Valtaosa EU:n tiloista alle viisi hehtaaria – suurimmat tilat Luxemburgissa ja Ranskassa
Keskimääräinen tilojen koko EU:ssa on runsaat 16 hehtaaria.
Suomen pitää päästä myös tähän tavoitteissaan, joten tilakokoa on pienennettävä
Vihreät jo kannattaa pieniä nauristiloja.
Keskimääräinen tilojen koko EU:ssa on runsaat 16 hehtaaria.
Suomen pitää päästä myös tähän tavoitteissaan, joten tilakokoa on pienennettävä
Vihreät jo kannattaa pieniä nauristiloja.
Vastaukset 33
Vanhimmat
Pienissä vara parempi!
Suomessa pitäisi tilakokoja pienentää jotta päästäisiin Eu:n keskikokoon.
Juuri noin.
Otetaanpa EU kiinni tilakoossa. Kirittävää on vielä paljon jotta saaraan yhtä pienehköt tilat.
Ely keskusten pitäisi ottaa koppia tästä maatilojen pienentämiseen pyrkimisessä. Jokin porkkana pitäisi nyt keksiä.
Hulluuttahan se on ihannoida suomeen kolhooseja.
Suuret yli 100 uuhen lammastilat aikovat lopettaa vuoden 2025 jälkeen todennäköisemmin kuin niitä pienemmät tilat.
Tilat pienenee.
Pienet on kustannustehokkaita.
Suomessa selkeä suunta kohti pienempiä yksiköitä. Tämä suunta johtaa vihreiden tavoitteeseen, nauriskuoppaan.
Pieniä peltoja hoidetaan pienemmillä työkoneilla. Ei maa tiivisty liikaa.
Suomeen pitää saada enemmän pieniä tiloja niin saadaan EUn etumatka tilojen koossa kiinni,
Toisaalta noilla tiloilla saadaan jopa kolme satoa vuodessa. Eli yksi hehtaari vastaa tuotoltaan kolmea hehtaaria Suomessa.
Semmonen 15 hehtaaria olisi sitten optimitilanne
Siihen pitää tähdätä.
Aivan ja saavat enemmän tukia kuin suomalaiset kolleegansa.
Luultavasti tilakoon pienentäminen sopisikin monille, jos tuet ja satoisuys saataisiin samalle tasolle eteläisten kolleegonen kanssa. Vähentäisihän se kustannuksia ja varsinkin työmäärää oleellisesti.
Kohti pieniä tehokkaita tiloja ollaan menossa.
Missäpäin Suomea?
Pieni tilakoko edellyttäisi erikoistumista johonkin, marjanviljely, omenat, perunat jne. Nämä tilat eivät kovin suuria pinta-aloiltaan nytkän ole Suomessa. Suomessa ei esim viinirypäleiden kasvatus onnistu, joka on aika tyypillistä juuri eteläisten maiden pinta-aloiltaan pienemmille tiloille, samoin oliivi, appelsiini, banaani jne viljelykset. Tomaatti ja kurkku onnistuu Suomessa vain kasvihuoneissa.
Nykyinen karjanhoito ja varsinkin viljanviljely ei onnistu pientiloilla ellei tukitasoa nostettaisi huomattavasti tai ainakin vastaavalle tasolle kuin eteläisessä ja keskisessä Euroopassa satoisuus huomioiden.
Lapissa
onko paljon poroi?
No ompi niitä jokunen kappale. Toivotaan ettei suet syö ny. Nii tuppaa käyrä.
5 hehtaarin tilat tuottaa maailman ruoat!
Eu johtajat haluaa pienille tiloille lisää tukia. Näillä mennään!
Kohti pieniä tehokkaita tiloja ollaan taas menossa.
Palsta hullu kilgore eli jope-vain nyt eurooppaan ulisemaan tehottomista tiloista.
EU-johtajilla on enemmän viisautta!
Tukia pitää kohdentaa oikeudenmukaisesti. Pienet tilat tuottaa hyvää ruokaa.
EU johtajat on viisaita ja huolestuneita eväistään.
E:u tukehtuu maatila tukien maksuun ja hajoaa rahan puutteeseen.Katsokaa Amerikan maatilojen suuruutta ja tehoa,täällä talonpoika ajaa 400000Euron traktorilla pääasiassa hupia,mutta kuka maksaa lystin.
"täällä talonpoika ajaa 400000Euron traktorilla"
-Niinkö?
Täällä duunari ajaa 400 000Euron autolla pääasiassa hupia....
Tilakokoja pitää suomessa pienentää että päästään EU:n keskiarvoon. 5 hehtaarin tilat kunniaan!
Ja ne pärjäävät VÄHEMMILLÄ TUILLA kuin suomalaiset.
Suomalaisen maatalouden tehottomuus hakee turhaan vertaistaan.
Euroopassa viljelijöille maksetaan poliittisella päätöksellä paremmin. Sitä paitsi Euroopassa osuustoiminta on paljon harvinaisempaa kuin täällä, ja ihmisiä on tiheämmässä. Niinpä moni tila jalostaa tuotteensa itse ja myy sen suoraan lähikylässä.