Kokemuksia hometaloista, hajuista sekä sosiaaliturvasta

Anonyymi

Nonnii.

Ajattelin laittaa kiinnostuneille tietoja homeista, hajuista ja oireista sekä sosiaaliturvasta.

Tyypillisimmin talon vieras haju tulee homeesta. Kakkosena on viemärihajuvuodot.

Viemärin haju on paikallinen haju esim. vessassa, homeen haju leijuu yleensä koko talossa.

Viemärin hajun voima riippuu viemärijärjestelmästä. Jossain riittää olematon viemärin ilmavuoto saamaan pahan hajun, toisessa kohteessa ei paljoa haise suurikaan ilmavuoto.

Pahimmat hometalot haistaa jo ulkoa, noin joka kymmenes 70-lukulainen pientalo haisee jo pihalle.

Tyypillisesti vanhat talot ovat homeessa. Eroa on siinä, että kuinka paljon hometta on.

Kävin kerran kolmessa saman rivitaloyhtiön osakkeessa. Kahdessa haisi perustuksista tuleva betonibunkkerin haju sekä kemikaalin "raikas" haju. Yksi asunto oli ihan asuinkelpoinen. Asunnot ovat siis kovasti yksilöitä mitä tulee homeeseen.

Olen käynyt lukuisissa taloissa. Erot ovat huimia. Esim. Remontoitu rintamamiestalo voi olla erinomaisen homeeton. Toisaalta kuivaan soraharjuun tehty talo voi olla ihan homeessa kattovuodoista, ikkunapeltivuodoista ja putkivuodoista.

Home voi haista pesuaineen kaltaiselle raikkaudelle(sieni). Home voi haista kuselle (märkä lasivilla). Home voi haista betonibunkkerille sekä perunakellarille. Musta näkyvä home tuntuu tunkkaiselle ja sellaisessa tilassa on vaikea hengittää.

Pitkään jatkunut kosteus aiheuttaa aina homeen. Pitkään jatkunut home muuttuu sienikasvuksi. Home ja sienet haisevat eri tavalla. Esim. Uusi musta home haisee tunkkaiselle ja sienet kemikaalimaisille.

Homeoireet voivat olla allergisia, neurologisia sekä sisäelinvammoja.

Alkuun tulee yleensä allergisia oireita. Näitä seuraa neurologiset oireet ja lopulta sisäelinvammat ja mm. sähköyliherkkyys.

Alkuun tulee siis esim. nuha, päänsärky ja väsymys. Tätä kun jatkuu pitkään, niin tästä tilanteesta ei parane koskaan. Tässä tilanteessa ollaan homeyliherkkiä. Tärkeintä paranemiselle on välttää homeisia tiloja. Väsymysoireyhtymä kuvaa hyvin homeesta kärsivän ihmisen tilannetta. Väsymysoireyhtymän hoito toimii myös homealtistuneen hoitona.

Kun homealtistus jatkuu pitkään, niin siitä seuraa sairauksina mm. maksavaurioita, munuaisvaurioita ja reumaa.

Lääketiede tunnistaa huonosti homesairaudet, koska hometta on vaikea mitata asunosta sekä homeoireita ihmiltä. Homeoireisiin ei ole sosiaaliturvaa. Ainoa keino saada sosiaaliturvaa on masentua.

Hyvää hoitoa homesairauteen ei ole. Ainoa hyvä hoito on opetella haistelemaan tilat joissa voi olla ja joissa ei kannata olla.

0

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Kuka pistetty kylmäksi

        Ketähän joutunu puukkohipan uhriksi? Tietääkö kukkaan?
        Kajaani
        24
        2413
      2. Mietin että

        Onko tarinallamme vielä luvussa tilaa kohtaamiselle vai jääkö se tähän.
        Ikävä
        95
        1536
      3. Kaipaatko sinä

        Yhtään meidän katseita
        Ikävä
        118
        1274
      4. Oletko samaa mieltä

        Että on parempi olla erillään?
        Ikävä
        75
        1130
      5. Mira Luoti ja Julkkisselviytyjät 2017 - Ketä kuumottaa juuri nyt?

        HS: Tässä ohjelmassa Mira Luoti kertoi kokeneensa seksuaalista väkivaltaa "PMMP-yhtyeen Mira Luoti kertoo Ylen uudessa
        Kotimaiset julkkisjuorut
        18
        969
      6. Kirjallinen varoitus

        On annettu eräälle henkilölle. hyssytellään kuitenkin asiasta
        Äänekoski
        52
        862
      7. Julkisuuden henkilön päiväin päätös

        Sitä vaan, että kyllä nyt kaikki tietävät kuka oli Eemeli Peltola (kansanedustaja, joka päätti päivänsä eduskuntatalossa
        Sinkut
        249
        861
      8. Törkeä eläinsuojelurikos Sonkajärvellä

        Pohjois-Savossa Sonkajärvellä noin 40 kissaa ja reilut 10 koiraa on jouduttu lopettamaan kaltoinkohtelun vuoksi, kertoo
        Sonkajärvi
        19
        850
      9. MESTARI SIVALTAA JÄLLEEN

        https://www.is.fi/politiikka/art-2000011436243.html Suomen ainoa Mestari lausuu tosiasiat Sannasta , Tuomiojasta ja hil
        Kajaani
        209
        840
      10. Mun tuli yhtäkkiä

        Ikävä sua❤️...
        Ikävä
        34
        795
      Aihe