Tässä tulee tietoa Nuweibasta kaikille ihmettelijöille. Netistä kun ei hirveästi löydä niin ajattelin koota hieman kokemuksia tänne. Vietin siellä juuri kaksi viikkoa ja olin erittäin tyytyväinen reissuun.
Sää oli aivan mahtava, vähintään 25 astetta joka päivä, ei pilven pilveä ja täysi auringonpaiste. Ekan viikon yölämmöt olivat kymmenen asteen paikkeille, tokalla viikolla nousivat jo kahteenkymmeneen. Tuulta oli kyllä mutta se raikasti hellesäätä mukavasti.
Hotellin (nuweiba village) oli todella upea, huoneet tilavia ja ympäristö hienosti laitettu. Biitsi oli ihana. Alueen reunat oli vielä hieman vaiheessa joten näkymä takapihalle ei ollut kovin kummoinen =) Aamupala oli kunnon buffe aamiainen jossa riitti valinnan varaa nirsommallekin.
Itse Nuweiban kylä on pieni. Sieltä löytyy muutama ravintola, pieniä ruokakauppoja ja muutamia basaareita. Ostettavaa ei ollut hirveästi mutta perustarvikkeet ja paikalliset krääsät löytyivät. Hintataso oli myös huokeampi kuin muissa kylissä.
Ravintoloista sen verran että syöminen on todella halpaa. Jos haluaa ruokaa joka maistuu joltain niin kannattaa suunnistaa kiinalais-korealaiseen raflaan. Annoksen maksaa n 30puntaa (alle 4e) ja jos ruokalistassa lukee että ruoka on tulista niin se on sitä. Paikasta löytyy myös karaokelaitteet joten innokkaat pääsevät tyynnyttämään lauluhalujaan =)
Cleopatrasta saa perusruokaa n 20 punnalla (n 2e). Annokset ovat pieniä eikä ruoka maistu juurikaan miltään kuten Egyptissä on muutenkin.
Flying Fishistä saa samaa ruokaa kuin Cleopatrasta mutta annoksen hintaan kuuluu alkuruoat ja jälkiruokahedelmät.
Yleensä meidän seurueen nälkäisemmät söivät aluksi ruoka-annoksen ja sen päälle pizzan. Pizzat maksavat 15-20 puntaa eli ovat aivan ilmaisia.
Jos haluaa tehdä muutakin kun löhötä rannalla niin suosittelen retkeä läheiseen Tarabin kylään sekä vähän kauemmas Dahabin kaupunkiin. Tarabin kylä on vähän isompi kuin Nuweiba joten sieltä löytyy pikkaisen enemmän ostettavaa.
Dahab on jo melkein kaupunki. Sieltä löytyy hienompia kauppoja sekä kunnon rantaravintoloita.
Tarabin kylään voi kävellä rantaa pitkin, matkaa n 3km. Dahabiin maksaa taksi n 200 puntaa jolloin taksikuski odottaa asiakkaita sovitus ajan (yleensä noin 4 tuntia joka muuten riittää mainiosti siellä).
Luottokortit eivät käy Nuweibassa, Tarabissa eikä Dahabissa. Rahaa kannattaa vaihtaa pääasiallisesti vasta Nuweibassa. Hotellin yhteydessä on pankki jossa kurssi oli parempi kuin Forexilla. Pankkiautomaatti löytyy Nuweiban satama-alueelta.
Viinaa kannattaa ottaa kotoa mukaan. Sharmin kentältä saa tax freestä suht edullista viinaa mutta valikoima ei ole järin suuri. Nuweiban tax freen valikoima on erittäin suppea.
Olutta saa Nuweiban kylältä beer shopista hintaan 6puntaa per plo (0,5l). Siideriä ei Egyptistä saa mutta limuviinaa löytyy (m.m ID)
Kyselkää jos tulee muuta mieleen
Tässä kai nämä pääpiirteet

Vastaukset 2
Vanhimmat
Egypti: matkustustiedote
Egypti: matkailijoihin ei kohdistu yleisempää uhkaa, jonka perusteella tulisi muuttaa suhtautumista Suomesta Egyptiin tapahtuvaan matkailuun.
Suomen suurlähetystö
Kairo
Liikkumista Siinain niemimaalla Israelin ja Gazan rajojen tuntumassa on kuitenkin syytä välttää. Ulkoasiainministeriö ja Suomen suurlähetystö seuraavat säännöllisesti tilannetta ja tarkastelevat sitä myös yhteistyössä muiden EU-maiden viranomaisten sekä niiden Egyptissä olevien edustustojen kanssa.
Israelin rajan tuntumassa Tabassa hotellin lokakuussa 2004 tuhonnut autopommi lukuisine kuolonuhreineen sekä Nuweibassa räjäytetyt pommit olivat ensimmäiset tämän kaltaiset turismiin kohdistuneet terroriteot Egyptissä sitten Luxorissa 1997 tapahtuneen hyökkäyksen. Yleisen käsityksen mukaan kyse ei kuitenkaan ollut varsinaisesti Egyptin matkailuteollisuuteen kohdistetusta iskusta, vaan kohteena olivat ennen muuta israelilaisturistit, jotka olivat runsaslukuisasti saapuneet Siinain puolelle lomanviettoon.
Kyse on Israelin ja palestiinalaisten konfliktin heijastumasta. Egyptin viranomaiset ovat kuvanneet Siinain pommi-iskuja paikalliseksi operaatioksi ilman laajempia yhteyksiä. Vuoden 2004 lopulta lähtien Egyptin ja Israelin väliset suhteet ovat kehityneet myönteiseen suuntaan.
Poliisin ja turvallisuusviranomaisten läsnäolo on ollut näkyvää turistinähtävyyksien läheisyydessä ja hotelleissa jo usean vuoden ajan. Turvallisuusviranomaisten antamia ohjeita on syytä noudattaa. Lähi-idän tilanteeseen liittyvien mielenosoitusten mahdollisuutta ei voida sulkea pois.
Olin myös Nuweibassa samassa hotellissa viikon 1 ja 3 vuotiaan kanssa.
Lentokentältä on 2 tunnin bussimatka ja maisemat ovat hiekkaa ja vuoria. Joitakin beduiiniasutuksia sattuu matkan varrelle.
Itse hotelli ihan kiva. Huoneet rivitalotyyppisiä; jokaisella oma ulko-ovi ja terassi. Huoneessa jääkaappi ja telkkari. Huoneeseen saa kantaa omaa ruokaa niin paljon kuin haluaa.
Hotellialue tosi lapsiystävällinen. On lastenallas sekä ihana matala hiekkaranta. Rannalla tosin paljon meduusoja (vaarattomia), simpukankuoria ja vähän syvemmällä korallia. Eli uimatossut suositeltavat.
Meillä oli puolihoito eli aamiainen ja illallinen seisovasta pöydästä. Ja valikoima oli todella runsas. Kaikkea söimme salaatista alkaen eikä tautia tullut keneenkään meidän seurueesta. Käsidesiä käytin pari ekaa päivää, mutta lapset imeskelivät kaiken pöydänreunasta alkaen, joten koin sen turhaksi. Sama oli maitohappojen kanssa. Kotona niitä syötiin, mutta reissussa ei kertaakaan. Opas sanoikin että hänestä ne ovat yhtä tyhjän kanssa. Ja jos paikallinen mahatauti iskee, niin ne pitää lopettaa välittömästi. Ihmiset tosi ystävällisiä niin hotellialueella kuin kylissäkin. Nuweiba city tosiaan n 100m pitkä kadunpätkä jossa liikkeitä. Tarabi city sijaisee n 3 km päässä ja on paikallinen basaarialue. Eli ei siis mikään turisteille tehty. Näkyi siellä turisteja tosi pienissäkin vaatteissa, mutta kukaan ei herjannut tms. Lähinnä miehet katsoivat ihmetellen/ihaillen/kuolaten perään.
Kameleita, aaseja, vuohia kulki aivan portin ulkopuolella aivan vapaana.
Eli tosiaankin enemmän nähtävänä paikallista kulttuuria kuin esim sharmissa.
Yllättäen monet kauppiaat olivat kristittyjä. Johtuneeko siitä että Nuweiba on satamakaupunki ja erillaisia kulttureita sekoittunut enemmän?!
Aktiiviselle lomailijalle paikka ei tarjoa paljoakaan. Etäisyydet nähtävyyksin pitkät. Hotellialueen ulkopuolella maasto hiekkaa ja vuoria. Mutta esim pienten lasten kanssa mukava ja turvallinen paikka. Ja sellaiselle jolle riittää ranta, aurinko, jokunen shoppailupäivä. Ostettavaa siellä tosin ei ole muuta kuin nämä paikalliset tavarat. Eli vaatteita länsimaiseen makuun ei löydy; paitsi lapsille t-paitoja tosi halvalla. Muutenkin hintataso todella alhainen. Käyttörahaa meni vain 250e ja mukaan tarttui vesipiippu, t-paitoja n 10, helmikoruja, kuparilautasia 3, 2 patsasta, villahuopa, käsinkirjailuja tyynynpäällisiä, teetä, jellyä, lapsille nahasta tehtyjä kameleita, jääkaappimagneetteja, n 1m pitkä puinen krokotiili ym rojua.
Nahkatuotteita näkyvillä vähän; vöitä, sandaaleja ja jokunen laukku. Lasten vaippoja tai ruokia en nähnyt. Onneksi otin pienimmälle kotoa mukaan.
Harrastusmahdollisuuksia ratsastus (kokeneet pääsevät itsekseenkin), sukellus, snorklaus, lasipohjavene, hotellilla tenniskenttä, rantalentopalloa.
Sää oli lämmennyt reissajan käynnistä. Parina ekana iltana piti laittaa villatakki päälle, loppuloman pärjäsi t-paidassa iltaan asti. Aamulla ja illalla hieman tuuli, mutta se oli enemmänkin miellyttävää.
Alueelle näyttää nousevan useita hotellikomplekseja. Eli tulevaisuudessa Nuweiba saattaa olla isokin turistikohde. Toisaalta sääli kun nyt siellä tosiaankin on nähtävänä tätä alkuperäistä elämää.
Alkoholia tosiaan hankala saada. Paria egyptiläistä viiniä maistoin ja aika hirveitä olivat. Supermarketit (2m x 2m koppeja) eivät myy mitään alkoa. Erillisestä kaupasta saa ostaa tai sitten sieltä reissaajan mainitsemasta dyty freestä. Sielläkin valikoima tosiaan suppeaa. Paikallisista ravintoloista (itse ostin kleopatrasta) saa ostaa kaljaa mukaan. Paikallinen sakkara maksoi 10 EGP pikkutölkki, eli n 1,30e. Tupakkaa sensijaan on hyvin saatavilla punaista, sinistä ja vihreää.
Hotellialueella on tuon rahanvaihdon lisäksi myös pari matkamuistomyymälää sekä kultakorukauppa. Myyjät hoitelevat sujuvasti kaikki kaupat ja ukot mölyävät kauppojen ulkopuolella puoleenyöhön saakka. Eräs lipevä kauppias sattui kohdalle; tyyliin "I am dreaming of you" ja kärtti kaiken aikaa koska tulen uudelleen. Ehdotteli että josko minulla olisi boyfriend siellä ja mies kotona... lähinnä rupesi etomaan ja välttelinkin loppuloman koko kauppoja. Viimeisenä iltana yritin ostatella kultariipusta hintaan 30e ja olisin maksanut 50 euron setelillä, mutta halusin takaisin euroja koska kotiinlähtö oli aamulla ja EGP:llä ei tee enää mitään. Aina käski tulla uudestaan muutaman tunnin kuluttua että saisi vaihtorahaa. 3 kertaa kävin eikä vieläkään onnistunut. Sanoin että "in finland we says; third time says the truth". Sanoin että ei minulla ole aikaa ja halua juosta täällä kaikenaikaa yhtä korua ostamassa. Jos haluan ostaa, niin ostan ja sillä siisti. Jos ei pysty sitä vieläkään minulle myymään, niin en osta koko korua. Siinä vaiheessa ei tainnut enää dreaming of me ;). Aikaisemmin lapsi oli saanut hämmentää hopeakoruja mielinmäärin, mutta nyt huomauttikin että ota se lapsi pois. Koppasin rahat lompsaan ja painelin ulos. Mitäpä minä muutenkaan mitään koppakuoriaista pitäisin kaulalla suomessa...
Summa summarum: ihan kiva ja rentouttava reissu.