Täyttä kukkua tämäkin

Hiljaista on aina näin sunnuntaisin, eikä Kokkolassa nyt ihmeemmin mitään muutenkaan tapahdu.
Siksipä ihan yksinkertainen kysymys teille...
Mitäs kuuluu? :)

53

61

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Niin juu...
      Eikös ollut surullinen uutinen, ku Jopeki (Ruonansuu) lähti laulelemaan ja koomikoimaan pilven reunalle :((

      • Ei oikeastaan ole surullista kun nyt Jope ei tarvitse enää kestää syöpähoitoja. Saa taivaassa olla vapaa kivuista ja nauttia elämästä.

      • Oikeastaan ei koska nyt Jope saa olla vapaa kivuista ja säryistä.

        Jope pääsi hyvään paikkaan missä ei tarvitse pelätä esimerkiksi koronaa.

      • ilmannimiiä kirjoitti:

        Oikeastaan ei koska nyt Jope saa olla vapaa kivuista ja säryistä.

        Jope pääsi hyvään paikkaan missä ei tarvitse pelätä esimerkiksi koronaa.

        Totta tietysti, ettei Jope enää kärsi mistään, mutta onhan se hänen läheisilleen varsinkin suuri suru.

        Ikävää myös meille hänestä pitäneille. Eihän Jope mikään vanhakaan edes ollut.

    • Anonyymi

      Sahalla on hyvää toimintaa joka päivä ensi sunnuntaihin saakka, kannattaa mennä katsomaan ja kuuntelemaan.

      • Tarkoitatko jotain kulttuurijuttuja?
        Ne ei oikein nappaa meikäläistä.

        Oon kyllä kuullut, että muutoin tuo kahvila Saha on viihtyisä paikka.

    • Anonyymi

      Kesän viettoa vaan, mies lomalla, joten kiva viettää aikaa yhdessä. Äsken juuri kävimme Kärkkäisellä Lahdessa.. 🙂

      • Siis tuo viesti oli minulta, unohdin kirjautua.. 😀

      • Minä kun oon aatellu, että onhan Kittiellä kaikki hyvin...
        Siellä se onkin vaan kihertänny ukon kainalossa ja shoppaillu ;)

        Löysitkös sieltä putiikista mitään mukavaa?

      • tinttu-liina kirjoitti:

        Minä kun oon aatellu, että onhan Kittiellä kaikki hyvin...
        Siellä se onkin vaan kihertänny ukon kainalossa ja shoppaillu ;)

        Löysitkös sieltä putiikista mitään mukavaa?

        No voi.. Ei ollut tarkoitus huolestuttaa. ❤️ Niin, on se mukavaa kun mies on lomalla ja saa viettää aikaa yhdessä.

        Juu, vähän shoppailtua tuli.. 😁 Ostin kesämekon, askartelu juttuja ja koirulle herkkuja.. 😀

        Mites Tinttuliinalla ja muilla on aika sujunut?

        Ja muuten.. Jee! Ensi viikonloppuna ollaan Kokkolassa! Ihanaa päästä näkemään porukoita! ❤️

      • Kittiechihunen kirjoitti:

        No aina tulee mietittyä kaikenlaista, ku joku on kauan pois...

        Tosi kiva kuulla, että sulla on rentoa ja mukavaa :)

        Mulla kyllä aika kuluu, ku arkipäivät menee töissä ja viikonloppuna sitten huushollia hoidattaessa...nii ja karkkia mussuttaen :}

        Upee juttu, ku pääset tänne kotikaupunkiis käymään!! :))

      • Kittiechihunen kirjoitti:

        Siis tuo viesti oli minulta, unohdin kirjautua.. 😀

        Hyvä että sulle kuuluu hyvää.

        Itse olen vaan.

      • tinttu-liina kirjoitti:

        No aina tulee mietittyä kaikenlaista, ku joku on kauan pois...

        Tosi kiva kuulla, että sulla on rentoa ja mukavaa :)

        Mulla kyllä aika kuluu, ku arkipäivät menee töissä ja viikonloppuna sitten huushollia hoidattaessa...nii ja karkkia mussuttaen :}

        Upee juttu, ku pääset tänne kotikaupunkiis käymään!! :))

        Ymmärrän, kyllä pärjäilen.

        Onko sinulla kesälomaa?

        Minäkin olen kova mussuttamaan karkkia.. 😁

        Juu, on todella mukavaa päästä näkemään porukoita ja Kokkolaan myös. 🙂

      • ilmannimiiä kirjoitti:

        Hyvä että sulle kuuluu hyvää.

        Itse olen vaan.

        Kiitos! Joo, hyvin voin. Rentoa kesää sinulle. 🌞

      • Kittiechihunen kirjoitti:

        Ymmärrän, kyllä pärjäilen.

        Onko sinulla kesälomaa?

        Minäkin olen kova mussuttamaan karkkia.. 😁

        Juu, on todella mukavaa päästä näkemään porukoita ja Kokkolaan myös. 🙂

        On mulla jossain vaiheessa vähän lomaakin :)

        Tänään täällä satoi kaatamalla. Sit ku tuut, nii toivottavasti on mukavaa säätä 🌞

        Ookkos sä kaikkiruokanen karkin suhteen?

      • Kittiechihunen kirjoitti:

        Kiitos! Joo, hyvin voin. Rentoa kesää sinulle. 🌞

        Joo. Rentoa.

        Loma kivaa, mutta toisaalta se on tylsää.

        Ihanaa kun jonakin päivä on taas kiirettä ja aion siitä sitten nauttia...

        Ei meinaa enää keksiä tekemistä.....

        Uloskaan ei voi mennä kun kurja sää.

      • tinttu-liina kirjoitti:

        On mulla jossain vaiheessa vähän lomaakin :)

        Tänään täällä satoi kaatamalla. Sit ku tuut, nii toivottavasti on mukavaa säätä 🌞

        Ookkos sä kaikkiruokanen karkin suhteen?

        Ainakaan sulla ei ole tekemisen puutetta. Nauti kun sulla on kiirettä koska kun sulla on sitten loma niin loma on kivaa kun on tehnyt paljon töitä jotta pääsee lomalle

      • ilmannimiiä kirjoitti:

        Ainakaan sulla ei ole tekemisen puutetta. Nauti kun sulla on kiirettä koska kun sulla on sitten loma niin loma on kivaa kun on tehnyt paljon töitä jotta pääsee lomalle

        No tottahan tuo on :)

        On siinä oma juttunsa, ku on raskas päivä takana, niin kumminkin on hyvä fiilis.

      • tinttu-liina kirjoitti:

        On mulla jossain vaiheessa vähän lomaakin :)

        Tänään täällä satoi kaatamalla. Sit ku tuut, nii toivottavasti on mukavaa säätä 🌞

        Ookkos sä kaikkiruokanen karkin suhteen?

        Vissiin on nyt viileämpää säätä siellä, no, koirun on mukavampi matkustaa autossa.

        No kiva että sulla on vähän lomaa, onko suunnitelmia?

        Nooh, en nyt ihan kaikkia karkkeja syö.. Just tein itse toffeeta, on jäähtymässä.. Ajattelin viedä tuliaiseksi porukoille.

        Eilen ja tänään on ollu aika koleakin sää ja vettä tihuutteli päivällä :{

        En ole aatellu loman suhteen mitään. Teen sit semmosta mikä tuntuu sillä hetkellä mukavalta. Parhainta on juuri se, ettei ole pakkoa mihinkään.

        Mulle tuli ihan vesi kielelle, kun luin toffeesta :P

    • Tuleekohan ukkonen paukkumaan, ku on koko päivän ollut niin hiostava ja painostava ilma... :{

      Onneks taivaalla on ollut pilviä, ku muutenhan sitä tukehtuis.

    • Paska paikka tämä Kokkola

      • Ei minusta. Sopivan kokoinen kaupunki meri vieressä.

        Jos täällä ei viihdy, niin on monta suuntaa minne voi lähteä.

      • tinttu-liina kirjoitti:

        Ei minusta. Sopivan kokoinen kaupunki meri vieressä.

        Jos täällä ei viihdy, niin on monta suuntaa minne voi lähteä.

        No stadi on kyl magee mesta mut kyl mä diggaan pöndestäkin :)

      • tinttu-liina kirjoitti:

        Ei minusta. Sopivan kokoinen kaupunki meri vieressä.

        Jos täällä ei viihdy, niin on monta suuntaa minne voi lähteä.

        Ai meinaatsä uimalla Ruotsiin? ;)

      • artagnan kirjoitti:

        No stadi on kyl magee mesta mut kyl mä diggaan pöndestäkin :)

        Stadi on hyvä vierailupaikka...semmosen parin päivän ;)

      • artagnan kirjoitti:

        Ai meinaatsä uimalla Ruotsiin? ;)

        No tuo tietty nikki vois uidakki..

      • Anonyymi
        tinttu-liina kirjoitti:

        No tuo tietty nikki vois uidakki..

        No tota jätkää en ala yrittää:/

        Sunflower

      • Anonyymi kirjoitti:

        No tota jätkää en ala yrittää:/

        Sunflower

        Olisit ny kysyny, että onko hän vapaa? ;)))

        Voi puistatus :{

      • Anonyymi
        tinttu-liina kirjoitti:

        Olisit ny kysyny, että onko hän vapaa? ;)))

        Voi puistatus :{

        Sällin kuva löytyypi netistä nimellä 'prosthetic penis', älkää neitoset sortuko moiseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Sällin kuva löytyypi netistä nimellä 'prosthetic penis', älkää neitoset sortuko moiseen.

        Miten noita voi tsekata että mistä löytyy?

      • Anonyymi kirjoitti:

        Sällin kuva löytyypi netistä nimellä 'prosthetic penis', älkää neitoset sortuko moiseen.

        No pitää olla kyllä todella epätoivoinen, jos tuo kiinnostais...

    • Ollaanko enkeleitä toisillemme? 💕
      :)

      Kävin just kuuntelemassa Jopen nättiä biisiä, josta oon aina tykänny ❤

      • Anonyymi

        Tule takaisin merenneitonikki, lopetamme v*******n kun vaan tulet. Koitimme saada sut vaan järkiisi, ei muuta:(

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tule takaisin merenneitonikki, lopetamme v*******n kun vaan tulet. Koitimme saada sut vaan järkiisi, ei muuta:(

        Ollaan semmoisia hyväkäytöksisiä enkeleitä tästä eteenpäin. Kunniasanalla!

      • Anonyymi kirjoitti:

        Tule takaisin merenneitonikki, lopetamme v*******n kun vaan tulet. Koitimme saada sut vaan järkiisi, ei muuta:(

        Nii...
        Onko tää ny hyvä, ku ketään ei enää käy??

      • Anonyymi
        tinttu-liina kirjoitti:

        Nii...
        Onko tää ny hyvä, ku ketään ei enää käy??

        Meni lapsi pesuvetten mukana sananmukaisesti:( Tarkoitus oli hyvä mutta lopputulos antaa toivomisen varaa.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Meni lapsi pesuvetten mukana sananmukaisesti:( Tarkoitus oli hyvä mutta lopputulos antaa toivomisen varaa.

        Veemäisillä kirjoituksilla harvoin tulee hyvää lopputulosta.

    • Voi, että minä kiehun kiukusta!!

      Yhellä paikkakunnalla jätetty koira kuumaan autoon ja huonosti on käyny :(((

      Voi viddu, ku tuostakin asiasta on toitotettu vuodesta toiseen, ettei lemmikkiä saa jättää kuumalla säällä tuollaseen paikkaan, niin siltikin joku urpo tekee tuon!

      Jos ihminen voisi haljeta kiukusta, niin sen minä nyt tekisin!!

      • No. Ihmisten pitäisi tajuta ei myös kuuma asunto voi olla vaarallinen.

        Eläimet ei voi vähentää vaatteita joten myös kuuma asunto voi olla vaarallinen eläimille.

        Ihmiset eivät tajua että kuuma asunto on myös meille ihmisille vaarallinen.

      • ilmannimiiä kirjoitti:

        No. Ihmisten pitäisi tajuta ei myös kuuma asunto voi olla vaarallinen.

        Eläimet ei voi vähentää vaatteita joten myös kuuma asunto voi olla vaarallinen eläimille.

        Ihmiset eivät tajua että kuuma asunto on myös meille ihmisille vaarallinen.

        No tietysti asunnotkin on usein kuumia, mutta pieni auto on aikamoinen pätsi ja hapetonkin verrattuna asuntoon.

    • Mä tässä funtsin ku soitan partsilla skittaa et mitäs duunaatte ku sataa? :)

      • Mä kattelen sadetta ikkunasta, jos tulee ihan kaatamalla. Muuten istun ja pelaan Candya tai sudokuja ratkon.

      • tinttu-liina kirjoitti:

        Mä kattelen sadetta ikkunasta, jos tulee ihan kaatamalla. Muuten istun ja pelaan Candya tai sudokuja ratkon.

        Voi itku... Tuolla ylhäällä ku ylläpito ilmoitti muutoksista ja yks oli, että saattaa tulla kyselyä, että oletko botti...Nyt sitten tuli tuo :[
        Vihtuliini, jos se alkaa koko ajan kitisemään.

      • Anonyymi
        tinttu-liina kirjoitti:

        Mä kattelen sadetta ikkunasta, jos tulee ihan kaatamalla. Muuten istun ja pelaan Candya tai sudokuja ratkon.

        Mikä hemmetti on candy vai tikkariako pyörittelet suupielessä?:D

      • Anonyymi
        tinttu-liina kirjoitti:

        Voi itku... Tuolla ylhäällä ku ylläpito ilmoitti muutoksista ja yks oli, että saattaa tulla kyselyä, että oletko botti...Nyt sitten tuli tuo :[
        Vihtuliini, jos se alkaa koko ajan kitisemään.

        Jep, harvaa uudistusta voi kehua onnistuneeksi. Taitaa tämäkin mennä saman jonon jatkoksi.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Mikä hemmetti on candy vai tikkariako pyörittelet suupielessä?:D

        Etkö sä muka oikeesti tiiä, että mikä on Candy??

        Kaikki sivistyneet tietää, että se on tietysti Candy Crust Saga :))

      • Anonyymi kirjoitti:

        Jep, harvaa uudistusta voi kehua onnistuneeksi. Taitaa tämäkin mennä saman jonon jatkoksi.

        Mä kans veikkaan, että ongelmia tulossa...

      • Anonyymi

        Ite luen tai askartelen, kuuntelen sateen ropsetta. Selaan tinderiä.

        Sunflower

    • Anonyymi

      Kaksi kalalokkia nähty rantakadulla ja isonadulla yksinäinen kissa .

    • Kaks bulia tappeli käsi desistä, ihan jees paikka tämä kokola

      • Anonyymi

        Komee jannu!!

    • Anonyymi

      Näin kolme pulua torilla kun kerran kävin Kokkolassa .

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Olen mennyt jotenkin lukkoon sen jälkeen

      kun meillä meni miten meni. En vain pääse sinusta yli. Jäi niin monta kysymystä, ja sen lisäksi olet tullut niin tärkeäk
      Ikävä
      138
      2204
    2. Kerro jotakin mukavaa kaivatustasi?

      Sana on vapaa 💬
      Ikävä
      110
      1616
    3. Miten paljon sä

      Haluat häntä? Onko joku osa mikä jäi eniten mieleen?
      Ikävä
      56
      1391
    4. Taas yksi persuämmä sekosi

      Kun lapsilla oli korona-aikana kirkossa hengityssuojaiet käytössä. Persuämmä piti asiaa lasten pahoinpitelynä. https://
      Maailman menoa
      242
      1157
    5. Finlayson Tom of Finland tuotteineen ajautumassa konkurssiin

      Takavuosina kotimainen lakana- ja pyyhevalmistaja Finlayson teki jättimäisiä voittoja, myymällä alastomien gay-miesten k
      Maailman menoa
      59
      998
    6. Mitä sä haluaisit

      Hänestä tai siitä jota kaipaat
      Ikävä
      79
      948
    7. Olisin vain halunnut

      Sinun kanssa mennä naimisiin. Rakastan sinua jo nyt. Olet ihaninta maailmassa. Ja bonuksena päälle saisin sinun upean su
      Ikävä
      29
      799
    8. Kauanko vielä aiot

      odottaa ja haaveilla kaivattuasi?
      Ikävä
      46
      797
    9. Kylmätotuus takiainen

      "Siirrän tänne Kylmiksen uudet hajatelmat. "Anonyymi 2024-10-27 14:42:53 60 plus palstalla en nähnyt nimimerkkiä Lesk
      80 plus
      98
      783
    10. En oikein tiedä

      onko sinua olemassakaan mies…
      Ikävä
      60
      776
    Aihe