Rehellisyys netissä

Aika lapsellista odottaa tai luulla että kaikki ovat oma itsensä netissä,tämä kun on vain virtuaalia ja se on jokaisen paras pitää mielessä ettei pety
563948
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 56

Vanhimmat

Ja koska varsinkin naiset ovat verbaalisti lahjakkaita, heidän juttuihin ei ole syytä uskoa vähääkään.

Äänestä

Kukaan, ei yksikään täällä varmaankaan luule, että kaikki ovat omia itsejään. Niin yksinkertaista sielua ei liene edes nuorten puolella.

Ihmettelen vain sitä, mitä tekee virtuaalissa, jos pitää oletusarvonaan sitä, että kaikki on lumetta. Ja jos itse valehtelee ja operoi täällä multinikkeillen, eikö samaa oleta myös toisista?

Minä uskon rehellisyyteen. Siihen, että suuri osa juttelee omia ajatuksiaan, omia mielipiteitään ja kertoo tosijuttuja omasta elämästään, kuitenkaan intimiteettiään täysin paljastamatta. Jos itse multeilisin, kokisin pettäväni lähinnä itseäni. Olisin myös aika luuseri, kun minulla ei olisi parempaa tekeistä elämässäni kuin istua netin ääressä juksaamassa ja kiusaamassa ihmisiä.

Sitä paitsi vastuuta juksatuksi tulemisesta on turha vierittää petetyn harteille. Kyllä se vastuu edelleen on kirjoittajalla eli hän on syyllinen petokseensa, ei petetty siihen että uskoi.

Äänestä
  • Aikuisela ihmisellä pitää olla harkintakykyä,sen paremmin netissä kuin oikeassa elämässä petetyksi tuleminen on tottakai omaa tyhmyyttä

    Äänestä

  • Eihän vita_novakaan ole oikea nimesi,pitääkö joka aiheessa jauhaa nikkiasioita

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Aikuisela ihmisellä pitää olla harkintakykyä,sen paremmin netissä kuin oikeassa elämässä petetyksi tuleminen on tottakai omaa tyhmyyttä

    En voi millään hyväksyä tätä kylmää hokemaa, että lällällää, mitäs uskoit. Minusta - jos nyt syyllistä on tarpeen hakea - vika on aina pettäjän, ei petetyn. Elämässä ei ole mitään hyvää eikä kaunista, jos lähtöoletuksena kaikkeen on epäily ja kyräily. En suostu siihen, mutta sinisilmäinen en silti ole. Suurin osa petoksistahan näkyy rivien välistä, kuten multinikkeilykin.. ;)

    Äänestä

  • vita_nova kirjoitti:

    Menisiko mielipiteesi vähän ristiin ;D

    Äänestä

  • Kuka on huomionkipeä kirjoitti:

    Eihän vita_novakaan ole oikea nimesi,pitääkö joka aiheessa jauhaa nikkiasioita

    ..kirjoittajat tunnistaa nikistä, sinut tunnistaa mielipiteistä. Tai on tunnistavinaan.

    Äänestä

  • Kuka on huomionkipeä kirjoitti:

    Eihän vita_novakaan ole oikea nimesi,pitääkö joka aiheessa jauhaa nikkiasioita

    No älä jauha.

    Äänestä

  • Rudi kirjoitti:

    ..kirjoittajat tunnistaa nikistä, sinut tunnistaa mielipiteistä. Tai on tunnistavinaan.

    Jotkut taas tunnistaa mielipiteettömyydestä ;D

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Jotkut taas tunnistaa mielipiteettömyydestä ;D

    ..viestit mielestäsi eivät sisällä jonkinlaista ajatusta eli mielipidettä?

    Äänestä

  • Rudi kirjoitti:

    ..viestit mielestäsi eivät sisällä jonkinlaista ajatusta eli mielipidettä?

    Varsinkin tällä palstalla nykyään kun kukaan ei ilmeisesti kyykytyksen/sensuurin pelossa uskalla sanoa mitä ajattelee

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Varsinkin tällä palstalla nykyään kun kukaan ei ilmeisesti kyykytyksen/sensuurin pelossa uskalla sanoa mitä ajattelee

    pelkääjä, kyykyttäjä vai sensuuri?

    Äänestä

  • Rudi kirjoitti:

    pelkääjä, kyykyttäjä vai sensuuri?

    Edustan vain itseäni

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Edustan vain itseäni

    Vai niin. Tee se. Kaikin mokomin.Ketä muuta voisitkaan edustaa?
    Mun mielestä täällä kaikki uskaltaa sanoa sen mielipiteensä jonka haluavat julki tuoda. Miksipä he muuten tänne mitään kirjoittaisivat..:)

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Menisiko mielipiteesi vähän ristiin ;D

    MIKÄS SINÄ OLET PUHUMAAN KYRÄILYSTÄ??
    Vai onko se sitte niin,että sinä just oletki se
    oikea henkilö puhumaan kyräilystä??
    Jatkuva päähän pinttymä sulla pohtia nikkejä ja
    sitä kuka niitte takana on ja itse kuitenki
    multinikkeilet vain ärsyttämisen halusta!!
    Jopa itse keskenäs juttelet.
    Hyi olkoon mikä ilkeä ihminen!!
    Vai siis oletko ihminen??
    Pistäppä muutama raamatun lause tähän väliin!!

    Äänestä

  • Ajava ihminen kirjoitti:

    Itsekin olet jo tässäkin aiheessa kirjoittanut parilla nikillä,vaihda kappalejako äläkä esiinny noin katkerana ja agressiivisena jos et halua että sinut tunnistetaan,ota iisisti,kyllä sinustakin joku pitää ;D Kai....

    Äänestä

  • Rudi kirjoitti:

    Vai niin. Tee se. Kaikin mokomin.Ketä muuta voisitkaan edustaa?
    Mun mielestä täällä kaikki uskaltaa sanoa sen mielipiteensä jonka haluavat julki tuoda. Miksipä he muuten tänne mitään kirjoittaisivat..:)

    Jos vähänkin uskallat arvostella joko ylläpitoa tai määrättyjä palstakingejä häviää viestisi alta aikayksikön

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Itsekin olet jo tässäkin aiheessa kirjoittanut parilla nikillä,vaihda kappalejako äläkä esiinny noin katkerana ja agressiivisena jos et halua että sinut tunnistetaan,ota iisisti,kyllä sinustakin joku pitää ;D Kai....

    tulin tähän vasta ja näin tämän ketjun.En voinut
    olla sanomatta tuota ihan itsestään selvää asiaa. Muulla nimellä en tässsä kirjoittanu ole!! Jos jatkan jatkan samalla nimellä. Ymmärsitköhä??

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Jos vähänkin uskallat arvostella joko ylläpitoa tai määrättyjä palstakingejä häviää viestisi alta aikayksikön

    ..estä sanomasta mielipidettään. Seuraukset kun ovat sitten taas jo eri juttu.
    Siinä olet oikeassa, että joskus mielipiteen esittäminen ei ole ns. viisasta :)

    Äänestä

  • Rudi kirjoitti:

    ..estä sanomasta mielipidettään. Seuraukset kun ovat sitten taas jo eri juttu.
    Siinä olet oikeassa, että joskus mielipiteen esittäminen ei ole ns. viisasta :)

    Lohtuhan on että ainakin se viestin poistoa halunnut tai sefu siis pakostakin sen luki ;D

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Lohtuhan on että ainakin se viestin poistoa halunnut tai sefu siis pakostakin sen luki ;D

    Onko tästä jo joku viesti poistunnu??
    En ennättäny huomaamaan.

    Äänestä

  • Ajelehtiva mies kirjoitti:

    Onko tästä jo joku viesti poistunnu??
    En ennättäny huomaamaan.

    Ainahan poistetun viestin on ainakin yksi henkilö lukenut ja siitä jotenkin vaikuttunutkin koska halusi sen poistaa ;D

    Äänestä

  • Kuka on huomionkipeä kirjoitti:

    Eihän vita_novakaan ole oikea nimesi,pitääkö joka aiheessa jauhaa nikkiasioita

    Tietenkään nikkini ei ole oikea nimi. Ei täällä kukaan esiinny oikealla nimellään. Toinen nikkini viime aikoina on ollut Rosmariina, mikä ei ole salaisuus. Molempia käytän silloin tällöin, paitsi että Rosmariina on nyt lomalla.

    Äänestä

  • vita_nova kirjoitti:

    Tietenkään nikkini ei ole oikea nimi. Ei täällä kukaan esiinny oikealla nimellään. Toinen nikkini viime aikoina on ollut Rosmariina, mikä ei ole salaisuus. Molempia käytän silloin tällöin, paitsi että Rosmariina on nyt lomalla.

    Ei voi muuta kuin nauraa ;D

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Ei voi muuta kuin nauraa ;D

    Salli mun nauraa sun kanssasi.. :DDDD

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Ei voi muuta kuin nauraa ;D

    logiikkaa.
    Hää halveksii multinikkeilyy ja pittää sitä jopa petollisen, mut raja kulkoo siin, et on kaks nikkii. Vaik Rosmariini(vai mikä se ol) ja vita-nova.
    Ne käyvät, sillo ei oo multinikkeilijä, eikä epärehelline.

    Äänestä

  • hennaliisa1 kirjoitti:

    Rosmariinihän on jopa lomalla ;D

    Äänestä

  • hennaliisa1 kirjoitti:

    logiikkaa.
    Hää halveksii multinikkeilyy ja pittää sitä jopa petollisen, mut raja kulkoo siin, et on kaks nikkii. Vaik Rosmariini(vai mikä se ol) ja vita-nova.
    Ne käyvät, sillo ei oo multinikkeilijä, eikä epärehelline.

    Multinikkeily on tyystin eri käsite kuin kaksinikkisyys. Multinikkeilylle tyypillistä on nikkien salaaminen niin, ettei multinikki tunnusta yhtäkään nikeistään tai lonkeroistaan. Kaksinikkinen (vita_nova Rosmariina) tai kolminikkinen eli vaikkapa tähtitoimittaja alias wirnix alias moccamimmi, sen sijaan tekee nikkinsä reilusti tiettäväksi.

    Äänestä

  • vita_nova ejk. kirjoitti:

    Lapsellista vain ;D

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Lapsellista vain ;D

    Mielelläni olisin pitänyt yhden ja saman nikin. Kannoillani on kuitenkin aina joku riivattu kiusanhenki, joka hengittää niskaani ilkeyksiään niin etten kestä sitä vaan minun on pakko kuolettaa nikkini ja keksiä uusi, jolla saan vähän aikaa ainakin kirjoitella rauhassa. Kunnes taas tämä riivaaja keksii, että siinähän se taas kirjoitttelee ja aloittaa hiillostamisensa... Nyt hän näyttää rauhoittuneen, kun vaihdoin jopa palstaakin hänen vuokseen.

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Jos vähänkin uskallat arvostella joko ylläpitoa tai määrättyjä palstakingejä häviää viestisi alta aikayksikön

    ja tässä kohden se on, että höpö höpö...
    Tuo iänikuinen kingi-seriffi neuroottisuus on
    turhanaikaista jahkailua.

    Sananvapauden riistosta ruikuttavat yleensä ne, jotka eivät osaa ilmaista itseään vittuilematta tai valittamatta.

    Samat asiat kun voi ilmaista monella tapaa. Sisältö on harvemmin syynä sensuuriin, luulen...

    Äänestä

  • vita_nova ejk. kirjoitti:

    Mielelläni olisin pitänyt yhden ja saman nikin. Kannoillani on kuitenkin aina joku riivattu kiusanhenki, joka hengittää niskaani ilkeyksiään niin etten kestä sitä vaan minun on pakko kuolettaa nikkini ja keksiä uusi, jolla saan vähän aikaa ainakin kirjoitella rauhassa. Kunnes taas tämä riivaaja keksii, että siinähän se taas kirjoitttelee ja aloittaa hiillostamisensa... Nyt hän näyttää rauhoittuneen, kun vaihdoin jopa palstaakin hänen vuokseen.

    Siksi käytänkin rekattua nikkiäni vain puutarpalstalla...nykyään....

    Äänestä

  • Olisiko niin kirjoitti:

    Itsekin olet jo tässäkin aiheessa kirjoittanut parilla nikillä,vaihda kappalejako äläkä esiinny noin katkerana ja agressiivisena jos et halua että sinut tunnistetaan,ota iisisti,kyllä sinustakin joku pitää ;D Kai....

    että maailmassa olisi muutakin merkitsevää kuin itserakkaus?

    Äänestä

  • Avasin just netin ja erehdyin tänne sivuille!

    Luulin lukevani aikuisten kirjoituksia ja sama

    kähinä taas!

    Etteks te muuta osaa???

    Häivyn,eikä paljoo maksa...

    Äänestä

  • vita_nova ejk. kirjoitti:

    Mielelläni olisin pitänyt yhden ja saman nikin. Kannoillani on kuitenkin aina joku riivattu kiusanhenki, joka hengittää niskaani ilkeyksiään niin etten kestä sitä vaan minun on pakko kuolettaa nikkini ja keksiä uusi, jolla saan vähän aikaa ainakin kirjoitella rauhassa. Kunnes taas tämä riivaaja keksii, että siinähän se taas kirjoitttelee ja aloittaa hiillostamisensa... Nyt hän näyttää rauhoittuneen, kun vaihdoin jopa palstaakin hänen vuokseen.

    Täytyy todeta, että olet tälle palstalle enemmän kuin tervetullut tapaus :) Vaikka kyllä meitä riiviöitä täälläkin riittää.. Ja muuten, minusta on kyllä ihan nastaa tuntea lämmin hengitys niskallani..ja hiillostamisesta, ainakin lohi on hiillostettuna kuninkaiden evästä :)

    Äänestä

  • vita_nova ejk. kirjoitti:

    Multinikkeily on tyystin eri käsite kuin kaksinikkisyys. Multinikkeilylle tyypillistä on nikkien salaaminen niin, ettei multinikki tunnusta yhtäkään nikeistään tai lonkeroistaan. Kaksinikkinen (vita_nova Rosmariina) tai kolminikkinen eli vaikkapa tähtitoimittaja alias wirnix alias moccamimmi, sen sijaan tekee nikkinsä reilusti tiettäväksi.

    Mitä järkeä on vaihtaa jatkuvasti nikkiä muka vainoamisen takia jos sitten kuitenkin kertoo kaikille mikä nikki ennen oli

    Äänestä

  • HÖH! kirjoitti:

    Mitä järkeä on vaihtaa jatkuvasti nikkiä muka vainoamisen takia jos sitten kuitenkin kertoo kaikille mikä nikki ennen oli

    et saap vähä aikaa kirjotella rauhas ko on vaihtant nikkii.
    Sit niskaa puhaltaja huomaa, et siinhä se 'hiillostettava' on ja jatkaa hiillostamista.
    Miule tul mielee, et mite häntä hiillostettaa.

    Jos ihmine ite alottaa vastaamal jollekii, et "voi pyhä yksinkertaisuus" (latinaks kylläkii)
    Tai toisele sannoo, et (nikilt mainite)*****taas siel vikosöö ja jonkuu mielipitteesee sannoo, et älä päästele suustais sammakoita, ni kyl hää ite taitaa se hiillostaja olla.
    Vaikuttas vainoharhaselt jotekii. Ainakii katkeralt ja kaunaselt - rehelline ihmine.

    Äänestä

kultainen keskitie ole paras.

Varmasti täällä on ihan tavallisia ja kohtalaisen rehellisiä ihmisiä, samoin myös niitä jotka antavat palaa täysillä, juuri siksi ettei täällä voi kukaan todistaa mitään.

Miksi netin pitäisi olla sen puhtoisempi paikka kuin oikea elämä?
Toisaalta joillekkin netti voi olla ainoa paikka, missä voi olla oma itsensä ja puhua asioista, joista laiffissa ei ehkä pysty puhumaan.

Ilman pettymyksiä kukaan ei selviä elämästä, ei sen paremmin nettikeskusteluistakaan.
Pettymyksiä tulee suhteissa, mielikuvissa joita itse on jostain nikistä luonut.

Pää pilvissä ja jalat maassa..sillä selviää, luultavasti:)

Äänestä
  • Hyväuskoisuus on pahe,ei hyve

    Äänestä

tai ei virtuaalin takana on kumminkin ihminen.
sanotaan että rehellisyys maanperiin,niin varmaankin myös täällä netti keskusteluissa...)))

Äänestä

pää pilvissä ja jalat maassa minulle sopiva. Kai sitä voi niinkin kulkea,että on oma itsensä täysillä vaikka ei oletakkaan muiden sitä olevan.
Ei minusta voi silloinkaan olla väärin jos ei kiinnosta vetää rooleja vaan valisee tämän laiskimman roolin missä on vain se yksi sääntö joka on helppo muistaakkin.

Olen ehkä outo pakkaus joka viihtyy tietyllä tavoin omissa nahoissaan ja kuitenkin suo ilomielin jokaiselle omat valintansa.

Minä voin itse nauttia leikkimielisen ketjun pyynnöstä jossa pistetään toinen loimi niskaan,mutta puhun siitä kun osallistun keskusteluihin yleensä.

Siis salittakoon jokaiselle valinnan vapaus eikä ajatella heti,että on lapsellista jos joku on mitä on todellisessa virtuaalisssakin.
Lapsellista minusta on sanoa,että voi,voi kyllä sinun nyt täytyy oppia,että tässä paikassa tulee pettymyksiäkin sillä silloin se väittämä,että tämä keskustelu ja elämä eivat liity toisiinsa koska netti on joku outo maailma jossa jokaisella olisi aina eri rooli on väärä.

Aikuinen aikuisten joukossa?

Mukavat päivän jatkot.Tämä loimi lähtee kohta täällä virtuaalissa uimaan....=)

Äänestä
  • helppo yhtyä kaikkiin sanomisiisi!

    Mutta kukin taaplatkoon tyylillään.

    Äänestä

minähän OLEN oma itseni netissä - enemmän kuin todellisessa elämässä!!!

Äänestä
  • siinä mielessä oikeassa,että täällä varmaan moni esittää sen oman mielipiteensä helpommin.Varsinkin jos on vielä hiukan ujo.

    Äänestä

  • n52 kirjoitti:

    siinä mielessä oikeassa,että täällä varmaan moni esittää sen oman mielipiteensä helpommin.Varsinkin jos on vielä hiukan ujo.

    totta, itse en kuulu niihin maan hiljaisiin, mutta uskon että tässäkin porukassa on paljon niitä, joille varsinkin oudompien ihmisten seuraan on vaikea mennä-tämä on ihan hyvä tapa seurustella vieraiden ihmisten kanssa. Mutta ei tietenkään korvaa oikeita ystäviä.......

    Äänestä

näyttäisi täällä olevan sama kirjo ihmisiä kuin laiffissakin. Sekaan sopii sinisilmäistä ja punasilmäistä, sarvilla ja ilman :D

merliNellin kommentti, jalat maassa pää pilvissä lienee aikas hyvä tapa suhtautua nettikirjoittamiseen. Tietty epäluulo kyllä kasvaa jonkun aikaa kirjoitettuaan, samoin kevyempi suhtautuminen asioihin.....Omia asioitaan ei kannata liikaa hölöttää tuiki tuntemattomille...

Äänestä
  • myös minä,että ei minulla ole ollutkaan sinisiä silmiä,mutta uskon ettei normaalijärkinen ihminen hölise yksityisasiotaan.Sellainen yleis pyöreä sanailu on varmaan sitä yleisintä ja tuskin minäkään joka olen varsinainen pulputtaja olen mitään sellaista paljastanut jota en voisi sanoa siellä kaupan kassajonossa tuiki tuntemattomalle....=)

    Äänestä

  • n52 kirjoitti:

    myös minä,että ei minulla ole ollutkaan sinisiä silmiä,mutta uskon ettei normaalijärkinen ihminen hölise yksityisasiotaan.Sellainen yleis pyöreä sanailu on varmaan sitä yleisintä ja tuskin minäkään joka olen varsinainen pulputtaja olen mitään sellaista paljastanut jota en voisi sanoa siellä kaupan kassajonossa tuiki tuntemattomalle....=)

    ottaa huomioon, ettei täällä kaikki ole edes "normaalijärkisiä".......

    Ja totta, asioista voi tietty puhua ilman että yksityisasiansa suoltaa ruutuun. Tunnustan, että itse saatan jopa päästää lööperiä harhauttaakseni, sillä ihan oikeasti, kaikki eivät ole täällä ns hyvässä tarkoituksessa kirjoittamassa, viittaan tuohon "normaalijärkisyyteen", jonka otit sanana tähän keskusteluun.

    Äänestä

  • taikanainen kirjoitti:

    mieltä olen.
    Minä en käyttänut lainausmerkkejä....=)
    Huomasin jopa aivan sairaan jutun kun sain sitä itseään niskaaani niin aloin aristella vastaamista ennenkuin normaalijärki(ilman lainausmerkkejä)palautti minut takaisin ja älysin,että jumalavita pelkäänkö minä sanoja!!
    Se oli se harvinainen heureka hetkeni ja taas jatkoin kulkuani,mutta yritän kyllä jatkossa väistellä paisi jos haen piristystä....=)

    täällä ei tiedä kuka on tosissaan kuka ei, huono kirjoitusten perusteella mennä normaaliuksia määrittelemään. Provooja voi olla hyvinkin viisas, yleensä onkin.Tosin empaattisuus hänestä voi puuttua.

    Äänestä

  • taikanainen kirjoitti:

    täällä ei tiedä kuka on tosissaan kuka ei, huono kirjoitusten perusteella mennä normaaliuksia määrittelemään. Provooja voi olla hyvinkin viisas, yleensä onkin.Tosin empaattisuus hänestä voi puuttua.

    sanoja joissa kuuluisi olla merkkejä,mutta käytetään kuitenkin jotain...=)

    Tyhjässä on usein kylmyys asumassa.

    Äänestä

Käytin melko kauan rekattua vakinikkiäni enkä saanut koskaan asiattomia vastauksia, sillä kerroin TOTTA, pyysin neuvoja, sillä elämäni ei ole niitä helpoimpia ollut koskaan, sain tukea TÄÄLTÄ ja se auttoi paljon, helpotti oloani.

En enää käytä rekattua nikkiäni, koska sattui, että eräs tuttavani oli minut tunnistanut juttujeni perusteella - eikä mikään ystävä. Alkoi vinoilut ja hän kertoi työpaikallani nikkini ja uteliaat lukivat.

He eivät olleet tienneet minusta kuin sen aurinkoisen, aina huumorintajuisen ja toisia kuuntelevan minäni. Alkoi eristäminen työpaikallani.

Tässä syy, miksi en käytä enää rekattua nikkiäni. Harvoin tänne enää tulenkaan ja kun tulen vierailulle niin käytän samassa ketjussa samaa nikkiä.

Minulla kävi huono tuuri!

Tiedän vain yhden täällä, joka on aina rehellinen.

Huumorijutut ovat asia erikseen, silloin voi heittää mitä vaan toisia loukkaamatta, harvoin sitäkään enää jaksan (masennus).

Äänestä
  • iloa elämääsi ja myös uskallusta tulla uudestaan mukaan.Käytä sitä merkkiä jos haluat.
    On paljon täällä kulkevia joilla on halu suojautua ja jos tuntuu niin turvallisemmalta niin sehän on ok.
    Ehkä sinulla olisi nyt parempi onni matkassa ja minä voin alkuun vaikka sanoa.
    Moi.

    Äänestä

  • Kirjoitat, että tiedät vain yhden täällä, joka on rehellinen? Se on kova väite. Jos panen isoksi, kysyn onko täällä esiintynyt maailman omistava keisari tai kaikkitietävä guru masentamassa maan madot, onko täällä kerännyt sympatiaa surkeutta paisuttava ihminen? Heidänkin ilmaisut ovat enemmän rehelliset, koska rivien välistä lukee tuskan, johon helpotus haetaan.
    Miksi joku tulisi tänne kertomaan mielipiteiä, joiden takana ei seiso? Kirjoittaisi muuta kuin itse on mieltä? No huvi kullakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.
    Minä uskon, että rehellisiä kirjoituksia valtaosa, mikä olisi epärehellisen hyöty? Jos valehtelee, siitä täytyy olla hyöty, etu, voitto!

    Silti, täysin rehellistä ihmistä ei olemassakaan.

    Äänestä

  • plunger kirjoitti:

    Kirjoitat, että tiedät vain yhden täällä, joka on rehellinen? Se on kova väite. Jos panen isoksi, kysyn onko täällä esiintynyt maailman omistava keisari tai kaikkitietävä guru masentamassa maan madot, onko täällä kerännyt sympatiaa surkeutta paisuttava ihminen? Heidänkin ilmaisut ovat enemmän rehelliset, koska rivien välistä lukee tuskan, johon helpotus haetaan.
    Miksi joku tulisi tänne kertomaan mielipiteiä, joiden takana ei seiso? Kirjoittaisi muuta kuin itse on mieltä? No huvi kullakin, sanoi pässi kun päätä leikattiin.
    Minä uskon, että rehellisiä kirjoituksia valtaosa, mikä olisi epärehellisen hyöty? Jos valehtelee, siitä täytyy olla hyöty, etu, voitto!

    Silti, täysin rehellistä ihmistä ei olemassakaan.

    savolainen on a i n a rehellinen!!!

    Äänestä

sen aidompia olla kuin muussakaan elämässä. Tavallisesti ihmiset yrittävät esitellä hyviä puoliaan ja piilotella heikkouksiaan. Täällä netissä tapaa kuitenkin myös ihmisiä jotka esittelevät enemmän heikkouksiaan kuin hyviä puoliaan, luulevat jonkun anonymiteetin heitä suojelevan....

Äänestä

Ketjusta on poistettu 28 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Joku nikki kirjoitti:

Aika lapsellista odottaa tai luulla että kaikki ovat oma itsensä netissä,tämä kun on vain virtuaalia ja se on jokaisen paras pitää mielessä ettei pety

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu