Madeira on yksi ihanimmista kohteista missä ole käynyt.

Sen selkeyttä ja mahtavuutta kuvailemaan eivät riitä edes mestarisananikkarini taidot.

Olen käynyt siellä 3 x; pari x olivat mukana ex- vaimoni joita en koskaan ole mistään enkä missään julkisesti torunut. Olinhan luvannut rakastaa heitä myötä- ja vastoinkäymisissä elämäni loppuun asti. Molemmat vaimoni heittivät minut pihalle pyhän lupauksensa näin rikkoen.

Kerron yhden muistamamani päivän. Olimme vaimoni kanssa touhunneet herättyämme aika tovin; olimme nuoria ja veremme virtasivat kuumina.
Katsoin parvekkeellemme ja jo vain sinne jättämämme juustolautasen olivat pulut nokkineet aivan ruvelle.

Vuokrasimme auton jolla oli ajatuksemme kiertää saari päivässä. Saaren tuntevat tietävät sen mahdottomaksi.
No eikä mitä. Romuautomme tsippasi jo kymmenen kilsan päähän Funchalista. Soitimme vuokraamoon ja toivat meille uuden kärryn. Mukanamme oli banaanilikööriä jota olin hörppinyt vitutukseen jo aimo määrän.

Lähdimme "uudella" autolla ajelemaan ja enää ei ollut mitään aikataululliisia tavoitteita. Koukkailimme rantakyliin ihastelemaan perinteistä kalastajakylien elämää. Pyydän myös taannehtivasti anteeksi rattijuoppouttani.
Illan hämärtyessä saavuimme Porto Moniziin saaren pohjoisrantaan. Ihastuimme paikan äänettömyyteen ja jäimme sinne pariksi päiväksi.

Paluumatkalla myötäpäivään tukki tiemme maanvyöry mistä ei läpi päästy. Sitä raivaamassa oli ukkeleita jotka pupelsivat patonkia ja joivat viiniä.
Asetuimme seurakseen ja oivalsimme että missä tässä on nyt niin saatanan kiire....

0

53

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

        Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
        Maailman menoa
        276
        4712
      2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

        se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
        Maailman menoa
        134
        3050
      3. Miten löydän sinut

        Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
        Ikävä
        45
        2914
      4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

        Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
        Maailman menoa
        36
        2882
      5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

        Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
        Heinola
        77
        1826
      6. Vaikea tilanne

        Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
        Ikävä
        106
        1684
      7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

        Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
        Maailman menoa
        28
        1521
      8. Milloin kaivatullasi

        .. on nimipäivä?
        Ikävä
        61
        1448
      9. Kehtaisitko näyttäytyä

        kaivattusi seurassa?
        Ikävä
        95
        1302
      10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

        Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
        Maailman menoa
        224
        1216
      Aihe