Pitääkö paikkansa, ettei enää veisata väliajalla?

Anonyymi

Muistan nuoruudestani, että isoissa seuroissa suurilla paikkakunnilla väliajalla tai illalla seurojen jälkeen oli paljon nuorta väkeä rukoushuoneella. Joku aloitti virrenveisuun ja muut yhtyivät siihen. Veisasivat ruokaa tai kahvia jonottaessa. Se loi yhteenkuuluvuuden tunnetta. Aremmatkin tulivat pihalta sisälle kuuntelemaan ja murahtelemaan mukana, kukin lahjojensa mukaan. Olen antanut itselleni kertoa, ettei se enää ole hyväksyttyä tai sallittua?

21

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      veisaamisen sijaan olisi hyvä keskustella oliko kuultu saarna Raamatun opin mukainen.

    • Anonyymi

      Mistä liikkeestä on kysymys?

      Ellet ole enään mukana liikkeen toiminnassa, niin mitä tämä avaus tarkoittaa? 🤔

      Raamatuksi ja erehtymättömäksi itsensä luuleva henkilö on hyvin kapeakatseinen ja itsekeskeinen. Puhujan tehtävänä on kirkastaa kuulijoille Kristusta. Pelastukseen ei ole muuta tietä.

      Jos kuulija on itseään tynnä, ei häntä evankeliumi kosketa. Sydämessä ei ole silloin sijaa Kristukselle.

      • Anonyymi

        Vain Esikoislestadiolaiset maallikosaaarnaaajat voivat kirkastaa kuulijoille Kristusta oikein, koska vain heidän puhettaan ohjaa Pyhä Henki?

        No eihän tämä kysymys väliajalla veisaamiseen tai veisaamattomuuteen kantaa ota. Olisiko kuitenkin sellainen musiikkipainotteinen toiminta esikoisten juttu?

    • Anonyymi

      Muistan myös minä ne monet, monet kerrat, kun Onnelantien ruksan partsi oli iltaisin täynnä nuoria. Ja laulettiin sydämen kyllyydestä virsiä ja hengellisiä lauluja, kuin myös laululippaan lauluja. Ei nuori osaa opista keskustella, lauluissa monet sydämet saivat puhua siitä, mitä oli kalleinta. Uskosta Vapahtajaansa.

      Gällivaarassa myös kaikki väliajat, ruokajonoissa laulettiin, kukin omalla kielellään, varsinkin norjalaisten lauluja oli ihana kuunnella.

      • Anonyymi

        Eksoottisuus vai mikä niissä norjalaisten lauluissa kiehtoi? Vai ne laulajat? Mutta niin se oli.

    • Anonyymi

      Lahdessa tosiaan laulettiin väliajoilla rukoushuoneen parvekkeella ennen ja samoin myös Jellivaaran ruokajonossa. Joskus 1995 paikkeilla alkoi kuulua ääniä (joku saattoi esimerkiksi tulla kuiskailemaan sellaista ikään kuin hyvänä vinkkinä sellaisilla, jotka vaikuttivat aktiivisilta laulujen aloittajilta), että saarnaajat olisivat sitä mieltä, että se ei enää olisikaan hyvä juttu, ja vähitellen se loppui sen seurauksena. En ole pariinkymmeneen vuoteen ollut juurikaan tekemisissä, mutta sen perusteella mitä olen kuullut, vaikuttaa siltä, että kehitys (tai mitä sitten lieneekään) on siitä kulkenut monin tavoin vielä eteenpäin ja nykyinen Esikoislestadiolaisuus ry on varsin erilaista kuin se, mitä olis esim 1980-luvulla.

      • Anonyymi

        Jo 70-luvulla Gunnar Jönsson toppuutteli laumista. Hän sanoi, ettei kristillisyyttä ole laululla rakennettu.

        Esikoislestadiolaisuuden oppi on ollut sama yli 100 vuotta. Tosin 80-luvulla sitä on yritetty muutta joidenkin toimesta. Omasta mielestä riippuu paljon se, mitä ajattelee muutoksesta.

        Muutama vuosi sitten, yli yhdeksänkymmentä vuotias mies sanoi, että oppi on sama, kuin on ollut hänen lapsuudessaan. Tätä ovat sanoneet myös monet muut vanhat ja nuoremmatkin. Esikoiset eivät pysty samonomaan, että heillä olisi sama oppi kuin on ollut heidän lapsuudessaan. Ainoa mikä heillä on samaa, niin he nauttivat pappien kanssa ehtoollista. Ei väliä, vaikka olisi naispappi, mikä ei olut heidän lapsuudessaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olihan vuodattus, helppo kuitenkin tunnistaa rehelliseksi esikoislestadiolaiseksi tuollaista kirjoittava. Oppi on sama ja ainoa oikea. Voi hyvänen aika häntäkin, mihin uskonsa on kiinnittänyt, esikoislestadiolaisuuteen vai Kristukseen.
        Ensinmainittuun aivan varmasti?

        Se on täyttä valhetta, ettei esikoislestadiolaisuus ole muuttunut.

        Valitettavasti moni esikoislestadiolainen uskoo Keesuksen sijasta tähän yhteen lestadiolaisuuden ilmentymään. Mikään laisuus ei ikävä kyllä pelasta.

        Siis Jeesuksen sijasta "tähän kristillisyyteen". Tämä on fakta.

        Tosi on, esikoislestadiolaisuudessa ei uskota mihinkään keesukseen, mutta se on seurakunta, jossa on täydellinen Kristuksen oppi. Tosi on, ettei tähänkään yhdistykseen kuuluminen pelasta, vaan täytyy uskoa Kristuksen lunastustyö omalle kohdalleen. Monet uskovat, että Jeesus on kuollut kaikkein tähden. Tarvitsee kuitenkin uskoa, että hän on kuollut juuri minun syntieni tähden.

        Luther, jota monet pitävät oppi-isänä ja uskonpuhdistajana, on opettanut, että täytyy ensin löytää seurakunta ja pitäytyä siinä. Hänen mukaansa se, jolla ei ole seurakunta äitinä maan päällä, sillä ei ole Jumala Isänänä taivaassa. Eikö äitiä rakasteta yhtä paljon kuin Isää?

        Moni kyllä on jättänyt äidin, kun se on tullut vanhaksi ja ryppyseksi heidän mielestään. Netissä ja jopa saarnoissaan haukkuvat sitten monella lailla tätä vanhaa äitiä. Onko tämä uusi äiti, joka ei ole edes synnyttänyt, sitten parempi? En usko!

        Tarkoittiko Luther, että pitää ensin löytää seurakunta nimeltä Esikoislestadiolaiset ry? Ei tarkoittanut, mutta moni esikoislestadiolainen on saatu niin uskomaan.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tarkoittiko Luther, että pitää ensin löytää seurakunta nimeltä Esikoislestadiolaiset ry? Ei tarkoittanut, mutta moni esikoislestadiolainen on saatu niin uskomaan.

        Eihän seurakunta mikään ajallinen laitos ole ollenkaan. Sehän on Jeesukseen Kristukseen uskovat ihmiset, koko maailmanlaajuisesti.

        Yski esikoislestadiolaisuuden ja lähes kaikkien muidenkin ryhmien vakavin harhaoppi on JUmalan sanan vastainen opetus seurakunnasta. Tämä harhaoppi on vaatinut valtavam määrän valheita valheiden perään pysyäkseen tässä harhassa ELÄVILLE uskottavana.

        Joel 2:32 Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niinkuin Herra on sanonut; ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu.

        Ap. t. 2:21 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'

        Room. 10:13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".

        On sääli ettei evankeliumi kelpaa, pitää valtava määrä ihmisoppeja ja valheita kehitellä Jumalan ilmaiseksi jaettavan lahjan tilalle.

        Tässäkin on salattu hengellinen ylpeys motiivina. Eikä lestadiolaisuus ainoa joukko ole jossa tällaista soopaa paljon julistetaan, tätä on joka joukossa, koska lankeemus ja lihan heikkous koskee koko ihmiskuntaa. Liha ei vatkaamalla parane, sen tulee jokainen aikanaan näkemään kun lähtöhetki alkaa häämöttää, ja lihan loppu on edessä.

        Noinhan se on, mutta mahdotonta esikoislestadiolaisuuteen uskovan on tuollaista ajatusta hyväksyä. Kun vuosikymmenet on opetettu ja opittu uskomaan, että oikea Kristuksen oppi on vain meillä, tässä siunatussa kristillisyydessä, sitä on vaikea kyseenalaistaa. Kuinkahan moni tosissaan uskoo esikoislestadiolaisuuteen ainoana pelastavansa uskona. Ei siitä juurikaan keskustella.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eihän seurakunta mikään ajallinen laitos ole ollenkaan. Sehän on Jeesukseen Kristukseen uskovat ihmiset, koko maailmanlaajuisesti.

        Yski esikoislestadiolaisuuden ja lähes kaikkien muidenkin ryhmien vakavin harhaoppi on JUmalan sanan vastainen opetus seurakunnasta. Tämä harhaoppi on vaatinut valtavam määrän valheita valheiden perään pysyäkseen tässä harhassa ELÄVILLE uskottavana.

        Joel 2:32 Ja jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu. Sillä Siionin vuorella ja Jerusalemissa ovat pelastuneet, niinkuin Herra on sanonut; ja pakoonpäässeitten joukossa ovat ne, jotka Herra kutsuu.

        Ap. t. 2:21 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'

        Room. 10:13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".

        On sääli ettei evankeliumi kelpaa, pitää valtava määrä ihmisoppeja ja valheita kehitellä Jumalan ilmaiseksi jaettavan lahjan tilalle.

        Tässäkin on salattu hengellinen ylpeys motiivina. Eikä lestadiolaisuus ainoa joukko ole jossa tällaista soopaa paljon julistetaan, tätä on joka joukossa, koska lankeemus ja lihan heikkous koskee koko ihmiskuntaa. Liha ei vatkaamalla parane, sen tulee jokainen aikanaan näkemään kun lähtöhetki alkaa häämöttää, ja lihan loppu on edessä.

        Jos raamattua lainaa sieltä sun täältä. saa vaikka millaisia oppeja. Lainaan mieluummin enemmän:

        Ap.t.2:16 Vaan tämä on se, mikä on sanottu profeetta Jooelin kautta:
        17 'Ja on tapahtuva viimeisinä päivinä, sanoo Jumala, että minä vuodatan Henkeni kaiken lihan päälle, ja teidän poikanne ja tyttärenne ennustavat, ja nuorukaisenne näkyjä näkevät, ja vanhuksenne unia uneksuvat.
        18 Ja myös palvelijaini ja palvelijattarieni päälle minä niinä päivinä vuodatan Henkeni, ja he ennustavat.
        19 Ja minä annan näkyä ihmeitä ylhäällä taivaalla ja merkkejä alhaalla maan päällä, verta ja tulta ja savupatsaita.
        20 Aurinko muuttuu pimeydeksi ja kuu vereksi, ennenkuin Herran päivä tulee, se suuri ja julkinen.
        21 Ja on tapahtuva, että jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu.'

        Room.10:8 Mutta mitä se sanoo? "Sana on sinua lähellä, sinun suussasi ja sinun sydämessäsi"; se on se uskon sana, jota me saarnaamme.
        9 Sillä jos sinä tunnustat suullasi Jeesuksen Herraksi ja uskot sydämessäsi, että Jumala on hänet kuolleista herättänyt, niin sinä pelastut;
        10 sillä sydämen uskolla tullaan vanhurskaaksi ja suun tunnustuksella pelastutaan.
        11 Sanoohan Raamattu: "Ei yksikään, joka häneen uskoo, joudu häpeään".
        12 Tässä ei ole erotusta juutalaisen eikä kreikkalaisen välillä; sillä yksi ja sama on kaikkien Herra, rikas antaja kaikille, jotka häntä avuksi huutavat.
        13 Sillä "jokainen, joka huutaa avuksi Herran nimeä, pelastuu".
        14 Mutta kuinka he huutavat avuksensa sitä, johon eivät usko? Ja kuinka he voivat uskoa siihen, josta eivät ole kuulleet? Ja kuinka he voivat kuulla, ellei ole julistajaa?
        15 Ja kuinka kukaan voi julistaa, ellei ketään lähetetä? Niinkuin kirjoitettu on: "Kuinka suloiset ovat niiden jalat, jotka hyvää sanomaa julistavat!"
        16 Mutta eivät kaikki ole olleet kuuliaisia evankeliumille. Sillä Esaias sanoo: "Herra, kuka uskoo meidän saarnamme?"
        17 Usko tulee siis kuulemisesta, mutta kuuleminen Kristuksen sanan kautta.

        Entä miten nämä lainaamasi paikat ovat bibliassa:

        21. Ja pitää tapahtuman, että jokainen, joka avuksi huutaa Herran nimeä, se tulee autuaaksi.

        13. Sillä jokainen, joka Herran nimeä avuksensa huutaa, tulee autuaaksi.

        Siis pelastus ei ole vielä varma, mutta se on onnellinen, eli autuas joka luottaa, että Herralta tulee apu. Ei ole myöskää se auttomaatti, että joka uskoo ja kastetaan pelastuu. Biblia sanoo tästäkin, että se tulee autuaaksi, mutta joka ei usko, se kadotetaan.

        On sulla ihmeellinen oppi. Huutamalla pelastuu!

        Samoin näillä uudestikastajilla, jotka tuovat tänne omaa oppiaan toistavat aina, joka uskoo ja kastetaan pelastuu. Jeesus kuitenkin sanoo, että lapset uskovat. Ensimmäinen ihminen, eli ryöväri ristillä, jonka Jeesus vei mukanaan kunniaan, häntä ei kastettu.

        Nämä huudot ja kasteet eivät auta mitään, jos luopuu uskostaan. Se ratkaisee, millä tilalla ihminen on kuollessaan. Vaikka olisi seurannut Kristusta vaikka kuinka monta vuosikymmentä, mutta viimeisinä vuosina vihollinen saa vieteltyä pois totuudesta ja uskomaan harhaoppeja.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Siis Jeesuksen sijasta "tähän kristillisyyteen". Tämä on fakta.

        Et tunnu tietävän että valehteleminen on syntiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tosi on, esikoislestadiolaisuudessa ei uskota mihinkään keesukseen, mutta se on seurakunta, jossa on täydellinen Kristuksen oppi. Tosi on, ettei tähänkään yhdistykseen kuuluminen pelasta, vaan täytyy uskoa Kristuksen lunastustyö omalle kohdalleen. Monet uskovat, että Jeesus on kuollut kaikkein tähden. Tarvitsee kuitenkin uskoa, että hän on kuollut juuri minun syntieni tähden.

        Luther, jota monet pitävät oppi-isänä ja uskonpuhdistajana, on opettanut, että täytyy ensin löytää seurakunta ja pitäytyä siinä. Hänen mukaansa se, jolla ei ole seurakunta äitinä maan päällä, sillä ei ole Jumala Isänänä taivaassa. Eikö äitiä rakasteta yhtä paljon kuin Isää?

        Moni kyllä on jättänyt äidin, kun se on tullut vanhaksi ja ryppyseksi heidän mielestään. Netissä ja jopa saarnoissaan haukkuvat sitten monella lailla tätä vanhaa äitiä. Onko tämä uusi äiti, joka ei ole edes synnyttänyt, sitten parempi? En usko!

        Esikoislestadiolaiset uskovat esikoislestadiolaisuuteen. Jos aikuinen ihminen ei tuota tosiasiaa ymmärrä, sille ei oikeastaan kukaan voi mitään. Maailman rakkaus on lestadiolaisella niin suuri.

    • Anonyymi

      Mitä siitä veisaamisesta oli apua j akenelle, tiivistikö se oppia ja yhteyttä ja esti mitään ajattelemasta ja kuultuja saarnoja miettimästä oliko ne kuinka epäsraamatullisia.

      Raamatussa mainitaan jaloista uskovista jotka aina tutkivat Raamatuistaan oliko niinkuin oli puhuttu !

      eli ei käytettiin aika paremmin kuin veisaamiseen.

      • Anonyymi

        Monet virret ja hengelliset laulut on kirjoitettu suuressa ilossa, riemussa tai suuressa surussa, ahdistuksessa. Kun sydämen kokemukset osuvat yksiin kirjoittajan sanoituksen kanssa, silloin vaan laulaa sydämen kyllyydestä. Useimmiten seurojen yhteydessä, väliajoilla tai illalla lauletut virret olivat siionin kansan kiitosvirsiä.
        Kiitosta Herran armosta!

    • Jaakob 5: 13. Jos joku kärsii vaivaa teidän seassanne, se rukoilkaan, jos joku on hyvällä mielellä, se veisatkaan virsiä.
      14. Jos joku sairastaa teidän seassanne, hän kutsukaan tykönsä seurakunnan papit, ja ne rukoilkaan hänen edestänsä, voidellen häntä öljyllä Herran nimeen.
      15. Ja uskon rukous parantaa sairaan, ja Herra ojentaa hänen, ja jos hän on syntiä tehnyt, niin ne hänelle anteeksi annetaan.
      16. Tunnustakaat toinen toisellenne teidän rikoksenne ja rukoilkaat toinen toisenne edestä, että te terveeksi tulisitte. Vanhurskaan rukous voi paljo, koska se totinen on.
      17. Elias oli ihminen, niissä haluissa vikapää kuin mekin ja hän rukoili rukouksella, ettei pitänyt sataman, ja ei satanutkaan maan päällä kolmena vuotena ja kuutena kuukautena,
      18. Ja hän taas rukoili, ja taivas antoi sateen, ja maa kasvoi hedelmänsä.

      Kalle Päätalo kirjoitti aikanaan niistä "lauluseuroista", joita on paheksuttu ja käytetty saarnoissa negatiivisessa mielessä. Hän kertoi, että kylän pjat tulivat mukaan tarkoituksella päästä saatille. No, se on selvää, että se ei rakentanut kenenkään uskoa. En kuitenkaan voisi verrata rukoushuoneilla tapahtuneeseen virrenveisuuseen niitä nuorten keskenään järjestämiin tilaisuuksiin siellä pohjolassa. Mieleeni tulee ne kertomukset mitä Lapinkävijät kertoivat, että ruokajonotkin olivat kuin taivaan esikartanoita. Siellä ei ollut kiire ja laulut raikuivat minikielisesti ja wanhimmat jonottivat muiden tavoin ruokajonossa. Kun sitten itse osallistuin ensimmäisen kerran, huomasin, etti kumpikaan asia pitänyt paikkaansa, en sano tätä mitenkään pilkalla. Itse olen mennyt ruokajonon ohi Gunnar Persäterin siimeksessä, kun hän otti minut mukaansa, kun plaver oli päättynyt. Asioista voidaan tehdä oman asenteen mukaisia tulkintoja ja pitää niitä totuutena. Jos nuoret lakkaavat laulamasta, jotain muuta on tullut tilalle ja onko se parempaa?

    • Anonyymi

      Jostakin sekin kumpuaa, ettei Jeesusta saisi ylistää virsin lauluin kantelein.
      Ihmisparka on niin heikko uskossa Kristuksen lunastustyön riittävyyteen, että kaikenlaiset muut konstit JUmalan miellyttämiseksi on otettu käyttöön ajan saatossa.
      Kurjisteleminen ja köyhäily ovat nekin konsteja päästä lähemmäksi Jumalaa ja miellyttää häntä.

      Vasta sitten kun laki saa riisua ihmisen tyhjäksi, ei jää enään mitään konstia, on otettava armo vastaan armosta. Siitäpä sitten nouseekin se JUmalan lasten kiitos ja ylistys kun koko velka on maksettu ja perintö Jumalan valtakunnassa, yhdessä Kristuksen kanssa, on Jumalan antamalla uskolla otettu vastaan. Silloin käy laulu ja käy soitto. (Rytminen jytä tanssien ja savukoneineen on kuitenkin lihan tarpeita palvelevaa toimintaa).

      Uskovilla säilyy aina lihan tahdon ja Hengen tahdon välinen ristiriita, siis tietoisuus Jumalan pyhyydestä, jota ilman ei kukaan voi pelastua. jota kukaan ihminen ei voi saavuttaa millään muulla tavalla kun USKOLLA Kristukseen.

      Uskossa kilvoittelussa perkele maailma ja oma liha ovat evankeliumin uskomista vastaan. Toisenlaisessa evankeliumissa lihan kuvitellaan tehneen parannuksenn taipumalla Jumalan tahtoa noudattamaan. Tämä on Mooseksenuskoa, eli lakihenkisyyttä, joka halveksii Kristuksen täydellistä lahjavanhurskautta.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Savonlinnassa machete hyökkäys!

      Myös kirvestä käytetty lyömäaseena......näin se Savonlinnakin rikastui...
      Maailman menoa
      172
      2537
    2. Jos sinua kiinnostaa nainen

      tai olet miettinyt, niin ei minulla ole ollut ketään. Olen viettänyt hiljaista ja yksinäistä elämää. En ole "käynyt nais
      Ikävä
      59
      1705
    3. Mikä siinä sun kaivatussasi on niin

      erityistä muihin verrattuna? 🙋‍♂️
      Ikävä
      114
      1542
    4. Suoraan Sinulle

      En usko välttämättä mihinkään sielunkumppanuuteen tai muuhun maagiseen voimaan, mutta sinussa olen silti nähnyt jotain,
      Ikävä
      50
      1339
    5. Miksi toisille löytyy kumppani, mutta joillekin ei?

      Usein ihmettelee, miten helppoa joillekin on löytää seuraa. Jo nuoresta asti on kumppani vierellä ja jos tulee ero, vaih
      Sinkut
      159
      1089
    6. Apokryfikirjat: mitä "kielletyt kirjat" kätkevät sisäänsä?

      Itämaiset palstat eivät ole Raamatun tai kristinuskon asialla, mutta koska meitä häiritään täällä, meidän on puhuttava a
      Hindulaisuus
      373
      1040
    7. Mikähän auttaisi kun kuIIi

      Seisoo kun lipputanko. PaIIien sitominen antaa voimakkaan orkun mikä jeesaa himoja hetkeksi, mutta se panetus tulee pian
      Ikävä
      76
      1031
    8. Niin siinä kävi

      Mä ihastuin suhun. Kukapa ei? Olisi pitänyt kuunnella sisäistä naisen vaistoa, etten takuulla ollut ainut. Kuulin sattum
      Ikävä
      59
      926
    9. Kuvaile omaa ulkonäköäsi

      Niin kaivattusi voi bongata sinut täältä.
      Ikävä
      71
      852
    10. Mitä siellä tapahtuu?

      Mitä ihmettä? Joku hyökkäys?
      Savonlinna
      20
      834
    Aihe