Tontin osto

Paljonko puuta saa olla omalla tontilla, kunnes työmarkkinatuki vähenee? Yx, vai kaks, vai kolme puuta? Tekisi mieli ostaa pohojosesta erämaatontti.
23371
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 23

Vanhimmat

Hyvä kysymys.
Minuakin kiinnostaa vastaus.

Äänestä

Tuossa ratkaisee tontin koko ja arvoitu tuotto jonka verottaja. Pohjoisessa tuo tuotto on piemepi ja "tontit" saattaa olla jopa satojen hehtaarien kokoisia.

Äänestä

"Metsälle lasketaan keskimääräinen tuotto metsän pinta-alan ja sijaintikunnan mukaan. Kertoimet määrittää verottaja" kertoo Kela. Lisäksi mainitaan, että metsä lasketaan tuloksi vaikka se varsinaisesti ei tuottaisi.

Äänestä
  • Juu itse perin isältäni metsätilan, vaikka se ei ole kuin lähinnä aukkoa ja nuorta kasvatusmetsää. Tuloja sieltä ei tule vuosikymmeniin, pelkkiä menoja vain. Paperilla saavat metsän tuottamaan ja lisäävät sen tuloksi. Vähentävät tuon tulon sitten tuosta jo muutenkin olemattomasta työmarkkinakiturahasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Juu itse perin isältäni metsätilan, vaikka se ei ole kuin lähinnä aukkoa ja nuorta kasvatusmetsää. Tuloja sieltä ei tule vuosikymmeniin, pelkkiä menoja vain. Paperilla saavat metsän tuottamaan ja lisäävät sen tuloksi. Vähentävät tuon tulon sitten tuosta jo muutenkin olemattomasta työmarkkinakiturahasta.

    Suomessa kannattaa olla täysin persaukinen, silloin on taivaan portit auki ja tukieuroja sataa joka luukulta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Suomessa kannattaa olla täysin persaukinen, silloin on taivaan portit auki ja tukieuroja sataa joka luukulta.

    Juuri näin. Itse kieltäydyin perinnöstä juuri tuon vuoksi.

    Äänestä

Mutta miten erottaa metsä tontista kun ei tontin koolle ole asetteu mitään ylärajaa. Joillakin on 2-3 hehtaarin "tontteja" joissa kasvaa paljon järeitä tukkipuita. Hehtaari on sitten kymenen tuhtta neliömetriä (10 000) eli jos neliö 100X100 m kokoinen alue. Missä kohtaa loppuu tontti ja alkaa metsä?

Äänestä
  • Yksinkertaista, rakkaat Watsonit!

    Tontti on tontti ja metsätila metsätila. Tilan omistaminen vaikuttaa työmarkkinatukeen, tontin omistaminen ei (paitsi jos siitä saa esim. myyntivoittoa), riippumatta paljonko tontilla kasvaa tukkipuuta. Kiinteistörekisteriotteesta selviää, kumpaa on ostamassa. Tontista menee kiinteistövero, tilasta ei.

    Äänestä

Olisi kiva kuulla joltain esimerkki, että miten on kela laskenut työmarkkinatuen uudelleen, jos omistaa/tai ostanut vaikka tontin jossa ihan muutama puu, tai mitä tuolla sitten väliä jos tmt laskee, jos kerran omavaraiseksi tähtää, ruokakulut putoaa heti alkuun kun tontille muuttaa asumaan ja rupee eräilemään ja viljelee ruuat itse mitä pystyy. Minulle riittää ihan 5000m2 tontti tai pienempikin, eikä tarvii tietä mennä perille, sitten käsiittääkseni ei ole myös kiinteistöverovelvollinen. Pieniä tontteja saa ihan 2000e Lapista.

Äänestä
  • Kasvavien tukkipuiden määrä ei vaikuta työmarkkinatukeen mitenkään, jos kyseessä on tontti eikä tila. Eikä pinta-alakaan.

    Metsän (=titla) omistaminen vaikuttaa tm-tukeen, tontin omistaminen ei. Jotta kyseessä olisi metsän omistaminen, alueen on oltava tila. Kiinteistörekisteriotteesta selviää, onko kyseessä tontti vai tila.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Kasvavien tukkipuiden määrä ei vaikuta työmarkkinatukeen mitenkään, jos kyseessä on tontti eikä tila. Eikä pinta-alakaan.

    Metsän (=titla) omistaminen vaikuttaa tm-tukeen, tontin omistaminen ei. Jotta kyseessä olisi metsän omistaminen, alueen on oltava tila. Kiinteistörekisteriotteesta selviää, onko kyseessä tontti vai tila.

    Ja tilankin täytyy olla nimenomaan metsätila, jotta omistaja luokiteltaisiin metsänomistajaksi.

    Haja-asutusalueella "tontitkin" ovat juridisesti useimmiten tiloja.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ja tilankin täytyy olla nimenomaan metsätila, jotta omistaja luokiteltaisiin metsänomistajaksi.

    Haja-asutusalueella "tontitkin" ovat juridisesti useimmiten tiloja.

    Tontteja on vain asemakaava-alueilla, maaseudulla on vain tiloja. Asunnon pihapiiri maaseudulla voi olla enintään 1 hehtaari, sen ylittävä osa kiinteistöstä lasketaan talousmaaksi, joka tuottaa voittoa. Toisaalta, esimerkiksi 100 ha kiinteistöstä maksetaan kiinteistöveroa vain yhdestä hehtaarista rakennusten arvosta, käänteisesti luovutuvoittoverovapauskin koskee myytäessä vain sitä 1 ha asumista palvelevia rakennuksia, tämä vaikka olisi asunut siellä 50 vuotta vakitusesti.

    Äänestä

Muutama puu tontilla saa olla. En tiedä kuinka iso tontti voi olla ja paljonko puita saa olla ennen kuin se muuttuu metsätilaksi.

Äänestä

Mitenkäs noilla tulijoilla jokka on muutama vuosi sitten tänne tullleet on uudet autot alla . Kiinnostaisi tuo ,että onko noista mitä saa omistaa ja kuinka taskut pitää olla ympäri käännettyjä,joku ohjeistus vai vedetäänkö ohjeet hatusta ,tapauskohtaisesti? Olenm näet nähnyt kun velkainen auto muuttuu omaisuudeksi jonka joutuu myymään noiden ohjeistuksien mukaan, joten aihe sinänsä kiinnostaa laajemmalti.

Äänestä
  • Tässä ketjussa on kyse työttömyystorvasta.

    Ei auton omistamisella ole vaikutusta työttömyyspäivärahaan tai työmarkkinatukeen.

    Äänestä

Voi unohtaa koko jutun, jos ikää on 55v t. enemmän.

Finlexissä on laki joka kertoo kussakin kunnassa metsähehtaarin tuoton vuodessa. Sinkulla saa olla kuukaudessa 300€ ja perheellisellä 1000, ks kelan sivut. Lapissa saat omistaa ison palan ennenkuin tmt lähtee alenemaan.

Onnellista erakkoilua!

Byro B

Äänestä
  • Mikä gyrvänsyyläkomitea on vetänyt tuon rajan tuohon kusiseen 300 euroon?

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Mikä gyrvänsyyläkomitea on vetänyt tuon rajan tuohon kusiseen 300 euroon?

    Poliitikkojen turpavärkit pitäisi käsitellä samannäköisiksi kuin Katajan.

    Äänestä

Ostin oman vanhan maatilan (tontin) melkein kymmenen vuotta sitten. Silloin rajana oli kaksi hehtaaria; sitä isompi pläntti olisi jo ollut verotuksellisesti metsätila. Olisiko työnestotoimistokin pitänyt yrittäjänä, jos tontti olisi ollut puoli hehtaaria isompi, en tiedä, kun ei tarvinnut onneksi ottaa selvää. En kyllä ihmettelisi, vaikka tämä pahantahtoinen hallinto vielä keksisi määrätä yksittäisetkin puut myytäviksi työttömien tonteilta ja 'voitot' vähennettäviksi työttömyyskorvauksista.

Äänestä
  • Me ostettiin tämä jo ysärillä. Töissä isäntä oli koko ajan ja itekin yli 10v tuona aikana. Ei katsottu yrittäjäksi.

    Byro B

    Äänestä

  • Taas on puurot ja vellit sekaisin. Alle 2 ha kiinteistöstä joutuu maksamaan kiinteistöveroa, vaikka se olisi kokonaan metsä-/maataloyskiinteistö, sitä suuremmasta vain asuinkäytössä olevasta osasta.

    Äänestä

Olit rikas tai köyhä, te keskus kätyreineen vähät välittää ja jos olet lähes 60 vuotias, psykopaatit
päästetään irti.

Äänestä
  • Juuri näin!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Paljonko puuta saa olla omalla tontilla, kunnes työmarkkinatuki vähenee? Yx, vai kaks, vai kolme puuta? Tekisi mieli ostaa pohojosesta erämaatontti.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu