Kodissani kummittelee!

Anonyymi

Olen 15-vuotias poika ja muutin äitini ja pikkusiskoni kanssa asumaan vanhaan rivitaloon seinäjoella. Asunto on tulipalon takia rakennettu kokonaan uudelleen ja ainoat alkuperäiset asiat ovat kivijalka ja etupihan tiiliseinä. Kerron tämän siksi , että sielä kuitenkin joku tulee sanomaan , että pelkkää hallusinaatiota joka johtuu huonosta ilmasta. Ja ennen kuin joku ehtii sanoa , että stressi tai joku muu tällainen niin ei ole minulla stressiä eikä mielenterveysongelmia. Mutta asiaan. Olen omin silmin nähnyt , kun tavarat liikkuvat ja kaksi kissaamme ovat erityisesti keittiössä ja kylpyhuoneessa peloissaan. En kuitenkaan tiedä onko kummitus paha. Kerran kun piti lähteä yhteen tapaamiseen ja olin unohtanut laittaa kellon soimaan niin joku tai jokin läimäytti minua perseelle niin lujaa , että heräsin välittömästi ja ehdin pukea , syödä aamupalan ja käydä jopa aamulenkillä ennen kuin tarvitsi lähteä tapaamiseen joka oli kello 9.00. Äitinikään ei voinut minua herättää sillä hän nukkui ja pikkusisko nukkuu myös myöhään. Enkä usko , että kumpikaan heistä herättäisi minua läimäisyllä paljaalle perseelle🤣 eivätkä he pystyisi läimäyttämään niin kovaa. Ja esim joskus , kun olen unohtanut laittaa kuulokkeet laturiin ja olen ajatellut , että lenkki pitää mennä ilman musiikkia niin kotona olen löytänyt kuulokkeet laturista ja täydellä akulla vaikka kukaan ei ole käynytkään kotona. Ja kerran , kun yritin korjata rikki mennyttä CD soitinta ja se ei lähtenytkään vaikka olin käyttänyt monta tuntia soittimen avaamiseen , pölyjen puhaltamiseen paineilmalla ja lukupään kiillottamiseen niin tunsin aivan kuin joku olisi taputtanut lohduttavasti olkapäälle. Rivitalo on sevaksen eikä mulla ole tietoa sen historiasta , että onko joku esim kuollut sinne. Pidän myös mahdollisena , että kummitus olisi tullut jonkun kirpputoriesineen mukana sillä niitä meillä on paljon. Olen myös usein nähnyt , että juuri pedatussa sängyssä on joku ollut petauksen jälkeen. Ehkä häiritsevin tilanne oli se, kun olin saunassa. Ovi oli lukittu ja olin yksin kotona. Ummistin silmäni hetkeksi ja heräsin rannekelloni mukaan 15minuuttia myöhemmin. Huomasin kuitenkin jotain outoa. Kiukaan ajastimeen oltiin väännetty lisää aikaa. Ihmettelin tätä, mutta sitten tajusin jotain karmivampaa. Saunaa ei oltu vielä siivottu pölystä ja muusta joten laitoimme aina pyyhkeen perseen alle ja olin tehnyt niin. Huomasin , että alemmalla lauteella oli pyyhe jossa oli painauma. Pyyhe ei ollut sielä, kun olin saunaan mennyt. Joku joka menee lukittujen ovien läpi oli ollut kanssani saunassa. Ja oli nykyisten asukkaiden tapojen mukaisesti istunut pyyhkeen päälle. Lisäksi kuulin kuinka kissat raapivat ovea toisella puolella ja olivat selvästi minusta huolissaan. Myös yhtenä aamuna heräsin ja kahvi oli tippunut ja soitin äidille ja kiitin siitä , että hän oli aikaani säästääkseen pannut Kahvinkeittimen päälle ennen lähtöään. Äiti sanoin ettei ollut eikä kukaan muukaan. Kahvin keitintä ei oltu kuulemma edes ladattu. Kahvi oli huomattavasti vahvempaa kuin tavallisesti äidin keittämänä ja olen huomannut , että vanhat ihmiset usein tekevät sitä. Eli uskon , että kotonani on vanhan ihmisen henki. Kotona on myös kaksi vanhaa lankapuhelinta koristeena ja välillä kuuluu ääni joka kuuluu silloin , kun pyöritetään sitä numerokiekkoa. Tämä on totta. Ymmärrän sen ettei kaikki usko henkiin , mutta sittenpähän eivät usko! En minäkään uskonut ennen tätä. Sanokaa vain hulluksi , mutta minä tiedän mitä olen nähnyt ja tuntenut ja kuulenut ja se on totta.

194

10621

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tässä hyvä todiste että palstan aktivoinnit ovat menemässä henkimaailman asioiksi :-D

      • Anonyymi

        😀😀😀😀😀


    • Anonyymi

      Sitten vain dokumentoit nämä paranormaalit ilmiöt vaikka puhelimesi videokameralla. Randin säätiö tarjosi aikoinaan miljoonan dollarin palkkion todistetusta yliluonnollisesta ilmiöstä. Vaikka palkkiota ei enää olisi voimassa, jokin muu taho varmasti tarjoaa paljon rahaa aidoista paranormaaleista videoista.

      • Anonyymi

        Suosittelen kirjailijan uraa, mieluummin fiktiopuolelta.


      • Anonyymi

        Omituinen kokemus.. 1981 vuonna suomen niemellä lompsin metsässä pellon vieresä,kun joku pyörivä suhiseva kiekko lenti nenän eteen. Valoja ei ollut, mutta pieniä kameranlinssejä muistuttavia pyöreitä pallukoita oli ympäri. Yriti huitaista esinettä joka väisti todella nopeesti,eli lyönti ei osunut.tämän jälkeen se otti ja lenti nopeesti metsiköön , avohakkuun aukeelle ja katosi.. eli ette ole ainoita omituisten asioiden kokeneita.


      • Anonyymi

        Flat earth society on luvannut 100 tuhatta dollaria sille joka kykenee todistamaan että maa on pallo.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omituinen kokemus.. 1981 vuonna suomen niemellä lompsin metsässä pellon vieresä,kun joku pyörivä suhiseva kiekko lenti nenän eteen. Valoja ei ollut, mutta pieniä kameranlinssejä muistuttavia pyöreitä pallukoita oli ympäri. Yriti huitaista esinettä joka väisti todella nopeesti,eli lyönti ei osunut.tämän jälkeen se otti ja lenti nopeesti metsiköön , avohakkuun aukeelle ja katosi.. eli ette ole ainoita omituisten asioiden kokeneita.

        Joo on hyvä kun muutkin kokee näitä ns yliluonnollisia juttuja. Minä koen niitä myös, mutta ne on ollu minulla niin kauan, että jopa pidän joistakin näyistä ja niist' kuulemisiosta joita mulle on annettu jo monet vuodet.


    • Anonyymi

      Mun yks tuttu koki kotonaan vähän samaa. Mutta hän ahdistui kovasti ja alkoi vaatia saada tietää, kuka talossa on. Siis ihan ääneen siellä kyseli, että kuka siellä on/onko täällä joku jne. Hän koki, ettei tää henki ollut ystävällinen. Henki tai mikä sitten olikaan kävi esim. aina renkuttamassa lukittujen ovien kahvoja. Tuttuni ei pystynyt elämään hengen kanssa "sopuisasti", joten hän muutti sitten pois.

    • Anonyymi

      Uskon sinua, koska olen kokenut vastaavia tapauksia itsekkin.

    • Anonyymi

      Kummitusille pitää sanoa "mene valoon, sinä et kuulu tänne"

      • Anonyymi

        Kyllähän tuttavan kaapin ovet avautuu itsestään en uskonut laitoimme säpin


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllähän tuttavan kaapin ovet avautuu itsestään en uskonut laitoimme säpin

        Menkääs kummitukset omiin maihinne siitä Caramba!


      • Anonyymi

        Mene Marinin luokse ja ala kummittelemaan siellä, niin niille pitää sanoa.


      • Anonyymi

    • Anonyymi

      Käykää ihmiset katsomassa youtubessa rouva Teresa Caputoa hän kommunikoi kuolleiden ihmisten kanssa eli elämä jatkuu jossakin muussa olotilassa todistettavasti.

      • Älkää katsoko mitään videota, jossa kommunikoidaan kuolleiden kanssa. Kyseessä on demoninen houkutus ja ansa joutua niiden valtaan.


      • Anonyymi
        V.Lintu kirjoitti:

        Älkää katsoko mitään videota, jossa kommunikoidaan kuolleiden kanssa. Kyseessä on demoninen houkutus ja ansa joutua niiden valtaan.

        Nuin on.


    • Anonyymi

      Todellakin voi pitää tämmöinen paikkansa. Tuttuni talossa oli myös tämmöinen ja usiampi meedio yritti sitä häätää pois. Usiamman yrityksen jälkeen siinä onnistuttiin.
      Monelle nämä tämmöiset asiat kuulostaa huuhaa meiningiltä, mutta näitä vaan on.

      • Anonyymi

        Lisään vielä tähän, että aiempikin asukas, joka asui täsdä samassa talossa, oli kokenut ja nähnyt tästä hengestä samanlaisiai asioita.


      • Anonyymi

        Tai joku muu on tilassa


    • Anonyymi

      Et varmasti ole ainoa, joka on kokenut asioita mitä ei pysty selittämään nyky tieteen keinoilla...

    • Anonyymi

      Kirjoituksen sisältöä en kommentoi mutta totean että kirjoittaja ei ole 15v poika.

      • Anonyymi

        Sama tuli itsellenikin mieleen jo ensiriveillä.


      • Anonyymi

        Epäilen, että kirjoittaja on henkiolento, joka oli näiden tapausten aikaan vielä tällä puolella. Ei olisi ensimmäinen kerta kun tuntuu, että keskusteluun osallistuu zombeja.


      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä, kirjoittajan kieli ei ole teinipojan kieltä, ja teksti aivan liian virheetöntä.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä, kirjoittajan kieli ei ole teinipojan kieltä, ja teksti aivan liian virheetöntä.

        Olihan noita virheitä vaikka kuinka paljon 😅


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä, kirjoittajan kieli ei ole teinipojan kieltä, ja teksti aivan liian virheetöntä.

        Ainakin minun 15- vuotias osaa ja kirjoittaa virheettömästi, joten itse en epäile kirjoittajan ikää. Nimittäin lukeminen ja keskusteleminen kehittävät kieltä, jotta osaa kommunikoida hyvin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olen samaa mieltä, kirjoittajan kieli ei ole teinipojan kieltä, ja teksti aivan liian virheetöntä.

        "virheetöntä" ja paskat


    • Anonyymi

      Ei kuulosta miltään pahalta. Joku edesmennyt läheinen ehkä herättelee ja yrittää huolehtia. Paha tuo mukanaan pelon ja ahdistuksen.

    • Anonyymi

      Ehkä olis aikaa hakeutuu hoitoon koska ihmismieli on vilkas, eikä jätä tilaa jossitteluille!
      Olkoo voimakanssasi🤔

      • Anonyymi

        Toivon että tuolla asenteella oleva ihminen vielä kokee itsekkin näitä henkimaailman asioita niin huomaa että niitä oikeesti on. Miestuttuni asuu yli 100v vanhassa talossa ja siellä kyllä sattuu ja tapahtuu... aluksi vierailtuani siellä tosiaankin pelkäsin mutta monien vuosien jälkeen en piittaa enää koska henki on ollut hyvä kuitenkin. Esim. Yhtäkkiä tuvasta kuuluu ääni niinkuin joku kaataisi sylillisen klapeja puulaatikkoon. Yöllä asumattomassa ullakossa kaatuilee itsestää korkea hyvin pinottu kasa vanhoja paksuja painavia kirjoja ryminällä oven eteen ettei seuraavana päivänä kun menee katsomaan ovea meinaa saada auki joka aukee sisäänpäin. Yöllä eteiseen syttynyt valo vaikka todellakin se on sammutettu illalla. Yöllä vanha puulattia narisee niinkuin siellä kävelis selvästi joku ym ym.. Ymmärrän kyllä senkin että näitä juttuja ei helpolla usko sellaiset ihmiset jotka eivät ole niitä koskaan kokeneet.


      • Anonyymi

        Jedi


      • Anonyymi

        Pelkäksi aaveeksi melkoisen fyysinen tapaus. Rikkoo kotirauhaa ja vapaata tahtoa joka hyvän teoriassa kuuluu olla kaikille. Vaan enpä uskokaan koko jutustelua. Kannattaisi sulkea muut vaihtoehdot ensin pois. Emme muutenkaan tarvitse täällä noita havaintoja.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivon että tuolla asenteella oleva ihminen vielä kokee itsekkin näitä henkimaailman asioita niin huomaa että niitä oikeesti on. Miestuttuni asuu yli 100v vanhassa talossa ja siellä kyllä sattuu ja tapahtuu... aluksi vierailtuani siellä tosiaankin pelkäsin mutta monien vuosien jälkeen en piittaa enää koska henki on ollut hyvä kuitenkin. Esim. Yhtäkkiä tuvasta kuuluu ääni niinkuin joku kaataisi sylillisen klapeja puulaatikkoon. Yöllä asumattomassa ullakossa kaatuilee itsestää korkea hyvin pinottu kasa vanhoja paksuja painavia kirjoja ryminällä oven eteen ettei seuraavana päivänä kun menee katsomaan ovea meinaa saada auki joka aukee sisäänpäin. Yöllä eteiseen syttynyt valo vaikka todellakin se on sammutettu illalla. Yöllä vanha puulattia narisee niinkuin siellä kävelis selvästi joku ym ym.. Ymmärrän kyllä senkin että näitä juttuja ei helpolla usko sellaiset ihmiset jotka eivät ole niitä koskaan kokeneet.

        Minä uskon, että tuollaista tapahtuu ja nimenomaan vanhoissa taloissa. MInä olin lämmittämässä vanhoja kasasmien pysty uuneja haloilla. Ne kasarmit on rakennettu täällä Kouvolassa noin v 1914- 1915 luvuilla Kymmenkunta kertaa tapahtui, että kun tulin halkokantamuksen kanssa ovelle niin ripa kääntyi itsestään ja ovi aukeni, enkä nähnyt avaajaa. Mun kummitukset siis olivat kilttejä. Ne kasarmit on todella kummitustalon näköisiäkin ikänsä vuoksi
        Myöhemmin nämä talot remontoitiin asuin huoneiksi. Mutta näistä taloista oli kahden koulutytön maininta,lehdessä että taloissa kummittelee. TYtöt kertoivat, että tyhjissä kasarmeissa aina joku kävelee, vaikka siellä ei ketään olekaan.
        Paikka siis koko kasarmi on mun mielestä kaunis historiaa henkivä ympäristö ulkomuodoltaan kasarmeja ei saa muuttaa paikka on siis museoitu. Siellä on hyvin vanha Ordotoksinen kirkko myöskin. Rakastuin paikkaan kun olin siellä kaksi talvea töissä. Tiedä vaikka vielä menisin sinne asumaan!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivon että tuolla asenteella oleva ihminen vielä kokee itsekkin näitä henkimaailman asioita niin huomaa että niitä oikeesti on. Miestuttuni asuu yli 100v vanhassa talossa ja siellä kyllä sattuu ja tapahtuu... aluksi vierailtuani siellä tosiaankin pelkäsin mutta monien vuosien jälkeen en piittaa enää koska henki on ollut hyvä kuitenkin. Esim. Yhtäkkiä tuvasta kuuluu ääni niinkuin joku kaataisi sylillisen klapeja puulaatikkoon. Yöllä asumattomassa ullakossa kaatuilee itsestää korkea hyvin pinottu kasa vanhoja paksuja painavia kirjoja ryminällä oven eteen ettei seuraavana päivänä kun menee katsomaan ovea meinaa saada auki joka aukee sisäänpäin. Yöllä eteiseen syttynyt valo vaikka todellakin se on sammutettu illalla. Yöllä vanha puulattia narisee niinkuin siellä kävelis selvästi joku ym ym.. Ymmärrän kyllä senkin että näitä juttuja ei helpolla usko sellaiset ihmiset jotka eivät ole niitä koskaan kokeneet.

        Ne on tosi ärssyttäviä ne ihmiset jotka hehhettelee näille asioille. Minä ja mun suvustani muutamat on nähneet,näitä ns kummituksia. Ei kaikkia kummituksia tarvii pelätä, ei nunkaan kummitukset oo pelottavia. Räyhähenget vois olla pelottavia, mulla ei onneks niitä oo


    • Anonyymi

      Ne on pahoja henkiä, demoneita tai noitia.

      Ei kannata luottaa siihen että tietyt kosketukset tuntuvat lohduttavalta ja toiset peloittavalta. Pahat henget voi yrittää huijata ihmistä uskomaan valheellinen kuva tuonelasta. Raamatun mukaan kummituksia ei ole.

      Kun ihmiset kuolevat he menevät joko Taivaaseen tai helvettiin.

      Rukoile Jumalaa ja lähesty Jeesusta, jotta voisit vastaanottaa Jeesuksen elämäsi Herraksi, saada synnit anteeksi, Pyhän Hengen sydämeesi ja ikuisen elämän Taivaassa. Silloin pahat henget eivät mahda mitään.

      Johannes 14:6 "Jeesus vastasi: »Minä olen tie, totuus ja elämä. Ei kukaan pääse Isän luo muuten kuin minun kauttani."


      Älä tutki salatieteitä tai yliluonnollista kirjallisuutta yms. muuten joudut syvemmälle eksytykseen. Ainoastaan raamattuun voi luottaa, se on Jumalan Sanaa. Vanha käännös on parempi kuin uusi.

      Itse tiedän kokemuksesta että pahat henget koskettelevat ja kolkuttelevat ruumista, mutta niihin ei voi luottaa pätkääkään. Ne yrittävät ajaa ihmisen syntiin ja tuhota ihmisen, ennenkuin ihminen on elävässä uskossa Jeesukseen, jotta ihminen joutuisi ikuiseksi ajaksi helvettiin.

      Rukoilen puolestasi!

    • Anonyymi

      Wau! Joo, no nehän sanoo että jos ihminen väkivaltaisesti kuollut niin silloin yleensä pahaa aineistoa, sitten poltergeist, (kummitus joka siitrelee tavaroita, harvoin aggressiivinen mutta kuka voi sitä tietää.... Tosi kiva kertomus ja että pokkaa kertoa tänne eikä tuu leimattua hulluksi.. Siis uskon sen että on energiaa kuten kummmitusta, mutta meillä ei vielä kunnon "aseita analysoida tälläistä" Idoin osaa ei usko mutta älä välitä jos joku alkaa jauhaa että olet hullu tai jotain.. NÄISTÄ ON niin paljon todesteita mutta harmittaa että nää hiton idiootti jossain youtubessa feikkas tuollaista saadakseen dollarin kaksi.. Ja uskon todellakin siihen ku ite nähnyt outoja juttuja mitä ei tieteellä voi selittää.. MUTTA ei kannata alkaa pelleillä jonkun demonijutub kaa, jos googla at niin siinä aineistoa ja mahdotonta selittää..

    • Anonyymi
      • Anonyymi

        Niin, olemme atomeiksi hajautuneina pitkin jotain universumia, ja vain noin keskimääräisesti hahmotumme havainnoitsijan aisteille, muodostaen samalla ajan ja paikan. Jos ymmärsin oikein ( ja tuskin ymmärsin mitään).


    • Anonyymi

      Mun kaverin kotona oli haamuja. Nii kerran olin niillä me pelattiin sitten mä huomasin että mun puhelin tippu pieneltä pöydältä nii se oli outoo.
      Nii vielä kuulemma niite yläkerrasa oli myös. Mut sen isän veli hääti ne pois pois kun se osas kommunikoida haamujen kaa.

      • Anonyymi

        Avasi ikkunan


    • Anonyymi

      Itselläni on kokemusta kummitusilmiöistä. Mutta tämä kertomus kyllä lyö laudalta mitkään itse kokemani.

      Koska talo oli aikoinaan palanut, ehkä sen mukana kuoli ihminen ja tämä henki nyt kummittelee...?

      • Anonyymi

        Meidän asunnossa on aikaisempi asukas tehnyt itsemurhan. Useimmiten ei kummittele mikään, olen asunut tässä reilusti yli 10 vuotta. Viihtyisä, vanha kerrostalo. Tykätään asua tässä. Kummitteluääniä kuulunut harvoin. Vaimo joskus yöllä jääkaapilla kuullut askelia ja luullut että tulen sinne motkottamaan yöherkuttelusta 🍰, mutta hän hämmystyi kun olinkin nukkumassa 😴.
        Hiljattain hän kuuli olohuoneessa ollessaan minun nauravan makuuhuoneessa, mutta silloinkin nukuin. Minä olikohan samana iltana luulin vaimon pyyhkivän ruoka- tai kahvitahraa vaatteiltaan kun usein juo kahvia sohvalla. Hän sanoi että ei ole mitään hangannut. Ollaan hämmästelty näitä ääniä. Muitakin ollut esim. vessapaperin repäisyääni ja ovi-ikkunan takaa suihkusta tullessa näin varjon ja luulin että vaimo meni keittiöön mutta ei, olikin makuuhuoneessa..
        Keväällä tänä vuonna serkkuni vaimo hukkui heikolla jäällä, samana iltana nukkumaan mennessä vaimoni näki makuuhuoneen seinällä varjon menevän. Naurettiin että taasko kummittelee😅, mutta seuraavana päivänä tuli tieto serkun vaimon hukkumisesta 😥


      • Kuolleen ihmisen Henki ei voi kummitella. Jos jolu on kuollessaan ollut uskossa Jeesukseen, nin hän menee aabrahamin helmaa. Sellainen joka kuollessaan ei ollut sovituksessa Jesuksen kanssa, hän menee manalaan.

        Tarkemmantiedon saat lukemalla evankeliumeista kohdan, jossa Jeesus kertoo Lasaruksesta ja rikkaasta niehestä.
        Luukas 16 luku jakeet 19 - 31.


    • Anonyymi

      Kyllä minä uskon tuon ja siitä on kirjoitettukin ja lapsuuskodissani kuulin kyllä askellusta eteisessä äitini kuoleman jälkeen ja uskon että se oli kuolleen äitini askellusta, sillä asuin kahdestaan äitini kanssa hänen viimeiset 12 vuotta sen jälkeen kun nuorin puoliveljeni oli kuollut.! Henkimaailma on täyttä todellisuutta ja monet vierailevat kuolemansa jälkeen taloissa ja asunnoissa joissa ovat asuneet.!

    • Anonyymi

      Kyllä uskon sinuun.itselläni on tapahtunut myös samoja appiukkoni on kuollut aikoinaan talon keittiön lattialle ja kerran stereot menivät päälle ja folyymi täysille pikkuhiljaa.itse seisoin 3m päässä. Tavaroita myös katoaa yms.

      • Anonyymi

        No nii


    • Anonyymi

      Olet herkkä teini, joka osaa pelotella itseään, mutta jos on edes kerran ollut "oikea kummitus" asialla, niin sille herkistyy vielä enemmän. Uskon sinua, ja Olen kauan toivonut että pystyisin itse joskus kuoltuani ilmestymään jollain tavalla rakkaitani.

    • Anonyymi

      En ole koskaan uskonut kummituksiin enkä henkimaailman olentoihin. Kunnes veljeni kertoi
      vaimonsa kanssa nähneensä hautausmaalla tälläisen valkeaan kaapuun pukeutuneen hahmon, joka ilmestyi kalliosta ja kulki heidän ohitseen. Kun he kääntyivät olento oli haihtunut tuhkatuuleen. Jos tämän olisi kertonut joku muu en olisi uskonut. Mutta veljeni kertomana uskoin sen, hänellä ei ollut tapana puhua turhia.

    • Anonyymi

      Tällekkin kerennyt sattua vaikka mitä ja muillekkin tutuille samoissa tiloissa..tässä yks outo juttu,olin sairaan lapsenhoitajana ja yövyin perheen vierashuoneessa,talo uusi..vieressä mennyt ennen syväjoki..heräsin yöllä joku itkee lähden katsomaan molempien huoneeseen,he nukkuu,tulen huoneeseeni eikun kuuluu..sitä jatkui aikansa.Aamulla kerroin asian,en herättänyt vanhempia kun töihin piti jaksaa heidän lähteä. Oliko sama,kerta,joku koputti nurkalle.Mietin oliko joku hukkunut jokeen..talo siunattiin myöhemmin Pappi lapsenkaste juhlassa.Edes mennyt koirani ja nykyinen, aistineet parikin juttua ja näkyä...Näitä on,outoja juttuja turha,sanoa haluix tai muuksi..Onko kummitus,hyvä vai paha?? Joitain raavitaankin..satutetaan,ei ne aina hyviä henkiä ole :)))))

      • Anonyymi

        Karmivaa luettavaa! Ei sen takia, että puhutaan haamuista ja muusta yliluonnollisesta, vaan koska on aivan hemmetin käsittämätöntä, kuinka huonoa Suomea ihmiset kirjoittavat. Eikö kirjoittamisen alkeet opetettu jo ala-asteella? Todella raskasta lukea tekstiä, jonne on heitelty pilkkuja ja muita merkkejä ympäriinsä ilman pienintäkään ymmärrystä niiden käytöstä. Koitapa itse lukea tekstisi läpi.. "Laitetaan,hei,sanoja,vaanputkeen on kirjoittaa tarkoitan mitä,sanon kiva lukea kun,osaa kirjoittaa selkeää suomeksikinkaan tänne keskustelu,palstalle. mutta tärkeää kun ainakin, yrittää"

        Prkl..


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Karmivaa luettavaa! Ei sen takia, että puhutaan haamuista ja muusta yliluonnollisesta, vaan koska on aivan hemmetin käsittämätöntä, kuinka huonoa Suomea ihmiset kirjoittavat. Eikö kirjoittamisen alkeet opetettu jo ala-asteella? Todella raskasta lukea tekstiä, jonne on heitelty pilkkuja ja muita merkkejä ympäriinsä ilman pienintäkään ymmärrystä niiden käytöstä. Koitapa itse lukea tekstisi läpi.. "Laitetaan,hei,sanoja,vaanputkeen on kirjoittaa tarkoitan mitä,sanon kiva lukea kun,osaa kirjoittaa selkeää suomeksikinkaan tänne keskustelu,palstalle. mutta tärkeää kun ainakin, yrittää"

        Prkl..

        Nimenomaan! Aivan samat ajatukset nykypäivän suomenkielen opetustasosta.
        Eikö opeteta vai eikö ymmärretä!


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Nimenomaan! Aivan samat ajatukset nykypäivän suomenkielen opetustasosta.
        Eikö opeteta vai eikö ymmärretä!

        Mutta jos sama puhuttais, ymmärtäisit varmaan? Sellaisena nämä pitäis ottaa eikä kielioppina.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Karmivaa luettavaa! Ei sen takia, että puhutaan haamuista ja muusta yliluonnollisesta, vaan koska on aivan hemmetin käsittämätöntä, kuinka huonoa Suomea ihmiset kirjoittavat. Eikö kirjoittamisen alkeet opetettu jo ala-asteella? Todella raskasta lukea tekstiä, jonne on heitelty pilkkuja ja muita merkkejä ympäriinsä ilman pienintäkään ymmärrystä niiden käytöstä. Koitapa itse lukea tekstisi läpi.. "Laitetaan,hei,sanoja,vaanputkeen on kirjoittaa tarkoitan mitä,sanon kiva lukea kun,osaa kirjoittaa selkeää suomeksikinkaan tänne keskustelu,palstalle. mutta tärkeää kun ainakin, yrittää"

        Prkl..

        Sää oot varmaan liian hyvä kirjotuksessa. Vaikka mulla oli kansakoulussa 6 kirjoituksesta niin oon ihan varma, jotta ymmärrän kaikki tekstit, jotka oon lukenu. KIrjoita sinä vaan sitä hyvää suomeas kaikessa rauhassa.


    • Anonyymi

      Kaikki tuo on uskottavaa!

      • Anonyymi

        Muistan kuin isäni kuoli tuli lämmin tunne


    • Anonyymi

      Onpas paljon tapahtumia mitä ei voi selittää?.Ymmärtääkseni skepsis niminen yhdistys maksaa jos pystyt ottamaan jotakin tuollaista esim videolle?siis yliluonnollista tai pyydät heiltä jonkun tarkkailijan yms sinne kämppäään.Minulkekin on tapahtunut jonkun näköistä yliluonnollista.Kun alueelta siis ihan kerrostalokämppäni vierus portaasta kun kuoli nainen niin sinä iltana ilmeisesti joku yritit soittaa kännkkääni mutta siihen ei pystynyt vastaamaan siihen soittoon kun se tuli ilm toisesta ulotuuvuudesta..?.Sama kun läheisen rivarin yksi mies kuoli niin kännyni soi mutta numeroa ei ilmoittanut eikä voinut vastata siis ja se kännyni soi hieman vaimeammin mutta so i kuitenki molemmilla kerroilla hyvin pitkään eikä voinut siihen vastata.Sitten olin ulkomailla Kreikassa niin olin satoja vuosia vanhassa komeassa linnassa yhdessä huoneessa hotelliyötä niin joku koski siellä maatessani vuoteessa sekä käsivarteeni että mahaani kosketus ei ollut mikään kauhean kova vaan vain sormen tökkäisy mutta selvästi havaittava eikä huoneessa ollut minun lisäksi ketään elävää ihmistä.En oikein saanut nukutuksi sen jälkeen. Lisäksi kuulin ettå kevyet askeleet menivät oven läpi avaamatta sitä ja kuulin kun joku istui eteisessä olevaan kauniiseen sohvaan ja huokasi vielä kevyesti mutta mitään näkyvää ihmistä tai hahmoa ei näkynyt.Lautalattia vähän korosti näkymättömän hengen askeleiden kaikua esim.siis. Joskus mun kämpässä tippuu ihmeellisesti joitain esineitä lattialle mutta onneksi ei ole kai muuta.Sitten minun iäkäs isäni kuoli marraskuussa niin nyt kun nähtiin iäkkään äitini kanssa hänen palvelutalon alakerran kahvilassa yhdessä istuskellen niin yhtä äkkiä selittämättä hänen rollaattorin yksi pyörä alkoi pyöriä sekä vaakatasossa että eteenpäin ympäri vinhasti eikä siihen ollut mitään järkevää näkyvää syytä niin katsoimme toisiamme ja sanoin äidille että isä tuli meitä tervehtimään.. Nämä tarinat ovat tosia eivätkä ole mitään keksittyjä jotka tässä kerroin..että meitä ympäröi kyllä näkymätön maailma sitä mieltä olen.. Toisaalta nuo mitä sinulle on kai sitten sattunut on jo aika pelottavia juttuja ettå enpä tiedä kannattaisiko muuttaa pois?vai kannattaisiko taloa,asuntoa yrittää vaikka siunata jos pääsisi sitten se henki rauhaan jotenkin muualle?eikä noita enää tapahtuisi?

    • Anonyymi

      Minä ja mun perhe asutaat aika vanhassa rivi talossa. Sillä on tapahtunu mm niin että aamulla on jus kahvit ollu keitettynä aamulla vaikka kukaan ei ollu hereillä. Oonyös kuullu että joku oisi suihkussa tai neuloisi. Itse selittäisin asian niin kun noin 7v sitten tätini teki itse murhan ja hiljattain mummoni kuoli syöpään niin ajattelen että he saattaisi kummitella. Myös sukulaiseni kotona on kummitellut. Sekin talo on noin 1999 rakennettu niin kummitteleekohan vaan vanhoissa kämpissä.

    • Anonyymi

      Uskon sinua. Minulla oli käytettynä ostettu nuorisopyörä. Sen soittokello oli jumittunut. En koskaan saanut ääntäkään sinä aikana mitä käytin sitä. Mutta jos olin huolimaton pyöräillessäni sillä, enkä huomioinut muuta liikennettä. Jos tuli vaarallinen tilanne niin kello pirahti.

    • Anonyymi

      juu..eli se asia että kuoleman jälkeen on elämää..no tuntuu..hyymm ,oudolta.
      kastemadolla on elämä..kun sen koukkuun työnnät ja sylkäiset..phyi..nyt iso
      kala ,ei sen madon elämä jatku kun se ..no se särki..perrr..nappas sen..
      ei ihminen ole elämässä etu-oikeitettu..elämä on elämää ,,monimuotoista
      tuo ajatus että kuollut ei kuole..ja jää ns..välitilaan. kummittelemaan ,
      entä nuo kastemadot...upeat tiikeri..hyyyyrrr..leijonat..dinosaurukset,,
      valaat..miljoonat muut ,,elämät,, kummitteleeko vain syntinen ihminen
      tuskin ..jos niin miksi..no ei kummittele..maahan sinä olet menevä jne......

      • Anonyymi

        Oli miten oli, sinällään tämä elämän henki on jotenkin kummallinen, tiede ei selitä sen syntyä pätevästi ainakaan vielä. Vaikka nimittäisi sitä ihmisellä tietoisuudeksi.


    • Anonyymi

      Kirjoituksesi olisi voinut mennä läpi muuten mutta hyvin ovat rullattavat puhelimet säästyneet palosta.
      Niin tai näin, hyvän yliluonnollis kertomuksen sijaaan nauti elämästä.

      • Anonyymi

        Eiks heillä ollut paljon tavaraa haalittu kirppareilta.
        Lukemansa ymmärtäminen?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eiks heillä ollut paljon tavaraa haalittu kirppareilta.
        Lukemansa ymmärtäminen?

        Tottahan tuo. Ehkä meidän porukalla nyt pitää miettiä mikä on oleellista näiden kummitusten kanssa elämisen suhteen?
        Palanut talo vai kirppari esineet.
        Ihmisen mieli tekee temppuja mutta myöskin tarve elää sellaista elämää, minkä haluaa käyvän toteen ihmisen silmin nähtävän elämän rinnalla.


      • Anonyymi

        Jaaahas, et sitten osannut lukea,

        Aloittaja kirjoitti, OLI PALANUT, mutta joka RAKENNETTIIN uudelleen ja HE MUUTTI SINNE MYÖHEMMIN, kirppikseltä ostetut vanhat puhelimet joissa numerokiekko.

        Minun mielestäni monen pitäisi jäydä tuo koulu uudelleen ja ottaa opettajaksi vaikka joku vanhanajan kummitus, vaikkapa William itse.


      • Anonyymi

        Näitä vanhoja rullattavia puhelimia löytyy kirppitorilta. Kirjoittaja kertoi jo sen, että heillä on kirppistavaroita.


    • Anonyymi

      Sinun tekstisi on kyllä todella hyvää 15-vuotiaaksi.
      Mutta itse kokenut mm pään silitystä, kun kerran makasin itkien sohvalla. Edellisessä asunnossa tapahtui paljon, kirja putosi keskellä yötä hyllystä, askeleita ja kolinaa joita muutkin kuulivat. Teininä myös kuulin askellusta eteisestä, johon koiranikin reagoi kovasti muristen ja karvat pystyssä. Tunnelma oli todella pelottava. Joku on myös kirjoittanut kaksi sanaa tietokoneelle poistuessani huoneesta hetkeksi.

    • Anonyymi

      Olkoon sidottu, murrettu ja menköön syvyyteen kaikki häiritsevät henget juuri nyt Jeesuksen Pyhässä nimessä. Kiitos Isä, että saan yhtyä Jeesuksen kanssa pojan ja hänen perheensä puolesta esirukoukseen. Isä, anna heille anteeksi, sillä he eivät tiedä , mitä tekevät. Jääkää Herran Jeesuksen rauhaan. Kiitos Jeesus Daavidin Poika rakkaudestasi ja siunaa meitä kaikkia rauhallasi! Aamen

    • Anonyymi

      Kun olet kotona yksin niin teet näin ! Kovalla äänellä huutaen "Jeesuksen Kristuksen nimessä ULOS !". On totta olemassa paholainen mutta Jeesuksen nimessä se lähtee varmasti !

    • Anonyymi

      Selitykset uskottavuusjärjestyksessä:

      1 . fiktiota

      2. alkava mielenterveysongelma, tarkemmin sanottuna muistikatkokset, jakautunut persoonallisuus / unissakävely hereillä.

      3.avaruusolento joka osaa muuttua näkymättömäksi ja kävellä seinien läpi. Se sai kyydin maapallolle avaruusaluksella ja pelleilee organisaationsa sääntöjen vastaisesti tiedustelutehtäviensä ohessa. Sen pitäisi vain kerätä tietoa, mutta se tykkää härnätä joitain ihmisiä.

    • Anonyymi

      Voitko kutsua Kummitus Kimmon ja kumppanit paikalle?

    • Anonyymi

      Asuimme muutaman vuoden aika samanlaisessa talossa, myös vanha ja palanut 1800- luvulla.

      Mitkään valvontakamerat ei toiminu siellä, ja liiketunnistinvalot räpsyi varsinkin öisin. Ne kertoi jopa kun naapurin juopoilla meni asiat pieleen ja
      vähän ennenkuin seinät alkoi paukkumaan.

      Lapset eivät tykänneet olla siellä, aika monet huomasi sen toiminnan.
      Asunnossa oli aina jotenkin pimeää.

      • Anonyymi

        Oliko siellä Musta massa Shadow MÄÄSS se on mustempaa kuin varjot


    • Anonyymi

      Mä uskon sua. Itselle tapahtunut vaikka ja mitä useiden vuosien varrella. Mutkin mm. herätettiin kun meinasin nukkua pommiin.
      Tuoksuja, tavarat tippuilee,joku kulkee ovissa yöllä ja marssii äänekkäästi läpi talon... Koirat reagoi siihen pelokkaasti. Paljon olisi kerrottavaa jos jaksaisi naputella. Kiitos kun jaoit tarinasi.. Meitä on täällä varmasti monia joille tuonpuoleinen kuoleman jälkeinen"elämä " Näyttäytyy

    • Anonyymi

      Huh! Kyllä uskon.

    • Anonyymi

      Kaikki on mahdollista. Vanhassa ok-talossa lemmikki perääntyy ja tuijottaa jotakin, jota ihmissilmä ei näe. Vuosikymmeniä vanha lipasto narisee välillä kuin sen ovia tai laatikoita avattaisiin. Sohvan narinasta päätellen siihen istutaan tai siitä noustaan. Aika ajoin näin, ei pelota, mutta ihmetyttää.

    • Anonyymi

      Haamuja ei ole olemassa mutta pahoja hengiä on.
      Tai sitten olet vain ollut yli herkkä näkö häiriöitä voi tulla jos nukkuu öisin liian vähän.

      • Anonyymi

        Kyllä haamuja on olemassa, olen itse kokenut sen samassa, noin 300 m2 tilassa, jossa noin kaksi viikkoa myöhemmin kuulin samasta asiasta kahdelta muulta työkaverilta, eivät olleet uskaltaneet kertoa asiasta aikaisemmin.

        Jäätävä ahdistus, optiset palovaroittimet, jotka se laukaisi, ja ne poistettiin.

        Yritin selvittää asiaa, mutta en saanut ko. kummitusta selville.

        Kyseisessessä rakennuksessa on kaksi isoa liikehuoneistoa pari pienempää ja kaksi asuihuoneistoa asukkaat olivat kokeneet kyseisen kummituksen olemassaolon monilla eri tavoin.

        Eli tuonpuoleista on hyvä kunnoittaa, se kun on olemassa


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kyllä haamuja on olemassa, olen itse kokenut sen samassa, noin 300 m2 tilassa, jossa noin kaksi viikkoa myöhemmin kuulin samasta asiasta kahdelta muulta työkaverilta, eivät olleet uskaltaneet kertoa asiasta aikaisemmin.

        Jäätävä ahdistus, optiset palovaroittimet, jotka se laukaisi, ja ne poistettiin.

        Yritin selvittää asiaa, mutta en saanut ko. kummitusta selville.

        Kyseisessessä rakennuksessa on kaksi isoa liikehuoneistoa pari pienempää ja kaksi asuihuoneistoa asukkaat olivat kokeneet kyseisen kummituksen olemassaolon monilla eri tavoin.

        Eli tuonpuoleista on hyvä kunnoittaa, se kun on olemassa

        Ne ovat pahoja henkiä eli demoneita.
        Niitten kanssa ei kannata ruveta kommunikoimaan ne haluavat vain pahaa.


    • Anonyymi

      Jos kertomasi on totta, laita viesti 0505404540.

    • Anonyymi

      huuhaata humpuukia ja mielikuvitusjuttuja

      • Anonyymi

        Kiinnosti kuitenkin


    • Anonyymi

      Henkimaailma on elollisen maailman kanssa rinnakkain, kaikki eivät joko löydä reittiä taivaaseen, ja osa ei edes tiedosta olevansa kuollut, joten energioita riittää, jossain päin maailmaa, tavaroiden siirtelyyn liittyy valoilmiöitä, ufot voivat aiheuttaa voimakkaita energia pulsseja, ne vaikuttavat materiaan, sekä sähköihin,ihminen tietää tämän ulottuvuuden, pimeän aineksen, mutta 37 orosenttia on tiedostamatonta ainetta maailman kaikkeudessa, se selittäisi henkimaailman tilan, henget osoittaa aktivisuutta jos pelkää, pitää rauhoittaa itsensä,niin myös henkikin rauhoittuu.

    • Anonyymi

      Olette helposti vedetettävissä ei kukaan kuoleman jälkeen tule kummittelemaan. Kuoleman jälkeen sielu menee taivaaseen tai helvettiin. Se on sinun haamusi on demoni henki.
      Jolla on vain pahat mielessään.

      • Anonyymi

        Oikaisu: Täältä ei mennä taivaaseen tai helvettiin suoraa päätä. Helvettiin joutuu ihmisiä vasta suuren oikeudenkäynnin, Valkoisen valtaistuimen tuomioiden jälkeen. Täältä mennään Aabrahamin helmaan tai alatuonelaan. Älkääkä koskaan toivottako ketään Helvettiin, vaan jättäkää asia Suurelle tuomarille, joka oikein tuomitsee. Y.t. Kari


      • Anonyymi

        "Olette helposti vedetettävissä..."
        "Kuoleman jälkeen sielu menee taivaaseen tai helvettiin..."

        :D :D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "Olette helposti vedetettävissä..."
        "Kuoleman jälkeen sielu menee taivaaseen tai helvettiin..."

        :D :D:D:D:D:D:D:D:D:D:D:D

        Norjassa oli tv-sarja "Åndenes Makt" 500 000 katsojaa viikossa
        Åndenes Makt | Trude og Tor deler hus med noen usynlige
        https://www.youtube.com/watch?v=JP4ZfTyXqOI


      • Anonyymi

        Sillä elävät tietävät, että heidän on kuoltava, mutta kuolleet eivät tiedä mitään, eikä heitä palkita, vaan heidän muistonsa on unohdettu.
        Myös heidän rakkautensa, vihansa ja intohimonsa ovat jo aikoja sitten menneet, eikä heillä ole milloinkaan enää osaa missään, mitä tapahtuu auringon alla.

        Saarn. 9:5-6 (STLK 2017)


        Tee kaikki, mitä voimallasi saat tehdyksi, sillä ei ole tekoa, ei ajatusta , ei tietoa eikä viisautta haudassa , jonne olet menevä.

        Saarn. 9: 10 (STLK 2017)


    • Anonyymi

      Ensimmäinen kysymys oletko tosissasi?

    • Anonyymi

      Kyllä se on mahdollista. Ei se henki ole paha kun toimii noin. Voisit puhua ääneen kun olet yksin ja kertoa toiveita. Paikan historia kannattaisi myös tutkia ja ketä siinä asui ennen. TV:ssä näistä asioista on puhuttu. Rajan taakse siirtyneitä voi käydä tutuissa paikoissa kuten entisissä kodeissa. Minäkin olen tuntenut herätyksen kädessäni.

    • Anonyymi

      ihanaa... itse olen asunut talossa jossa ovet aukeavat ja vesihanat juoksevat ja pidin sitä aina hyvänä energiana, olet onnekas, ota vastaan kaikki minkä aistit ja tiedä . että olet turvassa, suojeltu ja erikoinen. kaikkea hyvää sinulle

    • Anonyymi

      Kyllä tuo varmasti on totta, koska olen itse kokenut samaa eli kerran heräsin yöllä siihen, kun joku aivan selvästi tökkäsi minua selkään eikä huoneessa ollut minun lisäkseni ketään muita. Lapsena koin yhtenä yönä sen, että joku seisoi sänkyni vierellä, en nähnyt häntä, kun oli pimeää, mutta tunsin hänen läsnäolonsa. Myöhemmin aikuisena olen ajatellut niin, että mummoni kävi katsomassa minua. Hän oli kuollut aiemmin. Et sinä hullu.

    • Anonyymi

      Ku pellaa vähemmän spiritismiä, tuollaisia ilmiöitä ei ole.

      • Anonyymi

        Ei niihin hahmoihin kannata kiinnittää liikaa huomiota itse jo tottunut moisiin 1800-luvun torpassa


    • Anonyymi

      Mut on se henkimaailmakin olemassa. Siunaamattomat ruumiit voi kummitella.

      • Anonyymi

        Kuolleet on kuolleita, eivätkä tiedä mistään mitään. Demonit jyllää ja pelottelee. Hyviä he eivät yksikään ole.


    • Anonyymi

      Kannatta pyttyä pappi siunaamaan koti. Ei ole hengillä sijaa majatalossa. Jeesuksen nimessä on voima.

    • Anonyymi

      Yritä lyödä sitä paljaalle perseelle ja kovaa. 🙈

    • Anonyymi

      Höpöjuttuja kaikki kummitusjutut. Piste.

      • Anonyymi

        Itse jo niin turtunut noihin ettei tule kiinnittäneeksi enempää huomiota mutta lähinaapurista kyläilevä rouva sai jonkun kohtauksen piha-alueella ja kääntyi 180 astetta


    • Anonyymi

      Perheeläni oli kesämökki Kirkkonummen Veikkolassa jossa vietimme paljon aikaa kesäisin ja siellä kävi myös yksi paikallinen mies kansalaisodan veteraani joka kävi kylässä hyvin usein kun hän sitten kuoli niin vähän aikaa siitä kuulimme askelia mökin verannalta ja odotimme että ovi aukeaisii ja hän astuisi sisään mutta sitten muistimme ettei se ole mahdollista ja aika erikoinen kokemus se oli jäi kyllä mieleen siltä reissulta.

    • Anonyymi

      Vuosia sitten kerrostalossa asuessani alkoi pulina kuulua siitä missä ennen pidettiin lankapuhelinta eteisessä samanlainen on vanhoissa kerrostaloissa myös makuuhuoneessa. En pitänyt sitä kummitteluna onhan "puhelinlangat laulanut aina" kannattaa varmaan katsoa ettei kukaan käy asukkaiden poissa ollessa. Muuten siinä asunnossa nainen puukotti miehensä joka kuoli sairasautossa matkalla sairaalaan oli kuulema myynyt naista kavereilleen.

    • Anonyymi

      Sittenpähän on hieno sana lääkkeilläpystyssäpysyvältä!

    • Anonyymi

      Hei! Kun uskot Jeesukseen ja otat Hänet elämäsi herraksi, voit käskeä pahaa henkeä eli demonia lähtemään mutta et muuten. Kuten useat uskikset ovat jo sanoneet, kyseessä on paha henki, mutta paha henkikin voi esittää olevansa hyvä, jotta luottaisit siihen. Voit ottaa Jeesuksen vastaan, kun uskot että Hän kuoli puolestasi, jotta saisit syntisi, siis pahat teot ja ajatukset, anteeksi. Pyydä Jeesusta elämäsi herraksi rohkeasti. Tämä on tärkein asia elämässä missä tahansa elämän vaiheessa. Kiitä Häntä, että Hän kuoli puolestasi ja pyydä Häntä sydämeesi. Hän kuulee sinua aina ja on täysin hyvä. Jos et ole uskossa, sinulla ei ole valtaa käskeä pahaa henkeä poistumaan. Pahat henget edustavat valtakuntaa, joka haluaa varastaa, tappaa ja tuhota. Tärkeintä uskossa olemisessa on riemu siitä, että Jeesuksen veri on sinut pelastanut. Siinä sivussa voit käskeä pahoja henkiä tarvittaessa. Ja vielä, paha henki ei siis ole kuolleen ihmisen henki, mutta voi esittää sellaista. Yliluonnollinen maailma on todellisuutta, ja vain Jeesus on siellä kingi.

    • Anonyymi

      Uskon täysin mitä kirjoitat. Veljelläni tapahtuu vastaavia asioita missä tahansa paikassa. Sekä muutamalla muulla sukulaisella. Kiinnostuin selvittämään nuorena mistä nämä pelottavat asiat johtuivat. Rippikoulussa avasin asiaa meidän rippi papille joka oli vahvasti hengellinen ihminen ja hoiti virkaansa asiaan kuuluvalla tavalla. Hän oli vahvasti sitä mieltä että kyseessä oli demonit. Ihmettelin mistä ne tulevat ja kuinka suojautua niiltä. Hän sanoi että siihen liittyy spiritismin harjoittamista tai muita okkultistisia menoja. Ainut asia mitä demonit pelkäävät on Jeesus ja ketkä häneen uskovat voivat elää levollisesti. Kun rupesin selvittämään asioita äitini joutui myöntämään että yksi läheinen sukulainen oli käynyt nuorempana spiritistisissä istunnoissa. Veljeni on myös käynyt spiritistisissä kokouksissa edelleen vaikka hänelle tapahtuu viikottain käsittämättömiä ikäviä asioita jota ei voi ihmisjärjellä selittää.
      Ainut asia jota voin hänen puolestaan tehdä on rukoilla ja uskon että Jeesus Kristus pelastaa vielä hänetkin. Itse olen elänyt uskossa 12 vuotiaasta lähtien ja sitä voin lämpimästi suositella muillekin. Kun Jeesus suoritti Ristin kuoleman, hän sovitti sinun ja minun sekä koko ihmiskunnan synnit. Saatana syrjäytettiin eikä hänellä ole enää valtaa Jeesukseen uskoviin ihmisiin. Kannattaa lukea uutta testamenttia sieltä löytyy vastaukset näihin asioihin ja voit elää levollisesti. Rukoilen puolestasi💖et ole mielisairas vaikka joku niin sanoisi.
      Nim. Usko suojaa...

    • Anonyymi

      Uskon toki sinua. Itsellänikin on ollut kokemuksia, tosin räyhähengistä.

    • Anonyymi

      Sinulla on hyvät hermot. Et ole juossut silmittömästi pakoon mihinkään, vaan olet enemmän taikka vähemmän rauhallisesti tutkinut tapahtuneita. Monella muulla on vastaavanlaisia kokemuksia, mutta kaikki eivät uskalla niistä puhua "pöpiksi" leimautumisen pelossa.

      Pyydäppä sinne kämppään joku naureskelija, jos siellä on sellaisia . Väitänpä, ettei uskalla mennä, todistaen siten pelkäävänsä, ja tavallaan uskovansa, että Poltergeist-ilmiöt ovat totta. Sekin perseelle läimäytys on sellainen.

    • Anonyymi

      Minullakin kummittelee kotona. Asun yksin, ja joku käy tuomassa tyhjiä oluttölkkejä keittiöön joka päivä. Voin vannoa, että yhtään tyhjää tölkkiä en ole siihen asuntoon tuonut. Joka viikonloppu joudun kantamaan ison säkillisen niitä palautusautomaattiin. Mutta on siinä se hyvä puoli, että saan rahaa niistä. Kiva kummitus.

    • Jos joku on joutunut jollakin lailla tekemisiin henkivaltojen kanssa, Hänen olisi tärkeää Mennä keskustelemaa uskovan kanssa joka tietä oikeasti näistä asioista. Näitä asiantuntioita on harvassa. On myös tärkeä ettei mene kyselemään selaiselta, joka on noituuden tai muun sellaisen kanssa tekemisissä.

      Asia on vakava. Koskaan demoni ei tarkoita hyvä, mutta se pettää hankkimalla luottamusta, olemalla muka valkeuden enkeli.

      Asiaa voi auttaa vain tosi uskovainen Jeesukseen turvautumalla.

      • Anonyymi

        Lopettakaa saatana. Lopettakaa. Nyt helvetti. Onko uskontoa PAKKO tunkea kaikkialle? Jeesus auttaa jumala pelastaa blaablabalbaa. Eikö riitä että on hyvä ihminen? Jos mun asunnossa olisi haamu niin eikö sille riitä se että mä kunnioittaisin sen läsnäoloa. Mitään pelättävää ei ole jos ei ole paha ihminen. Ja jos taas joku vittupää haamu tulee sun kotiin ja alkaa hajottaa paikkoja, sanoo sille että ole ystävällinen ja painu vittuun. Mutta se mikä alkaa vituttamaan on tää totaalinen uskontoperseily ja sen pakottaminen. Mitään en kiellä mut silti ketään tai mitään en ala kumartelemaan oli se jeesus sitte kuinka hyvä jätkä tahansa. Se on hauska kuulla että joidenkin elämänarvoissa uskonnolla on iso rooli ja siitä saa voimaa mutta tämmönen saatanan jumala pelastaa helvetti kutsuu demonit tappaa apua apua apuvaaa usko jeesukseen niin pelastut paska sais loppua. Jos maailma on niin paska paikka että täällä kuolee vaan koska ei usko johonkin kirjaan ja muiden ihmisten painostukseen nii siitä vaa. Lyhyt elämä mulla sit tulee olemaan mut vaikka jeesus ilmestyis mun eteen nii minähän en ketään kumartele perkele. Kahvit voin toki tarjota.


    • Kirjoitin tänään palstan loppuun asiasta. Asia taitaa olla vakava. Vain oikeasti uskova asiaan perehtynyt ymmärtää näitä.
      Älä usko sellaisia, jotka kommenteissaan pilailevt asiasta

    • Anonyymi

      Jos haluat tuosta eroon ,osta valkoinen raamattu
      laita se pöydälle ja pyydä Jeesuksen nimessä poistumaan talostasi.Niin saat rauhan.

      • Anonyymi

        Jos haluat tuosta eroon ,osta valkoinen raamattu
        laita se pöydälle ja pyydä Jeesuksen nimessä poistumaan talostasi.Niin saat rauhan.

        E i Ramatun värillä ole väliä. Se on pyhäkirja !
        Laita se pöydälle ja auki !!(vaikka mistä haluat)


    • Anonyymi

      Mulle kävi kans kavalasti ja kupsahdin, mut onneks voin käyttää tätä silti... Tarvii kysyy viikatemieheltä minne sit pitäis mennä.

      • Anonyymi

        Minä en "henkiä " pelkää. Uskallan mennä mihin tahansa "kummitustaloon" asumaan. Todennäköisesti saisin ajan kanssa selville, mistä oudot tapahtunmat johtuvat.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Minä en "henkiä " pelkää. Uskallan mennä mihin tahansa "kummitustaloon" asumaan. Todennäköisesti saisin ajan kanssa selville, mistä oudot tapahtunmat johtuvat.

        Minä en "henkiä " pelkää. Uskallan mennä mihin tahansa "kummitustaloon" asumaan. Todennäköisesti saisin ajan kanssa selville, mistä oudot tapahtunmat johtuvat.


        Miten tämän tekisit,toinen huutaa PAHOLAINEN ON VOITTAJA!


        https://www.youtube.com/watch?v=ailIcFkcsSI


    • Anonyymi

      Oli tunne että haudalle piti viedä kukkia ihan kuin joku olisi ollut kanssani

    • Anonyymi

      Noniin, pakko nyt vähän kommentoida, lukekaa mielellään ajatuksella, tarkoitus ei ole provosoida.

      Ensinnäkin, kummituksia ei ole olemassa. Monet ihmiset toki pitävät asiaa kiehtovana, ja itsekin kuulun niihin joiden mielestä olisi kyllä mielenkiintoista, jos niitä olisi, jos olisi jotain edesmenneitä ihmisiä tai niiden sieluja jotka olisivat vielä täällä pyörimässä.

      Toisekseen, monet ihmiset kokevat yliluonnolliselta tuntuvia asioita, mutta lähes aina, ellei aivan aina, on kyse mielikuvituksen tuotteista, harhoista, halliusinaatioista ja vastaavista. Ei ole mitenkään eriskummallista, ja niitä on muillakin kuin hulluilla. Aivot toimivat eri ihmisillä eri tavalla, eikä se anna suoraa syytä huolestua jos ei aina voi kaikkea kokemaansa pitää totena.

      Sitten, Jeesusta tai tällaisia uskontojen mukana tulleita jumalia ei myöskään ole olemassa, Jeesus voi olla historiallinen henkilö, mutta ei filosofia erikoisempi. Tästäkin monet varmaan suuttuvat, mutta jos tutustuu historiaan ja uskontojen historiaan niin huomaa selvästi että uskonnot on ihmisten tekemiä muita ihmisiä hallitsemaan. Hyödynttävät ihmisten pelkoa ja tarvetta selittää asioita joita ei voi selittää tai ymmättää. Helpompi elää kun voi asiat olla "herran hallussa" kuin että olisi itse asioistaan vastuussa.

      Tässä nyt alkuun, voin jutella näistä asioista lisääkin jos jotakuta kiinnostaa. Ja miettikää nyt asioita ihan ajatuksen kanssa, eikä täysin fiilispohjalta.

      • Anonyymi

        Onhan se Jeesuskin melkoinen kummitus, ollut jo pari vuosituhatta ja ilmaantunut snne ja tänne. En sano tätä pahalla. Ihmisen poikahan hänkin oli, joten ei mikään inhimillinen taida vierasta olla.


      • Anonyymi

        Käy aivoille niinkin että on sanonnat: En voi uskoa tätä. Uskomatonta. Eli aivo ei käänny heti jonkin yllättävän tapahtuman edessä, ja tarkoitan tässä ihan normaalia maailmaa. Mutta sanotaanko näin "kummituksen" nähtyä? Ei, vaan aivot liukuvat heti uskomaan, eli järkivaihde on pois päältä. Muuten, jos olisit sitten kuollut poies ja voisit pyyhältää mihin tahansa, jäisitkö hengailemaan jonkun finninaamaisen poitsun kanssa ja hälle palveluksia tekemään? Not. Ennemmin uskon että demonit kerjää huomiota, kuten uskovaiset tuossa esittää.


      • Anonyymi

        Noniin, pakko nyt vähän kommentoida, lukekaa mielellään ajatuksella, tarkoitus ei ole provosoida.

        Ensinnäkin, kummituksia ei ole olemassa. Monet ihmiset toki pitävät asiaa kiehtovana, ja itsekin kuulun niihin joiden mielestä olisi kyllä mielenkiintoista, jos niitä olisi, jos olisi jotain edesmenneitä ihmisiä tai niiden sieluja jotka olisivat vielä täällä pyörimässä.

        Toisekseen, monet ihmiset kokevat yliluonnolliselta tuntuvia asioita, mutta lähes aina, ellei aivan aina, on kyse mielikuvituksen tuotteista, harhoista, halliusinaatioista ja vastaavista. Ei ole mitenkään eriskummallista, ja niitä on muillakin kuin hulluilla. Aivot toimivat eri ihmisillä eri tavalla, eikä se anna suoraa syytä huolestua jos ei aina voi kaikkea kokemaansa pitää totena.

        Sitten, Jeesusta tai tällaisia uskontojen mukana tulleita jumalia ei myöskään ole olemassa, Jeesus voi olla historiallinen henkilö, mutta ei filosofia erikoisempi. Tästäkin monet varmaan suuttuvat, mutta jos tutustuu historiaan ja uskontojen historiaan niin huomaa selvästi että uskonnot on ihmisten tekemiä muita ihmisiä hallitsemaan. Hyödynttävät ihmisten pelkoa ja tarvetta selittää asioita joita ei voi selittää tai ymmättää. Helpompi elää kun voi asiat olla "herran hallussa" kuin että olisi itse asioistaan vastuussa.

        Tässä nyt alkuun, voin jutella näistä asioista lisääkin jos jotakuta kiinnostaa. Ja miettikää nyt asioita ihan ajatuksen kanssa, eikä täysin fiilispohjalta.

        En minäkään provosoi,en tarkoita pahaa tai mitään uskonnon suuntausta,sillä en edes kuulu kirkkoon.
        Jeesus Kristus oli olemassa ja se on totta !
        Hän loi RAKKAUDEN ihmisiin ja huolehtivaisuuden toisiamme kohtaan,vaikkakin se on kovin vähäistä nykyään.
        Olen niin monesti kokenut,että hyvä,eli Rakkaus on parempi,kuin pahuus tai pahan tahtoisuus.
        En koskaan uskonut mihinkään ennen,mutta sotatilamaassa usean vuoden olin ja Israelin pyhät paikat kävin useat läpi. Ei vielä silloinkaan tuntunut,mutta se tuli sieltä myöhemmin.
        Näin oli tarkoitus,sillä olin niin miten sanoisi sodan ja taistelun kannalla aina,että voimaa näytetään ja annetaan.
        Näin niin pahaa,että ei oikein voi ymmärtää,että ihminen voi tehdä sitä?
        Miten viha voi olla,niin suurta ja pahaa,että elävän sielun voit ampua?
        Se viha ja negatiivisuus on niin suurta siellä,ettet tunne enää itseäsi,ihmiseksi mistä lähdit.
        Uskonto voi hyödyntää pelkoa,mutta sen suurin sanoma on,että sinua Rakastetaan !
        Asiat ei ole Herran hallussa,koska se riippuu mitä teet elämässässi?
        Jos teet niitä virheitä,niin opit sitten lisää.
        Olen miettynyt niin monesti ajatukseni kanssa,oliko oikein?
        Kuolleita,napalmia..hävittäjiä,tykistöä ja kaikkea mitä sotaan kuuluu.
        Missä he ovat,poltetut,tykkitulen alla olevat ihmiset..
        He juoksivat pakoon,kuin minäkin..
        Rakkautta löytyi silti,auta toista !! Auta,pelasta !!!

        Jesus Kristuksen sanoma on RAKKAUS !


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Onhan se Jeesuskin melkoinen kummitus, ollut jo pari vuosituhatta ja ilmaantunut snne ja tänne. En sano tätä pahalla. Ihmisen poikahan hänkin oli, joten ei mikään inhimillinen taida vierasta olla.

        Onhan se Jeesuskin melkoinen kummitus, ollut jo pari vuosituhatta ja ilmaantunut snne ja tänne. En sano tätä pahalla. Ihmisen poikahan hänkin oli, joten ei mikään inhimillinen taida vierasta olla.

        Jumalan poika,ei ihmisen.


    • Anonyymi

      Todellisia kokemuksia nuo ovat. Kiitollinen niistä kannattaa olla. Ne jotka vähättelevät ja nauravat, ovat kokemusta köyhempiä eivätkä ymmärrä näitä kuten me, jotka olemme kokeneet ja nähneet.

    • Anonyymi

      Käy puhumas vanhan papin kans. Joka tietää räyhähengistä. Niitä on.

    • Anonyymi

      Minua on alkanut huolestuttamaan se että ilmanvaihtokanavasta kuuluu usein suihku vessa huoneessa lyönti ääni kun kuvittelin että yläkerran vähän omalaatuinen vanha mies siellä takoo harvakseltaan mutta kerrankin näin tyypin kävelemässä ulkona kun joku oli kuiteniin silloinkin iskenyt siihen ilmanvaihtokanavaan juuri äskettäin kun tyypin täytyi olla ulkona tai kuvittelen että se harva takominen tulee sieltä ilmanvaihtokanavan kulmaan jossain kerroksessa iskiessä??.Kuka voisi auttaa asiaan voisin itse tietenkin siunata sitä ilmanvaihtokanavaa mutta olisiko joku pappi parempi asiaan?kuuluuko asia papin siunattavaksi ja sitäpaitsi paikka voi olla vanhaa hautuumaatakin(en oikein tunne tai muista miten onkin) että en tiedä onko ollut hyvä idea alunperinkään tähän kohtaan rakentaa??kerrostaloa siis..

      • Anonyymi

        Heilauttaa ehkä vain kosteita pyykkejä suoraksi ja ryppyjä pois. T-paitakin paukahtaa kun puistelee.


    • Anonyymi

      Tervehdys! Et sinä hullu ole, näitä asioita todellakin tapahtuu. Menetin åitini äkisti kymmenen vuotiaana. Hän kävi luonamme puolisen vuotta kuolemansa jälkeen erilaisissa tilanteissa. Hän siirteli korsteesineitä lasivitriinistä lattialle, auttoi tiskatessa nostamalla hyllyjen verhoja, asetteli enkelitaulun tätini ja minun väliin nukkuessamme ja usein tunsin jonkun tulevan huoneeseen vaikken nähnyt mitään. Jälkeenpäin luin tämän johtuvan siitä että henki jää välitilaan kuoleman ollessa äkillinen. Jää kuulemma asioita kesken. En ole kiihkouskovainen, mutta uskon kuitenkin jotakin olevan kuoleman jälkeen.
      Tuntuu sinun "kummituksesi" olevan hyvämielinen auttaessaan sinua pienissä askareissa. Kiitä häntä ja kerro olevasi iloinen huolenpidosta. Tuskin haittaa.

      • Anonyymi

        Eräs näistä tietävä sanoi että se mikä kuoleman jälkeen joskus liikuttaa tavaroita ei ole enää se miksi sitä luullaan, ja myös että sillä ei ole mitään asiaa jäädä paikalle pyörimään, ja että jos tilanne on tuore ja uusi niin ei pidä kiinnittää siihen mitään huomiota.


      • Anonyymi

        Tervehdys! Et sinä hullu ole, näitä asioita todellakin tapahtuu. Menetin åitini äkisti kymmenen vuotiaana. Hän kävi luonamme puolisen vuotta kuolemansa jälkeen erilaisissa tilanteissa. Hän siirteli korsteesineitä lasivitriinistä lattialle, auttoi tiskatessa nostamalla hyllyjen verhoja, asetteli enkelitaulun tätini ja minun väliin nukkuessamme ja usein tunsin jonkun tulevan huoneeseen vaikken nähnyt mitään. Jälkeenpäin luin tämän johtuvan siitä että henki jää välitilaan kuoleman ollessa äkillinen. Jää kuulemma asioita kesken. En ole kiihkouskovainen, mutta uskon kuitenkin jotakin olevan kuoleman jälkeen.
        Tuntuu sinun "kummituksesi" olevan hyvämielinen auttaessaan sinua pienissä askareissa. Kiitä häntä ja kerro olevasi iloinen huolenpidosta. Tuskin haittaa.

        Totta,mutta pyydä häntä menemään Valoon !
        Meidän on mentävä valoon,ei jo menneille kuulu olla täällä.
        He ovat eläneet elämänsä ja on meidän aika. Tuntuu pahalta,mutta Valoon pitää mennä,että saa Rauhan itselleen/tai siis myös poismenneelle.


    • Anonyymi

      Minä ainakin uskon omakohtaisia kokemuksia

      • Anonyymi

        Aidoltahan ne tuntuu, vaikka eivät sitä olisikaan.


    • Anonyymi

      Teoria hatusta:

      Ne on olentoja aineesta joka ei ole normaalia materiaa eikä myöskään sitä pimeää ainetta jonka massa pitää galakseja koossa, vaan jotain siltä väliltä.

      Ne olennot on jotain eläimen ja avaruusolennon väliltä. Ne on maan asukkaita. Liian tyhmiä rakentamaan avaruusaluksia, mutta ymmärtää puhetta paremmin kuin delfiinit tai koirat.

    • Anonyymi

      Jos kodissa kummittelee, saattaa olla muinainen kummitusten tai demonien hautausmaa jonka päälle on talo rakennettu.

      Pikkueläimet voivat kyllä aiheuttaa ääniä, itse kerran ihmettelin että, mistä kuuluu rapina jostain yläpuolelta, sitten isä kävi tutkimassa sitä asiaa: sieltä ampaisi lintu kovaa vauhtia ulos, oli tekemässä kai hyvää pesää itselleen ihmisten asumukseen.

    • Anonyymi

      Henki joka keittää kahvia ja saunoo ;))
      Kuulostaa ennemminkin näkymättömältä mieheltä tai naiselta ;]

    • Anonyymi

      Hei poika 15v.! Tiedän tarkalleen mistä kirjoitat. Enkä yhtään epäile etteikö näin juuri ole. Olen itse muuttanut 2v sitten asuntoon jossa tiesin pian muutettuani "että olin ei-toivottu" Asunto oli ollut tyhjillään n.8v. Nyt n.vko sitten tein järjestelyn: hankin olohuoneeseen kunnon sängyn ja jatkossa nukun olohuoneessa vaikka joku sitä nyt sitten kummeksuisikin. Aikaisemmin nukuin ajoittain sohvassa. En voi joka yö katsoa/tuntea painajaisia oikeassa makuuhuoneessa. Ovat tapahtumat olleet niin outoja ja ikäviä. Mitään "järjellistä" syytä en ilmiöihin ole keksinyt. Huone jonka valitsin makuuhuoneeksi oli alunperin ollut vuosikausia työhuoneena. Paljon olisi näistä tapahtumista kerrottavaa mutta tila ei taitaisi riittää. Olen asunut myös sellaisessa vanhassa perikunnan talossa jossa henget olivat ystävällisiä ja hyväntahtoisia. Vieraani myös kuulivat heidät ja kertoivat havainnoistaan spontaanisti. Eivät etukäteen tienneet että "Saara se vaan on joka tuvassa kävelee"

      • Anonyymi

        Hei poika 15v.! Tiedän tarkalleen mistä kirjoitat. Enkä yhtään epäile etteikö näin juuri ole. Olen itse muuttanut 2v sitten asuntoon jossa tiesin pian muutettuani "että olin ei-toivottu" Asunto oli ollut tyhjillään n.8v. Nyt n.vko sitten tein järjestelyn: hankin olohuoneeseen kunnon sängyn ja jatkossa nukun olohuoneessa vaikka joku sitä nyt sitten kummeksuisikin. Aikaisemmin nukuin ajoittain sohvassa. En voi joka yö katsoa/tuntea painajaisia oikeassa makuuhuoneessa. Ovat tapahtumat olleet niin outoja ja ikäviä. Mitään "järjellistä" syytä en ilmiöihin ole keksinyt. Huone jonka valitsin makuuhuoneeksi oli alunperin ollut vuosikausia työhuoneena. Paljon olisi näistä tapahtumista kerrottavaa mutta tila ei taitaisi riittää. Olen asunut myös sellaisessa vanhassa perikunnan talossa jossa henget olivat ystävällisiä ja hyväntahtoisia. Vieraani myös kuulivat heidät ja kertoivat havainnoistaan spontaanisti. Eivät etukäteen tienneet että "Saara se vaan on joka tuvassa kävelee"

        Ole ystävällinen,osta Raamattu. Laita se auki keskeltä sänkypöytäsi viereen.
        Pyhän kirjan sanomat on edelleen pyhiä ja Raamattu,kun on auki se antaa xxxxxx.
        Kokeile,minä olen nukkunut hyvin.


    • Anonyymi

      Höpö, höpö. Kukaan 15-vuotias poika ei kirjoittaisi noin ja muutenkin koko tarina on keksittyä.

      • Lapset ja nuoret ovat olleet TV-testissä ja kaikki oltuaan toisistaa eristyksissä ja eivät tunteneet toisiaan,vastailivat keskustelivat aivan samojen henkien kanssa ties kuinka kauan. Ikä oli 18-6v. Koska olivat eri maista kaksi pyysi tulkin joka oli tehdä alleen,ne keskenään tauolla kyselivät mitä se sulle sanoi siitä ja siitä ja homma oli niin että ne nauroivat jutuille maha kippurassa. Miksi joku kirjoittaisi kun tietää että sinun kaltaisia "pelkureita" riittää,,olitko lapsena usein paniikissa jos Lamppu sammui ja juoksit iskan ja äipän keskeen.??


    • Anonyymi

      Laita riista kamerat joka huoneeseen ja saunaan. Kyllä sellainen taho löytyy joka lainaa niitä kameroita äänitteiden kera.

    • Anonyymi

      ai kivijalka ja TIILISEINÄ vau

    • Anonyymi

      Uskon, koska olen kokenut varmaan ainakin 10 kertaa yliluonnolisia asioita. Mutta ystävän luona länsisuomessa makuhuoneessa ollessamme kuulin eteisestä kolinaa. Olen kuullut ennenkin kun olen yöpynyt siellä. Mutta nyt katsoin koko ajan. Ovelle päin. Nais ihminen käveli vaatteet päällä oviaukosta, sänkyn vierestä käveli ja viimeisen vaatekaapin oven läpi pois. Kysyin huoneesta , siinä on ollut ennen ovi makuhuoneeseen.

    • Anonyymi

      Narahdit.

      Kukaan ei mene rannekellon keralla saunaan!

      • Anonyymi

        Kännykän kanssa tuon ikäinen olisi kyllä saunaan voinut mennäkin!


    • Anonyymi

      Kännykännäpyttelijäsukupolvella ei edes mitään rannekelloja ole!

    • Anonyymi

      En ole kovin varma, kirjoittaako viestiketjun aloittaja asioista vakavissaan, vai onko tarkoituksena saada vain mahdollisimman monta sellaista vastausta joille voi naureskella niin yksinään kuin kavereiden kanssa ja herjata miten idiootteja ihmiset ovat kun kaikenlaista uskovat. Sinälläänhän se on kokonaan ko. henkilön ongelma jos on päättänyt runkata itseään henkisesti tuolla keinoin, ei suinkaan niiden jotka vastaavat kirjoituksen.
      Kehoittaisin kuitenkin tutustumaan esimerkiksi kirjoihin missä kerrotaan erilaisista selittämättömistä tapahtumista ja sellaisia on mm. kolmiosainen, Mauri Karvosen kokoama "Aavetaloja ja ihmiskohtaloita" sekä monista vanhoista elokuvista tutun Uuno Montosen suurimmaksi osaksi omakohtaisista kokemuksista kirjoitettu "Henkimaailman rajamailla" Toki vastaavanlaisia teoksia on ties kuinka monia, mutta näistäkin voi aloittaa, mikäli kiinnostusta asiaan vain löytyy.

    • Anonyymi

      Kummittelu loppuu aivan varmasti kun kutsut Skepsis Ry:n edustajat paikalle, tai jonkun ulkopuolisen kuvaamaan ilmiöitä Youtubeen.

    • Anonyymi

      Ne ovat demoneja, ei ole olemassakaan mitään hyviä kummituksia, kummitukset ovat aina pahoja henkiä. Demonit pelkäävät ja tottelevat vain Jeesusta, huuda Jeesuksen nimeä, etsi oikeaa Jumalaa. Jeesus rakastaa sinua ja Hänessä ei ole pelkoa.

      • Anonyymi

        Ne ovat demoneja, ei ole olemassakaan mitään hyviä kummituksia, kummitukset ovat aina pahoja henkiä. Demonit pelkäävät ja tottelevat vain Jeesusta, huuda Jeesuksen nimeä, etsi oikeaa Jumalaa. Jeesus rakastaa sinua ja Hänessä ei ole pelkoa.

        NE EI OLE DEMONEITA,he ovat välitilaan jääneitä ihmisen sieluja ,jotka eivät ole tajunneet,että ovat menehtyneet.
        Pyydä heitä menemään valoon,
        Kirjoittaja,jos kohtaat demonin,sinä olet oikeasti kusessa.
        Et taida ymmärtää asiaa.
        Pappi ei edes saa välttämättä demonia pois,ei rukoukset!
        Siihen tarvitaa vielä kovempaa ainesta..


    • Anonyymi

      Minunkin asunnossani kummittelee.
      Asun yksin ja heräsin aamulla kuorsauksen ääneen...
      Makuuhuone on täysin pimennetty, joten en nähnyt että mistä tuo ääni oikein tuli, mutta ilmeisen läheltä kuitenkin...
      Keräsin hetken rohkeutta, ja ryntäsin laittamaan valot päälle, ja mitä ihmettä!
      Sängyssäni makasi jokin ihmistä muistuttava kummitus!

      En yhtään muista että mitä viime iltana oli tapahtunut, joten vaikea sanoa että mistä tai miten tämä kummitus oli asuntooni ja vieläpä omaan sänkyyni päätynyt, mutta ilmeisesti ollaan manattu henkiä esiin tai jotain vastaavaa...
      Olisiko jollain antaa jotain vinkkiä, että miten tämän kummituksen saisi helpoiten karkotettua?

      • Anonyymi

        Ei siihen ihmeitä tarvita. Kun hän herää ja näkee sinut, poistuu kyllä itsestään ja ei takaisin tule.😏


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei siihen ihmeitä tarvita. Kun hän herää ja näkee sinut, poistuu kyllä itsestään ja ei takaisin tule.😏

        Onko se kummituus vielä siellä sängyllä rönöttämässä


    • Anonyymi

      Olohuoneessamme on televisio keskellä yötä auennut itsestään ainakin kolme kertaa ja herättänyt kovalla äänellään minut ja vaimoni, jotka nukuimme viereisessä huoneessa. Muutaman kerran valot ovat syttyneet itsestään eri valaisimiin. Kaikenlaisia outoja ääniä kuuluu välillä, mutta kaikkiin tapahtumiin on jokin luonnollinen selitys.

    • Anonyymi

      Meillä kummitus käyttää WC:n automaattihanaa. Kun lähdetään talosta sammutetaan vedet koko talosta kummituksen takia. Samoin samassa WC:ssä on automaattivalot ja nyt muutamana yönä valot on palaneet läpi yön. Rauhaton kummitus, mutta eipä siitä suurempaa harmia ole, joten saa olla.

    • Anonyymi

      Jos aloittajaa kiinnostaa ns. kummittelu, ei tarvitse ihmetellä, jos porstuassa kolisee - henget viihtyvät parhaiten siellä, mihin niitä kaivataan ja mistä niistä ollaan kiinnostuneita.

      Uskovana kerron, että raamatussa Jumala kieltää ehdottomasti kaikki henkiyhteydet. Tapahtuipa lähestyminen sitten ihnmisen toimesta tai henkien toimesta. Henget eksyttävät ihmisiä, eikä niihin pidä yrittää yhteyttä millään tavalla.

      Jeesuksen Kristuksen nimen avuksi huutaminen on ainut keino päästä turvaan hengiltä ym. Suosittelen rukousta ja raamatun tutkimista, erityisesti evankeliumeja.

      Jeesushan haluaisi auttaa ihmistä muutenkin kuin vain kertaluonteisesti. Jos ihminen pyytää apua, mutta ei vastaanota häntä Pelastajanaan omaan sydämeensä ja elämäänsä, ovi hengille ym. väärälle jää edelleen auki, vaikka hän kertaluotoisesti pelastaisikin ihmisen jostain pahasta. Siksi kääntyminen kokosydämisesti hänen puoleensa on tärkeää ja sitä, mitä Jumala itse ihmiseltä haluaa. Hänen suojissaan pysymme turvassa uudestisyntyneinä iankaikkisesti, kunhan vain uskoon tultuamme myös pysymme uskossa loppuun saakka.

      Isä meidän-rukous on rukous, jonka Jeesus itse opetti ja mikä löytyy raamatun evankeliumeista. Ja netistäkin hakemalla.

      • Anonyymi

        Jos aloittajaa kiinnostaa ns. kummittelu, ei tarvitse ihmetellä, jos porstuassa kolisee - henget viihtyvät parhaiten siellä, mihin niitä kaivataan ja mistä niistä ollaan kiinnostuneita.

        Uskovana kerron, että raamatussa Jumala kieltää ehdottomasti kaikki henkiyhteydet. Tapahtuipa lähestyminen sitten ihnmisen toimesta tai henkien toimesta. Henget eksyttävät ihmisiä, eikä niihin pidä yrittää yhteyttä millään tavalla.

        Jeesuksen Kristuksen nimen avuksi huutaminen on ainut keino päästä turvaan hengiltä ym. Suosittelen rukousta ja raamatun tutkimista, erityisesti evankeliumeja.

        Jeesushan haluaisi auttaa ihmistä muutenkin kuin vain kertaluonteisesti. Jos ihminen pyytää apua, mutta ei vastaanota häntä Pelastajanaan omaan sydämeensä ja elämäänsä, ovi hengille ym. väärälle jää edelleen auki, vaikka hän kertaluotoisesti pelastaisikin ihmisen jostain pahasta. Siksi kääntyminen kokosydämisesti hänen puoleensa on tärkeää ja sitä, mitä Jumala itse ihmiseltä haluaa. Hänen suojissaan pysymme turvassa uudestisyntyneinä iankaikkisesti, kunhan vain uskoon tultuamme myös pysymme uskossa loppuun saakka.

        Isä meidän-rukous on rukous, jonka Jeesus itse opetti ja mikä löytyy raamatun evankeliumeista. Ja netistäkin hakemalla.

        Ihmiset ei tykkää sanasta Uskovainen,joten älä elvistele sillä. Kyllä minäkin uskon ,mutta saat leiman siitä,kun sanot että olet uskovainen. Sinut luotaan oudoksi,vaikka minäkin olen outo sitten.
        Itse tiedän asioista todella paljon,olisit vain kertonut ilman itsesi suuntausta mainitsematta,että Isä meidän rukous on parhain mahodollinen,pyytää apua!


    • Anonyymi

      Kerran kun tulin töistä tms. kotiin ja kävelin rivitaloasuntoani kohti, oli siinä oven edustalla semmoinen päiväselkeä tunnelma kuin hautausmaalta. Ketään ei ollut pihalla kuitenkaan. Ihmettelin fiilistä ja ajattelin että täällä on tänään "kuolema" ollut läsnä ollessani poissa kotoa. Myöhemmin kuulin että seinänaapurissa asuvan mummon veli oli kuollut. Miten aistin sen niin voimakkaasti lähestyessäni pihaa? Lisäksi se tuntemani ja näkemäni "alue" oli selvästi minun asuntoni edessä, eikä sen naapurin asunnon edessä. Kummallista, enkä ole törmännyt samanlaiseen "kenttään" uudelleen. Ammatiltani olen insinööri.

    • Anonyymi

      Nyt on aika kovat psykoosit tulilla..

    • Anonyymi

      Olin kaveriporukalla ryypillä paikallisessa anniskelupaikassa.

      Aamulla heräsin omasta sängystäni, ja peljästys oli hirmuinen, kun vieressä makasi ihan kauhea kummitus. Keitin sille kahvit, annoin taksirahat ja lähetin ovesta matkoihinsa. Myöhemmin selvisi, että kummitus oli kaverini serkun ystävätär, joka oli viihteella samassa anniskelupaikassa.

      Kyllä pelästytti, mutta samasta ovesta lähti suosiolla, mistä oli tullutkin.

    • Anonyymi

      Meilläkin tapahtuu tommosta se on kaaleppikaapimörkö se haluu vaa tapaa sut ei sirä kannata pelätä mut jos mahollista niin kannataa muuta siitä talosta niin kauas kun mahdollista mieluiten siperiaan tai minne ikinä haluatkaan.

    • Anonyymi

      On tää Seinäjoki vaan hyvä paikka!

    • Anonyymi

      Kirjoitatpa tosissasi tai et, kirjoitat hyvin sujuvasti. Toden peräisyyteen en ota kantaa, mutta itse olen kaiken ikäni kärsinyt enteistä joissa ihmiset tulevat vahvana ajatuksiini tai uniini. Ei siitä ongelmaa olisi, mutta nämä ihmiset ovat joko hiljan siirtyneet taivaan laitumille, minun sitä tietämättä, he voivat olla ajallisesti kaukaa mutta minulle ovat olleet merkittäviä jossain vaiheessa elämää. Tai sitten he hyvin elävissä unissa jättävät merkkejä, että aikansa on täyttymässä. Ja se tapahtuu. Tämä ominaisuus on ollut lapsesta asti ja yksi läheinen ihminen on ollut ikänsä samanlainen. Uneni ovat kyllä hyvin kauniita ja valoisia, joskus niihin liittyy ihana kultainen usva, joskus joku "soittaa" minulle uneeni mustasta puhelimesta ja sanoo vain, että kaikki on hyvin tai ojentaa minulle unessa esineen, jonka omistajan tiedän. Ilman unia ja aavistuksia silti olisi parempi. En näitä juuri kerro kellekään. Vaikentaa on kun jonkun kohdatessa saa syvän tunteen että hänessä ei ole yhtään elämää, ja sitten saa kuulla hänen lähteneen. Vain jonkun kerran kuoleva on tullut uneen lähdön hetkellään ja ikään kuin näen hänet siinä, eräskin kysymässä minne hän nyt menee ja vastasin että joku tulee kyllä sinua vastaan. Heräsin ja katsoin kelloa. Sain lapseltaan tietää että se oli ollut lähdön hetki. Sitä ajattelee että maailma on vielä salaisuuksia täynnä, miksi ei tämäkin olisi mahdollista, emme vaan tiedä miten.

      • Anonyymi

        Vaikentaa on kun jonkun kohdatessa saa syvän tunteen että hänessä ei ole yhtään elämää, ja sitten saa kuulla hänen lähteneen.

        Minä nään sen ihmisessä. En tunne,mutta näen,kun katson häntä.


    • Anonyymi

      Uskon tarinaasi. Koen itsekin että talossani kummittelee. Olen monesti nähnyt mustaan pukeutuneen miehen, joka vaikuttaa olevan jostain 1800-luvulta. Ei ole ilkeämielinen. Miesystäväni on myös nähnyt saman hahmon, vaikka en ollut kertonut hänelle asiasta. Kun hän oli nähnyt sen, hän kuvaili aivan saman hahmon , jonka minä olen nähnyt monta kertaa. Olemme molemmet (eri aikoihin) nähneet iäkkään pienen naisen, joka tosin ei vaikuta ystävälliseltä. Muutama kuukausi sitten vanha vedettävä seinäkello rupesi käymään, vaikka en ollut vetänyt sitä käyntiin. Kello kävi noin puolisen tuntia. Kuulen usein myös askelia tai että joku avaa vessanoven, vaikka tiedän että kukaan ei ole käynyt vessassa. - Valojen päällä pitäminen pitävät kummitukset poissa.

    • Anonyymi

      sulla on aika jännä elämä edessäsi siinä asuessasi

    • Kummitteluun ei tarvita kuin vilkasta mielikuvitusta, hajamielisyyttä ja vääriä johtopäätöksiä - ja kenties muutama hallusionaatio ripauksena päälle.

      Voin kertoa oman kummitustarinan. Muutimme muutama vuosi sitten taloon, joka on rakennettu vanhan sotilassairaalan päälle. Ehkä noin kerran kuukaudessa vaimoni alkoi näkemään kuinka illalla huoneessa seisoi hoikka nuori nainen levottoman näköisenä. Aluksi hän kiljui hysteerisenä ja minä jouduin ryntäämään huoneeseen apuun. Hän näki hahmon selvästi vielä sen jälkeen, kun tulin huoneeseen ja osoitti kauhuissaan huoneen nurkkaan, missä ei ollut mitään. Kummitukset katosivat sen jälkeen, kun laitoin valot päälle. Minä en koskaan nähnyt mitään.

      Muutimme samassa talossa ja hän alkoi näkemään nuoren noin 6-vuotiaan pojan. Toisessa asunnossa oli siis ilmeisesti eri haamu. Nämä haamut ilmestyvät aina nukkumaanmenon yhteydessä eli siis keskiyöllä tai paria tuntia ennen. Vaimoni kertoi äskettäin, että oli mielessään sanonut pojalle, ”Ole rauhassa, ei ole hätää, voit mennä.”, ja sen jälkeen hän ei ole nähnyt poikaa enää.

      Sitten voimme kysyä. Onko vaimolla hallusionaatioita, mitkä ovat yleisiä etenkin nukkumaan menon aikoihin, vai kummitteleeko talossamme todella? Minulla usein katoilevat tavarat kuten silmälasit.

      • Anonyymi

        Haepa kirjastosta Iris Johanssonin kirja "Toinen maailma, jonka tunnen". Iris on ruotsalainen autisti ja kertoo, tosin sekavasti, elämästään kahdessa eri maailmassa.
        Oli mm ollut 12 vuotiaana seuraamassa hautajaisia. Vieraita oli ollut läpinäkyviä ja läpinäkymättömiä eivätkä ne toisistaan mitään tienneet. Se juhlavieras, vainaja, oli ollut läpinäkyvien joukossa. Monta muutakin mielenkiintoista löytyy. Ja Iris Johansson on oikea ihminen; sukututkijana selvitin mm syntymäajan ja vanhempiensa tiedot.
        Miten on mahdollista, että me ihmiset koemme saman maailman niin eri tavoilla?


      • Anonyymi kirjoitti:

        Haepa kirjastosta Iris Johanssonin kirja "Toinen maailma, jonka tunnen". Iris on ruotsalainen autisti ja kertoo, tosin sekavasti, elämästään kahdessa eri maailmassa.
        Oli mm ollut 12 vuotiaana seuraamassa hautajaisia. Vieraita oli ollut läpinäkyviä ja läpinäkymättömiä eivätkä ne toisistaan mitään tienneet. Se juhlavieras, vainaja, oli ollut läpinäkyvien joukossa. Monta muutakin mielenkiintoista löytyy. Ja Iris Johansson on oikea ihminen; sukututkijana selvitin mm syntymäajan ja vanhempiensa tiedot.
        Miten on mahdollista, että me ihmiset koemme saman maailman niin eri tavoilla?

        Olisi varsin outoa, jos kokisimme maailman samoin. Koemme loppujen lopuksi maailmasta vain sen illuusion, jonka aivomme meille tuottaa.


    • Anonyymi

      Mullakin on kusistondiksia aamuisin.

    • Anonyymi

      Älä jää yksin vaan kerro kokemuksesi äidillesi ja isälleni. Pois sulje oven huono lukko ja avaimen kopiointi ja hanki saranatapit. On olemassa kameroita, liiketunnistimia ynnä muuta, jos kyse on fyysisestä eli ruumiillisesti henkilöstä. Älä keskustele henkien kanssa, niistä koituu vain ristiä. Enemmänkin ota lisäksi selvää mielenterveydestäsi. Täällä nimittäin toinen ihminen, joka ihmettelee tapahtumia ja realistisia niitä eli yrittää olla mahdollisimman todellisuuden tajuinen ja selittää järjellä asiat. Älä jää yksin.

    • Kiinostuin fyysisenn kosketuksen sinuun ja esineisiin noin runsaasti ja määräilevällä tavalla. Kaikki ihmiset omassa kotonaan ovat joskus huomanneet jotain outoa ja ovat varmoja esin juurikin esineiden paikoista ja ääneen todenneet "Täällä kyllä Kummittelee" Siihen on tieteellisesti tehty ja tehdään Rinnakkais todellisuuden todentamista. Onhan tosi isot herrat ainakin Ronald Reagan ja Näncy vaimo tavanneet UFOn ja eritä muita jopa Kirkon ylin kaapumies,tiedä niistä mitä touhuavat. On myös ihmisiä jotka kertoo kyllä sinulle ainakin jotain Henkimaailman asioista. Aikoinaan liikuin Pyssy kädessä pitkin metsiä ja huomaamattani kuulin neuvon ettei kannata mennä paikkaan johon olin kuvitellut passipaikan. Vastasin kaksi kertaa ääneen ennen kuin tajusin olevani yksin,ääni oli oikeassa paikka ja saaliseläin jota tavoittelin oli jo pyydetty ja oltiin kaverieni mukaan syöty,se oli Ahma tai Susilauma en saanut selvää kumpi tai kummat ensin. Tunnetusti ne eivät jaa saalista,kyseessä oli Villisika ja minulla Hauliko ja vaikka vyössä oli Tappavat patruunat tuskin olisin pöpelikön takia saada Susihauleja tai täytteistä ladatuksi,käytin kyllä 5,2mm Rotweil Mangnumeja mutta olisinko osunut. Se oli monen rinnalle esim. eksyessä ilmaantunut mies,ja takaan se tuntui aivan normaalilta. Ota yhteys näihin selvännäkijöihin mutta jos he tai hän vaatii rahaa unohda koko ihminen,,aito asiasta kiinnostunut ei rahoja ole heti vailla jos ollenkaan. Minun kuolleet kotikissat tuntuu joskus yöllä miten ne asettuu jalkojen päälle tai mikä kelläkin tapana oli ollut,elä Kissani naukaisee eikä välitä kun käy nuuskimassa. Tavaraa häviää talostani vaikka on ovi hälyt-liikkeen tunnistimet-kamerat,eivät saa Haamua kiinni ja se että vanha ihminen pitää paikkansa myös täällä. Iso osa tavaroista ilmestyy takaisin vaikka Vitriinit Lukkohuollon peleillä kiinni. Kyllä minä uskon ja toivon etten ole pelkkien idioottien ympäröimänä!Siis elävien nerojen.

    • Anonyymi

      "Kummittelu" on 100% joko
      1. taikauskoisen tulkintaa tai
      2. mielen aiheuttamia harhoja tai
      3. valheita

      Yhtä ainuttakaan tositapausta ei ole olemassa.

    • Kummittelu on ihan normaali ilmiö ,jota on olemassa.
      Ihmettelen sitä ,miksi asia on niinkin vaiettu kuin nyt on.
      Hulluksi leimaamisen pelko tms estää monia ,jotka on tämä järjestelmä kasvattanut totaali valheeseen ,mutta näin uskovana sanon ,että ei jälleen yllätys kun uskovat tietävät ,mikä aika on menossa.
      Ei uskovat sitten yrittää järjellä selvittää ja sehän ei onnistu kun järki puuttuu.
      Sana eksytys kuvaa hyvin asiaa niissä ,jotka ei ymmärrä henkimaailman olemassaoloa.

      • Anonyymi

        Vaiettu? Ei s**tana xD Koitahan nyt elää realismissa ja ymmärtää, että kyse ei ole vaikenemisesta, vaan siitä, että realismissa faktat kertoo, että kummitustarinoiden vähentyminen johtuu mm. ihmisten rationalisoitumisesta, joka taas tarkoittaa taikauskoisuuden heikentymistä. Enää ei lähdetä uskomaan ja selittelemään jokaisen selittämättömän äänen yms. johtuvan jostain yliluonnollisesta. Puhut järjestä, niin se olisi kummitteluun uskomisen perustana. Sana eksyminen kuvaa hyvin sitä asiaa niissä, jotka eksyy todellisuudesta mielikuvitukselliseen maailmaan.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Vaiettu? Ei s**tana xD Koitahan nyt elää realismissa ja ymmärtää, että kyse ei ole vaikenemisesta, vaan siitä, että realismissa faktat kertoo, että kummitustarinoiden vähentyminen johtuu mm. ihmisten rationalisoitumisesta, joka taas tarkoittaa taikauskoisuuden heikentymistä. Enää ei lähdetä uskomaan ja selittelemään jokaisen selittämättömän äänen yms. johtuvan jostain yliluonnollisesta. Puhut järjestä, niin se olisi kummitteluun uskomisen perustana. Sana eksyminen kuvaa hyvin sitä asiaa niissä, jotka eksyy todellisuudesta mielikuvitukselliseen maailmaan.

        Toivon todella ,että kohtaat joskus räyhä hengen niin löydät tuon realismin mitä nopeimmin.


    • Anonyymi

      Uskon jollain tasolla kokemukseesi.. Itse olen kokenut asioita mieheni kuoleman jälkeen.Mieheni kuoli kotiin,hänen ja minun tahtoni oli niin.Mieheni kuolemasta oli kulunut n.vuosi. Vaihdoin taulun toiseen tauluun seinällä.Taulu jonka vaihdoin oli miehelleni tärkeä.Itse en pitänyt kyseisestä taulusta. Olin nukahtanut.olohuoneesta kuului kova romahdus.Menin kiireesti katsomaan en huomannut mitään erikoista.Aamulla huomasin että lahjaksi saamani taulu puuttui seinältä,ei se jonka olin vaihtanut.Taulu oli pudonnut lipaston taakse.Taulu oli ehjä .kiinnitysnauha myös sekä koukku seinällä.Ripustin taulun takaisin ja siinä se on pysynyt.Sanoin ääneen että ripustamani taulu mieheni taulun tilalle pysyy siinä. Ajoittain tunnen että täällä on minun lisäkseni joku,ehkä edesmennyt mieheni.

    • Anonyymi

      Meitä on kahdenlaisia ihmisiä:

      Tyyppi 1. "Taikauskoinen"; esim. selittämättömälle äänelle haetaan vastaus yliluonnollisista opeista; räyhähenget, pahat henget, levoton sielu jne jne jne
      Tyyppi 2. "rationaalinen": selittämättömän äänen aiheuttajaksi koetaan jokin luonnollinen, siitäkin huolimatta, että äänen aiheuttajaa ei nähty. Ääneen ei välttämättä edes reagoida.

      Tyyppi 1. muotoilee kokemuksensa netistä yms. opituista jutuista, eli ns. luo tarinaa lennossa ja tuo siihen lisää yksityiskohtia, jotta kerrottava tuntuu mahd. todelliselta ja mehukkaalta. "Juu'u, tää o iha totta!"

      "Kummittelu" on puhtaasti psykologinen kokemus, eli kallon sisällä tapahtuva ilmiö: kaksi eri tyyppiä näkee saman ilmiön tai kuulee saman äänen: nämä kaksi eri tyyppiä reagoi siihen omilla tavoillaan. Tyyppi 1 luo kummitustarinan, kun taas tyyppi 2. reagoi asiaan luonnollisesti tai ei ollenkaan.

    • Anonyymi

      Ole iloinen että sinulla on hyvä haltia siellä sillä olet silloin hyvin erityinen ihminen. Pelkoon ei aihetta sinulla ollenkaan mutta kaikille asiasta ei tarvii kertoa. Elä ihan normaalia omaa elämääsi ja jos kaveri käy ole iloinen siitä.

    • Anonyymi

      Ole iloinen siitä kun sinulla on hyvä haltija mukanasi. Pelkoon ei aihetta mutta ihan kaikille sitä ei tarvii kertoa sinun. Tule hyvälle mielelle kun kun huomaat kaverin käyneen.

    • Anonyymi

      En ennen näitä asioita uskonut mutta kun musta tuli teiniikäinen niin rupesin huomaamaan kummallisia ääniä ja tunteita meidän talossa Maatilalla joka on jo yli 100 vuotta vanha ja oli Ryssien vallan alla "Porkkala ajalla".

      Hyvin kuulee kun jokin kova kenkäinen kävelee rappusia ylös ja alas mutta vain 1-5 askelta vaikka siinä onkin 20 . Tämän ovat kaveritkin huomanneet kun ovat olleet yötä siellä ja on niiltä ainakin uni mennyt. Itse olen jo niin tottunut että siinä menee joku kuollut suomalainen tai venäläisen henki koska vintti oli aikoinaan vankila jossa on kaltereet vielä ikkunassakin.

      Ja yksi toinen kerta oli kun olin ystäväni luona yötä ja oli nukkumaan meno aika ja meikä nukkui vieraspatjalla lattialla ja siitä näkyi hyvin eteiseen ja vessaan kun huoneen ovi oli hieman auki: Kaikki olivat jo nukkumassa kun kuului askeleitä. Täysin selviä askeleita 4 askelta ja vessan ovi aukesi eikä kukaan ollu vessassa tai mennyt sinne koska katselin silmä kulmasta pelokkaana sinne ja aamulla kysyin myös kaverin äidiltä, häneltä ja hänen pikkuveljeltä että "Kuulitteko tekin askeleita yöllä ja että vessan ovi aukesi?" ja vastaukseski sain että "Joo täällä kävelee joku aina silloin tällöin yöllä, siihen ollaan jo totuttu kauan sitten."

    • Anonyymi

      Suurin ja kummallisin henkimaailmanasia Suomessa on se että täällä vielä uskotaan sosialismin toimivuuteen.

      • Anonyymi

        Suomessa kummitukset ja stasi-listat piilotetaan kassakaappiin


    • Anonyymi

      Oletko siis ainoa joka on huomannut kummitukset?

      Repunvikatie

    • Anonyymi

      Edelliset omistajat ovat saattaneet olla kokoomuslaisia. Sellaisilla on monesti palkatonta väkeä töissä ja heidän haamunsa vaeltavat sitten katkerina pitkin asuntoa, ikäänkuin palkkaa etsien.

    • Anonyymi

      Ainoa paranormaali kokemus itsellä oli exän kanssa, ja nyt vasta ymmärrän että hän oli riivattu. Mutta tosi nätti.

      Elikkäs kahestaan istuttiin keittiössä teetä juomassa ja riideltiin kevyesti jostain, kunnes sälekaihtimet toisessa huoneessa avautuu tai sulkeutuu itsekseen, sitten tiskiharja tippuu siitä missä se roikkui, en tiedä sitä nimeä missä lautaset on tavallisesti kuivumassa.

      Se on ainoa kokemukseni jonka lupaan että on totta. Mutta sittemmin ei ole ollut mitään, exä horisi kans jotain että kun oli suihkussa ni suihkuverhojen takana oli joku kynsi. Tiedä häntä.

      • Anonyymi

        Se ei oo kivaa jos suihkussa kynsitään


    • Anonyymi

      Sinuna menisin kirkkoon ja hankkisin Jumala suhteen. Et voi vastustaa pahaa yksinäsi ja pahoille hengille ei pidä puhua. Kristityt uskovat Jumalaan, mutta siksi myös saatanan ja pahojen henkien olemassa oloon. Demonit eivät ole vitsi. Älä yritä ottaa henkeen yhteyttä! Lue E.G.W:n Suuri Taistelu. Hyvä yleisapu elämään

      • Anonyymi

    • Anonyymi

      juu.taikuri pystyy sinun näkevän juuri sitä mitä hän haluaa..kun olet yksin
      asunnossa sun aivot haluaa nähdä juuri mitä haluat..esm..ihmishahmon..kovan
      äänen..liikkuva esine..kukaan ei sitä näe..sun mielesi näkee ja tekee siitä todellisen
      jos meidän unet tuotaisiin todellisuuteen .olisimme kauhuissamme..huh..kun ihminen
      pääsisi ilmakehän ulkopuolelle kun astronautit..näkisimme sen valtavan pimeyden ,ne loistavat tähdet,,galaksit..sen miten pieniä olemme .tuolla on paljon elämää..huh..
      siis paljon viisaanpaa ja kehitys eri tasolla....me olemme alkuvaiheessa..
      katollisen kirkon holveissa on totuus..paavi tietää..kaikki rahan keryy uskonnot
      ovat..huijausta..amerikka pahin..syöpäpesäke.. kakku päältä kaunis....dinosauruksen löytyneet luut ovat...TOTTA, muu on ihmismielen köyhyyden tuotetta...lapsia kuolee 2020 kuin kärpäsiä tuo siihen "IHME" OK

    • Anonyymi

      Meilläkin kummittelee

      • Anonyymi

        Vian ei tarvise olla iso, kun se on päässä.


    • Anonyymi

      Minä näin kerran oravan, kukaan ei uskonut minua. Naapurin "Pertsa" uskoi ja minnulle tuli lämmin tunne sisääni, se olikin naapurin Pertsan sykkivä elin.

    Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      103
      1545
    2. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      78
      1184
    3. Mitä oikein

      Näet minussa? Kerro.
      Ikävä
      88
      1117
    4. Lopeta tuo mun kiusaaminen

      Ihan oikeasti. Lopeta tuo ja jätä mut rauhaan.
      Ikävä
      139
      1016
    5. Uskoontulo julistetun evankeliumin kautta

      Ja kun oli paljon väitelty, nousi Pietari ja sanoi heille: "Miehet, veljet, te tiedätte, että Jumala jo kauan aikaa sitt
      Raamattu
      580
      975
    6. Mika Muranen juttu tänään

      Jäi puuttumaan tarkennus syystä teolle. Useat naapurit olivat tehneet rikosilmoituksia tästä kaverista. Kaikki oli Muras
      Sananvapaus
      1
      937
    7. Hanna Kinnunen sai mieheltään tiukkaa noottia Tähdet, tähdet -kotikatsomosta: "Hän ei kestä, jos..."

      Hanna Kinnunen on mukana Tähdet, tähdet -kisassa. Ja upeasti Salkkarit-tähti ja radiojuontaja onkin vetänyt. Popedan Lih
      Tv-sarjat
      8
      882
    8. Kotipissa loppuu

      Onneksi loppuu kotipizza, kivempi sotkamossa käydä pitzalla
      Kuhmo
      19
      852
    9. Oho! Farmi-tippuja Wallu Valpio ei säästele sanojaan Farmi-oloista "Se oli niin luotaantyöntävää..."

      Wallu oikein listaa epämiellyttävät asiat… Monessa realityssä ollut Wallu Valpio ei todellakaan säästele sanojaan tippum
      Tv-sarjat
      9
      694
    10. Helvetin hyvä, että "hullut" tappavat toisensa

      On tämä merkillistä, että yritetään pitää hengissä noita paskaperseitä, joilla ei ole muuta tarkoitusta, kuin olla riida
      Kokkola
      8
      660
    Aihe