Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Katseltavaa...

- Ensimmäinen novellini, laittakaa arvosteluja!-

Illanhämärä hiipi jo teille, kun ajoin katsomaan vanhempiani. Kello näytti jo kymmentä, joten vanhempani voivat olla jo nukkumassa. He ovat niin sivistyneitä. Toisinaan mietin, että millaista on heidän seksielämänsä, vai onko sitä laisinkaan.

Soitin ovikelloa, ja kukaan ei tullut avaamaan. Päätin astella suoraan sisään, ovet kun olivat aina auki. Ihme ettei kukaan ollut koskaan murtautunut heille.

Siitä oli jo viikkoja, kun olin muuttanut pois kotoa, ja vasta nyt huomasin että muutamia tärkeitä tavaroitani on äidin ja isän luona. Tulin siis hakemaan ne pois.

Astelin portaat ylös, ja ajattelin jo mielessäni, että herätän heidät sikeästä unesta. Niin ei kuitenkaan käynyt. Sain yllättyä tosissaan!

Vanhempieni makuuhuoneesta kantautui ääniä. Ja ne ei ollut puhetta, vaan jonkinlaisia kiljahduksia. Ensin mielessäni kävi monenlaisia fantasioita murhaajasta, mutta nämä kiljahdukset olivat minullekin tuttuja. Mielihyvän kiljahdukset.

Raotin ovea huomaamattomasti ja näin isäni nuolemassa äitikultani rintoja! Kummallakaan ei ollut vaatteen vaatetta päällään! Yllätyin suuresti tästä näystä, mutta jäin silti katsomaan silmät mielenkiinnosta kiiluen.

Isän kieli liukui yhä alemmas äidin häpykarvoituksen ääreen. Äiti huokaili kiihottuneena. Isän penis oli jo täysissä mitoissaan. Huomasin kostuvani itsekin, ja taisin myös punastua.

Pian isä oli jo täysissä hommissa nuolemassa äidin alapäätä. Äiti huokaili kun isän kieli kiersi kaikki paikat. Juuri kun näytti siltä että äitini saisi orgasmin, isä lopetti.
- Älä lopeta!! äiti huudahti kiimaisena.
- En, en.. isä vakuutti ja otti peniksensä käteen, ja asetti siihen kondomin.

Pian isä painautui täyden mitan peniksellään äidin sisään, ja äiti kiljahti nautinnosta. Työnsin omat sormeni housujen alle, oli pakko saada jotain tyydytystä.

He heiluivat rytmissä kunnes isä murahti merkiksi, että hänen spermalastinsa lähti liikkeelle. Äidin selkä meni kaarelle, ja pian he molemmat lysähtivät sängylle.

Jonkin aikaa he siinä makasivat huohottaen, kunnes isän elin osoitti taas heräämistä. Kylläpä siellä sitä spermaa riitti!

Isä otti äidin päälleen, ja äiti alotti rytmikkään ratsastuksen isällä. Isä murahteli, ja äiti huohotti jälleen raskaasti. Oli se sellaista menoa, että itsekin käsi liikkui kahta nopeammin housuissa.

Pian ratsastus loppui, ja mä astuin sisään.
- RIINA! äiti pelästyi ja alkoi pukeutumaan.
- Älä! mä sanoin ja virnistin.
- Et kai ollut kokoaikaa oven takana? isä kysyi.
- Mmmhh.. Aika rajua menoa teiän sivistyneiden esitysten jälkeen, mä sanoin.
- No, joo kai, äiti takelteli ja mua nauratti.
- Kyllä muakin tuolla oven takana alkoi kiihottaa. Taidan mennä poikaystävän luokse hommiin, sanoin ja otin tavarat ja jätin äidin ja isän taloonsa.

Jatkoa tulee, jos haluatte tietää mitä tapahtuu poikaystävän luona?
14947
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Haluaisin jatkoa, jos lupaat että se on pidempi. Ihan hyvä juttu, mutta ehkä vähän hätääntyneesti kirjotettu. Ensikirjoitukseksi loistavaa materiaalia!

Äänestä

Kommentoi aloitusta

*TheLady* kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu