHAN TEHNEITÄ,
sillä itsarin tehneet ovat todella sairaita
maanpäälisen helvetin pakolaisia,

itse koen JUMALAN ARMO on niin suuri
ihmisen viisautta valtavasti suurempi,
olettaisin että isarin tehneet ovat tehneet sen JUMALAN sallimuksesta,

JUMALA rakastaa myös näitä väsyneitä ihmisiä,
olen varma asiasta,

-- Tietenkään noita jotka ovat nyt laitoksessa heidät pittäki hoitaa viimeseen asti hyvin avustettuina
siis ainuttakaan ei saa ennen aikaansa nukuttaa pois,

MUTTA
tässä alotuksessa onkin kysymys ajasta
kun ihminen vielä ITSE on kykenee ajattelemaan kuinka haluaa elämänsä päättyvän,
laitoksessako avuttomana,
vai ennen laitokseen joutumista
haluaa nukkua syvään uneen omaan sänkyynsä,
kun ITSE on katsonu ajan täytyneen omalla kohdallaan,

MIETTIKÄÄ ASIAA TARKEMPAAN,
minkäläisen loppuelämä haluatte omalle kohdalle
kun teistä tulee täysin avuttomia toisten syötettäviä,
oman omatoimisuus täysin kadonnu,

meikä haluaa lähteä pois silloin kun itse katson ajan täyttyneen.


LAKI ON MUUTETTAVA SUOMESSA sallivaksi.
24<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Raamatun mukaan ,muista Jumalaasi nuoruudessa ennen kuin pahat päivät tulevat.
On tiedossa ,että ihminen joutuu tekojensa
mukaan kärsimään,mutta on kyse lyhyestä
ajasta ,jos vertaa kadotukseen.Minkä herran
luona sydämesi on.

Äänestä
  • Juuu,+++mun++ajatus++asiasta,+jumala++on++kanssani++kokoajan,++jokahetki,++nytki,tiedän,+++jumala+on+suojellu++mun+elämää++++++++++++ihan++++++++lapsesta++asti,++niin+suuria++ihmeitä+tehny++kohdallani+++++++++++++++++ettei++tervellä++järjellä++voi+käsittää,+++sata+%+++++++++++suojelu++on+++tullu+++jumalalta,+++suojeluenkililtäni,+se+++on++luja++käsi+++joka+++++++++++on+ollut++suojeliani+vaikka+++konkreettisesti+en+ole+nähnyt,++mutta++++konkreettisesti++olen++sen+vahvan+++lujan+ohjauksen++tuntenu+++ihan+fyysisesti,++lojani+++++on+suojellu+minut+++varmalta++tuholta+,++++++kuolemalta,+jumalaan++uskoen+jos++++mä+tahton+++täältä++pois++,+++++sen++uskon+++++++jumalan+++sallivan++jeesus++kristus,+++jumalani+rakastaa+++minua+++heikkona+++++++semmosena+kuin+olen,++vikoineen+++++päivineen,+++hyvyys+++minussa++on++yksin++jumalan+++ohjaamaa++++++vaikutusta+ja+++täysin++++lahja,+en+usko++että++raamatussa+missään+kohtaan++on++tuomittu+++++itsarit,

    Äänestä

Eutanasiaa on yritetty saada Suomeen, mutta ei ole onnistunut,
vaikka puolestapuhujia on paljon.

Asiaa kannattaa pohtia lääkäreittenkin kannalta.

Ongelma on eettinen.
Lääkäreitten tehtävä on säilyttää elämää. Ei tappaa ihmisiä.

Kuka ihminen/lääkäri pystyisi ottamaan kontolleen (omalletunnolleen)
kymmenittäin, ehkä sadoittain (?) kuolemantuottamuksia,
joita lääkärin pitkällä uralla väistämättä tulisi eteen.
Ei voi vaatia lääkäriltä, että hänen pitäisi alkaa kirjoittaa
itsemurhapillereitä.

"Itsemurhapilleriä" ei voi tuoda markkinoille.
Sillähän voisi kuka vain tappaa kenet vain.

Äänestä
  • Tietenkin lääketieeteeliset rajat pitää olla, niin on ameriikassakin,
    lääkkeet määrätään vain KUOLEMAN- SAIRAILLE
    ja
    vain POTILAAN ITSENSÄ PYYTÄMÄNÄ,

    lääkäri kyllä antaa ohjeet kuinka lääke otetaan että se toimii,

    MUTTA

    SAIRAS POTILAS OTTAA IHAN ITSE LÄÄKKEET ja nukkuu yleensä pois läheistensä läsnäollessa,
    tämä näytettiin tunnin asia ohjelmassa
    ameriikkalaisesta käytännöstä,

    suomeen sama laki

    eikä kulaa syytä lääkäriä murhasta eikä mistää muustakaan,
    lääkärin tehtävä on helpottaa kärsivän potilaan loppuvaiheita, potilas kuolee jokatapausessa , tekee jo kuolemaa,

    Äänestä

Moni vanhus kokee ahdistusta juuri noista syistä,
eteenki semmoset vanhukset jotka ovat vielä omatoimisia
osaavat ajatella tulevaa ,
tajuavat voimiensa hiipuvan
osaavat ajatella mitä tuleman pitää
jos joutuu aivan avuttomana muitten ihmisten varaan syötettäväksi,
puhumattomana,
silmät tuijottaa jonnekki elottomana,
näky olisi kammottava omalla kohdallani,
en hyväksy itselle tommosta loppuelämää,
kun olen sairas, ja kuolema vääjäämättä on seurauksena,
haluan ITSE ottaa lääkkeet ja päästä nukkumaan unta josta ei enään herätä,
tämän tee jumalaan uskoen, armoa pyytäen, jumalan rakkaus on suurempi kuin ihminen käsittää tai ymmärtää,
siksi ihminen rajottaa jopa lääkärin toimintaa auttaa kuolevaa kärsivää, koska ihminen on pikkusielu
pienet aivot, siksi ei pysty ajattelemaan ihmisen loppua,

Äänestä

En katsonut eilen televisiota.
Mutta näitten juttujen perusteelta kuulostaa hullulta, jos lääkäreiden pitäisi rikkoa Hippokrateenin vala joidenkin reseptien vuoksi.
Niin vanha kuin nuori voi tehdä itsemurhan, kuka sitä estelemään.
Purkki pillereitä ja se on siinä, jos haluaa omaiset viereensä niin siinä sitten istuvat vieressä ja ottavat omalletunnolleen, omituinen vaatimus tuokin tuossa tilanteessa.
En kyllä haluaisi lapsiani siihen sängyn ympärmille siinä tilanteessa.
Teen srn kaikessa yksinäisyydessä, se on oma päätökseni jättää kaikki.
En kyllä halùaisi olla todistamassa itsemurhaa, oma etiikkani vaatii auttamaan kaikin mahdollisin keinoin.

Äänestä
  • tuosa onkin ongelma,
    nimittäin m i l l ä pillereillä lähtee henki,
    pitäisi tietää pillerin nimi että osasi hannkia semmosia

    sitäpaitsi ei käsikauppa-lääkkeillä lähde henki vaikka kilon söisi,
    jäisi vaan kitumaan,

    siksi lääkärin pitäisi resepti kirjoittaa
    hän tietää millä se käy varmasti ja helposti,

    äläkä huuda että lääkäreitten pitäisi jokin vakaumus rikkoa, pyh,

    niiten työtä on helpottaa sairaitten elämää,
    eikä väkisin hengissä pitäminen ole ollenkaan helpottavaa kenellekää ei edes lääkärille,

    Äänestä

Mikäs siinä, lakkaa syömästä ja ennen kaikkea juomasta, niin munuaisesi tekee tenän ja kuolet aika nopeasti. Tee se kotona, että et joudu sairaalaan, sillä siellä sinuun laitetaan tiputus ja ruoka letkulla tahtomattasi.

1Äänestä
  • ei se noin helppoa ole, pyh ,
    eikä VOI lakata syömästä ja juomasta,
    se vasta helvetin tuskat aiheuttaisiki,
    hirmu nälkä ja jano,
    hulluko oot,
    parempi neuvo on tarpeen,

    Äänestä

  • Olen lukenut, että nesteettömyys ja ruoattomuus on helpompi tapa kuolla
    kuin letkuruokinnassa ja nesteytyksessä.
    Ilman mitään tajut hämärtyy nopeammin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ei se noin helppoa ole, pyh ,
    eikä VOI lakata syömästä ja juomasta,
    se vasta helvetin tuskat aiheuttaisiki,
    hirmu nälkä ja jano,
    hulluko oot,
    parempi neuvo on tarpeen,

    "ei se noin helppoa ole, pyh ,"

    Tuossa alla olikin neuvo, että huumeita vapaasti saataviksi. Amfetamiini ainakin vie ruokahalun, vaikka toisaalta piristää liikaa, mutta ruokahalu katoaa. Sehän oli nuoruudessa tunettu laihdutuslääke.

    Kokeile vaikka kolme päivää olla syömättä, niin et enää kaipaakaan ruokaa, tai ota tämä laihduttajien kuuri, jossa et syö kuin lihaa ja kananmunia, siis ei mitää hiilihydraattia ja sitten ei maistukaan mikään.

    No, feikki (vitsi), ethän sinä siihen pysty, mutta turhaa pelätä huomista, kun tämäkin päivä on elettävä ja Telkkaristakin tulee Pirunpelto, joka on katsottava, vaikka ne lauantaina tulee uusintana, mutta eihän sitä tiedä, elääkö enää silloin?

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen lukenut, että nesteettömyys ja ruoattomuus on helpompi tapa kuolla
    kuin letkuruokinnassa ja nesteytyksessä.
    Ilman mitään tajut hämärtyy nopeammin.

    Monet vanhat ihmiset herkeävät syömästä laitoksissa,
    jos on hoitotahto, ei siellä nesteytetä jne
    väkisin ei voi syöttää tai juottaa.

    Se on hiipuva kuolema, elin kerrallaan lopettaa toimintansa,
    onkohan sydän se viimeinen...

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    "ei se noin helppoa ole, pyh ,"

    Tuossa alla olikin neuvo, että huumeita vapaasti saataviksi. Amfetamiini ainakin vie ruokahalun, vaikka toisaalta piristää liikaa, mutta ruokahalu katoaa. Sehän oli nuoruudessa tunettu laihdutuslääke.

    Kokeile vaikka kolme päivää olla syömättä, niin et enää kaipaakaan ruokaa, tai ota tämä laihduttajien kuuri, jossa et syö kuin lihaa ja kananmunia, siis ei mitää hiilihydraattia ja sitten ei maistukaan mikään.

    No, feikki (vitsi), ethän sinä siihen pysty, mutta turhaa pelätä huomista, kun tämäkin päivä on elettävä ja Telkkaristakin tulee Pirunpelto, joka on katsottava, vaikka ne lauantaina tulee uusintana, mutta eihän sitä tiedä, elääkö enää silloin?

    Pirunpelto EI KIINOSTA, en katso TV:stä uusinnat ei kiinosta,
    TV.ssä nykyisin tosi huonoa ohjelmaa.
    on muutama hauska poikkeus, kuten
    " siskonpeti " hauskaa älykkäästi tehtyä huumoria
    " onneliset " samoin erittän onnistunu nuorten perheitten elämästä hauskaa älykkästi tehtyä huumoria

    nämä pirunpelto
    pitääkö olla huoliissaan
    mutta jos
    x-onnelliset typeryyksien typeryys, ei mene edes vitsistä, tyhmyyden huippu,
    ym TYPERYÄT saman tyyliset ohjelmat
    pitäisi KIELTÄÄ näyttämästä ainakaa TV:ssä,

    Äänestä

JOOOOO,,,,

kyllä Aarnoi ny pitäisi vapauttaa vankilasta
ja huumeet vapaseen kaupankäyntii,
saisi kaikki sairaat lähteä piiiiiitkääle matkalle jos paluuta ei enään ikinä olisi,

että huumeistakin olisi hyötyä joillekki,

eikä tarvis matkustaa ja maksaa kymmptonneja sveitsiin
jos haluu eutan itsellen,

1Äänestä

Neuvoja ja opastusta on olemassa itse suoritettuun lähtöön kun vain osaa hakea oikeista paikoista. Muovipussi pillereineen on yksi helpoimpia ja jäljelle jää kaunis ruumis.

2Äänestä

Muuta ajoissa Ruotsiin ja vanhustenhoitoon, niin kyllä homma hoituu ja pääset pois kitumasta.
Melkein 4000 yli 80v on päästetty jo päiviltä ihan laillisesti.
Ei tarvitse kun yskäset ja niiskautat nenääsi ja toteat, että koronaa taitaa olla, niin sinut viedään eristyshuoneeseen, lopetetaan nesteen ja ravinnon antaminen ja ympätään morfiinia niin täyteen, että henki lähtee nopeammin.

Äänestä

Olihan se kammottava näky eilen A-studiossa,

hyiiii,
tuli niin paha mieli että haluis itte heti kuolla,

tommoseen kuntoon ei itte halua ikinä tulla,
toivottavasti luoja vie äkkiä pois
kuten vei Matti Nykäsenki,
ja monta muuta fiksua tervettä ihmistä,
saisi meidät vanhatki viedä nopeesti suorilta jaloilta
vaikka elämän vauhti olisikin vielä päällä,

Äänestä
  • Älä nyt kiirehdi.
    Likkani naapurissa asuu 90 pariskunta. Sairastivat koronankin ja mummo on kuulemma taas parannuttuaan pirteä ja reipas kuin viisikymppinen.

    Äänestä

  • Tellukka kirjoitti:

    Älä nyt kiirehdi.
    Likkani naapurissa asuu 90 pariskunta. Sairastivat koronankin ja mummo on kuulemma taas parannuttuaan pirteä ja reipas kuin viisikymppinen.

    NO se on heidän onnensa, hyvä niin,


    mua ei elämä kiinosta,
    kuolisin vaikka heti jos konstit keksisin,

    Äänestä

Hyii, eutanasia laki heti voimaan, kukaan ei halua tulla noin sairaaksi,
että muuttuu idiootiksi, puhumattomaksi muumioksi elävänä, hyi ku puistataa vieläki,
mulle heti euta-pillertit, tahdon poistua ennekuin tulee noin avuttomaan kuntoon ja PISTE .

Äänestä
  • Tekikö siis Suomen hallitus kuitenkin karhunpalveluksen vanhuksille, kun ei päästänyt koronaa vapaasti leviämään vanhustenhoitoon niinkuin Ruotsissa.
    Noin kova kuolemankaipuu kun näyttää olevan vallalla.

    Äänestä

  • Mummoni sanoi "Jumala siul elämän antaa, Hiän myös sen siulta pois ottaa".

    Äänestä

  • Miten voit kirjoittaa "hyi ku puistattaa" - ihmisistä ?
    Jos sinä joudut samaan jamaan, oisko mukavaa jos ihmiset sinut nähtyään
    sanoisivat "hyi ku puistattaa !!!"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Miten voit kirjoittaa "hyi ku puistattaa" - ihmisistä ?
    Jos sinä joudut samaan jamaan, oisko mukavaa jos ihmiset sinut nähtyään
    sanoisivat "hyi ku puistattaa !!!"

    olis aivan oikein, vaikka en vielä ole kuollu
    olen vain vanha
    on sanottu hyi, ohimenessä, ei tietenkään tunutnu kivalta, ajattelin että olen varmasti kamalan näkönen hyiii hirveetä,

    joten ymmärrän jos nuorempia puistattaa vanha täysin ilmeeton zombi
    täysin toisen ihmisen ruokittavana,
    täysin puhumattomana,
    mikään maailmassa ei ole SURULLISEMPAA kuin kuollut ihminen elävien joukossa
    avustettuna
    että pysyy istullaan sidottuna tuolissa,
    silmät tuijottaa jonnekkin tuntemattomaan,
    näky on pelottava
    juuri siistä syystä että sama kohtalo voi olla just minulla itselläni,
    joten sanon HYIIII, en koskaan halaua elää niinkauan että tulen tuohon samaan tilaan,

    haluun kuolla just silloin kun ITSE katson sen ajankohtaiseksi !

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Oli kuvia vanhukset hoivakodista,
oli keskustelua koronan aiheuttamasta eristämisestä.

Vanhukset oli kaikki avustettavaia ,
puhetta, siis keskinäistä keskustelu ei kiinostanu ketään,
hoitajat syötti vanhuksia,
muuten olivat siististi puettuja , hyvin hoidettuja,
mutta täysin tavallaan "muumioita"

tuli oma kohtalo mieleen,

olen vanha kahdeksankymmentä,
vielä asun kotona, olen omatoiminen keikessa,
mutta
voimat vääjäämättä hiipuu säännöllisestä kuntoilusta huolimatta,
siksi kirjoitankin oman mieleipiteen,

en koskaan halua tulla niin huonoon kuntoon
että läheisten on pakko hankkia minulle hoitolaitokseen paikka,
siksipä huutamalla huudan
näyttää menevän kuuroille korville viranoimisilla,
suomeen p i t ä ä saada laki voimaan,
jos vanha potilas jo kuoleman sairas ajattelee vielä omilla aivoillaan
pyytää lääkäriltä reseptin
jolla pääsee nukkumaan ijaistä untaan s i l l o i n kun vanhus ITSE haluaa lähteä pois,
koska eilenkin näkemäni kuvat vanhuksista muumioina aiheittu kauhun tunteita omasta itsestäni ja omasta tulevasta vanhuuden avuttomuudesta,

ITSE en halua ikinä elää noin kauan että minusta tulee avuton,
toisten syötettävä hoidettava,
kaikki omatoimisuus on poispyyhkäisty,

huudan niin kauan että päättäjät älyää tehdä uuden lain ameriikkalaisten malliin,
että
suomessa vanhus, saitaat kuolevat avuttomat ihmiset saa hyvän lääkityksen
JUST SILLOIN KUN POTILAS ITSE on varma
että lähdönaika on koittanu,
ja kun potilas ITSE VOI VIELÄ OTTAA LÄÄKKEET SUUHUNSA
jotta ketään ei syytetä avustuksesta kuolemaan,

ON vanhan ihmisen järkyttävää kiduttamista pitkkittää vanhan sairaan ihmisen kipuja JOS sairas ITSE on pyytäny jo lääkäriä kirjoittamaan resepi ohjeineen,

suomessa on vallassa TEKOPYHÄ laki,
JUMALAN PELKO vie voiton,

mutta ei ole tullut kenekään mieleen
kysyä TUOMITSEEKO JUMALA ITSEMURHAN TEHNEITÄ,
sillä itsarin tehneet ovat todella sairaita
maanpäälisen helvetin pakolaisia,

itse koen JUMALAN ARMO on niin suuri
ihmisen viisautta valtavasti suurempi,
olettaisin että isarin tehneet ovat tehneet sen JUMALAN sallimuksesta,

JUMALA rakastaa myös näitä väsyneitä ihmisiä,
olen varma asiasta,

-- Tietenkään noita jotka ovat nyt laitoksessa heidät pittäki hoitaa viimeseen asti hyvin avustettuina
siis ainuttakaan ei saa ennen aikaansa nukuttaa pois,

MUTTA
tässä alotuksessa onkin kysymys ajasta
kun ihminen vielä ITSE on kykenee ajattelemaan kuinka haluaa elämänsä päättyvän,
laitoksessako avuttomana,
vai ennen laitokseen joutumista
haluaa nukkua syvään uneen omaan sänkyynsä,
kun ITSE on katsonu ajan täytyneen omalla kohdallaan,

MIETTIKÄÄ ASIAA TARKEMPAAN,
minkäläisen loppuelämä haluatte omalle kohdalle
kun teistä tulee täysin avuttomia toisten syötettäviä,
oman omatoimisuus täysin kadonnu,

meikä haluaa lähteä pois silloin kun itse katson ajan täyttyneen.


LAKI ON MUUTETTAVA SUOMESSA sallivaksi.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu