Kirje äidille
Äiti rakas. Ethän suutu, että käytin tuota sanaa, jota meidän perheessämme ei käytetty koskaan. Muistan kirjoittaneeni sinulle joskus kirjeen, jossa kerroin lapsuudestani ja siitä, mitä se minulle aiheutti. Torjuit hysteerisenä kaiken henkisen väkivallan, jota olisi lapsuudessani harrastettu. Sinä olit loppuun asti se äiti, joka teki hyviä ruokia ja huolehti lapsistaan. Lähettelit usein eläkeläisenä kortteja, joihin olit liimannut luonnosta otettuja ja paperien välissä kuivattuja kukkia. Tulit sillä tavalla lähelle. Teit vielä vanhoilla päivillä melkoisen urakan seurakunnan lähetystyön hyväksi.
Ei sinun elämäsi varmaan helppoa ollut. En tiedä syitä, mitkä tekivät teidän elämästänne isän kanssa joskus täyden helvetin ja meidän lasten elämästä myös. Nyt niitä syitä voi vain arvailla ja muistella menneitä aikoja. Ei ole helppoa elää pitkään parisuhteessa. Teidän elämänne tragedia oli myös sota, joka vei sinulta ja isältä veljen. Jostakin syystä vanhempasi eivät katsoneet sinua perinnön arvoiseksi, mitä kuitenkin annettiin muille teidän perheen lapsille. Tällä tavalla perheesi kosti isälle, että hän otti tyttären teiltä. Mutta he eivät arvanneet, että seuraukset tuosta
teosta jatkuivat pitkälle tuleviin sukupolviin. En tiedä oliko teillä isän kanssa muita syvempiä syitä riitelylle, kuten esimerkiksi uskottomuus. Isän kuulin syyttelevän sinua miehistä, joita sinulla oli ollut, jopa venäläisistä. Sinä syyttelit isää huorailusta naapurin emännän kanssa, jonka olit käynyt toteamassa heidän ikkunansa alla. Ehkä syyt riitelyyn olisi voitu käydä läpi ja päästä johonkin lopputulokseen. Isä oli henkisesti heikoilla, mutta joskus luulin, että sinä vain lisäsit kiviä hänen kuormaansa. Me lapset usein märisimme: ” Ole hiljaa äiti.” Mutta sinä pistin parastasi ja isä kävi sitten käsiksi. Pistän joskus kesällä kukkia sinun haudallesi.
Samalla ne ovat kukat myös isälle. Teitte pitkän työpäivän. Kaikki ei onnistunut, mutta haluan antaa tässä vaiheessa anteeksi ne kärsimykset joita tuotitte lapsille. Unohdetaan ne, äiti rakas.
Äiti rakas. Ethän suutu, että käytin tuota sanaa, jota meidän perheessämme ei käytetty koskaan. Muistan kirjoittaneeni sinulle joskus kirjeen, jossa kerroin lapsuudestani ja siitä, mitä se minulle aiheutti. Torjuit hysteerisenä kaiken henkisen väkivallan, jota olisi lapsuudessani harrastettu. Sinä olit loppuun asti se äiti, joka teki hyviä ruokia ja huolehti lapsistaan. Lähettelit usein eläkeläisenä kortteja, joihin olit liimannut luonnosta otettuja ja paperien välissä kuivattuja kukkia. Tulit sillä tavalla lähelle. Teit vielä vanhoilla päivillä melkoisen urakan seurakunnan lähetystyön hyväksi.
Ei sinun elämäsi varmaan helppoa ollut. En tiedä syitä, mitkä tekivät teidän elämästänne isän kanssa joskus täyden helvetin ja meidän lasten elämästä myös. Nyt niitä syitä voi vain arvailla ja muistella menneitä aikoja. Ei ole helppoa elää pitkään parisuhteessa. Teidän elämänne tragedia oli myös sota, joka vei sinulta ja isältä veljen. Jostakin syystä vanhempasi eivät katsoneet sinua perinnön arvoiseksi, mitä kuitenkin annettiin muille teidän perheen lapsille. Tällä tavalla perheesi kosti isälle, että hän otti tyttären teiltä. Mutta he eivät arvanneet, että seuraukset tuosta
teosta jatkuivat pitkälle tuleviin sukupolviin. En tiedä oliko teillä isän kanssa muita syvempiä syitä riitelylle, kuten esimerkiksi uskottomuus. Isän kuulin syyttelevän sinua miehistä, joita sinulla oli ollut, jopa venäläisistä. Sinä syyttelit isää huorailusta naapurin emännän kanssa, jonka olit käynyt toteamassa heidän ikkunansa alla. Ehkä syyt riitelyyn olisi voitu käydä läpi ja päästä johonkin lopputulokseen. Isä oli henkisesti heikoilla, mutta joskus luulin, että sinä vain lisäsit kiviä hänen kuormaansa. Me lapset usein märisimme: ” Ole hiljaa äiti.” Mutta sinä pistin parastasi ja isä kävi sitten käsiksi. Pistän joskus kesällä kukkia sinun haudallesi.
Samalla ne ovat kukat myös isälle. Teitte pitkän työpäivän. Kaikki ei onnistunut, mutta haluan antaa tässä vaiheessa anteeksi ne kärsimykset joita tuotitte lapsille. Unohdetaan ne, äiti rakas.
Vastaukset 9
Vanhimmat
sekä ymmärrettävää. Pidin kertomistyylistäsi.
Sain jopa inspiraation kirjoittaa omasta elämästäni ja käytin siihen tänä aamuna aikaa kuusi tuntia, mutta siitä ei tullut julkaisukelpoista.
ei kannata katkasta kerralla
arkki päivässä aluksi ja
jos into lisääntyy niin
sitten muutaman viikon
päästä kax arkkia päivässä
Arkki päivässä huolellisesti muokattuna olisi oikein hyvä tavoite, vaikka se sotiikin luonnettani vastaan. Ei ole hyvä ahnehtia liikaa kun ei jaksa muokata, jos tekstiä on paljon.
Toinen vaikeus tavoitteeseeni päästäkseni, siis oppiakseni ymmärtämään niitä tapahtumia, joista kirjoitan, on seuraava: kun kyseessä ovat tapahtumat, jotka ovat olleet ylivoimaisia kestää, kirjoittaminen niistä puuroutuu ja on sekavaa sielun änkytystä ja teksti pitäisi silti saada esteettiseksi, eikä halventavaksi kirjoittajaansa kohtaan.
Tarkoitus on siis päästä niskan päälle niissä ongelmissa, joita ei silloin aikoinaan ole ollut kypsä kohtaamaan.
äidille herättääkään!
Kaikki selvittämättömät traumaattiset kokemukset lapsuudessa, joita ei lapsille koskaan selitetty. Asioille sai keksiä lapsen tasoisia omia selityksiä, joita sitten aikuisiällä on saanut yrittää ymmärtää, että saisi menneisyydelleen hyväksyttävän selityksen.
Itselläni oli vahva äiti silloin kun perheemme elämä oli myrskyistä, mutta heikko jos on yrittänyt omista tuntemuksistaan hänelle puhua.
Hän ei voi (tahdo) ymmärtää, että kukaan muu perheessämme kuin hän itse on voinut kärsiä isän juomisesta. Hänhän on suojellut meitä lapsia KAIKELTA pahalta ja meistä on tullut kunnon ihmisiä! Että hänen lapsensa eivät juo, on se jo yksin äidin mielestä todiste että olemme kaikesta huolimatta säilyneet vahingoittumattomina lapsuudestamme. Sisäiset vammat ja henkiset kärsimykset eivät päälle päin näy, eikä niistä saa puhua. Äidillä on se usko, että jos sellaisista asioista puhuu on se samalla syytös häntä kohtaan ettei hän ole meistä tarpeeksi huolehtinut.
Tosiasioitten (vaikeittenkin) tunnustaminen olisi mielestäni vapauttavaa, melkein kuin uskovaisten "synninpäästö".
Ongelma on siinä, että kukaan ei tiedä onko se totta, osittain totta, täysin keksitty vai jostakin kopsattu tai yhdistelty. Miljoonan nikin pelle kun on lievästi sanottuna menettänyt kaiken uskottavuutensa jo aikoja sitten.
Luulen että pystyisin parempaankin herkistelyyn kuin Pelle tuossa, mutta jotenkin tuntuu että on mautonta iskeä legendaa tällaisilla asioilla, joista turhankin monilla on tosi kipeitä kokemuksia.
Kuten sanoin, stoori voi olla tosi, mutta on puhtaasti Pellen asia että hän on nähnyt viisaaksi vetää luotettavuutensa vessasta alas. Sääli.
Poikien pitäisi hoitaa Ruutikallo siellä panssariprikaatissa. Tällaiset jätkät pannaan yleensä vaatteet päällä kylmään suihkuun, kun niillä ensin on luututtu käytävät.
...että kookospähkinänkova kaalisi sisältää todella saksanpähkinän kokoiset aivot? Mikä muu voisi selittää sen, että et opi millään MITÄÄN?
Sulla sen kun sota jatkuu ja vihamiehiä löytyy!
...löytyyhän noita vihamiehiä: Pelle, yksi hänen hengenheimolaisensa jonka olen jo unohtanut ja nyt sinä "kyllästynyt" (aiotko muuten rekisteröidä nikkisi?). Jos noin vähällä pääsee, ei tosiaan voi valittaa!
Usko sinä poika (?) vaikka Andersenin satuihin, mää en enää näin vanhana viitti. En siis usko Pellenkään juttuihin, vaikka se kuinka sua kyrsisi. Shori vaan.