Outo jalkahoitaja

Sain synttärilahjaa lahjakortin jalkahoitajalle.
Soitin hänelle tilatakseni ajan.
Hän vastasi sanoen, että soitan hetken kuluttua takaisin.
Odotin kaksi päivää.

Soitin uudelleen tilatakseni ajan.
Sama toistui.
Lupasi soittaa takaisin viiden minuutin päästä.
Nyt on kulunut kolme päivää.
Ei mitään puhelunsoittoa.

Mitä ihmeen asiakaspalvelua tämä on?
Ei ole ennen näin käynyr.
Jopa lääkärit soittaa takaisinpuhelun.

Hän on minulle vieras ihminen, mutta lahjanantaja käy hänellä jalkahoidossa.

Lahjanantaja suuttui minulle, kun sanoin lähettäväni hänelle takaisin lahjakortin.
Mitä minä sillä teen kun minulle ei soiteta, eikä anneta hoitoaikaa.

Onko näin, että kun jalkahoito on maksettu, ei sitä hoitoa välttämättä ole pakko tehdäkään.

Menen muualle ja maksan itse.

27

207

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Johan on merkillinen jalkahoitaja. Yrittääköhän tosiaan että jos hän ei vastaa, ei korttia käytetä ja hän saa ansiottomat rahat. Ehkä minä kävelisin paikalle kortin kanssa ja vaatisin rahat kortista hänen hinnastonsa mukaan. En varmasti jättäisi sikseen ja maksaisi muualle.
      Soitin kerran paikalliseen hautaustoimistoon tilatakseni kukkaseppelettä. Sieltä vastattiin, soita hetken kuluttua uudestaan, hei ja luuri kiinni. Soitin, sama juttu.
      Latoin omistajalle tekstiviestin, mikäs meiniki tämä tämmoinen on. Omistaja vastasi että kyllä se on ihan oikein jos myyjällä on kiire, hän voi tehdä niin. Onneksi on toinen paikallinen liike, tilasin sieltä.

      • Tässä tapauksessa omistaja vastaa itse puhelimeen ja keksii verukkeita.
        En mene sinne päinkään. Antaa lahjoittajan hoitaa tämä tapaus.
        Surkea loppu synttäilahjalle.

    • Mee paikan päälle ja yritä tilata aika. Jos ei onnistu sano että vaadit rahat ja viime kädessä ilmoitat kuluttajasuoja-asiamiehelle.

      Oletko varma että lahjakortin maksaja on makanut lahjan?

      • Siili
        Paikka on kaupungissa, enkä lähde täältä 35 kilometron päästä hortoilemaan hänen liikkeeseensä.
        Olen menettänyt luottoni koko tyyppiin.

        Minun jalkojani mokoma valehtelija ei hoida.

        Laitan lahjakortin antajalle ja hän pyytääköön rahat takaisin tai teettää itselleen hoidon
        Minä en tiedä maksamiaesta mitään

      • 2lesken kirjoitti:

        Siili

        Sinähän se änkyrä olet :D.

      • siilivain kirjoitti:

        Sinähän se änkyrä olet :D.

        Siili
        Jaa mää vai.
        Jalkahoitaja on ite tosi syvältä.

    • Anonyymi

      Huonoa asiakaspalvelua..
      Unohtaa asiakkaat.

      • Ano
        Täysin törkeätä toimintaa.
        Pitäisi vielä olla joku harras.

      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Ano
        Täysin törkeätä toimintaa.
        Pitäisi vielä olla joku harras.

        Olen joskus huomannut, että kun lahjakortti on maksettu, niin jotkut pikkuputiikit suhtautuvat nihkeasti sen realisoimiseen.
        Sain kauneushoitolakemppariin lahjakortin ja myös jalkahoitoon.
        No, minut istutettiin sellaiseen välikköön ja jalat vesihautomoon.
        Siinä kului aikaa, aikaa, aikaa, viivyteltiin, unohdettiin? ja kyllästyin. Marssin omistajan luo ja sanoin, että tämä ei vetele ja vaadin rahat. Oli törkeän huonoa palvelua.
        Oli olevinaan hieno paikka. Toki paikallisia yrittäjiä haluaisin tukea ja ostaa palveluita.
        Kerran itse mokasin. Unohdin mennä varattuun aikaan kasvohoitoon toiseen kauneushoitolasn. Menetin koko kasvohoidon hinnan. Ainekulujahan ei ollut.
        Eli kun raha kirstuun kilahtaa, palveluhalu pois vilahtaa.
        Beng

    • Anonyymi

      Rahat takaisin !

      • No lahjan antajanhan ne pitäisi vaatia.

    • Anonyymi

      Tyhmää olisi lähettää kortti takaisin. Sitten ei ole mitään todistetta,
      että se on maksettu. Rahat pitää saada takaisin, jos palvelua ei saa.
      Kuluttajavalituslautakuntaan kannattaa ilmoittaa.
      Tuollainen yrittäjä joutuu "mustalle listalle".
      Muutkin saavat tietää, etteivät haksahda.

      • Ano
        Lähetin kortin takaisin lahjanantajalle.
        Joka tietysti suuttui minulle.
        Kun en ole aktiivinen ja rukoile jalkahoitoa.
        Voi pyhä sylvi.
        Menköön lahjanantaja lahjakortin kanssa hoitolaan Ja jos on pokkaa sanoo, että systerin synttärilaphja meni vähän penkin alle.
        Mitahan se harras tuumaa.
        onko hyviä valheitä plakkarissa.

        .

        Tuo oli viisasta. Oikeastaan ainut vaihtoehto. Jalkahoidossa pitää tunteä rentouttava ja mukava olo, eikä voi tuntea jos jalkahoitajan kemia ei miellytä. Ei miellyttäis tuon tyypin kemia minuakaan. Eihän sinne väkisin kannata mennä eikä rukoillenkaan.

      • 2lesken kirjoitti:

        Ano
        Lähetin kortin takaisin lahjanantajalle.
        Joka tietysti suuttui minulle.
        Kun en ole aktiivinen ja rukoile jalkahoitoa.
        Voi pyhä sylvi.
        Menköön lahjanantaja lahjakortin kanssa hoitolaan Ja jos on pokkaa sanoo, että systerin synttärilaphja meni vähän penkin alle.
        Mitahan se harras tuumaa.
        onko hyviä valheitä plakkarissa.

        .

        Laita yrittäjälle tekstiviestinä palautettaa huonosta asiakaspalvelusta.
        Ei kai sulla vaan ole salainen puhelinnumero, näkyykö se yrittäjälle?

      • siilivain kirjoitti:

        Laita yrittäjälle tekstiviestinä palautettaa huonosta asiakaspalvelusta.
        Ei kai sulla vaan ole salainen puhelinnumero, näkyykö se yrittäjälle?

        Siili
        Minulla on salainen puhelinnumero.
        Tähän asti se on näkynyt vastaajan näytössä.
        Jos olisi prepaid, se ei näkyisi.
        Oletetaan, että numero ei näkyisi jalkahoitajalle.
        Kait hän silloin kysyisi sitä, kun kaksi eri kertaa soitin.
        Ei vain kiinnosta bisnekset.

        Monet jalkahoitajat tai kosmetologit eivät ylipäätään vastaa puhelimeen kun heillä on joku hoito kesken. Jos oletti että numerosi jäi näkyviin puhelimeensa. Asaille voi olla luonnollinen selitys, kysyisit edes vielä.

      • Anonyymi
        siilivain kirjoitti:

        Ensimmäisellä kerralla sanoi, että soitan pian takaisin.
        Ei soittanut.
        Toisella kerralla sanoi, että pesen vain käteni, soitan viiden minuutin kuluttua.
        Ei soittanut.
        Tarkoitti vissiin että pesee kätensä koko jutusta.
        Tämä hoitsu saa pitää tunkkinsa.
        Porissa on paljon asiallisia jalkahoitajia.

    • Anonyymi

      Sanoitko soittaessa haluavasi varata ajan vai esittelitkö puhelimessa ensin, että sinulla on lahjakortti?

      • Anonyymi

        Beng

        Ajattelivat liottaa jalkojasi perusteellisesti, saadakseen kunnolla känsät ynnä paukamat iän kovettamista kintuistasi.

        Minä sain lahjaksi jalkahoidon , jossa myös liotettiin koipiani kauan, aloin jo pitkästyä , mutta jalkahoitaja kyllä tieti työnsä, tehden vallan perudteellisen käsittelyn.
        Nuori nainen kertoi olevan Brasiliasta .

      • Hälmöyksessäni sanoin että minulla on kahjakortti.
        ei olisi vissiin kannattanut.

      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Hälmöyksessäni sanoin että minulla on kahjakortti.
        ei olisi vissiin kannattanut.

        Kysyttäessä jonkin hintaa ei ensimmäisenä esitellä, että on alennuskoodi tms.

        Luulen kuitenkin, että j-hoitajalla on koronan takia asiakaskäynnit romahtaneet ja harkitsee kokonaan toiminnan lopettamista. Systerisi saa varmaankin rahansa takaisin tai käyttää sen hoitoon.
        Toimittava nopeasti ennen konkurssia.

        Pelkästään lahjakortin takia ei kukaan täysjärkinen yrittäjä kieltäydy hoidosta. Se merkitsee ainakin kahden (vaki)asiakkaan menetystä – sinut ja systerisi; ja nykyiset vähät ja satunnaiset asiakkaat eivät elätä hoitajaa.

        Paljon vakavammasta asiasta on kyse kuin vain huonosta palvelusta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hierojalle pitäisi rohkaistua menemään, kun koronan takia on viime käynnistä puoli vuotta.
        Kunnon kokovartalohoito 90 min tekee kropalle hyvää.
        Tykkään käydä naisen hierottavana, on jotensa kivempi eikä kopri samalla lailla.

      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Hälmöyksessäni sanoin että minulla on kahjakortti.
        ei olisi vissiin kannattanut.

        Voi itku , tulkitsin kahjakortin väärin, en edes kehtaa kertoa mille sanalle!.
        Mutta jos se yrittäjä on jo menossa konkurssiin nyt kun on ollut hiljaista korona aikana eikä voi ottaa vastaan . Tai jos hän on riskiryhmäläisiä eikä uskalla ottaa vastaan uusia asiakkaita.
        Hytinäx1

      • Anonyymi
        2lesken kirjoitti:

        Hälmöyksessäni sanoin että minulla on kahjakortti.
        ei olisi vissiin kannattanut.

        Korjaus 2lesken 13,37

        Po. Lahjakortti (Ei kahjakortti )

      • Anonyymi kirjoitti:

        Voi itku , tulkitsin kahjakortin väärin, en edes kehtaa kertoa mille sanalle!.
        Mutta jos se yrittäjä on jo menossa konkurssiin nyt kun on ollut hiljaista korona aikana eikä voi ottaa vastaan . Tai jos hän on riskiryhmäläisiä eikä uskalla ottaa vastaan uusia asiakkaita.
        Hytinäx1

        No kyllä siitä.pitäisi asiakkaita arvostavan yrittäjän uskaltaa avoimesti kertoa. Minusta tämä keissi kyllä pikkusen haisee. Sori vaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Beng

        Ajattelivat liottaa jalkojasi perusteellisesti, saadakseen kunnolla känsät ynnä paukamat iän kovettamista kintuistasi.

        Minä sain lahjaksi jalkahoidon , jossa myös liotettiin koipiani kauan, aloin jo pitkästyä , mutta jalkahoitaja kyllä tieti työnsä, tehden vallan perudteellisen käsittelyn.
        Nuori nainen kertoi olevan Brasiliasta .

        Tai olisi voinut kasvaa evät: pieni merenneito.
        Beng

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      199
      4021
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      111
      2563
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      38
      2245
    4. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      80
      1380
    5. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      86
      1268
    6. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      48
      1139
    7. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      75
      1017
    8. Ne viimeiset kerrat

      Kun katsoit minua niin lämpimästi. En unohda sitä ❤️
      Ikävä
      59
      863
    9. Emme koskaan keskustelleet kasvotusten syistä välirikollemme

      Enkä voisi kertoa perimmäistä rehellistä syytä. Kerroin sinulle pintapuolisen ”paketin” ja otin tavallaan omalle vastuu
      Ikävä
      57
      844
    10. S24 Lieksa miksi on paikallinen entinen Kansallinen Kokoomus valtuutettu sali niin kallis?

      Vailla alennuksia? gogo express joensuu kertakäynti 10 euroa avoinna 5-24. Miksi pitää Lieksassa tukea paikallista yritt
      Lieksa
      72
      797
    Aihe