Minusta on mielenkiintoista tarkastella 50- 70- luvulla otettuja kuvia. Joistain kuvista palautuu tunnelmaakin. Samoin isovanhemmista otettuja juhlallisia, vakavia kuvia.
Joskus käyn valokuvanäyttelyissä.
Hienoa, että kamera on keksitty. Kukapa osasi kuvitella, että se liitetään joskus puhelimeen.
Miten hienoja kuvia ihmiset lähettävät esim. aamutv:oon.
Liekkö kuvaus koko kansan harrastus?
Beng📷
Joskus käyn valokuvanäyttelyissä.
Hienoa, että kamera on keksitty. Kukapa osasi kuvitella, että se liitetään joskus puhelimeen.
Miten hienoja kuvia ihmiset lähettävät esim. aamutv:oon.
Liekkö kuvaus koko kansan harrastus?
Beng📷
Vastaukset 75
Vanhimmat
Tarkalleen ottaen kuvaus on menettänyt merkityksensä täysin, kun lähes kaikki vauvasta vanhempien kautta vaariin ja mummon muusiin näpsivät kuvia pakkomielteisesti.
Usein miten ne "parhaat" otokset on kuitenkin korjattuja ja kuvamuokattuja. Ei ollenkaan samaa nostalgiaa ja henkeä, kuin vanhan ajan filmi ja dia kuvissa.
Noin voi kyllä kriittisesti suhtautua.
Kaipaatko tavallaan autenttista kuvaa?
Tästä keskustelin jokin aika sitten. Onko kuva autenttinen, jos ihmiset ovat pysähtyneet kuvattavaksi?
Beng
Ei mutta jo ennenkin osattiin ottaa muunlaisiakin kuvia, vai eikö teillä?
Kyllä osattiin.
En ole kuvaaja, korkeintaan huono sellainen.
Ensimmäinen kamera meillä oli Kodak. Osa oli otoksista ok. Kantti kertaa kantti, kovin pieniä ja mustavalkoisia.Osa (tietenkin riippuu taidoista) oli mitä sattui. Kuitenkin niitä albumiin valittuja on mukava katsella. Tilannekuvia.
Isovanhempieni nuoruusaikaan kuvat, mitkä ovat säilyneet, kuvattavat ovat 'aseteltuja'.
Kameran jälki on jäykkää. Ei naureta, tosin silmät voivat.
Nykykuvien muokkausta en kovin hyvin huomaa, koska pitäisi olla paikalla ja verrata maisemaa kuvaan ollakseen varma.
Selfieistä en sano mitään, mutta kysyn, ovatko ne valokuvia?
Beng
Aivan samaa mieltä.
Digikuva ei ole valokuva, vaan mekaaninen ja bittinen jäljennös.
Kun oikein tarkalle mennään niin pixelit hajoaa vähänkin suurempaan tarkkuuteen muutettaessa.
Kyllähän huippukalliilla digijärkkäreillä alkaa saada huipputarkkaa piirtoa kuviin. Puhelimet ovat lasten leluja kameroiksi. Mutta kelpaa hyvin kotipoltto tallentajiksi.
Jään kaipaamaan entisiä järjestelmä kameroita. Niiden jäljiltä minulla on tallessa hyvinkin 11000-12000 mustavalko ja värikuvaa vähintään negatiiveina.
Tuossapa sulla melkoinen muistojen arkisto.
Järjestelmä kameraa ei minulla ole, mutta lapselleni olen hankkinut.
Mihin kamerasi ovat joutuneet?
Beng
Meille tuli vasta paljekamera, Ikon jotakin.
Vastako vasta?
Onko siinä liina, minkä alle kuvaaja piiloutuu. Kun laukaisee, kuuluuko tussahdus, nouseeko savua?
Beng
Ei, kun se näyttää ihan kanttiselta, mutta kun luukun avaa, niin palje pullahtaa esiin.
Pienin kamera on paljon pienempi kooltaan kuin puhelin. Ehkä 1/3 puhelimen näytöstä tai vieläkin vähemmän, mutta se on jo uudempi.
Ja oikean kameran näköinen. Mistähän siihen saisi filmin. Eri vänkä.
Onkohan tuo jokin vakoojakamera.
Minun puhelimessa on näyttö kuville 2 x 3 cm. Tarvittaisiin monokkeli katseluun.
Beng
Filmi kamerat ( 1000 - 3000 markan arvoiset) jäivät matkan varrelle sitä mukaa kun aika ja käyttö niitä rasitti, en sitten huoltanutkaan.
Into ja harrastus hiipui vuosituhannen alussa, ei ollut enää aikaakaan ja digi vimpaketta alkoi tunkea markkinoille.
Arvokkaat vehkeet Leicaa ja muuta myin sitten pois, vielä kun kerkesi ennen digiä...
Joskus 2005 alkaen filmikamerointi alkoi olla historiaa. Ja loppukuolema tuli kännyköiden kameroiden myötä sitä mukaa kun ne kehittyivät.
Minusta vanhepani nuoruuskuvat 50-70 luvulta on upeita. Kuvat on mustavalkoisia. Siihen aikaan naiset pukeutui tyylikkäästi, mekossa oli kaunis kaulus ja tukka laitettuna. En muista että äitini tai isoäitini olisi koskaan käyttänyt pitkiähousuja.
Valokuvat 50-, 60- ja 70-luvuilta ovat todella mielenkiintoisia. Ovat aitoja valokuvia, joissa on tunnelmaa. Harmi vaan, kun siihen aikaan kuvattiin enemmän juhlakuvia kuin normaaleja arkielämän kuvia. Esimerkiksi kotikylän vanhoista maitolaitureista ei liene yhtään kuvaa olemassa.
Hissan harrastajana tärkeitä, isä valokuvasi paljon.
Oman lapsuudenajan kuvia on otettu mm. Soputeltta reissuilta.
Vaihtuvia autoja on ainakin isä kuvannut.
Kuvista näkee ihmisten varttumisen (saa lukea vanhenemisen) ja vaate- ja hiusmuodin.
Minulla on jäljellä isovanhempieni laatikkokamera, jolla sai 8 kuvaa (taiteellisia?).
Beng
Minun isäni aloitti valokuvauksen joskus 1956 aikoihin. On sekä mustavalkokuvia että väridiakuvia. On kuvat isän autoista, mutta ei ollut paljon autojen vaihtuvuutta, koska isä oli nuuka, ja teki kaikki ostot hitaasti ja rauhallisesti. (Hän olikin syntyisin Suomen rauhallisimmasta kunnasta.)
Kesälomamatkakuvia on ihan kivasti, mm. Itä-Suomesta ja Lapista. Muistan, kun kymmenvuotiaana ihmettelin, kun Kajaanista Kuusamoon matkatessa oli vaan metsää, metsää ja metsää, eikä taloja juuri ollenkaan.
Paljon on kuvia sukulaisista. On juhlakuvia, ja myös esimerkiksi kuvia heinäpeltotöistä.
Olen itsekin jo monta vuosikymmentä ollut innokas valokuvaaja. Isän vanhalla Practica-
kameralla kuvasin vielä 2000-luvun alkupuolella, mutta nykyään käytän digikameraa. Kännykkäkuvia en juurikaan ota kuin muutaman vuodessa, koska haluan käyttää
mieluummin oikeaa kameraa.
Terveisin: Puolireuho
Pitäisikö sinunkin puhaltaa pölyt isäsi kamerasta?
Beng
Silloin kun kuvasin aktiivisesti, kuvasin hyvin vähän pönötys ja asettautumiskuvia. Iskin ikään kuin salaa juuri silloin kun ihmiset olivat vapautuneita ja rentoutuneita, kenties jutellen. Toki häitä, hautajaisia ja kastajaisiakin tuli kuvattua, mutta mieluummin free tilanteita. Oli ne sitten festareilla, keikoilla, luonnossa, kaupungissa, matkoilla, - laidasta laitaan. Parhaat otokset syntyivät kun kuvattava ei osannut odottaa, että räpsähtää 3 - 10 kuvan sarja., tai yksittäis otos suuntaus salamalla katon kautta.
Joop.
Pönötyskuvaa tullut otettua enenpi duuneja varten, muuten kuvaillut just niinkuin sivusta. Sinällään pitänyt ja pitää muistaa, salakuvaaminen kiellettyä. Joitain hyviä tilannekuvia joskus onnistunut ottamaan, just, vaikkapa festareilla. Ja pakko todeta, muutaman kerran sattunut "saamaan" kuvia, joitten negatkin viisainta tuhota. Pitääpi muistaa edes yrittää olla hienovarainen.
Mutta just festarikuvissakin kiinnostaa enenpi aika ja sen kuva. Toki hupaisa katella, millasen näköisiä ihmiset olleet nuorina, kokonaisuutena tilannekuvat mun mielestä mukavimpia ja kiinnostavimpia.
Se, etä olen surkea kuvaamaan ja kuvat usein aivan surkeita, ei aikojen kuluttua paljoakaan häiritse. Kuva itsessään menee usein tekisen toteutuksen ohi. Noh, mun surkeat maisemakuvat nyt on tylsiä ja aina jokin horisontti kallellaan.
Luontokuva aina kiinnostanut, se vaan hiton työlästä ja aikaakin vievää. Nykyisin vielä tuntuu, kaikki ottaa uskomattomia kuvia, koska ihmisillä nyt on kameroita aina mukana. kun tarpeekseen laukoo, väkiselläkin joskus onnistuupi.
Joop, digi tavallaan lopetti meitsin kuvausharrastuksen. Kai ihan hyväkin, kun luottaa muistikuviin, monet asiat paljon kivempia :D
=DW=
Minulla on vanhemmiltani perintönä saatuja valokuvia jo 1930-luvulta alkaen.
Kuvat ovat mustavalkoisia ja juuri siksi ne ovat erittäin kiehtovia ja puhuttelevia.
Katse kiinnittyy kuvattaviin henkilöihinj ja heidän olemukseensa, Osa kuvista on kuvattu valokuvaamossa, mutta onneksi suurin osa kuvista on jonkin "amatöörin" kuvaamia. Niissä kuvissa ihmiset ovat arkiaskareissaan esim. leikkaamassa sirpillä ruista tai viettämässä vapaa-aikaansa tanssilavalla. Isänihän soitti "maniskaa" ja huuliharppua paikallisessa "bändissä".
Koulukuvanikin ovat mustavalkoisia, samoin ensimmäisellä omalla kamerallani ottamani kuvat. Kameran ostin 60-luvulla. Sen merkkiä en nyt tähän hätään muista, mutta eräs puoliammattilainen valokuvaaja sanoi sen olevan laadukas kamera ja onhan se edelleen tallessa jossain "muistojeni laatikossa".
Mustavalkoisen valokuvan suurin etu on siinä, että se säilyy entisellään vuosikymmenestä toiseen.
1970-luvulla markkinoille tulleet halvat kamerat värifilmeineen ovat muuttaneet niillä otetut kuvat punertaviksi. Liekö syy kamerassa vai värifilmissä, sitä en tiedä.
Asuinpaikkakunnallani oli valtakunnallisesti arvostettu valokuvaaja, jolla oli valokuvaamo, mutta hän kuvasi myös paikkakunnan rakennuksia, maisemia ja monia muita mielenkiintoisia kohteita, joista me nyt saamme nauttia vuosittain järjestettävässä valokuvanäyttelyssä. Kuvat ovat hienosti kuvattuja ja säilyneitä mustavalkoisia valokuvia.
Kuvaaja on jo poistunut keskuudestamme, mutta hänen ottamistaan kuvista voimme edelleen nauttia.
Kamera on mainio keksintö ja valokuvaaminen hyvä harrastus.
Kännykkäkameraa en pidä kamerana ja kuvien manipulointia en ymmärrä ollenkaan.
Enää ei voi sanoa, että yksi kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa. Valitettavasti!
kylmätotuus
Kiitos noista valokuvienne luonnehdinnoista.
Minua kiehtoo se, mitä me niissä näemme ja minkä tunteen se meissä saa aikaan tai, jos se välittää jotain tietoa.
Hienoa on se, jos joku on kuvannut aikojen saatossa paikkakuntaa, koska niistä voidaan tekstein kirjoittaa historiikki. Kun puretaan ja rakennetaan uutta, niin niillä on merkitystä.
Paljon kuvia häipyy, kun ihmiset nukkuvat pois.
Eilen osui tv:n myöhäisuutisissa katukuvaaja mukaan. Hänen ottamat kuvat on 'salakuvia' eli tähtää aitouteen, joten pääsen siihen autenttisuuteen takaisin. Siis. Tavallaan ihmisistä otetut 'salakuvat' ovat mielestäni enempi sitä. Olen käynyt joskus HAM:ssa ja miettinyt ympäri maailmaa otettuja kuvia. Ihmiset ovat pysähtyneet kuvattaviksi. Autenttisuus?
Sitten maalaustaide. Jossain vaiheessa aiheet saivat olla vain raamatullisia. Da Vinci hivutti hieman maisemaa uskonnollisiin maalauksiinsa ja Alankomaissa kuvattiin lehmiä ja maisemaa. Tuli impressionismi, ekspressionismi, kubismi jne. Maalauksilla on myös jäljennetty todellisuutta. Joten tältä heikolta aasinsillalta kysyn, onko kuvamanipulointi impressionismia tai ekspressionismia nykytekniikalla?
Vielä värikuvista: samoin meillä ne varhaiset värikuvat ovat muuntuneet sävyiltään.
Beng
Onnex valokuvia arkoistoidaan, hyvä niin.
Onko sinulla vähän vinksahtanut käsitys autenttisuudesta? Mielestäsi jos ihmisiä on asettautunut kuvattavaksi kuva ei ole autenttinen, mutta jos ja kun se on alkuperäinen, sepäs se onkin autenttinen eli alkuperäinen! Ilmeisesti paikoilleen pysähtyneestä autosta otettu kuvakaan ei ole autenttinen eli auton tulisi kuvattaessa olla liikkeessä jotta kuvasta tulisi autenttinen? Miten se ajattelun logiikka taas loistaakaan poissaolollaan...
Luepa uudestaan ja tarkkaan.
Kohde pysähtynyt!
Kuvaaja ei liiku!
Et sitten itse ymmärtänyt kirjoittamaani alkuunkaan.
Autenttisuus eli aitous -> väärentämättömyys taiteessa. (Jokamiehen ottamat kuvat eivät välttämättä ole saavuttaneet taiteellista tasoa tai niitä ei voi määritellä taideteoksiksi.)
Sitten: Kuvattavan ja kuvaajan välillä on tekninen laite. Vrt. Mainokset.
Beng
Vanhat kuvat ovat kivoja. Minullaon perintökuvia ajalta ennen itsenäisyyttä ja mummin ja papan hääkuvat v. 1926.
Hyvä, minultakin löytyy. Teen historiikkiä perheestämme, joten valokuvat tuo oman tärkeän lisänsä.
Minun ei tarvitse tehdä, koska olen ainoa tätä lajia.
Minä kirjoitan muistojen kirjaa lapsenlapselleni. Siihen on varattu valokuville sivuja.
Mitä laittaa, se on harkinnassa vielä.
Beng
Pidän seepian värisistä vanhoista kuvista, niistä pahvisista.
80-luvulla kehittämöt alkoivat mainostaa "nämä kuvat kestävät 100 vuotta" jne. Toki se pitää paikkansa edelleen, mutta se vaatii myös säilytystaidon.
80-luku toi ilmiön, että ne joka kodin kymppikuvat tungettiin niihin kymppikuva albumeiden muovitaskuihin sellaisenaan. Se jos mikä on valokuvat tuho varsin sukkelaan.
Itse ostin hieman arvokkaampia A-4 kansioita joissa pahvi sivut ja sivujen välissä silkkipaperi erottamaan valokuvat toisistaan. Kuvat ovat edelleen kuin painosta tulleita, ei ole värit kärsineet. Niitä on sukulaisilla ja tutuillakin.
Mutta toki kuvaamotkin, etenkin ne "tunnin kuva" pikavalmistamot osasivat "pilata" kuvia jo valmistuessaan, kun automaattikoneissa ei ollut värimääritelmät kohdillaan. Itselläni oli pari kolme luotettavaa valmistamoa, jotka filmeilleni tekivät värimääritelmät ja tarvittaessa kehitti kuvat uusiksi. Harvoin tarvitsi. Tuli laakista hyvää.
Muistan, kun noin 1977-1979 kuvat tungettiin muovitaskuihin. No ainakin kuumilla ilmoilla kuvat eivät tykänneet hyvää muovitaskuista, ja noin 1980 alkaen olen käyttänyt asiallisia pahvisivuja.
Juu - se muovitaskuaikakausi jäi melko lyhytaikaiseksi.
Mielenkiintoisiahan net.
Vanhat kuvat siis. Sinällään tosin usein hyvin tylsiäkin. Kuvia ihmisistä, joista ei tiedä oikein mitään, usein ei nimeäkään. Pönötysposeerauksia, harvemmin mitään actionia. Mutta ajankuvaa, menneitä maisemia, mennyttä muotia, menneitä arvomaailman tallenteita. Toki myös otteita jonkinlaisesta historiasta. Ja sen muokkaamisesta.
Pitääpi muistaa, just toi poseeraus ja kallis/hidas tekniikka aiheuttaa paljon sitä, kuvat ei jotenkin ole ollenkaan aitoja. Vähemmän kuvankäsittelyä, kuin nykyisin, mutta joskus erittäinkin etukäteen harkittuja feikkejä. Tokihan kaikki haluavat olla edukseen kuvissa ja antaa jälkipolville haluamansa kaltaisia mielikuvia itsestään ja elämästään.
Maisemakuvat paljon mielenkiintoisempia, kuin net iänikuiset potretit. Kuvien taustoja tutkaillessa näkeepi joskus tosi kiintoisaa ajankuvaa. Ja jos onnistuu paikallistamaan maiseman nykyaikaan, siinä tulee sitä historiaa esiin. Ja se, kuinka lyhyttä ja voimallista ihmisen touhut on olleet maailman muokkaamisessa.
Ite sain kameran kymmenkesäisenä, jonkin verran tallella ite ottamaa kuvaa, ajoista ja maisemista, joita ei tosiaankaan enää ole. Toki ihmisistäkin, joita ei enää ole. Mutta ihmiset vähemmän kiintoisia, kuin muu materiaali kuvissa.
Sitä ihmetellyt, kuka hitto muuten haluaa tuijotella kuvia ihmisten kukitetuista hautakummuista? Jostain syystä sellaisia kuvia on paljon, itekkin ihmetellyt, kenen hiton hautahan toi tossakin lienee, kuvata kuitenkin on pitänyt.
Nojoo, oman ajan kuvista tulee omat fiiliksensä, mutta se kiinnostaa, onko kuvamateriaali koskaan kenenkään muun mielestä kiinnostavaa. En usko.
Nykyäänhän kaikki hukkuu kuvaan. Huvittavinta, digikamasta suurin osa tulee vaan häviämään jonnekin. Jos joku vedostanut paperikopioita, saapi ehkä kiitosta joskus aikanaan.
itellä niinkuin loppui kuvausharrastus ensimmäisten digikameroitten tultua markkinoille. Tokikin kuvannut jotain itekkin ja kuvankäsittely varsin kiintoisaa, mutta jotenkin en nykyisin suhtaudu kuviin oikein intohimoisesti. Hö, nyky kännykällä ottanut yhden vahinko selfien ja parit kerrat vuodessa vesimittarin, koska mittari tympeässä paikassa ja kuvasta helppo katsoa kulutetut kuutiot. Mutta muuten, eip tule kuvattua.
Noh, onhan nuot kehitysvehkeet ja suurennuskone jossain varastossa, jos vaikka joskus intoutuisi kinarihommiin. Tosin enimmät kamerat onnistuin myymään, silloin kun joku vielä osti niitä. Sinällään, koska uusia kinareita ei oikein tehdä, vanhat kamerat voi olla jo arvokaitakin.
Mutta juu, vanhat kuvat on mieleniintoisia, en usko, nykyajan kuvien olevan aikanaan l'heskään yhtä kiintoisia niihin verrattuna.
=DW=
Kiitos monipuolisesta kirjoituksestasi.
Noita kuvia, missä on lapselleni tuikituntemattomia ihmisiä olen hävittänyt kuolinsiivoilun yhteydessä. Ajattelen, mitäpä hän niillä.
Niin. Hautajaiskuvat. Olisiko jo melkein oma genrensä. Niitäkin on. Vanhempieni hautajaiskuvat olen säilyttänyt, ne läheisimpien.
Sitten tuo mittarilukeman kuvaaminen on hyvä käytäntö, koska ne voisi siirtää omaan kansioon, tavallaan arkistoida.
Oikeastaan vähän viekastelin tämän aloituksen kanssa.
Ajattelen, että ihmiset voivat eläytyä ja vaipua hetkiin kuvilla.
Sitten se, että työväen-/kansanopistojen ohjelmat on julkaistu, joten jospa jonkin kärpäsenkin joku saisi näiden kirjoitusten pohjalta.
Sinulla on kaikki varusteet. Jospa puhaltaisit pölyt ja palaisit niiden kimppuun.
Minähän en kuvauksesta oikeastaan tiedä mitään.
Kunhan mietin valokuvausta.
Tauluina minulla on muutama lapseni ottama kuva.
Beng
Jotkut värikuvat, jotka isä on ottanut eri henkilöistä 60-luvulla, ovat värien puolesta menneet jotenkin oudoiksi, esim. niin, että kasvoista toinen puoli vaalea ja toinen puoli tumma. Ja outoa punertavaa värisävyä monessa kohdassa. Vaan maisemakuvat, mm. merimaisemat, purjeveneet, ja rypsipellot ovat pysyneet hyvänvärisinä.
Terveisin: Puolireuho
Minulta meni eilen jotenkin ohi uutisista, kun mainosjulisteissa on käytetty ikoninomaisesti tutuhkosti juttuja ja siihen liittyi ilmastokin kait. Siis jossain avataan jokin näyttely.
Pari kuvaa näytettiin.
Haravoin nettiä, mutten löytänyt.
Auts, kun harmittaa.
Hyvä mainoskuvahan 'puhuu'. Tai kantaaottava juliste.
Beng
Tjaa, olisiko tuolta sivulta osviittaa...
https://cometofinland.fi/fi/
Julisteita siellä ainakin on ostettavissa ja n'äytillä---
Kiitos. Oli kiva katsella näitä julisteita.
Beng
Se mihin viittaan oli uutinen, jossa oli muunneltu muumimuki, josta tuprusi savua ja sitten vapaudenpatsaan soihtukäsi meressä. Jotain tekemistä kait ilmaston kanssa. Tuore juttu.
Yleensä enemmän tai vähemmän ärsyttävä mainos on tehokas mainos, "hyvä" kuva ohitetaan noteeraamatta sitä sen enempää.
Sitten kun tulostimella tulostaa vanhan valokuvan, niin tulosteen terävyys ei ole niin huippuluokkaa kuin alkuperäisessä kuvassa.
Kävin tänään valokuvaamossa. Otetatin muutamasta kuvasta kopioita muistoiksi eräille.
Niistä tuli mittapuuni mukaan oikein hyviä.
Minulla ei ole printtriä.
Käyn samassa liikkeessä, mistä aikoinani ostin kameran lapselleni.
On tullut hiljan selattua taas takavuosien kuvia.
Paljon olen saanut whatsupin kautta tai postin kylkiäisenä, erittäin vanhojakin.
Beng
Välillä kavahdan kampauksiani.
Kun tulostaa aidolle "valokuvapohjalle" (blanco) niin terävyyttäkin löytyy. Immeisillä vaan taipumus tulostella tavalliselle A-4 paperille ja jo lähtöseltään värit imeytyy ja "leviää" paperiin.
Runsaasti valokuvaukseen perehtyneet käyttävät juuri valokuvatulostuspaperia.
Valokuvatulostuspaperia minäkin suosin.
Joskus kun olen vieraillut jossakin Helsingin baarissa, olen ihmetellyt, kun siellä ei ihmisillä yleensäkään ole mukanaan vanhoja valokuvia, jotka kertoisivat kyseisten ihmisten elämästä.
No baareissa käykin tylsää porukkaa, enimmäkseen.
Joissain kahviloissa tai ravintoloissa olen nähnyt kuvia alueen entisistä vanhoista rakennuksista. Niitä on mukava katsoa, jos väkeä on vähän.
Beng
mistä tuota valokuvatulostuspaperia voi ostaa
Valokuvatulostuspaperia voi ostaa kirjakaupasta tai Claes&Ohlsonilta.
Tosi hieno idea, että kahvilassa/ravintolassa alueen vanhoja kuvia.
Uusi ystäväni kysyi, onko sinusta nuoruuden valokuvia. Havahduin, ei edes ylioppilaskuvaa eikä hääkuvaa. Jotain tilannekuvia, ihan typerännäköisiä. Olen niin valokuvaukseton kuin olla saattaa, joo just se ei ihan kaunis nenä onkin korostettu ja se puoli missä yksi hammas on liian lyhyt. Kun kuolen, lapset eivät löydä minusta yhtään kuvaa, jonka laittaisivat kynttilän kanssa surupöytään.
nyt tulee kännykällä kuvattua ihan liikaa, poistin satoja kuvia viikolla..
Jospa näkisit ystäviesi kuvia. Sieltä muiden ottamista voit löytää mieleisiä, parhaiden nuoruuden ystävien kanssa jne.
Olet nyt vähän liian karu itsellesi.
Beng
Minä olen viimeisen kahden vuoden aikana ottanut 9 kännykkäkuvaa. Oikealla kameralla olen ottanut samassa ajassa noin 150-200 kuvaa.
Terveisin: Puolireuho
Siis et oo kännykuvien suosija.
Niin, olkea kamera paras vaihtoehto, ainakin minun mielestäni.
Mien määritellään oikea kamera?
Entä onko isäpapan vanhoja kaitafilmejä ?
Minulla on yksi muutettuna vhs:ksi. Pitäisi siirtää cd:lle. Isäpappa ei kuvannut vaan naapuri.
Siinä on ajankuvaa.
Beng
On isän vanhoja kaitafilmejä. Pitäisi järjestellä ne, mutta laiskuus on tullut...
Viime syksynä juolahti mieleen kaivella löytyykö vielä se lähes parikymmentä vuotta sitten "uinumaan" jäänyt kamera. Löytyihän se, filmikin oli sisällä, mutta patterin ostoon oli lähdettävä. Filmin kiikutin paikalliseen valokuvaamoon, jossa hymyillen ammattilainen tuumi kuvien hävinneen jo aikoja siit rullasta.
No, ostin värifilmin ja mustavalkoisen nyt mv kamerassa, silloin tällöin tulee napattua kuva,,36 kuvaa siihen mahtuu ei vissiin vielä puolillaankaan.
Noin 5 vuotta sanoi värifilmin kestävän kamerassa sisällä haalitumatta olemattomiin.
Minullakin on jossakin kehittämätön rulla. Pitäisikin viedä tarkastettavaksi, josko jotain kuvia siitä saisi kehitettyä.
Beng
Kannattaa viedä valokuvausliikkeeseen tarkastettavaksi.
Aidot vanhat diakuvat ovat tosiaan hienoja.
Koulussa taidehistoriaa opetettiin dioilla mm.
Jotenkin diaprojektori vaikutti älyttömän hienolta vehkeeltä.
Kaikki, mikä teki tunnista vähän erilaisen, viritti mielenkiintoa.
Monotoninen paasaus sai silmäluomet lupsahtelemaan ja korvatkin menivät jotenkin kiinni.
Beng
Meillä oli todella fiksu maantiedonopettaja. Hän näytti useita kertoja vuodessa omia diakuviaan, eri puolilta Suomea ja Eurooppaa. Hänen oppituntinsa olivat mielenkiintoisia.
Terveisin: Puolireuho
Niin. Opettaja voi laajentaa näkemyksiä asioihin jollain omalla, uskottavalla tavalla. Innostaa.
Beng
Juu, kun opettajalla on diakuvia, niin oppilaat katsovat niitä tosi innokkaasti.
Onko monella vanhat negatiivit olemassa?
Negatiivit ovat olemassa, mutta epämääräisessä järjestyksessä.
Vuonna 2010 tällainen haastattelu ollut turuus:
""Juha Laineen mukaan värikuvat ovat kestäneet ajan hammasta jo yli sata vuotta, mutta miksi sitten nostalgiset kuvat 70-luvun trumpettihousuista ja pulisongeista vaikuttavat kellastuneillta ja haalistuneilta?
- 1972-1983 on sellainen ajanjakso, johon sijoittuu suurin osa ikävimmistä värien häipymisistä. Silloin valmistajat eivät tienneet, että uudet materiaalit eivät säilyneet yhtä hyvin kuin vanhat. Uskottiin, että uusi on aina ihanaa ja ihmeellistä. 1983 saatiin käyttöön sellaiset valokuvapaperit, jotka oli tosissaan testattu. Tämä oli iso vahinko ja koski oikeastaan kaikkia valmistajia.
Myös se, miten kuvan omistaja omat kuvansa arkistoi, on vaikuttanut ja vaikuttaa edelleen kuvien säilyvyyteen. Perinteisessä kartonkialbumissa kuvat ovat säilyneet paremmin.
- Siihen aikaan kun nuo murheet tulivat me kaikki myimme halpoja albumeja, joissa kuvat tulivat muovikannen alle. Ne tavallaan laminoitiin sinne, joka aiheutti sellaisen kemiallisen yhdisteen, että kuvalle kävi vähän huonosti.
Filmit kuitenkin säilyivät ja vanhoja rullia 70- ja 80-luvuilta tuodaan silloin tällöin nykyäänkin kehitettäväksi. Jos filmiä ei ole tallella niin kellastuneesta ja haalistuneeta vanhasta kuvastakin voi saada uudenveroisen.
- Lähes joka päivä mekin arvaamme näitä vanhoja värejä. Kuva skannataan, haetaan oikeat värit ja kehitetään uudelleen. Tämä on vähän niin kuin taidemaalarillakin. Ihon sävyn valmistus on se vaikein. Talon tai auton väri on helpompi korjata, Juha Laine kertoo.
Lähteet: YLE TURKU / KALLE TALONEN""
Tosiaan: monista 70-luvulla ottamistani kuvista ovat värit menneet hieman oudoiksi.
Sitten sarjassamme passikuvat!!!
Mamma mia!
Ihme, kun on päässyt tarkastuksissa laivaan tai toiseen maahan.
Miettinyt sitäkin, että miten kova pitely naamarissa tarkastajilla.
Jos remahtaisivat nauruun.
Viime kuvassa hiukseni olivat nätisti kotoa lähtiessä, mutta kuvaus ja tulostus ja lopuksi kuvatus; kuin lehmä olisi niollut hiukset littaan.
Ja ilme: kaikki maailman murheet ovat kasautuneet minulle tuona räpsähdyksen hetkenä.
Vai näytänkö vankikarkurilta?
Ounou.
Se en ole minä....
Hirveää maksaa tuollaisesta.
Beng
Passikuvat ovat joskus onnistuneet vähän miten sattuu. Ja ajokorttikuva aikoinaan: Joka räpsähdyksen jälkeen valokuvausliikkeen nuori mies sanoi: Ohoh.
Osa negatiiveista löytyy, osa ei.