Miten selvitä erosta

Olemme olleet yhdessä lähes 20-vuotta. Meillä on kaksi alakouluikäistä lasta. Meillä on mennyt huonosti ajoittain, mutta kuitenkin elämämme on mennyt aina eteenpäin ja olen uskonut ja ajatellut, että vanhenemme yhdessä.
Nyt kuitenkin yhden riidan yhteydessä erosimme. Olen nostanut muutaman kerran erokortin esille riitelyn keskellä, Ikinä kuitenkaan sitä tarkoittamatta, mikä toki ei ole ollut oikea tapa saada keskustelua käyntiin, mutta en saa sitä enää tekemättömäksi. Nyt ex-mieheni yhtäkkiä tarttui siihen ja erosimme. Suhteemme hoitaminen on ollut pääasiassa minun vastuulla, (yhteiset tekemiset, matkustelu, vapaa-aika jne.) ex-mieheni on ollut parempi riitojen selvittelijä ja aina riidan keskellä suunnitellut elämäämme eteenpäin ja sanonut, että asiat selviää. Kuten myös ennen tätä meidän viimeistä riitaa ex-mieheni sanoi, että selviämme eteenpäin.
Nyt kuitenkin tämän viimeisen riidan jälkeen ex-mieheni on aivan varma päätöksestä. Häntä ei kaduta asia lainkaan, ei koe suurta tarvetta keskustella asiasta, lähinnä kertoi miettineensä asiaa jo kauemmin ja nyt se tuli.
Meillä on pääosin ollut onnellinen elämä. Eron jälkeen ex-miehenikin sanoi, että elämämme on ollut 80%onnellista ja 20%huonoa, mutta hänen mielestään riidat ovat niin pahoja, että ne pyyhkii sen onnellisen 80% alleen. Molempien mielestä lapset ovat eläneet todella onnellisen elämän.
Olen aivan sekaisin. Jouduin muuttamaan pois rakentamastamme kodista, lapset kulkevat viikko/viikko systeemillä ja ex-mieheni on täysin ok tämän kaiken kanssa.
Hänellä on masennustaustaa ja koen, että elämäni hänen puolisonaan ei ole ollut helppoa, mutta en koskaan tiennyt asioiden olleen näin pahasti tai, että eroaisimme tällä tavoin. Hän kokee, että on yrittänyt sanoa asioita minulle, mutta en ole kuullut hänen sanomisiaan. Hän ei ole koskaan puhunut erosta (itsekin on myöntänyt tämän) miten olisin voinut tietää, että tilanne on näin paha. Viime syksynä mieheni oli pitkällä sairaslomalla, kyselin koko syksyn mikä hänellä on ja miten voin auttaa. Hän ei osannut kertoa.
Nyt olemme eronneet. Siitä on 4kk aikaa. Olemme nähneet kerran, viestitelleet paljon. Olen kertonut kaiken viesteissäni, vihannut, rakastanut, anonut ja kaikkea epätoivoista. En saa miehestäni mitään irti. Hän on vaan tosi ok kaiken kanssa.
Olen pitänyt nyt todella matalaa profiilia viimeiset 2 kk ja asioinut hänen kanssaan vaan lapsiin liittyvissä asioissa. Nyt olen muutaman kerran lähettänyt viestiä missä olen sanonut, että en halua tällaista elämää itselleni enkä lapsilleni. Mieheni toteaa, että kyllä me totumme tähän kun koulut ja arki alkaa.
Auttakaa. Onko täällä ketään samanlaista kokemusta omaavaa?
Tunnen itseni hyvin, virheeni, tunteeni enkä kaipaa nyt minkäänlaista moralisointia vaan lähinnä apua, miten tästä eteenpäin, voiko suhde vielä parantua, voimmeko palata yhteen?
Pelkään kohdata hänet koska hän on niin varma kaikesta. Onko niin, että hän vaan pystyy jättämään tämän kaiken taakseen noin vaan. Ei ikävää, ei surua, ei oikeastaan mitään.
Luulin aina, että tämä perhe merkitsi hänelle kaikkea ja olin varma, että hän haluaisi lähteä ainakin edes kokeilemaan jonkinlaista pariterapiaa, mutta ei.
Olemme joskus luvanneet toisillemme, että jos olemme tällaisessa tilanteessa käännämme kaikki kivet ja kannot ympäri ennen lopullista eroa. Nyt olen yksin ja menetin parhaan ystäväni, parisuhteen ja perheen.