Pöytä pienen kahvion,
liina täysin tahraton,
– muistan kuinka sanoit; ”Hei..."
Tänään mietin mitä tein.
Jälleen päivät katoaa,
ilta muistot aikaan saa.
Kevään aikaan kukkivaan,
istun pöytään himmeään.
Päivän kuoloon hehkuvaan,
– katson,
jääden miettimään.
Niin kaukaa kuulen kutsun
– hiljenneen,
ja soiton kuulen kaukaa
– vaienneen.
Niin kaukaa kuulen laulut
jotka kantaa eiliseen,
– en tiedä tietä huomiseen.
Tuon kaiken,
– minkä muistan,
kaadan maljaan.
Se muistoja kantaa,
sen nostan
– huulillein.
liina täysin tahraton,
– muistan kuinka sanoit; ”Hei..."
Tänään mietin mitä tein.
Jälleen päivät katoaa,
ilta muistot aikaan saa.
Kevään aikaan kukkivaan,
istun pöytään himmeään.
Päivän kuoloon hehkuvaan,
– katson,
jääden miettimään.
Niin kaukaa kuulen kutsun
– hiljenneen,
ja soiton kuulen kaukaa
– vaienneen.
Niin kaukaa kuulen laulut
jotka kantaa eiliseen,
– en tiedä tietä huomiseen.
Tuon kaiken,
– minkä muistan,
kaadan maljaan.
Se muistoja kantaa,
sen nostan
– huulillein.
Vastaukset 3
Vanhimmat
kovasti. Kuka lienee kirjoittanutkaan. Siitä huolimatta tykkäsin.
...istun usein iltasella kynääni pureskellen.
- ja joskus tulee mieli kirjoittaa.
-ja tässä aivan jokunen ilta taa päin aloin kirjoittamaan...
Tämä on sen illan lopputulos....
Mr.B
Aivan omanlaisensa runo.
Yllättäen? taas erittäin hyvä.
Minä valuin mukaan tunnelmaan.
Tuo äskeinen kuvannee lähinnä saamaani vaikutelmaa runostasi.
Pidin, todellakin pidin, tästä pätkästä...