Kiukutus

Kyllä rupee ketuttaan, ja etenkin harmittamaan. Vihdoin sain alulle unelmani toteuttamisen. Eli kesyrotan hankkimisen. Mutta nyt ei ole kohta yhtään mutkaa puuttunut tästä hommasta.

Ensimmäiseksi olin ostamassa häkkiä ja kun kuulin sellaisen saavani, kävin varaamassa 2 kpl rottia. Ja sitten ilmoitettiinkin että rottia on saatavilla. Jipii ajattelin.
No sitten ilmeni ettei häkkiä voinutkaan myydä, koska se oli hajonnut.
No vihdoin sain metsästettyä upean kotosen rotille, vieläpä todella edullisesti. Jä tänään häkki saapui perille.
No joten ei muuta kun eläinkauppaan tiedustelemaan rotista, kun sieltä ei ollut mitään kuulunut. Ilmenipä sitten, että rotat oli jo myyty... Eli "kasvattaja" joka oli rotat eläinkauppaan luvannut, olikin myynyt ne ilmeisesti ystävälleen.
Eli taas odotellaan vaihteeksi taas rottia. Ikävintä tässä on se ettei täällä päin ole kasvattajia.
Mutta ei auta muu kuin odottaa... Ei ole tarkotus todellakaan ketää syytellä tai mustamaalata, Mutta piti saada kiukutus jonnekkin puretuks. KIITOS =)
4412
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Missä päin asustelet?Ajattelin vaan että kyllä varmaan joku sulle pystyy rottia toimittamaan. Kasvattajat käyvät varmasti näyttelyissä edes vähän lähempänä ja joku varmasti asuukin sen verran lähellä ettei kuljetus tuota ongelmia. Harmi että rottien hankkiminen aiheuttaa ongelmia, mutta ahkeruus palkitaan ja ilo on sitäkin suurempi kun saat vihdoin pienokaiset kotiin. Onnea etsintään!

Äänestä
  • Meille syntyisi kesällä tai sitä ennen
    rex sileäkarva yhdistelmästä rottia.
    Eli olisi sitten rexejä ja sileäkarvaisia.
    Emä on: cinnamon/european berkshire, rex
    isä: buff

    Eli hienoja poikasia olisi luvassa.
    Mutta et varmaankaan jaksa odottaa niin kauaa:)

    Äänestä

  • Aloittaja

    qwertty kirjoitti:

    Meille syntyisi kesällä tai sitä ennen
    rex sileäkarva yhdistelmästä rottia.
    Eli olisi sitten rexejä ja sileäkarvaisia.
    Emä on: cinnamon/european berkshire, rex
    isä: buff

    Eli hienoja poikasia olisi luvassa.
    Mutta et varmaankaan jaksa odottaa niin kauaa:)

    Nii joo mikkelissä asustetaan. No mutta toivon mukaan lähiaikoina soiteltais sieltä eläinkaupasta vaikka =).

    Äänestä

  • qwertty kirjoitti:

    Meille syntyisi kesällä tai sitä ennen
    rex sileäkarva yhdistelmästä rottia.
    Eli olisi sitten rexejä ja sileäkarvaisia.
    Emä on: cinnamon/european berkshire, rex
    isä: buff

    Eli hienoja poikasia olisi luvassa.
    Mutta et varmaankaan jaksa odottaa niin kauaa:)

    Mulla noita rottia on jo useampikin ja kumpaakin sukupuolta...mutta rex-rotasta olen haaveillut. Missäpäin sä asut?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


paivimaukonen kirjoitti:

Kyllä rupee ketuttaan, ja etenkin harmittamaan. Vihdoin sain alulle unelmani toteuttamisen. Eli kesyrotan hankkimisen. Mutta nyt ei ole kohta yhtään mutkaa puuttunut tästä hommasta.

Ensimmäiseksi olin ostamassa häkkiä ja kun kuulin sellaisen saavani, kävin varaamassa 2 kpl rottia. Ja sitten ilmoitettiinkin että rottia on saatavilla. Jipii ajattelin.
No sitten ilmeni ettei häkkiä voinutkaan myydä, koska se oli hajonnut.
No vihdoin sain metsästettyä upean kotosen rotille, vieläpä todella edullisesti. Jä tänään häkki saapui perille.
No joten ei muuta kun eläinkauppaan tiedustelemaan rotista, kun sieltä ei ollut mitään kuulunut. Ilmenipä sitten, että rotat oli jo myyty... Eli "kasvattaja" joka oli rotat eläinkauppaan luvannut, olikin myynyt ne ilmeisesti ystävälleen.
Eli taas odotellaan vaihteeksi taas rottia. Ikävintä tässä on se ettei täällä päin ole kasvattajia.
Mutta ei auta muu kuin odottaa... Ei ole tarkotus todellakaan ketää syytellä tai mustamaalata, Mutta piti saada kiukutus jonnekkin puretuks. KIITOS =)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu