Imatran Mehiläinen / drive inn

Anonyymi

City Marketin yhteydessä oleva terveydenhuoltoketjun toimipiste.

Mehiläinen mainostaa drive inn toimintaa jolla olen käsittänyt palvelua ilman ajan varausta.
Menin 23.07. kello 10:n jälkeen kysymään koronan vasta-aine testin mahdollisuutta.
Lasikopin iäkkään puoleinen kerberos nainen tiukkasi oireita. Sanoin, ettei nyt ole mutta taatusti olen altistunut Helsingin harhailuni Uudenmaan sulun aikana.
Kerberoksen käytös muuttui aikaisempaankin vihamielisemmäksi ja hän vaati minua poistumaan välittömästi! En heti oivaltanut tarkoitusta joten kerberos sanoi hyvin uhkaavaan sävyyn, että minun on poistuttava HETI. Näytti varmuuden vuoksi kädellään suuntaa ulko-ovelle. Vain pippurisumute puuttui kerberoksen kädestä.

En muista aikaisemman elämäni aikana joutuneeni noin uhkaavaan tilanteeseen. Onneksi välissä oli lasi- tai plesksiseinämä ja uhkaaja oli ikääntynyt nainen.
Suosittelen kyseiselle naiselle tuntuvaa palkankorotusta palkkiona tehokkaasta toiminnasta.

24

1199

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Niin? Uudenmaan sulusta on jo aikaa. Olisit sairastunut jo ja parantunutkin.

      • Anonyymi

        Vasta-ainetesti! Olisi tärkeää tietää onko minulla vasta-ainetta vai ei.
        Toinen vaikuttava asia oli vaimoni reilun viikon lievä kuumeilu. Hänellä ei ole koko 50v kestäneen avioliittomme aikana ollut edes nuhakuumetta. Nytkään lämmöt eivät olleet korkeat. Yli 37 ja vain yhtenä päivänä läheellä 38:aa.

        Jos olisin kehittänyt vasta-ainetta niin sama koskisi myös vaimoani ja hän voisi varmuuden vuoksi käydä myös testissä.

        Jos meillä olisi immuniteettiä niin voisimme hieman huolettomammin lähteä liikkumaan.
        Espanjan kevät jäi nyt väliin ja nyt näyttää syksykin olevan uhattuna. Kaikessa on jotain hyvääkin. Kotona ei tule ryypiskellyksi ja Espanjan asunnon toisen makuuhuoneen seinä pitäisi käsitellä homeen estolla ja maalata. Nyt ei tarvitse raataa.
        Joulun olemme jo kymmenet vuodet viettäneet "jossakin". Nyt hätäpäissämme varasimme kotimaasta 4:n vuorokauden joulupaketin.

        Vaikka olisin saanut tartunnan niin se ei välttämättä tarkoita, että olisin sairastunut!
        Olisin saattanut tuoda pöpön suljetusta Helsingistä ja vaimo sairastanut pöpön lievänä.
        Kävin Helsingissä Uudenmaan suljettuna aikana koska minulla oli lähete leikkaukseen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Espanjan kevät jäi nyt väliin ja nyt näyttää syksykin olevan uhattuna”

        Voi kyynel. Vähän tulee muutoksia tuttuun ja turvalliseen elämään niin jo alkaa kitinä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        ”Espanjan kevät jäi nyt väliin ja nyt näyttää syksykin olevan uhattuna”

        Voi kyynel. Vähän tulee muutoksia tuttuun ja turvalliseen elämään niin jo alkaa kitinä.

        Olet oikeassa. Vuosikymmenten rutiini rikkoutuu.
        Eniten harmittaa hillitön rahan meno. Yhtiövastike on 52€/kk ja se menee nyt täysin hukkaan.
        Jos meillä olisi kehittynyt vasta-aine niin voisimme panna ranttaliksi ja kustantaa elo - lokakuulle kahden henkilön edestakaiset päivälennot yhteensä 258€. Espanjan päässä bussi kentältä kaupunkiin maksoi viimeeksi 6,70€/hlö/suunta.
        Toisaalta säästöähän tämä nykytilanne on koska pieneläkeläisenä en raaski ostaa ALKOn tuotteita eikä marketin olutkaan maistu.

        Hääpäivämme on syyskuussa jolloin senkin len pystynyt kuittaamaan halvemmalla kuin jos olisimme kotona.

    • Anonyymi

      Ja miksi ne testaisikaan kun ei oireita ole? Ei kaikkia korona alueella käyneitä testata automaattisesti.

      • Anonyymi

        Miksi ne testaisivat? Eikös Mehiläinen ole liiketaloudellisin periaattein toimiva, voittoa tavoitteleva liikeyritys?
        Pääasia kai olisi sille saada mahdollisimman paljon asiakkaita ja liikevoittoa!

    • Anonyymi

      ”Koronaviruksen vasta-ainetesti on saatavilla lääkärin lähetteellä kaikista Mehiläisen laboratorioista. ”

      Aloittaja olisi voinut etukäteen ottaa asioista selvää eikä rynnätä sisään suinpäin.

      • Anonyymi

        Tuohan on aivan tavallinen ajanvaraus rutiini! Onko drive inn sitten sitä, että saa ajaa ULKONA olevalle parkkipaikalle sen jälkeen kun on käynyt lekurissa ja on tulossa labraan?
        Käsitteiden sisältö hakusessaan!

    • Anonyymi

      Korona Drive-In testausasema

      UNOHTUKOHAN LUKEE OHJEET? ?????????????????????????????????????Testausasema toimii vain ajanvarauksella. Aika varataan asiakaspalvelusta numerosta 010 414 1848.
      Tietäjänkatu 2, 55120 Imatra (K-Citymarketin parkkipaikka, Mehiläisen yksikön päädyssä parkkialueella). Pysäköinti Mehiläiselle varatuille pysäköintipaikoille tai niiden välittömään läheisyyteen.
      TOIMINTAOHJE TESTIIN SAAPUVALLE:
      - Tarvitset aina lääkärin lähetteen näytteeseen.
      - Lisäohjeet saat aikaa varatessasi, ajanvaraus numerosta 010 414 1848.
      MAKSAMINEN:- Lasku lähetetään kotiosoitteeseen ilman laskutuslisää.

      • Anonyymi

        Käsite DRIVE INN?! Mitähän muita tulkintoja? Varaa aika, että voi drive inn 3kk:n päästä!
        Oma lukunsa on sen kerberoksen äärimmäisen vihamielinen käytös!

        En tarjoutunut korona testiin vaan sen VASTA-AINE testiin!

        Olisit tilannu ajan. Ei sinne voi mennä ilman lähettettä.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisit tilannu ajan. Ei sinne voi mennä ilman lähettettä.

        Miksi se on olevinaan DRIVE INN?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Miksi se on olevinaan DRIVE INN?

        Siksi, että muut kuin labratestit voidaan hoitaa ilman ajanvarausta.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Käsite DRIVE INN?! Mitähän muita tulkintoja? Varaa aika, että voi drive inn 3kk:n päästä!
        Oma lukunsa on sen kerberoksen äärimmäisen vihamielinen käytös!

        En tarjoutunut korona testiin vaan sen VASTA-AINE testiin!

        "En tarjoutunut korona testiin vaan sen VASTA-AINE testiin!"

        Etkö osaa lukea mitä tässä ketjussa on yllä sanottu ? ”Koronaviruksen vasta-ainetesti on saatavilla lääkärin lähetteellä kaikista Mehiläisen laboratorioista. ”

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Olisit tilannu ajan. Ei sinne voi mennä ilman lähettettä.

        Ei niin, ei mihinkään labrakokeeseen marssita noin vaan. Lähetteen se vaatii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Ei niin, ei mihinkään labrakokeeseen marssita noin vaan. Lähetteen se vaatii.

        Ilman lähetettä olen marssinut erilaisiin laboratoriokokeisiin kymmeniä kertoja.
        Kolmeen eri klinikkaan.
        Yli 10 vuotta sitten aloitin marssimaan Esterinkadun varrella olevaan labraa. Aivan viime vuosina Terveystalon labraan kuten myös Pihlajalinnan labraan.
        En ole tarvinnut mitään lähetettä enkä ajan varaustakaan kuin pari kertaa Terveystalolle. Viimeeksi ottivat näytteen suoraan ilman odotusta.

        Mistä hiivatista on syntynyt käsitys lähetteen vaatimuksesta?????????????

        Mitä kokeita? Hb, PSA, CEA, kolme erilaista testosteroni koetta, kortisoli . Ainakin nuo useimmin. ILMAN LÄHETETTÄ!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        "En tarjoutunut korona testiin vaan sen VASTA-AINE testiin!"

        Etkö osaa lukea mitä tässä ketjussa on yllä sanottu ? ”Koronaviruksen vasta-ainetesti on saatavilla lääkärin lähetteellä kaikista Mehiläisen laboratorioista. ”

        Etkö sinä osaa lukea DRIVE INN käsitettä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Etkö sinä osaa lukea DRIVE INN käsitettä?

        Osaan, mutta sinä et näytä osavan lukea tätä:”Koronaviruksen vasta-ainetesti on saatavilla lääkärin lähetteellä kaikista Mehiläisen laboratorioista. ”

        Lähete pitää olla vaikka olisi kuinka Drive in.

    • Anonyymi

      Mites jos kasseja pakottaa?

      • Anonyymi

        Samaa mietin minäkin. Auttaako jos tarjoaa tutuille viskiä?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Samaa mietin minäkin. Auttaako jos tarjoaa tutuille viskiä?

        Tyhjennysharjoitukset.

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6462
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4183
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2577
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2010
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1528
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1387
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1036
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1021
    Aihe