Jatkuva ahdistus työn takia

Anonyymi

Hoitotyötä olen tehnyt ongelmitta jo yli 20 vuoden ajan, muutaman kerran vaihtanut työpaikkaa, vaihdot menneet ongelmitta nekin. Olen hieman ylitunnollinen ja rehellinen. Haluan asioiden olevan kunnossa ja hyvin.
Ongelmat alkoivat nyt kun vaihdoin viimeksi uuteen paikkaan töihin. Kaikki luvat on olleet minulla aina kunnossa, todistukset kiitettäviä niin koulu- kuin työtodistuksetkin. Mutta tällä uudella työnantajalla joudun jatkuvasti todistelemaan olevani laillinen hoitaja, näyttelemään työ- ja koulutodistuksiani uudelleen ja uudelleen, uusimaan koulutuksia ja lupia. Tunnen olevani jatkuvasti epäilyksenalainen ja tarkastelun alainen.
Tästä on itselleni muodostunut nyt "huijarisyndrooma, eli itseänikin on alkanut epäilyttämään oma osaamiseni ja laillisuuteni, vaikka kaikki on aina ollut kunnossa. Työpäivinä ahdistaa nähdäkkin pomoja ja häpeän itseäni jotenkin. On olo, että olenkin huijari. Vapaapäivänä heti herättyäni ensimmäinen ajatus joka päähäni tulee, on ahdistus tästä. Olen alkanut jopa ajattelmaan niin hassuja, etä kuvittelen kohta olevani jossain iltasanomien sivuilla kauhean kohun keskellä kun "huijarihoitaja" on paljastunu, "nyt puhuu työnantaja"... Häpeä ja ahdistus on päällä kaikkina vapaapäivinäni ja pelottaa jo etukäteen tuleva työpäivä kun törmään taas pomoihini. Viimeksi kun rahtasin kaikki todistukseni työhöni jälleen kopioitavaksi, ajattelin, että nyt tämä taisi jo olla viimeinen kerta, että nyt voin todistukseni laittaa kassista laatikoihin. Mutta ei, joudun ne ottaman mukaani jälleen kun työputki alkaa, jokin kopio puuttu jostain todistuksesta jälleen.
Onko ketää, joka kokenut samaa? Joutunut samanlaisen epäilyksen ja todistelun kierteeseen?

2

178

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Öö - miksi niitä todistuksia koko ajan joudutaan kopioimaan ja samalle työnantajalle ? Oletko kysynyt asiaa heiltä ? Kuulostaa älyttömältä , eikö heillä ole tietoja jo ennestään siellä. Kysy heiltä suoraan sen sijaan että pyörittelet päässäsi harhaisia skenaarioita.

      Lupia ja osaamista joutuukin päivittämään jokainen mutta tuo todistusten jatkuva kopioiminen kuulostaa jo oudolta. Sano että kopioivat entisistä ja kysele miksi. Tsemppiä.

    • Anonyymi

      No johan on! Mä taas alalta juuri omasta tahdostani ulostuneena yritän muistella, jotta mistäköhän aikoinaan bongasinkaan sen mainoksen, jossa sanottiin voitavan painattaa haluamansa kuvio/tekstikuosin vessapaperiksi. Onpahan tuolloin tutkintotodistuksillakin vielä edes jotain käyttöä kun nimenomaan niitä ajattelin...Joillekin entisille työnantajillekin tekisi mieli lähettää lähihoitajan ja maisterin papereista painatettua vessapaperia. Kun olen sattunut elämästäni tuhlaamaan paljonkin aikaa kummankin koulutuksen hankkimiseen. Jos itse kuitenkin arvostat alaa ja todistuksiasi, niin miksi et lähde kiitää tuollaiselta työnantajalta?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

      Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
      Maailman menoa
      156
      2909
    2. Miten juhlitte ensi lauantaina?

      Se on kalenteriin merkitty juhlapäiväksi, niin sitä kai kuuluu juhlia.
      Maailman menoa
      284
      2600
    3. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      64
      1733
    4. Kolme neljästä suomalaisesta kannattaa miljonääriveroa

      Kertoo vasemmistoliiton teettämä kysely. Veron ulkopuolelle jätettäisiin asunto. "Puolet vastaajista oli sitä mieltä, e
      Maailman menoa
      43
      1628
    5. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

      JOS siis sinä saisit päättää?
      Maailman menoa
      38
      1520
    6. Voi mies olit taas niin komea

      Olet silmäkarkkia ❤️ Sua vois katsella vaikka koko päivän. ❤️
      Ikävä
      122
      1256
    7. Kadutko koskaan

      Sitä mun iskiyritystä?
      Ikävä
      110
      1184
    8. Ryöstö Punkaharjulla

      Punkaharjun k-market ryöstetty tänään keskellä päivää, ketä lie asialla? Poliiseja ainakin pörrää ympäriisee
      Savonlinna
      14
      1134
    9. Uudestisyntyminen ei tapahdu kasteessa

      Tässä Apostolien tekojen kohdassa näemme, että Filippus julisti hoviherralle ensin evankeliumia ja kuulusteli sitten tar
      Kaste
      204
      1063
    10. Evoluutioon ja alkuräjähdykseen uskominen vaatii todella vahvaa uskoa

      Että tyhjästä syntyi ja kehittyi kaikki se mitä näemme ympärillämme.
      Luterilaisuus
      338
      1027
    Aihe