Turnesjussit pääsee vitun nuorina eläkkeelle. Mikään ei muutu . Samalla lailla navetoidaan ja tehdään maatilan töitä. Missä muussa ammatissa on tämmöiset edut?.Täällä Sievissäkin on esimerkkejä vaikka kuinka paljon. Poika on urakoitsijana, ei navetan ovea aukase. Vanhemmat olleet jo monta vuotta eläkkeellä, mutta tekevät maatalous työt samalla tavalla kuin ennenkin. Toisessa esimerkissä peräkamarin poika teettää navettatyöt liki 80 äitilään. Ei muutako valvonta päälle ja eläke pois, kerta ei eläkkellä olla.
eläke
hommeleista
4471
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Kukapa eläkeläiseltä työnteon kieltää? Saahan eläkkeellä jopa muutaman sata euroa kuussa tienatakin ihan vapaasti.
Olen nykyisessä työssäni ihmetellyt, kun yrityksen YT-tilanteessa kaikki 55 vuotiaat laitetaan "eläkkeelle". Käytännössä kuitenkin joutuvat ensin ansiosidonnaiselle ja sitä kautta työttömyyseläkkeelle. Tästäkin tulee yhteiskunnalle lisää maksettavaa, mutta ei näistä "putkeen pääsijöistä" kukaan ole täällä palstoilla itkemässä. Eläkkeellä sitten touhaavat missä kukin tekemässä talkootöitä. (Huom! En itse karehdi näitä ollenkaan.)
Jotenkin vaan aina itketään maanviljelijöiden tekemisistä, tekevät he mitä tahansa. Ihmetellä täytyy tälläistä kaunaa.
-KAri-
Maanvioljelijäin saamat maaseutuelinkeinojen tuet vääristävät kilpailuasetelmaa. Kuinka tavallinen rehellinen yrittäjä, tai työntekijä voi pärjätä työn hinnassa näille yhteiskunnan tukemille maajusseille. Kun he aloittavat jonkin sivuelinkeinon, he polkevat hintatason sellaiseksi, ettei tukea saamaton voi pärjätä hintakilpailussa. Sama koskee maatalousyrittäjäeläkkeellä keplottelua. Mikäs on "yrittäessä" , kun yhteiskunta maksaa puolet eläkemaksuista. Kokoomukselaiset ja demaripoliitikot eivät lainkaan tajua, missä täällä maalla mennään. Kun maajussilta yritystuki loppuu yhdellä toimialalla, hän aloittaa pikaisesti toisella alalla ja tuet ovat taatut. Terveellä pohjalla oleva työ- ja yritystoiminta on ajettu maalla aivan kuralle. Esimerkiksi metsäurakointi on sellaisella tasolla, että työntekijöille ei ole enää varaa maksaa palkkaa. Tyhmät maajussit ajavat kaiken kuralle ja yhteiskunta maksaa !!!!!!
Eihän se tyhmyyttä ole jos me osaamme käyttää kaikki yhteiskunnan tuet hyväksi.
Ei työttömätkään kieltäydy heille tarjolla olevasta työttömyyskorvauksesta.
Jos tunnet nämä yrityshommelit, niin osta maatila ja pistä rahoiksi!
Varmaan tiedät, että muillakin aloilla on omat ammattiliitot, neuvontapalvelut, tukitoimenpiteet, eläke-edut, työmarkkinaneuvottelijat, sairausajanpalkat, työterveyshuollot, jne.
Jos viljelijät pistäs ruualle oikean hinnan, niin marinat lopuis!
Kuka se ruuatta jaksaa marista?
Kenen toisen yrittäjän tuote hinnoitellaan poliitikkojen toimesta, kuin viljelijän. Miten viljelijä on syyllinen hintaan, jota hän itse ei saa määrätä?
Onko se hintojen polkemista, jos viljelijä yrittää pysyä itse hengissä?
Kun otit esille tuon eläkehomman, niin kai tiedät, että yrittäjien maksama tapaturmavakuutus on katteeton. Ai yllätyskö? Niin oli minullekin, mutta nyt tiedän!
En ole viljelijä, mutta leipä on hyvää. Ja jos ei maistu, niin voi pitää paussin. Parin kuukauden päästä sitä jo kaipaa..!