perintökiinteistön kulut osakkaiden kesken

Anonyymi

Hei, osaisiko joku sanoa, miten menetellään kun peritään kiinteistö yhdessä useamman kesken ja kiinteistöstä on kuluja. Meitä on kolme osakasta kuolinpesässä, vanhempi menehtyi hiljattain ja jätti meille kotitalon niin että yksi sai 1/10, muut enemmän. Minä olen se joka sai vähiten talo-osuutta. Nyt on perukirja tehtävänä, ja rahavarallisuus pitäisi jakaa jotenkin. Tarkoitus on jakaa vainajan omaisuus tasan, niin että ne jotka eivät saa talosta paljon saavat enemmän rahaa. Yksi perillisistä on asunut talossa perittävän kanssa ja asuu edelleen. Talosta on juoksevia kuluja kuten lämmitys, sähkö ja tonttivuokra. Näitä on maksettu vanhemman poismenon jälkeen kuolinpesän varoista, vaikka perukirja ei ole vielä tehty. Perukirjan teko on viipynyt erinäisistä syistä, joten kuluja on kertynyt usemman kuukauden ajan (lisäaikaa on haettu verottajalta). Pankki on hyväksynyt ne kiinteistön maksut, vaikka tili on jo sulkeutunut, koska ne ovat kuolinpesän nimellä tulevia laskuja, siellä on sellainen käytäntö että hyväksyvät muutkin kuin hautauskulut. Talon kuluista on kertynyt jo kohtalainen summa tähän mennessä. Me jotka perimme vain rahaa kuolinpesästä emmekä asu talossa, saamme siten vähemmän perittävää kuin se joka asuu ja hyötyy kun kulut maksetaan yhteisesti. Voiko asialle tehdä mitään, siis vaatia että hän maksaisi asumiskulut kokonaan itse, palauttaisi siis kuolinpesään sieltä jo menneet maksut? Perittävä rahavarallisuus ei ole suuri, joten talon kuluilla on väliä, ja periaattessakin tietysti. Kiitos etukäteen vastauksista.

9

73

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kuolinpesä maksaa juoksevat kulut,ei perilliset.(Perillisten perittävä vain pienenee)
      Arvioikaa euroissa koko perittävä omaisuus perukirjaan,sitten vain "räknäämään"
      kuka perijöistä haluaa olla maksajana ja ketkä haluaa euroja.
      Verottajalta haetaan perukirjan tekemiseen lisäaikaa,saattaa 1 kuukaus tulla.
      (Oliko vainajalla Pankissa sukulaisia tekemässä perukirjaa?)Pankki vaatii ylensä perijöiltä valtakirjan jotta maksut voivat jatkua.Perittävä omaisuus kyllä korvaa,
      kuolinpesän kulut.

    • Anonyymi

      Minä en nyt ymmärrä koko kysymystä.

      Aloitttaja saa ansaitsematonta rahaa, ja jaksaa vielä valittaa asiasta.

      Perintövero 100 %, niin ongelma poistuu!!

    • Anonyymi

      Avaajan kuolinepsässä on hommat mennyt pieleen. Asunnossa asuvan osakkaan kuuluu maksaa asunnosta syntyvät juoksevat kustannukset. Jos siitä tulee joitakin suurempia kuin kohtuulliseen vuokratason ylittäviä kuluja (remontteja tms.) kuolinpesän varoilla kustannetaan ne.

      Asia voidaan korjata vielä perinnönjaossa niin, että asukkaan maksamatta jättämä osuus asumiskuluista merkitään velaksi kuolinpesälle ja tämä summa annetaan hänelle perinnönjaossa hänen perintöosuuteensa, jolloin muut osakkat saavat vastaavasti enemmän omaisuutta jaossa.

      • Anonyymi

        Kiitos vastauksista, koetan toimia näin. -ap.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kiitos vastauksista, koetan toimia näin. -ap.

        Oikean vastauksen sait klo 20.26.

        Kaikki em. juoksevat kulut, ml. kiinteistövero, maksaa, ellei toisin sovita, kiinteistön käyttöoikeuden haltija eli tässä tapauksessa leski.

        Kuten edellinen totesi, myös perusparannusmenoista (katto, rakenteet yms.) vastaa käyttöoikeuden haltija, kuitenkin vain enintään kaikkien kulujen osalta yhteensä kiinteistöstä saatavaan kohtuulliseen käypään vuokraan asti; ylimenevältä osalta perusparannusmenoista vastaavat omistajat omistusosuuksiensa suhteessa.


    • Anonyymi

      Tämä yksi perillinen joka asui perittävän kanssa ja asuu edelleen,saa vaatia muilta perillisiltä kun on joutunut huolehtimaan perinnöjättäjästä "vuosia"hoito korvauksia.
      Hänen kuuluu antaa kulu ja hoito korvauspyyntö perukirjaan,tämä summa vähentää kaikkien perijöiden perintö veroja.Olisko 900 e/päivä hoitokuluista liikaa (7/24h)viikko
      /moni vuosia.

    • Anonyymi

      Täältä tuntuu saavan parmempia vastauksia kuin julkisesta oikeusavusta, ainakin oikeusavun chatista. Oikeusavun sivuilla on siis nykyään ilmainen chat-neuvonta, jossa juristi vastaa. Kysyin sieltäkin tätä asiaani, ja sain vastaukseksi ainoastaan, että pesänselvittäjä voi ratkaista asian ja vaatia asunnossa asuvaa osakasta maksamaan vuokraa asumisestaan. Kyselin, eikö asiasta ole mitään lainsääntöä. Ei kuulemma ole. Ja kysyin, mihin pesänselvittäjä sitten perustaisi ratkaisunsa, jos ei ole lainsäädäntöä. Chat-juristi sanoi vain, että se on pesänselvittäjän harkittavissa. Pyysin tarkempaa vastausta ja sanoin, että voisin neuvotella toisen osakkaan kanssa paremmin itsekin ilman kallista pesänselvittäjää, jos tietäisin enemmän lainsäädännöstä. Chat-juristi vastasi, ettei hänellä ole tarkempaa vastausta.

      Oli kyllä surkeaa oikeusapua. Kyksyin chat-tuokion lopuksi, millainen koulutus heillä chat-vastaajilla on. Hyvää päivänjatkoa, tuli vastaukseksi, ja keskustelu loppui.

      -aloittaja

      • Anonyymi

        Kysyin oikeusavun chatista kerran aikaisemminkin juristin neuvoa eräästä tähän perunkirjoitukseen liittyvästä asiasta, ja silloinkin oli sama lyhyt vastaus melkein kaikkeen: pesänselvittäjä ratkaisee. Kun kysyin mitä pesänselvitys yleensä maksaa sellaisessa tapauksessa kuin meidän, joka ei ole kovin monimutkainen, sain vastauksen että 250 e tunti ja että 5000-1000 euron laskut eivät ole harvinaisia. Olipa rohkaisevaa!

        Oikeusavun chat-juristit ovat anonyymejä, heillä on vain nimimerkki, tänään oli "A". Sikäli kyllä ymmärrän lyhytsanaisuutta, että juristi ei voi anonyymissa palvelussa kovin suoraan ottaa kantaa yksittäistapaukseen, mutta olisi toivonut että hän olisi hiukan valottanut juridista kenttää asian ympäriltä. Olisin tiennyt sitten ainakin, mistä suunnasta ottaa jatkossa itse enemmän selvää, ja olisin säästänyt aikaa ja rahaa kun ehkä jatkossa joudun ottamaan yhteyttä maksullisiin juristipalveluihin.

        Kiitos siis palstan asiallisille vastaajille, että jaksatte kommentoida kukin oman tietämyksenne ja mahdollisen alan koulutuksennekin perusteella.
        - aloittaja


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kysyin oikeusavun chatista kerran aikaisemminkin juristin neuvoa eräästä tähän perunkirjoitukseen liittyvästä asiasta, ja silloinkin oli sama lyhyt vastaus melkein kaikkeen: pesänselvittäjä ratkaisee. Kun kysyin mitä pesänselvitys yleensä maksaa sellaisessa tapauksessa kuin meidän, joka ei ole kovin monimutkainen, sain vastauksen että 250 e tunti ja että 5000-1000 euron laskut eivät ole harvinaisia. Olipa rohkaisevaa!

        Oikeusavun chat-juristit ovat anonyymejä, heillä on vain nimimerkki, tänään oli "A". Sikäli kyllä ymmärrän lyhytsanaisuutta, että juristi ei voi anonyymissa palvelussa kovin suoraan ottaa kantaa yksittäistapaukseen, mutta olisi toivonut että hän olisi hiukan valottanut juridista kenttää asian ympäriltä. Olisin tiennyt sitten ainakin, mistä suunnasta ottaa jatkossa itse enemmän selvää, ja olisin säästänyt aikaa ja rahaa kun ehkä jatkossa joudun ottamaan yhteyttä maksullisiin juristipalveluihin.

        Kiitos siis palstan asiallisille vastaajille, että jaksatte kommentoida kukin oman tietämyksenne ja mahdollisen alan koulutuksennekin perusteella.
        - aloittaja

        Julkisen oikeusavun lakimiehet ovat kaikki ylityöllistettyjä, joten he eivät ainakaan siellä chatissa vastaile. Joten jos olet jotakin neuvoja sieltä saanut sen täytyy olla jokin kouluttamaton sihteeri, joka niitä kirjoittelee. Vastauksetkin meni väärin lain kannalta katsoen.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1565
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1204
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1127
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1036
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      985
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      967
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      892
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      20
      870
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      714
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      670
    Aihe