Mikä vikana kiinalaisessa skootterissa , kun ei käynnisty?

Ostin 150e maksaneen skootterin ja se tuotiin peräkärryllä kotiin ja olin saanut kuulla ettei toimi täysin. Laitoin bensaa tankkiin ja aloin polkemaan 15minuuttia kului eikä moottori edes yrittänyt lähteä. 30minuutin kuluttua varasto jossa mopoa käynnistin oli täynnä pierun , hien ja bensiinin lemua ja olin jo luovuttamassa , kun yhtäkkiä moottori käynnistyi. Se kävi huonosti , mutta kävi kuitenkin. Tein kuitenkin virheen. Moottorin käynti oli jo vähän paranemaan päin , kun päätin vain nopeasti kusta yhteen tyhjään limsapulloon. Päästin käden irti kaasulta ja skootterin moottori sammui! Kirosin , mutta uskoin sen heräävän nyt paremmin , kun oli jo ollut käynnissä. Tuntia myöhemmin totesin ettei se lähdekään enää. Olisi ehkä pitänyt pitää toisella kädellä kaasua ja antaa koneen lämmetä vielä. Olisiko jokin keino millä sen saisi käyntiin? Mulla ei ole vielä korttia , mutta isä opettaisi ajamaan pihassa jos saisin sen käyntiin. Minä en ole niin voimakas , että pystyisin polkaisemaan kovin kovaa, mutta olen myös niin kevyt ettei painoni riitä siihen , että hyppäisin polkimen päälle ja sillä lailla yrittäisin. Voisinko yrittää jollain porakoneella tai muulla vastaavalla sähkömoottorilla pyörittää sitä käyntiin?
1178
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Voisinko yrittää jollain porakoneella tai muulla vastaavalla sähkömoottorilla pyörittää sitä käyntiin?"
-no voitko? ei sitä kukaan täällä keskustelupalstalla voi tietää mitä sinä voit tai et voi.
-keinoja skootterin käynistämiseen on monia.yksi ja suositelluin on että kannattaa selvittää miksi se käynistyy huonosti ja korjata kyseinen vika.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Ostin 150e maksaneen skootterin ja se tuotiin peräkärryllä kotiin ja olin saanut kuulla ettei toimi täysin. Laitoin bensaa tankkiin ja aloin polkemaan 15minuuttia kului eikä moottori edes yrittänyt lähteä. 30minuutin kuluttua varasto jossa mopoa käynnistin oli täynnä pierun , hien ja bensiinin lemua ja olin jo luovuttamassa , kun yhtäkkiä moottori käynnistyi. Se kävi huonosti , mutta kävi kuitenkin. Tein kuitenkin virheen. Moottorin käynti oli jo vähän paranemaan päin , kun päätin vain nopeasti kusta yhteen tyhjään limsapulloon. Päästin käden irti kaasulta ja skootterin moottori sammui! Kirosin , mutta uskoin sen heräävän nyt paremmin , kun oli jo ollut käynnissä. Tuntia myöhemmin totesin ettei se lähdekään enää. Olisi ehkä pitänyt pitää toisella kädellä kaasua ja antaa koneen lämmetä vielä. Olisiko jokin keino millä sen saisi käyntiin? Mulla ei ole vielä korttia , mutta isä opettaisi ajamaan pihassa jos saisin sen käyntiin. Minä en ole niin voimakas , että pystyisin polkaisemaan kovin kovaa, mutta olen myös niin kevyt ettei painoni riitä siihen , että hyppäisin polkimen päälle ja sillä lailla yrittäisin. Voisinko yrittää jollain porakoneella tai muulla vastaavalla sähkömoottorilla pyörittää sitä käyntiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu