55 vuoden ikäraja

Anonyymi

Täytän syyskuun lopussa 55 vuotta. Voinko kuitenkin syyskuun alussa hyväksyä tarjouksen ja vitkutella maksujen kanssa niin pitkään että täytän 55 vuotta vai pitääkö olla täyttänyt 55 vuotta että voi tarjouksen hyväksyä?

22

3074

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Tarjouksen voit hyväksyä, mutta eri asia sitten hyväksyykö kunta sinut asumisoikeuden haltijaksi.

      Maksujen viivyttämisellä ei ole vaikutusta, koska ennen kuin maksulaput tulee niin kunta on hyväksynyt tai hylännyt asumisoikeushakemuksen.

      Jos kysessä on HASO niin helsingin kaupunki on antanut ehdollisen hyväksymisen asumisoikeushakemukseen, mutta se tapaus ei koskenut ikää vaan sitä, että hakijalla oli jo ennestään ASO ja hän haki uutta HASOa joka valmistuisi vuoden tai parin päästä eli tuo ehdollisuus oli sellainen, että vanhasta ASOsta olisi luovuttava ennen uuteen muuttoa, joten pari vuotta hakijalla oli 2 asumisoikeussopimusta päällekkäin. Voisi olettaa, että sama ehdollisuus voisi toteutua myös ikäkysymyksessä, mutta tähän tietänee vastauksen kunta tai kyseinen aso-toimija.

      • Anonyymi

        Hakuajan päättyessä tai hakemusta jätettäessä pitää olla täyttänyt, sama koskee myös alarajaa 18-v. On kirjoitettu lakiin suoraan, joten ei voi olla ehdollinen, sen sijaan asumisoikeuden tarpeen eli varallisuuden osalta on max 6 kk armonaikaa, tiedä sitten miten tulkitsevat.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinpä.

        Lainaus laista: "Hakija voidaan hyväksyä myös ehdolla, että hän asetetun määräajan kuluessa, joka ei saa olla kuutta kuukautta pitempi, täyttää asumisoikeuden haltijan hyväksymiselle tässä pykälässä asetetut edellytykset."

        Seniorikohteessa hakijan pitää olla täyttänyt hakuajan puitteissa, mutta tavallisissa kohteissa riittää, että täyttää annetun määräajan puitteissa siltä osin kuin olisi jäämässä varallisuusikärajasta kiinni. Niin se on lakiin kirjoitettu ja sen verran kuin selailin ao. hallituksen esityksiä, ollut alunalkaen tarkoituskin.
        Esimerkiksi juuri Hason Sammaltori hakuohjeessa on todettu aivan oikein näin:
        "Hakijan tulee olla täyttänyt 55 vuotta hakuhetkellä. Mikäli toinen hakija on alle 55-
        vuotias, tulee hänen esittää varallisuusselvitys."

    • Anonyymi

      Uusi laki tulee voimaan 1.8.2022 mutta eikö vanhoilla numeroilla voi hakea vuoden loppuun saakka? Entä varallisuus, jos on yli 55 vuotias ja hakee elokuussa 2022 HASOon niin otetaanko varallisuus huomioon vai vaikuttaako varallisuus vasta vuonna 2023?

      • Anonyymi

        Jos mennään vanhalla lailla niin 55v täyttäneen ei tarvitse esittää varallisuustodistusta. Myöskään uudessa laissa ei käsittääkseni ole tulossa muutosta tuohon varallisuuteen koskien yli 55vuotiaita.
        Jos taas uudessa laissa on tuo yli 55v. varallisuusden arviointi muuttuu niin se muuttuu heti vuoden 2022 alusta alkaen.

        Eikö uudessa laissa nimenonmaan tule mukaan tarveharkinta eli jos on riittävästi omaisuutta ei HASO saa. Silloinhan se tarkoittaa sitä että ensi vuonna kannattaa asunto hommata jos on varallisuutta ja on vähintään 55 vuotias.

        Putkiremontti voi olla tulossa juuri kun jää eläkkeelle. Se maksaa kymmeniä tuhansia, mistä sen maksaa, siksi monet myyvät ja muuttavat HASOon. On toki muitakin hyviä syitä, kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeelle. Ensivuonna tulee varsinainen ryntäys HASOihin!

        Putket kestää noin 45-55 vuotta eli juuri nyt tulee 1970-luvun alussa rakennetut ns. neukkukuutiot putkiremontti-ikään. Hinta tonni neliö, 50 neliön kaksion rempan hinta 50 tonnia. Mielummin myy asunnon, maksaa 20-30 tonnia asomaksua ja loput sijoittaa, toki jättää paljon käteistä pankkitilille. Ei tarvitse eläkkeellä ollessa kituuttaa.

        Toivottavasti laki muuttuu sellaiseksi että vain niille annetaan jotka tarvitsevat, vähän kuin kaupungin asunnot. 55 vuotiaat rahaporhot asukoon tavallisessa vuokrakämpässä, heille Haso ei kuulu!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Eikö uudessa laissa nimenonmaan tule mukaan tarveharkinta eli jos on riittävästi omaisuutta ei HASO saa. Silloinhan se tarkoittaa sitä että ensi vuonna kannattaa asunto hommata jos on varallisuutta ja on vähintään 55 vuotias.

        Putkiremontti voi olla tulossa juuri kun jää eläkkeelle. Se maksaa kymmeniä tuhansia, mistä sen maksaa, siksi monet myyvät ja muuttavat HASOon. On toki muitakin hyviä syitä, kannattaa olla hyvissä ajoin liikkeelle. Ensivuonna tulee varsinainen ryntäys HASOihin!

        Lakiluonnoksessa ei ole mitään merkittävää muutosta tarveharkintaan. Lakiluonnoksessa on ihan samat varallisuusvaatimukset kuin nykyisessä laissa.

        Samoin tarveharkinta ei koske asunnonvaihtajaa, 55v täyttänyttä eikä joitain muita erityistapauksia.

        Tässä onkin yksi porsaanreikä mitä mahdollisesti voi käyttää hyväkseen. Tarveharkinta ei koske sellaista asuntoa johon ei ole löytynyt hakijoita tietyn hakuajan kuluessa. Tosinsanoen jos jollakulla on tässä tapauksessa tarkoitettua varallisuutta liikaa ettei saa aso-asuntoa niin silloin voi hakea asuntoa joka ei ole kellekkään kjelvannut ja nyt tämä onkin asoasukas ja tämän jälkeen voikin hakea mitä asuntoa vain koska asunnonvaihtajilta ei varallisuusselvitystä tarvita.

        Eihän sitä katsota muiltakaan vaihtajilta vaikka olisi miten vaurastunut asumisaikanaan.

        Niinhän tuossa sanotaan "tarveharkinta ei koske asunnonvaihtajaa"

        Sitä juuri kommentoin, että olisi turhanpäiväistä lähteä viilaamaan tuota esillenostettua tilannetta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Toivottavasti laki muuttuu sellaiseksi että vain niille annetaan jotka tarvitsevat, vähän kuin kaupungin asunnot. 55 vuotiaat rahaporhot asukoon tavallisessa vuokrakämpässä, heille Haso ei kuulu!

        ” Toivottavasti laki muuttuu sellaiseksi että vain niille annetaan jotka tarvitsevat, vähän kuin kaupungin asunnot. 55 vuotiaat rahaporhot asukoon tavallisessa vuokrakämpässä, heille Haso ei kuulu!”

        Olen 49v. rahaporho. Asun omistusasunnossa jossa on 25600€ velkaa jäljellä. Muuta omaisuutta on jonkin verran. Ajattelin myydä tämän ja muuttaa Hasoon kun olen yli 55 vuotias.

        Uusi laki ottaa huomioon tarveharkinnan eli kun olet 55 vuotias et saa Hasoa. Eläkeukkona myyt kämppäsi ja muutat jonnekin Riihimäelle tai vastaavaan, sieltä saa asuntoja halvalla. Ylijäävät rahat voit käyttää vaikka matkustamiseen.

        Höpö höpö!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Höpö höpö!

        55 vuotta täyttäneen ns. varallisuusrajattomus poistuu uuden lain myötä. Kaikki ovat silloin samalla viivalla.

        Höpö Höpö!

        Tähän 55 vuoden sääntöön ei lakiluonnoksessa puututa. Mutta eihän sillä ole käytännössä paljoa merkitystä, kun vuoden 2023 alusta kaikki ovat järjestysnumeroineen samalla viivalla. Uusia numeroita jaettaisiin alkaen 1.8.2022. Vanhan järjestysnumeron omaava voi valita, hakeeko uuden järjestysnumeron vai sinnitteleekö vuoden 2020 loppuun sillä vanhalla järjestysnumerolla. Joka menee siis kaikkien 1.8.2022 "arvottujen" numeroiden edelle.

        1.8.2022 alkaen, mahdollisesti arvonta tai ihan mitä tahansa. Kuitenkin niitä arvontaan osallistuvia on varmaan monta kymmentä tuhatta. Siinä on sitten aika pieni mahdollisuus sillä 55-vuotiaalla saada yhtään mitään. Hyvä näinkin, että kaikki ovat sitten samalla viivalla.

        vuoden 2020 loppuun p.o. vuoden 2022 loppuun

        Eihän se noin ole lakiluonnoksessa, yli 55set kuuluvat edelleen poikkeusryhmään joilta ei edellytetä tarvetta.
        Poikkeukset 13 §:ssä tarkoitetusta tarve-edellytyksestä säädettäisiin omassa pykälässään. Poikkeukset olisivat samoja kuin voimassa olevan lain 4 a §:n 5 ja 6 momentissa.

        Tähän 55 vuoden sääntöön ei lakiluonnoksessa puututa.
        - eli se on edelleen voimassa?

        ...yli 55set kuuluvat edelleen poikkeusryhmään joilta ei edellytetä tarvetta...

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomi on täysin sekaisin

      Jo ties monettako päivää hirveä itku ja poru jostain helvetin nilviäisistä. https://www.is.fi/taloussanomat/art-2000010
      Maailman menoa
      445
      4778
    2. Ensimmäisestä kohtaamisesta saakka

      minulla on ollut hämmentynyt olo. Miten voit tuntua siltä, että olisin tuntenut sinut aina? Sinun kanssasi on yhtä aikaa
      Ikävä
      15
      1702
    3. Aivan täysin tahallinen teko

      Ei mitään puolusteluja, eikä selittelyitä. Kuljettajalle kerrottiin asiasta siinä paikanpäällä, mutta silti hän ajoi ves
      Suomussalmi
      93
      1438
    4. Suomussalmi saatu vihdoin maailmankartalle!

      Nyt kun Suomussalmi on vihdoin viimein saatu ennennäkemättömällä tavalla maailman tietoisuuteen niin voitaisiin järjestä
      Suomussalmi
      53
      1339
    5. Olet saanut minut sekoamaan

      Tunteiden ristiaallokossa vellominen on ollut melkoinen kokemus. Ei kukaan ole saanut minua niin raiteiltaan kuin sinä.
      Ikävä
      22
      1296
    6. Mainehaitta metsäkonefirmalle

      Hukkajoen tapahtumista liikkuu paljon huhuja. Eikö kannattaisi julkaista raakkuja tuhonneen metsäkoneyrityksen nimi, kos
      Suomussalmi
      50
      1171
    7. Oho! Maajussi-Kallelta pakit saanut morsioehdokas Miss Suomi -kisoissa! Tunnistaisitko hänet nyt?

      Hmm, tunnistaisitko?!? Onnea missihulinoihin! Lue lisää ja katso kuvat: https://www.suomi24.fi/viihde/oho-maajussi-
      Suomalaiset julkkikset
      0
      1065
    8. Myönnän sinulle nyt

      Että olen erittäin mustasukkainen sinusta jo nyt. Ikävä on tämä tunne, kun tietämättömyyden solista nousee myrkkyä miele
      Ikävä
      54
      980
    9. Pysytäänkö nainen

      edelleen yhtä viileän tyynenä kun nähdään. Uskotko että tahtoessani saisin murettua tyyneytesi hyvin helposti.
      Ikävä
      57
      865
    10. Olen käyttäytynyt ristiriitaisesti

      eikä minusta varmaankaan ota mitään selvää. Se johtuu siitä, kun järki sanoo ei, ei, ei ja sydän sanoo kyllä, kyllä, kyl
      Ikävä
      60
      839
    Aihe