Endomines AB on toiminut huonosti- Nyt se mitataan.

49910915
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 499

Vanhimmat

Nytkö se alkoi tämän ruotiminen ja dissaus.

Äänestä
  • Lähelleppä Koli on Patvinsuota siirtynyt. Ruunaankosketkin vissiin valittajan mielestä virtaa Patvinsuon halki Koitereeseen.

    Äänestä

  • On järkyttävää, kun huomaa, että Lieksan kaupungin kalliiksi tuleva imago- työ (Lieken toimitusjohtaja, elinvoimajohtaja, vakinaistettu viestintäsihteeri) onkin valjastettu Endominesin kampanjaan.

    "Missä korpi, siellä kulta". Nyt annetaan ulkomaiselle kaivosyhtiölle lupa pilata Kitsin ja Ruunaan vesistön pohjavedet. Ne pilaantuvat lopullisesti. Vaikutus on koko Ruunaan alueella.

    Onneksi varauksesta on tehty valitus. Kunnioitan sitä ihmistä.

    Ettekö ymmärrä, miten suurista, mittaamattoman arvokkaista asioista on kyse? Ei missään tapauksessa avolouhoksia eikä tunneleita Kitsiin eikä lähialueille!

    Samaan ihmetykseen liitän kysymyksen Lieksan elinvoimaisuudesta ja sen edistämisestä. Lieksan elinvoima on seudun ihmisissä. Tähän ei kukaan päättäjistä tai johtavista virkamiehistä lotkauta korvaansa, päin vastoin.

    Meillä maksetaan korkeita kuukausipalkkoja Lieksan Kehitys Oy:n toimitusjohtajalle, elinvoimajohtajalle ja viestintäsihteerille. Kolme virkaa, mitkä eivät näy lieksalaisille muuten kuin onnettomina brändi-muutoksina ja tuhoa ennustavina sloganeina.

    Miten korona-pandemian tiedotus ja huolenpito näyttäytyivät kaupungin toimissa? Ei mitenkään.

    Nyt pitää oikeasti aloittaa keskustelu siitä, mitä me veronmaksajat haluamme Lieksan kaupungilta. Enää eivät riitä nämä kaksi toteamusta : "Minkäpä näille herroille mahtaa?" tai "Kaipa ne herrat tietävät, kun ovat lukeneet".

    Ei noin, ei todellakaan. Kyllä ihmisillä pitää olla sananvaltaa. Ihmiset ovat asiantuntijoita omassa elämässään. Sitä eivät virkamiehet määrittele!

    1Äänestä

Tämäpä onkin oiva tapa tuhota kansallismaisema ja lopettaa turismi Kolille, rakentaa kaivos Kolin viereen.

Äänestä
  • No jopas nyt jotain. Joutuuko lieksalaiset mahdollisesti töihin jos kaivos tulee? No olkaapa huoleti, ei se kaivos tule sinne lähimpään kymmeneen-viiteentoista vuoteen. Valtausvaraus on niin mitätön toimenpide, ettei sen nojalla tehdä vielä yhtään mitään. Kivinäytteitä voi ottaa kuka tahansa ilman varaustakin, ja tiedän ihan satavarmasti, että on jo ottanutkin.
    Valtausvaraus on vain varaus, jolla saadaan varaajalle etuoikeus myöhemmin (ehkä) tehtävään valtaukseen. Valtauskaan ei anna vielä juuri mitään isoja oikeuksia, mutta se sallii jo tutkimisen. Senkin vasta erillisten lupien jälkeen.
    Toisekseen kun tuo valitus on ihan turha. Se varaus on jo tehty, eikä sitä peruta.
    Kaivosmenettely on niin monimutkainen ja lakiuudistuksen jälkeen vielä mutkikkaampi, ettei ole suurtakaan vaaraa kaivoksen tulosta.

    Tuo Kolin sijainti vähän ihmetyttää. Onkohan tämä valittaja käynyt koskaan Pohjois-Karjalassa tai katsonut lainkaan edes tämän alueen karttaa?

    Äänestä

Älkää avatko linkkiä, virus!

Äänestä
  • Kauppalehdessä ei ole viruksia. Olet itse virus ja troijalainen :)

    "markkinat"

    Endominesin toimitusjohtaja Greg on todistetusti harhaan johtaja... Etelä-Amerikassa hän teki armottomat tappiot.
    Greg on myynyt arvottomia prospekteja suomalaisille ja ruotsalaisille sijoittajille. Pohjois-Amerikassa Idahossa alan toimijat nauraa pohjoiseurooppalaista sinisilmäisyyttä..

    "markkinat"

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kauppalehdessä ei ole viruksia. Olet itse virus ja troijalainen :)

    "markkinat"

    Endominesin toimitusjohtaja Greg on todistetusti harhaan johtaja... Etelä-Amerikassa hän teki armottomat tappiot.
    Greg on myynyt arvottomia prospekteja suomalaisille ja ruotsalaisille sijoittajille. Pohjois-Amerikassa Idahossa alan toimijat nauraa pohjoiseurooppalaista sinisilmäisyyttä..

    "markkinat"

    Onhan Lieksaan myyty jo yksi mönjätehdas niin miksei sitten kultakaivostakin?

    Äänestä

Lieksan lehti kirjoitti, jotta mönjätehtaassa jonkun järvivesijutskan kustannukset oli mennyt yli äyräiden. Tarkoittaako se sitä, jotta mönjätehdas ei pääse aloittamaan ajallaan?

Äänestä
  • Älä sinä sitä mieti yksinkertaisessa nupissasi. Jätä viisaimmillesi moinen pähkäily. Keskity mieluummin Torikadun liikennejärjestelyihin.

    Äänestä

  • Järvivedenpumppaamoon varatut 150 000 € eivät riitä. Saapa nähdä, mistä kaupunki taikoo 100 000 euroa lisää.

    Kaupunki maksoi GFN:n ympäristöluvan 92 800 euroa. Raukalla yrittäjällä ei ollut varaa siihen.

    GFN:llä on vielä tuhlattavanaan 20 miljoonaa euroa, jotka koostuvat valtionavustuksista yhteensä 17 miljoonaa ja Lieksan kaupungin kautta ohjatusta valtion rahasta, kolme miljoonaa. Takuina ovat Kyproksen veroparatiisiyhtiön 1 miljoonaa, joka kulkeutuu GFN:n käyttöön moskovalaisen Moscow Credit Bankin ja yhtiön venäläisen Sergey Malkovin kautta. Malkov on yhtiön hallituksen jäsen.

    Pitkään saa Timo Saarelainen kumppaneineen pyöritellä peukaloitaan ennen kuin 20 miljoonaa on häivytetty muka-toimintaan. Lieksan Lehti uutisoi: "Rakentaminen kiihtyy". Saa kiihtyäkin, jotta saadaan otsikoita paikallislehteen. Mitään muita todellista tuolla kentällä ei tapahdu.

    Saa nähdä, milloin koko tervatehdas- bluffi paljastuu valtiorahoittajille ja Lieksan kaupungin johdolle.

    Varmaankin viimeistään siinä vaiheessa, kun ne miljoonat on syöty. Tähän soppaan liittyvät ministeri Mika Lintilä ja Kepun puoliesihteeri Riikka Pirkkalainen (aiemmin nimeltään Manner).

    Harmittaa, kun kaupungin rahallisia panostuksia olisi tarvittu aivan muuhun kuin tähän naurettavaan nolla-hankkeeseen.

    Olipa huvittavaa ja niin todellista kuulla, että eräs tuttavanuorukainen oli käynyt kysymässä töitä GFN:ltä ja tämä noheva nuori mies totesi työhaastattelun jälkeen, että paikallispäällikkö ei osannut kuvata, mitä työt laitoksessa loppujen lopuksi olisivat.

    Näin valtiota, Pohjois-Karjalan Osuuspankkia, aluehallintovirastoa, Lieksan kaupunkia ja viime kädessä veronmaksajia kusetetaan oikein olan takaa.

    Herätys, päättäjät!

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Järvivedenpumppaamoon varatut 150 000 € eivät riitä. Saapa nähdä, mistä kaupunki taikoo 100 000 euroa lisää.

    Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Pitkään GFN -asiaa seuranneena tiedän, että kyse on kansainvälisestä rahanpesusta, johon onnettomat Suomen valtio ja Lieksan kaupunki on kytketty.

    Terva on tervaa, ei öljyä. Tervalla ei ole mitään markkina-arvoa.

    Ainoa arvo taitaa olla se, että Lieksan Lehti saa joskus otsikoita. Milloinka asia valkenee päättäjille?

    Kuntapäättäjiä ja valtiota kiinnostaa toimeliaisuus, joka tulee aina paikallisen rakennusinvestoinnin työllisyysvaikutuksista.
    Vaikka se olisi ainoastaan rakennusaikainen. Nyt asenteet on onneksi muuttumassa.
    Nyt on otettava myös liiketalous ja kansantalous huomioon.

    Tämä päättyy jo hyvin pian valmistumisensa jälkeen.

    "markkinat"

    1Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Olen samaa mieltä edellisen kirjoittajan kanssa. Pitkään GFN -asiaa seuranneena tiedän, että kyse on kansainvälisestä rahanpesusta, johon onnettomat Suomen valtio ja Lieksan kaupunki on kytketty.

    Terva on tervaa, ei öljyä. Tervalla ei ole mitään markkina-arvoa.

    Ainoa arvo taitaa olla se, että Lieksan Lehti saa joskus otsikoita. Milloinka asia valkenee päättäjille?

    En näe tässä rahanpesua. Ainoastaan kansantaloudellisesti vahingollisia liiketoimia. Toimia on vauhditettu koplauksin sekä virheellisten ja väärennettyjen argumenttien avulla..

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    En näe tässä rahanpesua. Ainoastaan kansantaloudellisesti vahingollisia liiketoimia. Toimia on vauhditettu koplauksin sekä virheellisten ja väärennettyjen argumenttien avulla..

    "markkinat"

    Vesipitoisen pyrolyysitervan polttaminen on todistetusti huono ympäristöteko Lieksassa.
    Sen valmistus vie paljon energiaa ja se joutuu hukkaan.
    Joensuussa Fortum hyödynsi ylijäämäenergian kaukolämpönä. Silti prosessi tuotti elinaikana miljoonatappiot.
    Ironista on, että alkuinvestointien jälkeen tappiot lisääntyivät.

    Alkuperäisessä kannattavuusarvionnissa laitoksen tarkoitus oli maksaa itsensä kymmenessä vuodessa.
    Fortumin tarkoitus oli monistaa konsepti kymmeniin laitoksiin ja myydä konseptia lisenssin avulla...

    Case Fortum Oy pyrolyysi Joensuu on esimerkki suuryrityksen epäonnistumisesta.

    Myös Preem AB ja Pyrocell AB:n yhteinen konsepti toistaa KiOR yhtiön pyrolyysin/ katalyyttisen jalostuspolun tarinan liikennepolttoaineiksi.

    Jos joku väittää, että tervasta kannattaa valmistaa hiilivetyjä, niin hän on tyhmä tai hullu.
    Valmistusvero on se viimeinen niitti.

    Jäi sanomatta että jos se ei Joensuussa toiminut niin Lieksassa toimii koska tehdas on uusi ja erilaista tekniikkaa.

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jäi sanomatta että jos se ei Joensuussa toiminut niin Lieksassa toimii koska tehdas on uusi ja erilaista tekniikkaa.

    "markkinat"

    Paljonkohan tuon litkun tislaus tekee ilmakehään hiilidioksidia? Onko hyöty suurempi kuin haitta?

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paljonkohan tuon litkun tislaus tekee ilmakehään hiilidioksidia? Onko hyöty suurempi kuin haitta?

    "markkinat"

    Nyt imitaattori laukoo sarjassa.
    Lieksan laitos on yksinkertaistettu versio Joensuun pyrolyysilaitoksesta. Modifioituun pyörivään kartioon perustava laitos on halvempi.

    http://pyrowiki.pyroknown.eu/index.php/Welcome_to_PyroWiki

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vesipitoisen pyrolyysitervan polttaminen on todistetusti huono ympäristöteko Lieksassa.
    Sen valmistus vie paljon energiaa ja se joutuu hukkaan.
    Joensuussa Fortum hyödynsi ylijäämäenergian kaukolämpönä. Silti prosessi tuotti elinaikana miljoonatappiot.
    Ironista on, että alkuinvestointien jälkeen tappiot lisääntyivät.

    Alkuperäisessä kannattavuusarvionnissa laitoksen tarkoitus oli maksaa itsensä kymmenessä vuodessa.
    Fortumin tarkoitus oli monistaa konsepti kymmeniin laitoksiin ja myydä konseptia lisenssin avulla...

    Case Fortum Oy pyrolyysi Joensuu on esimerkki suuryrityksen epäonnistumisesta.

    Myös Preem AB ja Pyrocell AB:n yhteinen konsepti toistaa KiOR yhtiön pyrolyysin/ katalyyttisen jalostuspolun tarinan liikennepolttoaineiksi.

    Jos joku väittää, että tervasta kannattaa valmistaa hiilivetyjä, niin hän on tyhmä tai hullu.
    Valmistusvero on se viimeinen niitti.

    "markkinat"

    Ja Fortumin pyrolyysilaitoksen terveyshaitoista ei ole vielä maksettu mitään korvauksia. Niiden kanssa koko Fortum menee konkkaan.

    Äänestä

  • ...järvivesijutskan...

    Se tarkoittaa, että veroeuroista menee taas 250 000 yksityisen yrityksen kuluihin. Tuo piikki on jatkuvasti auki. Kustannuksia ilmaantuu lisää koko ajan. Tervatislettä ei kuulu ei näy.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Vesipitoisen pyrolyysitervan polttaminen on todistetusti huono ympäristöteko Lieksassa.
    Sen valmistus vie paljon energiaa ja se joutuu hukkaan.
    Joensuussa Fortum hyödynsi ylijäämäenergian kaukolämpönä. Silti prosessi tuotti elinaikana miljoonatappiot.
    Ironista on, että alkuinvestointien jälkeen tappiot lisääntyivät.

    Alkuperäisessä kannattavuusarvionnissa laitoksen tarkoitus oli maksaa itsensä kymmenessä vuodessa.
    Fortumin tarkoitus oli monistaa konsepti kymmeniin laitoksiin ja myydä konseptia lisenssin avulla...

    Case Fortum Oy pyrolyysi Joensuu on esimerkki suuryrityksen epäonnistumisesta.

    Myös Preem AB ja Pyrocell AB:n yhteinen konsepti toistaa KiOR yhtiön pyrolyysin/ katalyyttisen jalostuspolun tarinan liikennepolttoaineiksi.

    Jos joku väittää, että tervasta kannattaa valmistaa hiilivetyjä, niin hän on tyhmä tai hullu.
    Valmistusvero on se viimeinen niitti.

    "markkinat"

    Ei Fortum epäonnistunut.Pönttö levitti ilmaan vuosikausia myrkyllistä kaasuaan ja tappoi ihmisiä. joensuun asukkaat saivat kaupanpäälle puoli-ilmaisen energian veronmaksajien kustannuksella. Kuolleet ei valita eikä asukkaat muuta kuin harmittelevat hintojen korotusta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Paljonkohan tuon litkun tislaus tekee ilmakehään hiilidioksidia? Onko hyöty suurempi kuin haitta?

    "markkinat"

    Hiilidioksiidi on sentään hajuton kaasu toisinkuin se pyrolyysikatku jonka koostumusta Fortum ja Joensuu vieläkin salailee.

    Äänestä

  • Katkaisin puhelun heti, kun mies esittäytyi Microsoftin edustajaksi.

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Katkaisin puhelun heti, kun mies esittäytyi Microsoftin edustajaksi.

    "markkinat"

    Mulle hissa soitti ja sanoi ruvenneen toimitusjohtajaksi uudelle tervatislaamolle ja Komu ja pienet lapset ovat puutavaran vastaanotossa.

    1Äänestä

Endomines AB on käyttänyt rahansa Yhdysvalloissa.

"markkinat"

Äänestä

Miten ihmeessä ne ympäri maapalloa tekevät vaikka minkälaista tehdasta ja kaivosta huonolla menestyksellä. Kävisivät nyt herranen aika " markkinoilta" ensin kysymässä mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä! Kyllä heittävät rahaa hukkaan kun tällainen nero olisi käytettävissä😂😂😂😂

Äänestä

Voi kun ne teollisuusneuvokset maailmalla tietäisi kuinka viisas perähikiän " markkinat" on niin eivät tekisi tyhmyyksiä tehtaittensa kanssa😂😂😂

Äänestä

Totta. " markkinat" heti Jumalasta seuraava! Omasta mielestään.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näitä huijareita on paljon. Jotkut on päässyt pitkälle.

    Yleensä se aika loppuu......

    https://yle.fi/uutiset/3-11324479

    "markkinat"

    Suomalaisista+pörssiyrityksistä+yli+95%+toimii+rehellisesti+.+Siihen+5%++kuuluu+pääosin+lieviä+tapauksia.+Yrityksiä,+jotka+ei+pysty+toimimaan+täysin+lakien+ja+asetuksien++mukaan.+Pahimpia+on+ryhmän+patologisten+huijarien+pyörittämät+yksittäiset+tapaukset.+Niitä+on+onneksi++ainoastaan+muutamia."markkinat"

    Äänestä

Kyllä on pätevä mies tämä " markkinat". Olisi käyttöä vaikkapa suurilla Ameriikkalaisilla teollisuusfirmoilla, on nin pätevä että. Ihme että työttömänä möllöttää perähikiällä.

Äänestä

Endomines AB ei pysty toimimaan Idahossa kannattavasti.

Jo vesien käsittely tulee kalliiksi.

https://www.deq.idaho.gov/media/60182822/endomines-idaho-reuse-0519.pdf

https://www.deq.idaho.gov/media/60182822/endomines-idaho-reuse-0519.pdf

Kanadalainen startup pystyy ottamaan 100 miljoonaa paunaa antimonia ja 30 miljoona unssia kultaa vanhasta kaivoksesta. Kysymys on ainoastaa millä hinnalla ja pysyykö kullan hinta ylhäällä.

Jos vertaa Endominesin hintaan....
https://www.investing.com/equities/midas-gold-corp.

Midasin onnistumisen mahdollisuus on jo hinnoiteltu kurssiin.

"markkinat"

""markkinat"

Äänestä
  • ¤ 4 miljoonaa unssia kultaa... Ei 30...

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    ¤ 4 miljoonaa unssia kultaa... Ei 30...

    "markkinat"

    Valoe Oyj ja Endomines AB on vastaavia yrityksiä.

    "markkinat"

    Äänestä

Eivätkö ole väkisin ottaneet jättifirmat sinua palkkalistoille kun olet noin VIISAS?

Äänestä

Ootpa simä todella viisas, jälkiviisas.

Äänestä

Jälkiviisaus on viisauksista makein.

Äänestä
  • Kysymys ei ole jälkiviisaudesta Gregory C. Smith oli jo riski asuessaan Britanniassa.

    Torstaina tulee POSITIIVISIA väritettyjä uutisia! Pidän selviönä, että Endomines nousee pörssiuutisten jälkeen. Huomaa ! Se ei kestä !

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysymys ei ole jälkiviisaudesta Gregory C. Smith oli jo riski asuessaan Britanniassa.

    Torstaina tulee POSITIIVISIA väritettyjä uutisia! Pidän selviönä, että Endomines nousee pörssiuutisten jälkeen. Huomaa ! Se ei kestä !

    "markkinat"

    Amerikassa kairaaminen on kallista, kuten Suomessa.

    http://bankrupt.com/misc/idb15-20597.pdf

    Siksi hyvin harvoin kairataan :)

    "markkinat"

    Äänestä

Missä korpi, siellä kulta.

Äänestä

Tärkeintä on suojata Lieksan pohjavesiä.

Äänestä

Eikä siinä kaikki että kaivoksistakin tiedät kaiken niin Koronastakin sinulta löytyy kaikki tieto, olet kyllä pätevä. Onko lääke tuohon pirulliseen tautiin sinulla jo miten valmis?

Äänestä
  • Idahossa toimii yli 1500 kaivosta. Niistä suurin osa on hyvin pienimuotoisia .
    https://en.wikipedia.org/wiki/Artisanal_mining

    Idahossa on 26501 valtausta. Niiden koon on laki rajannut 20 eekkeriin (8.1ha) vuosimaksu on nyt 165 taalaa)

    Valtauksista 214618 on rauennut. Yli 6000 kaivosta on lopetettu.

    Endominesin ostamia valtauksia ei ole kairattu. Sen pitäisi nostaa hälytyskellot soimaan.

    "markkinat"

    Äänestä

Ai että mitä tietämystä. Alkaa ihan pöpöttämään.

Äänestä

Samaa kusetusta ovat niin GFN Oy:n tervatehdas kuin Endomines Oy:n valtauksetkin.

GFN käyttää vuosien saatossa 20 miljoonaa veronmaksajien rahaa ja homma toimii täsmälleen niin kauan kuin Sipilän ja Lintisen ynnä Pirkkalsisen järkkäilemät avustukset on käytetty loppuun.

Toivottavasti jokin siivu tuosta miljoona-potista ohjautuu lieksalaisiin ruokapöytiin.

"Missä korpi, siellä kulta" -hokema ja kultakaivosvaltauksen salliminen osoittavat kaivoslain onnettoman vahingollisuuden, peruuttamattomat ympäristötuhot ja pohjaveden turmelemisen ikuisiksi ajoiksi.

Ja tätä kaikkea muka elinvoimapolitiikkaa johtaa kaksitoista täyspäiväisiksi palkattua virnamiestä!
Nytei ole hinta-laatu -suhde paikallaan. Montako työpaikkaa on tuolla populalla lisätty? Ei yhtään. Työllistävät vain itsensä. Ja palkka juoksee.

Äänestä
  • EU kielsi jo vuosia sitten tervan käytön kokonaan terveydellisistä syistä.Vuosikymmenet sitä ensin tutkittiin. Sitten Suomen pääminsteriksi tuli Sipilä joka kumosi sen lain Suomesta ja ryhdyttiin väellä ja voimalla tekemään biojalostamoja risujen hävitykseen.VTT ja Fortumlähtivät leikkiin mukaan ja rakennettiin Joensuun pyrolyysilaitos . Joku kai luuli että bioenergia voi korvata öljyn. Joku oli tietysti poliitikko joka ei ymmärtänyt asiasta mitään mutta jakoi kuitenkin miljoonia laitokselle jonka toiminta perustui ympäristölupaan ilman vaatimuksia ympäristön tilasta. Näin lupa saatiin paperille ja koe ihmisten altistamisesta tappaville myrkyille alkoi ilman ihmisten kuulemista ja ilman tietoa vaikka se olisi saatu jo valmiina EUn tervadirektiivistä. Fortum sai miljoonansa ja laitos toimi yli viisi vuotta kunnes se tuhottiin salaperäisesti yöllä jotta todisteen häipyivät taivaan tuuliin ja asukkaiden keuhkorakkuloihin pois näkyvistä.Joensuun viranomaiset estivät sairastuneiden hoidon ja kuulemisen. Fortum jakoi miljardinsa osinkoina omistajilleen eli pääasiassa poliitikoille. Kaikki hyvin ja ruumiit ei puhu.

    Äänestä

Niinpä. Pitäisi vain keskittyä korpikylillä epätoivoiseen lohen suojeluun, verorahat siinäkin menee ilman mitään tuloksia, kyllähän siinä tietenkin muutama turaukko mukavan palkan saa vuodesta toiseen. Unohdetaan kaikki muut yritelmät.

Äänestä

Nythän sinä ihan innoistut linkitykseen, kymmeniä vuorokauteen.

Äänestä

Ihania viisaanmiehen linkkejä, voisinpa olla sulhasein.

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Feisal oli apupoika. Tämä erittäin lahjakas manipulaattori oli takana.

    https://www.youtube.com/watch?v=BNaYdez338M

    "markkinat"

    Endomines on vuokrannut tyhjän kaivoksen huijareilta. Samalla yritykselle on myyty tutkimattomia prospekteja ympäristöstä.
    Niistä on maksettu järjettömästi ylihintaa.

    Samalla ajetaan rikastamoa ylös. Vaatii pohjattomasti lisäpanostuksia.

    CEO Amerikassa on pihalla.

    Nyt halutaan lisää pääomaa. Nyt ollaan syklin huipulla. Suunta on alas.

    Pelko ja epävarmuus ruokkii kullan hintaa. Koronarokotteen edistyminen tuo uskoa ja kulta heikkenee.

    "markkinat"

    Äänestä

Hienoa, sinä tiedät jo pörssinkin nousut ja notkahduksetkin! Varmaan tuolla älyllä päsee Havardiin opettamaan eikä kansalaisopistoon.

Äänestä

Endominesin Orongraden rikastamo Elk Cityn lähellä Idahossa pystyy jauhamaan ja vaahdotusrikastamaan 180 lyhyttä tonnia malmia.

Rikastamo on hyvin pieni. Siksi sen käyttö on kallista. Tuotettu märkärikaste on toimitettava syanidiprosessiin ja edelleen kullan sulatukseen.

https://www.deq.idaho.gov/media/60182626/endomines-idaho-elk-city-water-reuse-analysis-0319.pdf

http://fi.opasnet.org/fi/Rikastusprosessit

Idahossa nykyisin kullan tuottaminen on varsin vähäistä.

Kittilän kultakaivos tuottaa yksin koko IDAHON osavaltiota enemmän kultaa!

Nevada ja Alaska ovat suurimmat tuottajat. Koko muu Yhdysvallat jakaa pienen osuuden.

https://www.statista.com/statistics/238418/us-gold-production-by-state/

"markkinat"

Äänestä
  • Kittilän kultakaivos on Euroopan suurin. Suomessa on todistetusti kultaa. Siksi australialaiset, kanadalaiset ja brittiläiset kaivosyhtiöt investoi Suomeen.

    "markkinat"

    Äänestä

Nosterdamus loistaa linkkeineen jälleen. Miten se pörssitieto menikään, mikä nousee ja mikä laskee? Taisi ollakkin tuhkamunan harhaluuloja?

Äänestä

Olisivat kerpele " markkinoilta" kysyneet ensin mihin sijoittaa ja paljonko.

Äänestä

Tietämättömät silti ovat miljonäärejä vaikka surkeita sijoituksia tekevät.

Äänestä
  • Yleensä tietämättömät miljonäärit ovat perineet. Hyvä esimerkki on suvun öljytarinaa uudistanut. Ekoport Oy:n kotitalousjätteistä dieseliä yrittänyt Ehrnrooth.
    Hänen kompetenssi on taidekeräilyssä.

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Yleensä tietämättömät miljonäärit ovat perineet. Hyvä esimerkki on suvun öljytarinaa uudistanut. Ekoport Oy:n kotitalousjätteistä dieseliä yrittänyt Ehrnrooth.
    Hänen kompetenssi on taidekeräilyssä.

    "markkinat"

    Hänkin joutui huijauksen uhriksi. Öljysatu maksoi paljon. Picasso tai Matisse teoksen verran...

    https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/jattiomistuksiin-lovi-ehrnroothin-mahtisuvun-varoista-suli-nopeasti-kymmenia-miljoonia/7607300#gs.e15s5u

    "markkinat"

    Äänestä

Sinä tuskin edes kansalaisopiston opettajakaan. Tietenkin jos jälkiviisastelu opetusta niin siihen sopisit.

Äänestä

Keskustelu jatkuu itsensä kanssa ja pelkkä linkittely jälkiviisaalla.

Äänestä

Wihtori 2 tulee pahassa paikassa "markkinoita" komppaamaan, silloin kun itseään pitää kehua😀. Varmaan vastaukseksi tulee muutama linkki ettei kaikki näkisi linkkimiehen arvostelua.

Äänestä

Elk Cityn asukkaat toivovat toimintaa ja työpaikkoja, mutta tietävät, että kulta on louhittu.
Kävin monen paikallisen kanssa keskustelua facen kautta . Luulivat yhtiön olevan Montanasta ja Kanadasta...
Rikastamo on monelle mysteeri..

"markkinat"

Äänestä
  • Elk City Mining News. Mainareiden oma lehti ! Asukkaita oli tuolloin tuhansia mainareita !

    https://chroniclingamerica.loc.gov/lccn/sn88087183/

    1903-1913. Koneellistuminen ja varsinkin poravasaroiden kehittyminen sekä gelatiinidynamiitin käyttö vähensi työvoiman tarvetta.

    Ei tarvittu omaa sanomalehteä.

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Elk City Mining News. Mainareiden oma lehti ! Asukkaita oli tuolloin tuhansia mainareita !

    https://chroniclingamerica.loc.gov/lccn/sn88087183/

    1903-1913. Koneellistuminen ja varsinkin poravasaroiden kehittyminen sekä gelatiinidynamiitin käyttö vähensi työvoiman tarvetta.

    Ei tarvittu omaa sanomalehteä.

    "markkinat"

    Rasismi oli tuolloin Idahossa erittäin räikeää. Kiinalaisia kohdeltiin (alien) muukalaisina . Heidän rekisteröidyt valtaukset mitätöitiin oikeudessa.
    Irlantilaiset ja englantilaiset eivät joutuneet luovuttamaan prospektejaan...

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rasismi oli tuolloin Idahossa erittäin räikeää. Kiinalaisia kohdeltiin (alien) muukalaisina . Heidän rekisteröidyt valtaukset mitätöitiin oikeudessa.
    Irlantilaiset ja englantilaiset eivät joutuneet luovuttamaan prospektejaan...

    "markkinat"

    Elk Cityn ympäristön kultaa sisältävät kvartsijuonteet on louhittu varsin tarkkaan.

    Tässä digitoidussa historiallisessa sanomalehdessä on paljon mielenkiintoista...

    https://chroniclingamerica.loc.gov/lccn/sn88087183/

    Idahon kullan tuotannon huippu oli 1800 luvulla.

    Nykyisin lähinnä hypeä.
    https://www.northernminer.com/news/idaho-more-than-just-the-midas-touch/1000914603/

    Sain tänään mielenkiintoista sähköpostia Idahosta. Endominesin Orongraden "rikastamoon" on ostettu interstate vanhoja laitteistoja. Ne on ajettu Nevadasta. Aivan ehtoopuolen kamaa.

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Tukholman läänissä asuva Mattson on alunperin haaparantalainen. Jää hoitamaan omia kuparikaivosprojektejaan Kiirunaan ja Arvidsjauriin...
    Erosi Endomines AB:sta. Jää paha tahra ansioluetteloon (CV), kun Edomines on belly up.

    "markkinat"

    Investoijille tarjottiin säännöllisesti syöttejä...

    https://www.mindat.org/loc-141287.html

    https://aktiiviomistaja.fi/media/uploads/2019/02/07/nayttokuva-2019-02-07-kello-95530.png

    Tuo 100g tonnissa tyhjennettiin jo 1800 luvulla.

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Investoijille tarjottiin säännöllisesti syöttejä...

    https://www.mindat.org/loc-141287.html

    https://aktiiviomistaja.fi/media/uploads/2019/02/07/nayttokuva-2019-02-07-kello-95530.png

    Tuo 100g tonnissa tyhjennettiin jo 1800 luvulla.

    "markkinat"

    Unity minen ongelma oli PIRSTOUTUNUT kultamalmi. KULTAMALMI OLI KAPEINA JUONTEINA.

    https://westernmininghistory.com/mine_detail/10105742/

    Vuorella ei ole infraa. Tunnelit veden alla ja osin romahtaneita. Alue on hyvin tarkkaan kairattu. Ei ole löytynyt uusia esiintymiä.

    Aiesopimus...

    Kaivosala on aina ollut täynnä onnenonkijoita ja huijareita. Olemattomilla pääomilla ja hylätyillä kaivoksilla ei päästä eteenpäin. Loputtomat osakeannit ja lupaukset ei vie eteenpäin.

    Sama pätee energiaan. Suomessa erityisesti savolaiseen aurinkopaneelien kehitykseen..
    Iso Jorma ja Sonera Koponen ja moni muu tuulipuku on polttanut rahansa tässä.

    https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=248999&tstart=0&start=14865

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kaivosala on aina ollut täynnä onnenonkijoita ja huijareita. Olemattomilla pääomilla ja hylätyillä kaivoksilla ei päästä eteenpäin. Loputtomat osakeannit ja lupaukset ei vie eteenpäin.

    "markkinat"

    Unity kultakaivoksen hankkineet eläkeläiset...
    Urakoitsija avasi kaivurilla ja torolla. Ei johtanut mihinkään.

    http://www.unitygoldsilvermines.com/warren.html

    Perillisillä on ongelma.

    Kaivokseen rakastuneet harrastelijat toimi 2000 luvun alussa. Toiminta oli harrastuspohjalla ja primitiivistä.
    Kaivosta ei koskaan tyhjennetty. Pumppaaminen olisi ollut kallista ja vaikeaa...

    http://www.unitygoldsilvermines.com/management.html

    Heillä kaikilla oli unelma.... Heille se oli ylivoimainen. Kaivos oli tarkasti tyhjennetty. Alatasoilla ehkä oli vielä kultaa, mutta kaivos oli täyttynyt vesiliejulla sekä oli osin romahtanut.

    "markkinat"

    Äänestä

Kyllä sinä olet viisas. UPM maksaisi maltaita noin nerosta tietäjästä.

Äänestä
  • UPM teki sille edullisimman päätöksen. Ylikapasiteetin purku oli Suomessa halvinta. Itku ei auta. Ylikapasiteettia oli pakko purkaa.

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    UPM teki sille edullisimman päätöksen. Ylikapasiteetin purku oli Suomessa halvinta. Itku ei auta. Ylikapasiteettia oli pakko purkaa.

    "markkinat"

    Kaipolaan meni suurin osa Suomen kierrätyspaperista. Siitä on nyt helppoa valmistaa sokereita, koska massassa ei ole ligniiniä. Etanolin valmistus kierrätyspaperista tulee halvaksi.

    Kierrätyspaperin perinteinen käyttö loppuu.

    "markkinat"

    Äänestä

Minä olen sellainen pahanilman lintu. Helppo on arvostella ja sivulauseessa uskotella omaa paremmuutta, todellisuudessa en ole kuin työtön, no kansalaiaopistolla olen kynsiäni teroitellut.

" markkinat"

Äänestä

Syöksy jatkuu. MZ Group on myös epämääräinen yhtiö.

Endomines arvioi kullan määrän miljoonaan unssiin.
Sitä on saatu reilu sata unssia :)

"markkinat"

Äänestä

Kakkosen tonkiminen miesvoimin on myös kannattavaa, kantaa hedelmää.

" markkinat"

Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Komu voi pudota päähän.
    https://www.normet.com/fi/prosessi/rusnaus/

    Ennen kaivoksissa jouduttiin räjäytystyön jälkeen koputtelemaan seiniä ja kattoja. Kumisevan äänen kuuluessa tiedettiin kysymyksessä olevan komu. Eli löyhästi kalliossa oleva irtolohkare eli komu.
    Se irrotettiin rusnaamalla. Väkäsin varustetulla pitkällä kangella.

    Nykyisin se tapahtuu hydraulisella vasaralla...

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ennen kaivoksissa jouduttiin räjäytystyön jälkeen koputtelemaan seiniä ja kattoja. Kumisevan äänen kuuluessa tiedettiin kysymyksessä olevan komu. Eli löyhästi kalliossa oleva irtolohkare eli komu.
    Se irrotettiin rusnaamalla. Väkäsin varustetulla pitkällä kangella.

    Nykyisin se tapahtuu hydraulisella vasaralla...

    "markkinat"

    Greg ja Bison Energy Services.

    Kompetenssi ja ammatti on sama.

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Greg ja Bison Energy Services.

    Kompetenssi ja ammatti on sama.

    "markkinat"

    Greg on tehnyt jo tilin.

    https://keskustelu.kauppalehti.fi/5/i/keskustelu/thread.jspa?threadID=226762&tstart=0&start=1185

    Firma ei pyöri rahatta.

    Todellista toimintaa oli Ilomantsin Hattuvaarassa. Idahon toiminta perustuu taitavasti rakennettuun tarinaan. Kapellimestari on Gregory Charles Smith.
    Briteissä hänet muistaa moni rahansa menettänyt sijoittaja . Hän oli kuuluisa lupauksistaan.

    Tämä tarina toistuu. Olen siitä ehdottoman varma.

    https://www.thegazette.co.uk/company/08366827/filing-history/MzExNjMyNzI4N2FkaXF6a2N4

    "markkinat"

    Äänestä

Itsekkin myönnät että tarinasi ja linkit toistuu. Se on hienoa että olet vielä varma.

Äänestä

Endomines jatkaa voimakasta putoamista.
https://www.kauppalehti.fi/porssi/porssikurssit/osake/ENDO

Yhtiöllä on Orongrandessa hallissa romua.
Prospektit on arvottomia.

Tämä kalifornialainen öljymies ja investointipankkiiri on yrittänyt pyyhkiä jälkensä.
Kaliforniassa on paljon dataa.

"markkinat"

Äänestä

Rahat on lopussa. Hekilökunta lomautettu.

"markkinat"

Äänestä
  • Näissä pienissä ja poikkeuksellisen rikkaissa kaivoksissa malmiot on varsin hyvin dokumentoitu ja hyödynnetty.
    Ne on kaivettu käsityönä ja ammattitaidolla tyhjiksi.
    On ymmärrettävä, että ennen kaivosmiehet pystyivät työskentelemään hyvin kapeissa tiloissa.

    Väestö oli lyhyttä ja laihaa. Resursseja säästettiin. Sivukiven louhinta minimoitiin.

    Tukirakenteina käytettiin paikallista puutavaraa. Betonointia ei juuri käytetty. Tuet on vuosikymmeniä sitten jo lahonneet. Eroosio ja kiven paine on tukkinut käytävät. sekä vesi ja muta on ne täyttänyt.

    Tämä on realismia. Kanadassa ja Australiassa nämä tosiasiat on hyvin tiedossa.

    "markkinat"

    Äänestä

On kyllä viisas tietäjä. Ihan maailma kalpenee tietämykselle. Harmi että työtön tuollainen nero.

Äänestä
  • Empä menis kehumaan.Veli oli kaivos työ johtaja teknikkona vuonoksella se sano nuo samat asiat paremmin.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Empä menis kehumaan.Veli oli kaivos työ johtaja teknikkona vuonoksella se sano nuo samat asiat paremmin.

    Hän on asiantuntija. Tietämykseni perustuu yleisiin perusteisiin. En väitä olevani asiantuntija. Pohdin ongelmia ja todennäköisyyksiä verraten sitä empiiriseen tietoon.
    Epäjatkumot, ristiriidat ja todellisuus peilaavat myös tulevaisuutta.

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Hän on asiantuntija. Tietämykseni perustuu yleisiin perusteisiin. En väitä olevani asiantuntija. Pohdin ongelmia ja todennäköisyyksiä verraten sitä empiiriseen tietoon.
    Epäjatkumot, ristiriidat ja todellisuus peilaavat myös tulevaisuutta.

    "markkinat"

    Jos pohtii epäkohtia niin kirjoitukset ja väittämät pitää olla oikeita faktatietoja, muuten tekee itsestään " idiotti kylähullun". Faktat kuntoon ja sitten väittelemään kaivos ja bioöljy alasta, muutoin kannattaa pitää suu soikeana.

    Äänestä

On outoa, että kuralla oleva Endomines AB pysyy pinnalla. Ainoastaan usko pitää sitä. Substanssi on vahvasti negatiivinen.

"markkinat"

Äänestä

Blaa blaaata taas hulluntuutin täydeltä.

Äänestä

Endomines AB on jumissa Idahossa. Rikastamo on rikki. Louhinta on myös mahdotonta. Romahtanut infra.

Montanassa on taas uusi kusetus,

https://westernmininghistory.com/mine_detail/10107297/

https://www.juniorminingnetwork.com/junior-miner-news/press-releases/2053-tsx-venture/tco/35668-transatlantic-mining-receives-approval-to-close-us-grant-mine-acquisition.html

Jo 70 luvulla todettiin kuilujen olevan käyttökelvottomia ja malmiot hajallaan pirstaleina.

Useissa dokumenteissa !

"markkinat!

Äänestä

Endominesin+ja+Valoen+toiminta+perustuu+samaan+liikeideaan.Siinä+sijoittaja+on+100%+varmuudella+häviäjä.+Mitään+ei+jää.Idaho+ja+Montana+on+100%+varmuudella+puhallus.+"markkinat"

Äänestä

Voi voi kahelia. Sinun rahat ei ainakaan ole kyseessä.

Äänestä

Eipä mennyt kahelin valitus läpi!

Äänestä
  • Kysymys on periaatteesta. Endomines tyhjänä yrityksenä ei ole enää riski ulkopuolisille.

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kysymys on periaatteesta. Endomines tyhjänä yrityksenä ei ole enää riski ulkopuolisille.

    "markkinat"

    Demokratia toimii.

    https://yle.fi/uutiset/3-11630519

    "markkinat"

    Äänestä

Taidat olla se valittaja? Laitanko nimen kehiin...?

Äänestä
  • Sillä ei ole merkitystä.

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sillä ei ole merkitystä.

    "markkinat"

    Endomines AB on käytännössä nurin. USA:ssa kaikki on tyritty.
    Nyt Pampalo haluttaisiin käynnistää. Vaatisi taas useita miljoonia.

    https://mb.cision.com/Main/17226/3234423/1333019.pdf

    "markkinat"

    Äänestä

Taidan laittaa nimen niin selviää kaikille kuka on Kellokosken tietäjä.

Äänestä

Tuleeko myös valittajan nimi julki? Sekin kaatui taitamattomuuttaan..

Äänestä
  • Psykopaateista on varoitettu ! Suuret voitot ja lupaukset on varoituksia. Eräs erittäin arvostettu professori ja kriminaalispykiatriaan perehtynyt asiantuntija varoittaa !

    "markkinat"

    Äänestä

  • Ainakin eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hannu Hoskonen kiittää ja kehuu. Ja varmasti varmistaa niin susien kaadon kuin kaivosten luvatkin. Endominesin ja Talvivaaran paikalliset johtajat ovat kavereita ja maksavat hyviä summia Hoskosen vaalikampanjoista. (Lähde: julkinen vaalirahailmoitus.)

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ainakin eduskunnan ympäristövaliokunnan puheenjohtaja Hannu Hoskonen kiittää ja kehuu. Ja varmasti varmistaa niin susien kaadon kuin kaivosten luvatkin. Endominesin ja Talvivaaran paikalliset johtajat ovat kavereita ja maksavat hyviä summia Hoskosen vaalikampanjoista. (Lähde: julkinen vaalirahailmoitus.)

    Kultakaivos on harvoin omistajalleen oikea kultakaivos. Kittilän kaksi miljoonaa unssia ei tuo vielä positiivista tulosta.

    https://yle.fi/uutiset/3-11815017

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kultakaivos on harvoin omistajalleen oikea kultakaivos. Kittilän kaksi miljoonaa unssia ei tuo vielä positiivista tulosta.

    https://yle.fi/uutiset/3-11815017

    "markkinat"

    Rokote ja pörssin nousu syö kullan arvoa.
    Endomines AB kaatuu.

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Rokote ja pörssin nousu syö kullan arvoa.
    Endomines AB kaatuu.

    "markkinat"

    Idaho ja Montana tilanne on endolle katastrofaalisen huono. Kaikki kannattaa jättää ja nollata vastuut. Siellä palaa rahaa ja ei tuottoja. Ainoastaan menoja. Amerikassa saa tyhmiä lypsää. Näin on tehty juniorille kaikilla tasoilla.

    Taviksia huijattiin kullalla.... Brutaalia huijausta.
    https://yle.fi/uutiset/3-11864518

    Myös Endomines oli Greg huijarin pauloissa. Hän teki suuret tuhot.

    Tämä oli traaginen huijaus. Yhtiöt oli olemassa, mutta "välittäjä" pisti rahat taskuun eikä osakkeisiin.

    https://translate.google.com/translate?sl=en&tl=fi&u=https://torontosun.com/news/crime/scammer-who-dangled-gold-stocks-and-bilked-pensioners-out-of-1-1-m-slammed-with-five-years-in-prison

    Näitä Kanada ja USA on täynnä. Öljy on myös hyvin edustettu...

    "markkinat"

    Äänestä

  • On lähellä määrätyn puolueen ideologiaa. Vastaa myös sen jäsenistön arvoja ja kompetenssia :)

    https://yle.fi/uutiset/3-11864518

    "markkinat"

    Äänestä

Endomines AB:n edellinen amerikkalainen johtaja on toiminut väärin. Rikosoikeudelliseen vastuuseen saaminen tulee kalliiksi ja se on vaikeaa. Se ei kannata.

"markkinat"

Äänestä
  • Endominesin kannattaa lähteä Amerikasta.
    Pampalossa kairaukset ovat osoittaneet, että kultaa löytyy.

    Vinotunneli edistyy 100m kuukaudessa.

    "markkinat"

    Äänestä

Tämä ketju kannattaa lukea nyt jokaisen valveutuneen kuntalaisen. Täyttä asiaa ja uutta tietoa.

Äänestä

Lieksan bioöljylaitos ei ole uusi, ei tekniikaltaankaan. Hollannissa on purettu kannattamattomina neljä vastaavaa laitosta, ja niiden tähteistä on koottu pörpötin tänne.

Äänestä
  • Väärin. Se yksi Hengelossa oleva Twence B.V :lle myyty laitos. Se seisoo siellä. Sitä ei ole purettu.

    Suomeen on myyty (1) puhtaasti uusista osista rakennettu yksikkö Lieksaan,
    BTG B.V myi sen Lieksaan ........Plus mahdollista 3 lisäyksikön kauppaa... Jo nyt tiedetään, että se on mahdotonta.

    Gävlessä on jo yksi yksikkö. Nyt ei tiedetä, mitä sillä siellä tehdään.

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärin. Se yksi Hengelossa oleva Twence B.V :lle myyty laitos. Se seisoo siellä. Sitä ei ole purettu.

    Setra Kastet sahan yhteydessä on nyt se Pyrocell AB:n pyrolyysilaitos. Se ajetaan ylös syksyllä.

    https://www.youtube.com/watch?v=41qE7kh8Afo

    Charlotte on nyt sahan vastaava johtaja.

    https://news.cision.com/se/setra-group/r/charlotte-siljeholm-blir-ny-platschef-pa-setra-kastet,c3311713

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Väärin. Se yksi Hengelossa oleva Twence B.V :lle myyty laitos. Se seisoo siellä. Sitä ei ole purettu.

    Suomeen on myyty (1) puhtaasti uusista osista rakennettu yksikkö Lieksaan,
    BTG B.V myi sen Lieksaan ........Plus mahdollista 3 lisäyksikön kauppaa... Jo nyt tiedetään, että se on mahdotonta.

    Gävlessä on jo yksi yksikkö. Nyt ei tiedetä, mitä sillä siellä tehdään.

    "markkinat"

    Charlotte...

    https://www.setragroup.com/sv/press/pressmeddelanden/2021/charlotte-siljeholm-blir-ny-platschef-pa-setra-kastet/

    "markkinat"

    Äänestä

Pampalossa tehdään kuilua alas. Tarkoitus louhia/ajaa sitä 100m kuussa. Kultaa siellä on, mutta keskimääräinen pitoisuus jää varsin alhaiselle tasolle.
Sieltä ei saada operatiivista tuottoa.

Kaikki USA:n järjestelmät ajaa yhtiötä perikatoon. Toiminnat lopetetaan.

Greg teki kamalaa jälkeä.

Nyt kuolonkierrerahoitus päällä.

"markkinat"

Äänestä

Useimmat analyytikot ovat väärässä. Suuri osa kannattaa holdaamista.

Holdaaminen ja ostaminen ei kannata.

Jerker Salokivi tuo riskit esille.

https://www.google.com/search?q=evli raporttti endomines&rlz=1C1PRUI_enFI928FI928&oq=evli raporttti endomines&aqs=chrome..69i57.14997j0j7&sourceid=chrome&ie=UTF-8

"markkinat"

Äänestä

Enodomines kokee Raahen kultakaivoksen kohtalon.

"markkinat"

Äänestä

Montanan loputon monttu . Täysin tyhjennetty ja suolattu Friday Idahossa.

Kaikki on faktaa. Kusetus jatkuu. Henkilöt lähtee, kun kassa tyhjenee.

"markkinat"

Äänestä

Tämä ketju pitää lukea kaikkien. On niin informatiivinen jotta.
"Markkinat" henkilön pitäisi kaupungin köttelöillekin takoa järkeä päähän.

Äänestä

Oh hoh, nostan tärkeää tietoa.

Äänestä

Endomines on saanut todistetusti osaavan uuden toimitusjohtajan, jolla on todellista kompetenssia.

Hänet olisi pitänyt palkata jo kauan sitten. Valitettavasti amerikkalainen suolaaja ehti rampauttaa yhtiön roskalainaluokkaan.

Amerikassa vastuut ja sopimukset ovat järjettömiä.

"markkinat"

Äänestä

Ja Kittilässä >4g. On se aika hurjaa, kuutiosta saa yhdet sormukset.

Äänestä

Matti! Nyt iltapalalle ja nukkumaan.

Äänestä

Endomines AB on vakavissa ongelmissa. Kulta on noussut, mutta sähkö ja diesel paljon enemmän.
Myös kulut USA:ssa ovat menneet kestämättömälle tasolle. Yhtiö on kriisissä !

"markkinat"

Äänestä
  • Tilanne on varsin heikko.

    Äänestä

Diesel ja sähkö on kallista. Kulta on pysynyt samassa.

Äänestä

Myös sorateitä suolataan, oli ne luvallisia tai ei.

Äänestä

Kulta kiiltää suolaajien mielessä :)

"markkinat"

Äänestä

Hyvä yhtiö - kultaa nousee!

Äänestä

Miten tiesora firmojen osakkeet? Onko LUVATTOMASSA nousussa?

Äänestä

Endomines - kuin feeniks lintu!
Tuhkasta nousee lopulta kultaa! Kannattaa lukea tarkemmin yhtiön tiedotteet.

Äänestä

Pampalon kairaustuluoksien korkeat pitoisuudet on erinomaista ! On selvää, että Idahon projekteihin ei kannata sijoittaa.

Pampalon avaus oli fiksua. jos ja kun kultaa on.

"markkinat"

Äänestä

Jälkiviisauskin on viisautta. Ihan lupa kysymyksissäkin🤣

Äänestä

Tiekarhu on palannut viisastelemaan🤣. Mitenkäs kävi pyrolyysiöljyn? Eikö pala Espoossa vai palaako sittenkin? Sinuna lopettaisin tuon tietämisen kun kaikkihan sinut tietää.

Äänestä
  • Turskaa! Se jatkuu!

    "markkinat"

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Turskaa! Se jatkuu!

    "markkinat"

    Jokainen sijoitettu euro laimenee sentteihin! Tämä on yksinkertaista.

    "markkinat"

    Äänestä

Linkitätkö taas omia viisauksia🤣. Miten soratiet onnistuu nykyään.

Äänestä

Nyt näyttää positiiviselta :)

Sijoittajia palkitaan :)

"markkinat"

Äänestä

Kalliomurske kannattaa, siinä on kompetenssia. Minä tiedän työttömänä.

Äänestä

Kairaaminen laajalta alueelta on huomattavasti kannattavampaa!

Jos ajetaan tyhjiä periä, niin se tulee todella kalliiksi.

https://areena.yle.fi/1-60895751

"markkinat"

Äänestä

Kyllä sinun pitäisi päästä johtoon! Sen verran päinpersettä nuo sinun tiedot menneet🤣, asiassa kuin asiassa.

Äänestä

Olit oikeassa pyrolyysiöljy ei toimi ja kukaan ei sitä osta. Olet varmasti oikeassa tässäkin asiassa. Tie asiat onkin kinkkisempi juttu.

Äänestä

Mitenkäs bio-öljy? Sehän ei pala kun vettä ja sokeria, kukaan ei osta ja laitos ei valmistu. Niinhän se oli🤣

Äänestä

Aika hyvin näyttäisi GFN:llä menevän vaikka tietäjä tiesi 🤣🤣

Äänestä

Voihan tietäjä vanhoja linkkejä laittaa kun uudet kertoisivat aivan muuta🤣

Äänestä

Ei palikalla riitä sinni laittaa tuoreita linkkejä Lieksan jalostamon tilanteesta🤣🤣.

Äänestä

Ei kun laajenee tuo valtaisa tietämys🤣. Onko tie luvista ja oikeuksista mitään linkkiä?

Äänestä

Mikseivät sinulta kysy päättävät elimet neuvoa, olethan ollut aina oikeassa🤣

Äänestä

Päättävät elimet ovat taanneet Endomines AB:n arvon jatkumon .

Siihen sijoittaneet näkevät ja osaavat arvottaa oikean tiedon!

ENDOMINES AB maalaa yleisesti muun suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuutta.

"markkinat"

Äänestä

Kulta on pudonnut dollarin vahvistumisessa. Yhdysvalloissa kulut kaivosteollisuudessa kestämättömällä tasolla. Inflaatio, työvoimapula ja kaikkien tarvikkeiden sekä työn kallistuminen.

"markkinat"

Äänestä

Endomiesin hallinnoimat valtaukset Idahossa ovat arvottomia.

Vanhojen ehtyneiden kaivosten osuuksien vuokraaminen on ollut järjetöntä.

"markkinat"

Äänestä

Endominesin pörssikurssi on laskenut yli 98% kymmenessä vuodessa.
Se tilanne on huonontunut edelleen. Kulut nousevat Suomessa.

Murskaamon sähkönkulutus on kestämättömällä tasolla...
Tuotto on vahvasti negatiivinen.

"markkinat"

Äänestä

Kalliiksi käy kuin luvaton mökkitie.

Äänestä

Murske mökkitielle maksaa yllättävän paljon.

Äänestä

Ei pitäisi louhia edes tienpohjia ellei ole varma oikeuksista.

Äänestä

Luvituksesta rakentamiseen ollut yllättävän vähän viisastelua🤣

Äänestä

Äläpäs nyt! Lintilä antoi luvan oikaista normeissa, lupasin neuvoa tärkeissä asioissa. Toivottavasti huomaisi minut pienenmiehen mies miehelle merkeissä.

"markkinat"

Äänestä

Vuonna 2020 heinäkuussa Endominesin kurssi oli viisinkertainen nykyarvoon nähden. Vanhemmat holdaajat ovat menettäneet paljon enemmän.

Jokainen holdaaja on menettänyt rahansa.

Tämän tosiasaian voi jokainen tarkistaa.

https://www.is.fi/taloussanomat/porssi/osake/80914636/

"markkinat"

Äänestä

99% Hävitty.

Äänestä

Höpsistä - nyt lähti kuin mato koukusta.
Älä mökötä, ole mies ja hanki kultaa.

Äänestä

Ei sitä kultaa siellä oikeasti ole. Se on pieni näyte.

Äänestä
  • Vanha löydös.

    Äänestä

Hoplaa petty.

Äänestä

Olen rikastunut tällä osakkeella.

Äänestä

Minne loppui Endon kommentointi? Suu hymyyn, kippis!

”Marccinat”

Äänestä

Paiholaan kuulemma joutunut kaikki tietävä " markkinat" liian lujaa oli ruvennut menemään teollisuus tietämyksessä, ei pitäisi mennä neuvomaan viisaampiaan, hommaavat valkotakit ja lepositeet kun aikansa kuuntelevat viisastelua.

Äänestä

Endominesia on syytä verrata Kuusamon kultaan ja kobolttiin.

Ohessa olevan jutun lopussa on MOT. Siinä sivutaan Kuusamoa.

https://yle.fi/a/74-20040401

"markkinat"

Äänestä

Kun aloitin tämän ketjun heinäkuussa 2020. Endominesin kurssi oli 24 euroa!

Nyt kullan hinta on huipussa ja Endominesin kurssi on reilu 7 euroa!

Jokainen ymmärtää.

"markkinat"

Äänestä

Ketjusta on poistettu 38 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

https://www.lieksanlehti.fi/uutiset/item/1799-endominesin-kultavarauksesta-valitus "markkinat"

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu