Pitkä Taneli

Monelta Taneli aukeaa maanantaisin?
12<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Joko heti ysiltä?

Äänestä

Nyt on lauantai. Luulisin, että aukee klo 9.00

Äänestä

Aamutuoppi piristää kummasti

Äänestä

Paljonko maksaa Tanelissa iso tuoppi?

Äänestä

Lohtajalla zetor pub tulosa

Äänestä

Yritin äsken Taneliin, mut Amppa käännytti heti pois.

Äänestä
  • Oliko liian kovat pohjat?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Oliko liian kovat pohjat?

    Olin kuulemma häiriköiny liikaa viimeks.

    Äänestä

Pitkä Taneli on ollut aina siisti paikka.

Äänestä

Joskus 90-luvun lopulla olin Tanelissa iltaoluella keskellä viikkoa. Kotiin lähdin jo kellon ollessa jotain 23.00, koska sulkemisaika lähestyi ja seuraavana päivänä oli työpäivä. Oli syksy ja lämpöä vain muutama aste. Tuuli ulvoi ja kuljetti puiden lehtiä. Palelin kävellessäni kotia kohti, mutta olin kiitollinen, kun ei sentään satanut. Ajattelin kävellessäni kadulla, että miten kilometrin matka voi tuntua näin pitkältä. Mutta sitten huomasin, että olin kulkenut väärään suuntaan. Niinpä käännyin takaisin ja lähdin astelemaan takaisin tulosuuntaani. Mutta eipä kulunut kauaakaan, kun ovi avautui edessäni ja viehättävä nuori nainen astui kadulle. Hän kutsui minut asuntoonsa ja tarjosi vielä yhdet paukut. Sain viettää hän kanssaan ikimuistettavan ihanan yön. Aamulla tuntui pahalta jättää hänet, kun piti ennättää työpaikalla ajoissa.

Äänestä
  • Ja sitten heräsit paskat housussa putkassa
    Kompan vierestä.

    Äänestä

Taitaapi olla suljettu tännään.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Monelta Taneli aukeaa maanantaisin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu