Tuoretta koronaa

Anonyymi

Lieksassa saakka on luettavissa kadunvarsimainoksia Joensuun suurmarkkinoista, jonne tuodaan näyttävästi viikonloppuna tuoretta koronaa sadan kauppiaan voimin 35 eri maasta Aasiasta, Amerikasta ja Euroopasta. Aivan ainutlaatuinen on tarjonta neljän päivän ajan! Toivottavasti ilmavirtaukset eivät ole silloin Lieksaan päin!

Myös Välimerellä matkailleet suomalaiset ovat tuoneet uutta koronaa tullessaan ja eilen oli saatu Suomeen jo 29 uutta tartuntaa matkailijoiden mukana. Suojautumiset ja karanteeni on unohdettu ja nyt eletään maassamme kuin mitään epidemiaa ei olisi koskaan ollutkaan. Uusi aalto on tullut eikä siihen enää maskit auta!

36

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Taas on tartunnat nousuun päin. Kevät on jo unohdettu ja nyt eletään kuin ilman huolta huomisesta ja kannetaan tuoretta koronaa ulkomailta. Parin kuukauden päästä on vanhukset taas eristyksissä, korona-ahdistus päällä ja kriisipuhelimet pirisee. Miksi kukaan ei varoittanut meitä tästä koronasta?

      • Anonyymi

        Ei eristys ole kuin suositus, tuskin meillä mitään pakkoa mistään uskalletaan antaa. Suosittelut ovat ihan yhtä tyhjän kanssa, sama kuin tuuleen puhaltaisi.
        Olikohan Ranskassa vai mikä maa mahtoi olla, ilman maskia liikkuville mätkäistiin aika iso sakko. Muualla on polliisseja vähän enempi kuin meillä. Miten ne meidän lainvartijat joutaisivat kaduille vahtimaan onko maskia vai ei, kun heitä ei yleensäkään näe kuin kerran- pari vuodessa.
        Naurettava on myös se "omaehtoinen karanteeni" jota ei myöskään valvo kukaan. Miten sitä voisikaan valvoa? Ainut keino karanteenille olisi kerätä asianomaiset henkilöt johonkin säilöön. Siinä on vain se ongelma, että valtio ei tietenkään rupeaisi elättämään jokaista kahta viikkoa, paitsi tietenkin matuja, koska se on heille kuuluva etuus. Muille lähetettäisi perään lasku täysihoidosta. Esim. 14×100€ =1400€.
        Siinähän valtio kyllä tienaisi ihan hyvin. Niillä rahoilla voitaisi haalia taas muutamia parikymppisiä alaikäisiä pieniruokaisia kolleja. Näin olisi koronasta jotain hyvääkin sanottavaa.

    • Anonyymi

      Ainoa takuuvarma keino siitä, että ei saa koronatartuntaa on, että välttää ihmisjoukkoja ja yleensä ihmisiä. Käsien pesu on hyvin tärkeää muistaa kaupassakäynnin jälkeen. Tautiin on sairastunut maskin käyttäjiä ja eikäyttäjiä. Suurin osa ihmisistä käyttää maskia väärin, jolloin siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä. Maski on kertakäyttöinen, eli jokaisen maskin pois ottamisen jälkeen pitää laittaa uusi maski.

    • Anonyymi

      Työnanatajat jakavat ilmaiset maskit työntekijöilleen. Mistä eläkeläiset saavat noutaa kunnan heille varaamat ilmaiset maskit ulkonaliikkumista varten? Jos velvoitetaan, eli pakotetaan käyttämään maskeja, jonkin tahon ne on kustannettava kansalaisille.

      • Anonyymi

        Ehdottomasti yleisötapahtumia on lisättävä ja rajoituksia purettava koska on tyhmää että Suomessa on koronaa niin vähän, kun muualla maailmassa ollaan meitä edellä koronatartuntojen määrässä. Nyt hallituksen on puututtava asiaan ja avattava rajaliikenne entiselleen ja ilman mitään rajatarkastuksia, sekä laivaliikenteeseen lisävuoroja välille Helsinki-Tukholma, ja samoin lentoliikennettä lisättävä reilusti. Tilannetta helpottaa että hengityssuojaimista alkaa taas olla pulaa, ja niittenkin hintaa voisi jollain verolla nostaa.

    • Anonyymi

      Olen käyttänyt isommissa väkijoukoissa liikkuessani maskia keväästä lähtien.
      Jos joku tulee liian lähelle, ilman maskia, niin saa olla aika varma, että lähtee.

    • Anonyymi

      Tuskin ne ulkomaalaiset kauppiaat riski on, pikemminkin yleisö joka porukoi turvavälit unohtaen. Eikä 1-1,5m turvaväli mitään auta, sillä virus leviää ilmassa monen metrin alalle.
      Kaikki yleisötapahtumat ovat potentiaalisia koronalinkoja, varsinkin nämä suurimmat kuten Ilomantsin karhufestari ja Rääkkylän kukkakukahdus jne. jne.
      Miksi näitä ylipäätään järjestetään? Missä vastuu?
      Fiksummat jättävät yleisötapahtumat väliin.

      • Anonyymi

        Joensuussa järjestettävät markkinat,lieksassa hämärän kaupan ilta jne,,näissähän ihmisiä pörrää kuin hunajan perässä. En yhtään pidä ihmeenä jos Pohjois-Karjalan matalana pysynyt korona hyppää rajuun nousuun.
        Eikö yhtä kesää,syksyä olis voitu pitää taukoa? Ja ennenkaikkea kun tilastot alkaa taas nousemaan niin eikö järki pelaa laittaa stoppi kaikelle tälle. Vai ollaanko niin saakutin rahanahneita et ihmisten terveys on toissijaista?
        Toki ihmiset kaipaa piristystä,vaihtelua elämään mutta onko nää hurjat massatapahtumat ainoita josta ilon,vaihtelun saa ? Ei meille,,meille iloa luonossa liikkuminen ja laavulla makaran paistot jne mukava yhteiselo on piristävää.
        Koska ei kaikki käy ko tapahtumissa mutta esim kaupassa on käytävä niin siellä oirehtiva,ilman oireita,sairas ihminen voi sairastuttaa ihmisen joka järkevänä ja itesään suojellen välttää moisia massatapahtumia.
        Olen ollu niin iloinen ja onnellinen kun Pohjois-Karjalassa tilastot pysyneet matalana,mutta mikä on tilanne syyskuun lopussa,lokakuun alussa.
        Sit on turha vätistä kun "vellit" housussa.
        Ymmärrän et yrittäjien rahat on vähissä,loppu ja haluavat tehdä tienestiä mutta kolikolla on toinen puoli. Ihmiset ovat kuin ilmaisen ämpärin perässä moisissa tapahtumissa. Sankoin joukoin vain sekaan eikä ajatella että siellä jossain se piru saattaa lymytä ja iskeä sinuun ja ajan kanssa meihin muihinkin.

    • Anonyymi

      Markkinoilla pitää säilyttää ainakin viiden metrin väli kauppiaisiin, niiden tavaroihin ja toisiin ihmisiin.

      • Anonyymi

        Mutta vessajonossa ja ruokaa/kahveeta jonottaessa saa ollla niin liki kuin pystyy.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta vessajonossa ja ruokaa/kahveeta jonottaessa saa ollla niin liki kuin pystyy.

        Myös ravintoloiden terasseilla voi istua vaikka sylikkäin, ei se ketään haittaa kun pääasia on että saa kännissä örveltää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Mutta vessajonossa ja ruokaa/kahveeta jonottaessa saa ollla niin liki kuin pystyy.

        Tappituntuman pituinen etäisyys riittää.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös ravintoloiden terasseilla voi istua vaikka sylikkäin, ei se ketään haittaa kun pääasia on että saa kännissä örveltää.

        Jos alkoholipitoinen käsidesi tapaa virukset käsistä, tapaa alkoholi virukset kitusistakin kun tarpeeksi nauttii.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Myös ravintoloiden terasseilla voi istua vaikka sylikkäin, ei se ketään haittaa kun pääasia on että saa kännissä örveltää.

        Kyllä ulkotilaisuuksissa saa olla vaikka käsi kädessä tai nenä toisen niskassa, sillä virus leviää vain sisätiloissa.
        Tietysti flunssaoireisena ei saa tulla. Ei koronaa oireettomat tartuta, räkäiset vain.
        Lisää vaan vaikka millaisia kinkereitä ja kyläjuhlia. Koronalla pelottelijat ovat hysteerikkoja.
        Eihän korona ole kuin pikku flunssa, kyllä sen mies kestää, ellei kuole.

      • Anonyymi

        Syntiset joutaakin sairastua, mutta Luoja varjelee hurskaita uskovaisii 🙏

        Epäilemättä ironiaa, mutta noin ilmeisesti eri tapahtumien järjestäjät ajattelevat tai toivovat ihmisten ajattelevan jotta saavat mahdollisimman paljon väkeä tilaisuuksiinsa.

        Eikö yrityksille ja muille järjestäjätahoille tule mieleen se, että on erittäin huonoa mainosta kun tälläisenä virusaikana ylipäätään tilaisuuksia itsekkäästi järjestää, puhumattakaan siitä jos korona-altistuksia myöhemmin ilmenee?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tappituntuman pituinen etäisyys riittää.

        Tuntumassa ratkaisee tapin pituus.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Tuntumassa ratkaisee tapin pituus.

        Ei pituus vaan se paikka mihin sen sijoittaa.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Syntiset joutaakin sairastua, mutta Luoja varjelee hurskaita uskovaisii 🙏

        Ikääntyneet yli 60 vuotiaat työttömät joutavat sairastua koronaa Kela maksaa kansaneläkettä takuu asumistuet nämä kulueränä elävät olisi hautaa helpotus jos tällekin porukalle vielä maskit hankkimaa pitää pysyä kotona KALLISTA ELÄTYSTÄ MUUTENKIN

    • Anonyymi

      Raha ratkaisee festareiden ja muiden tilaisuuksien pidon. Ihmishenki ei ole minkään arvoinen.

      • Anonyymi

        Enpähän enää jatkossa käytä niiden yrittäjien / yritysten palveluja, enkä tue niitä järjestöjä ja muita yhteisöjä jotka elo- ja syyskuussa tapahtumia järjestävät silläkin uhalla, että elämme poikkeusaikaa - koronavirus ei ole kadonnut vaan alkanut uudelleen leviämään. Voi ihmisten itsekkyyttä ja rahanhimoa.

    • Anonyymi

      Pysykää vaan lieksalaistollukat perunakellareissanne. Ei teillä olisi ostovoimaakaan :D

    • Anonyymi

      "Ei elämästä selviä hengissä", lauloi edesmennyt Juice ja oli valitettavasti oikeassa. Miksi puhutaan pelkästään koronasta, vaikka koronaan kuolleita on Suomessa "vain" 329. Vuonna 2019 Suomessa kuolleita oli yhteensä 53949 (kaikki kuolleet).
      Luulen, että perimmäisin tarkoitus on pitää kansa pelon alla ja valmistella kansaa johonkin vielä paljon pahempaan muutokseen. Koronalla saadaan ihmiset paskomaan housuihinsa ja sitten aletaan torjumaan ilmastonmuutosta (kiellot, verot, maksut).

      • Anonyymi

        Se on raju tauti vaikkei tappaisikaan ja voi olla, että koskaan et enää entiseen kondikseesi palaudu vaikka koronan selättäisitkin.
        Yhdenkään ihmisen ei pitäisi koronaan sairastua, eikä varsinkaan siihen kuolla, mutta uhriluvut tulevat suurenemaan jos elämme kuin ennen virusta.
        Kehittele vain salaliittoteorioita, mutta voin kertoa, korona on todellinen vaara. Ehkä sinäkin sen tajuat kun joku lähimmäisesi siihen sairastuu ja jopa kuolee.
        Otetaanpa tämä tauti tosissaan ettei meille käy kuten esim. Espanjassa jossa koronatoimia joudutaan taas kiristämään. Olen itse kokenut mitä on elää karanteenissa kun ulos pääsi vain apteekissa ja kaupassa käymään, ja silloinkin poliisi tarkasti, että on oikeasti niihin asiaa. Jos ei, niin 600 egen sakko.

        Kautta aikojen vallanpitäjät ovat huijanneet ja pettäneet kansoja milloin milläkin verukkeella. Yleensä heitä motivoi valta ja raha. Suurinta valtaa käyttää ne joilla on mittaamattoman suuret rahavarannot hallinnassa. Pienemmät vallankäyttäjät ovat näiden isojen kihojen käsikassaroita, joko tietäen tai tietämättään. Ihmiset ovat pohjimmiltaan "laumaeläimiä", joita on helppo ohjailla toistamalla samaa oman aikansa "ainutta oikeaa totuutta". Myös tavalliset kansalaiset huijaavat toisiaan, koska oma napa on lähinnä.
        Surullinen esimerkki vallankäytöstä Euroopan historiassa on noitavainot, jossa ihmisiä poltettiin roviolla, ilman että kukaan edes kysyi, onko noituutta edes olemassa. Tässä vain yksi esimerkki ihmismielen rajallisuudesta tai rajattomuudesta. Vielä sen verran, että olen menettänyt uskoni poliitikkoihin.

        Taitaa foliohattu kiristää päätäsi liikaa

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Taitaa foliohattu kiristää päätäsi liikaa

        Nyt on mukavaa kun ei ole mitään tapahtumiakaan ja väentungosta missään päin Lieksaa, saa olla vaikkapa ilman koronaa mikä on parasta. Helsinkiläiset on nyt ollakseen kun saavat levittää koronaa urakalla keskenään, mutta eikös se ole tärkeintä että pääsee ravintolaan ja terasseille notkumaan.

      • Anonyymi kirjoitti:

        Virkistävää vaihtelua, kun ei ollut mitään Vaskiviikkoakaan tänä vuonna. Ehkä siitä nauttii seuraavan kerran sitten enemmän, kun se ei ole jokavuotista pakkopullaa.

      • Anonyymi
        JokaAlanAsiantuntija kirjoitti:

        Virkistävää vaihtelua, kun ei ollut mitään Vaskiviikkoakaan tänä vuonna. Ehkä siitä nauttii seuraavan kerran sitten enemmän, kun se ei ole jokavuotista pakkopullaa.

        Yhtä fiksuja ei olla muualla P-K'ssa kuten esim. Jojensuu, Ilotonmantsi ja Riäkkylä joissa isoja tapahtumia. Ei mennä niihin!

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Yhtä fiksuja ei olla muualla P-K'ssa kuten esim. Jojensuu, Ilotonmantsi ja Riäkkylä joissa isoja tapahtumia. Ei mennä niihin!

        Ei mennä, vaikka aikomus oli. Ensi kesänä sitten.

    • Anonyymi

      Hyvin on lähtenyt korona leviämäänkin pääkaupunkiseudulla. Välillä näytti, ettei tautimäärää saada millään kasvamaan, vaan kun älyttiin lähteä hakemaan viruksia Välimeren rantaslummeista, niin johan onnistui. Kun karanteeneista ei oltu tietävinääkään, on uusi aalto jo varsin hyvällä alulla. Nyt pikaisesti festareille tuoretta virusta levittämään!

    • Anonyymi

      On todettu koronaan sairastuneista, ettei taudin jättämät jäljet parane ihmisestä koskaan, vaan se jättää esimerkiksi keuhkot todella huonoon kuntoon loppuelämäksi.

      • Anonyymi

        Linnanmäellä ja Särkänniemessä on uusia koronalinkoja joissa ihmiset voi kieppua ja saada samalla taudin itselleen.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Linnanmäellä ja Särkänniemessä on uusia koronalinkoja joissa ihmiset voi kieppua ja saada samalla taudin itselleen.

        Ei tartte mennä kauemmaksi kuin kauniiseen karjalaamme, täällä viruslinkoja on nyt joka viikonloppu jossain.
        Voipi tulla itku lyhyemmästäkin ilosta kun tapahtumissa altistuu ja mahd. sairastuu.
        Sit on turha haudalla itkeä kun sukulaiset tuli sairastutettua ja isä, mummo ja siskotyttö kuoli.

        Anopistako ei niin väliä vai?

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Anopistako ei niin väliä vai?

        Se ei lähde pois kulumallakaan!

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. 193
      2599
    2. Euroviisut fiasko, Suomen kautta aikain typerin esitys, jumbosija odottaa. Olisi pitänyt boikotoida!

      Tämän vuoden euroviisut on monella tapaa täydellinen fiasko. Ensinnäkin kaikkien itseään kunnioittavien eurooppalaisten
      Maailman menoa
      207
      2353
    3. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      63
      2272
    4. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      179
      1771
    5. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1354
    6. Tuollainen kommentti sitten purjehduspalstalla

      "Naisen pillu se vasta Bermudan kolmio on. Sinne kun lähdet soutelemaan niin kohta katoaa sekä elämänilo että rahat"
      Suhteet
      12
      1288
    7. Nukkumisiin sitten

      Käsittelen asiaa tavallani ja toiveissa on vielä että tästä pääsee hyppäämään ylitse. Kaikenlaisia tunteita on läpikäyny
      Ikävä
      4
      1287
    8. Syö kohtuudella niin et liho.

      Syömällä aina kohtuudella voi jopa laihtua.On paljon laihoja jotka ei harrasta yhtään liikuntaa. Laihuuden salaisuus on
      Laihdutus
      20
      1233
    9. Muistatko komeroinnin?

      Taannoin joskus kirjoitin aloituksen tänne komeroinnista eli hikikomoreista; syrjäytyneistä nuorista ihmisistä. Ehkä asu
      Suhteet
      48
      1215
    10. Venäjän sissit lakkojohtajat

      Odottavat 'lisätä lakkoja' Toverit käskyttää. Eikä ensimmäinen kerta.
      Suomen Keskusta
      3
      1118
    Aihe