Varsinainen etsikonaika on Suomessakin päättynyt

Jumala ei erityisesti kutsu enää Suomen kansaa. Herätysten painopiste on siirtynyt Euroopan ulkopuolelle.

Pakanoiden etsikkoaika on yleensäkin päättymässä lähitulevaisuudessa. Israelin etsikkoaika on alkamassa ja se on kytköksissä siihen.
18162
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat
Aloittaja

Siitä kerrotaan Roomalaiskirjeen 11. luvussa. Luulisi pilkkaajien suidenkin tukkeutuvan.

Äänestä
  • "Sillä Jumala on sulkenut kaikki tottelemattomuuteen, että hän kaikkia armahtaisi." Tässä on KOKO ihmiskunnan toivo.
    Biblia: Sillä Jumala on kaikki epäuskon alle sulkenut, että hän kaikkia armahtais.

    Äänestä

Ei kutsu ei ja hyvä niin. Saadaanpahan elää ihan rauhassa.
On jumalattoman hyvä olla.

1Äänestä

Hah.
Etsikonaika päättyy sitten vasta kun ovet katua vasten suljetaan ja sitä ei ole vielä tapahtunut.

Äänestä
  • Kuuntelin ensimmäisiä korona-ajan nettiseuroja.
    Puhuja totesi; että ovet katua vasten ovat suljetut
    ja sisällä oli vain muutama toimihenkilö.
    lähetys tuli Pirkanmaalta.

    Asia sai miettimään tuota raamatun kohtaa vasten.
    Puheessa paistoi kirkas armoevankeliumi.

    Äänestä

Euroopan ulkopuolelle kyllä. Ja myös kehittyneen ja sivistyneen maailman ulkopuolelle. Uskonnollinen usko leviää helpoimmin siellä, missä ihmiset eivät ole koulutettuja. Tietämättömiä on helpompi höynäyttää uskonnolla.

1Äänestä

Miks Jumala ei enää etsi tai kutsu lisää ihmisiä puoleensa?
Onko sille laiskuus iskeny?

Äänestä
  • Siksi kun Hän on anatanut tehtävän Pojalleen, kaiken vallan lisäksi.

    r

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siksi kun Hän on anatanut tehtävän Pojalleen, kaiken vallan lisäksi.

    r

    Tuota sukupolven vaihdosta onkin odotettu. Tapahtuiko ihan verettömästi?

    No nyt on Jeesuksella tunnetusti 100 päivää aikaa näyttää kykynsä. Edellinen sadistinen narsisti kun sekoili ja vandalisoi 6000 vuotta saamatta totuuden sanaa itsestään irti.

    Äänestä

Niin kauan, kunnes Jeesus tulee ja tempaa omansa, on kaikilla mahdollisuus ottaa Jeesus vastaan Kuninkaana, Kaikkivaltiaana ja Vapahtajana, sitä ei kukaan voi kumota.

Puhut Israelin etsikkoajasta? Israelin päällä on peite, vaikka on Jumalan omaisuuskansa, ja se näkyy taas Room 11:26 ja niin kaikki Israel on pelastuva, niinkuin kirjoitettu on: "Siionista on tuleva pelastaja, hän poistaa jumalattoman menon Jaakobista.

2. Kor. 3:15 Vielä tänäkin päivänä, kun Moosesta luetaan, on peite heidän sydämensä päällä;
3:16 mutta kun heidän sydämensä kääntyy Herran tykö, otetaan peite pois.

Sitä peitettä ei oteta pois pelkällä evankelioimalla, se on Jumalan asia oman maansa osalta.

Etsikkoaika on niitä vl mantroja, kuten perisyntikin. Kumpikaan ei esiinny Raamatussa.

r

Äänestä
  • Ei tempaa vaan tamppaa

    Äänestä

  • Jeesuksen sanomaa:
    Luukkaan evankeliumi.19:
    19:44 ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut."

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jeesuksen sanomaa:
    Luukkaan evankeliumi.19:
    19:44 ja he kukistavat sinut maan tasalle ja surmaavat lapsesi, jotka sinussa ovat, eivätkä jätä sinuun kiveä kiven päälle, sentähden ettet etsikkoaikaasi tuntenut."

    Kyseessä on käännösvirhe, se kuuluu alkutekstissä näin 44. Ja sinut kaadetaan maahan, ja sinun lapsesi sinun sisälläsi, eikä sinuun jätetä kiveä kiven päälle siksi, ettet tuntenut sitä sinun rangaistustesi aikaa.
    Jumalan mielessä on meidän rangastuksemme aika, mikä jäi tekemättä siinä ajassa, mutta on harhaanjohdettua kääntää se etsikoksi, joka on enemmän tulevaisuutta, ajanjakso jolloin Jumala kutsuu ihmistä.
    Nykyaikana etsikkoaika sopii nuorisoon, se on tilaisuus. Esimerkiksi: Nuoruuden etsikkoaika. Kansallisen eheytyksen etsikkoaika.
    Eli väärä, juuri vastakkainen vaukutus käännöksessä.

    r

    Äänestä

  • Sinulla juutalaisena on sysimusta peite sydämessä.

    Äänestä

Kyä näi o!

Etsikkoajan loppumisen merkki oli myös se, että Suvisuroja ei pystytty tänä vuonna pitämään. Paljon bensaa säästyi, monta lasta jäi eksymättä, kenttävessojen kamala pask**anhaju ei peittänyt pohjanmaata jne.

Myöskään isompia tahi pienempiä seuroja ei ole pystytty pitämään.
Tämäkin on selkiä merkki etsikkoajan loppumisesta.
Paljon pakollisia talkoovuoroja jäi toteutumatta, monta tupakkaa jäi polttamatta siinä RY:n tupakkipaikalla, monta lanttia jäi panematta kolehtiin...

Kesäseuraradiokin lakkasi kuulumasta. Se jos mikä on ainakin lopun ajann merkki!

Äänestä

"PAHA ON VIIMEIN PILKKAAJAN PALKKA."

Äänestä

Kohta kukaan Suomessa ei enää usko tuohon tuubaan ellei ole lapsena jo aivopesty. Heikon sivistystason kehitysmaissa ihmisiä vielä käännytetään.

Äänestä
  • Älä ole huolissasi: Jumala kyllä luo koko ajan uusia pölkkypäitä : )

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


TÄHTIKANAVA- kirjoitti:

Jumala ei erityisesti kutsu enää Suomen kansaa. Herätysten painopiste on siirtynyt Euroopan ulkopuolelle.

Pakanoiden etsikkoaika on yleensäkin päättymässä lähitulevaisuudessa. Israelin etsikkoaika on alkamassa ja se on kytköksissä siihen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu