Varsinainen etsikonaika on Suomessakin päättynyt

Jumala ei erityisesti kutsu enää Suomen kansaa. Herätysten painopiste on siirtynyt Euroopan ulkopuolelle.

Pakanoiden etsikkoaika on yleensäkin päättymässä lähitulevaisuudessa. Israelin etsikkoaika on alkamassa ja se on kytköksissä siihen.

44

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Itse uskon, että aika päättyy kun Jumala niin sanoo.

    • Anonyymi

      Etsikkoaika ei esiinny alkukielissä, se on käännösvirhe, joka on aivan toin päin alkutekstissä.
      Luuk 19; 44. Ja sinut kaadetaan maahan, ja sinun lapsesi sinun sisälläsi, eikä sinuun jätetä kiveä kiven päälle siksi, ettet tuntenut sitä sinun rangaistustesi aikaa.

      r

    • Anonyymi

      TÄTIKANAVA on aivan oikeassa. Kesäseuraradiokin on lopetettu tältä vuodelta.
      Suviseurojakaan ei enää tänä vuonna ole. Ei myöskään maakunnallisia seuroja.
      Kaikki nuo ovat lopun aikojen merkkejä.
      Ovet suviseurakenttää vasten ovat suljetut. Tästä on maininta myös raamatuissa.

      • Anonyymi

        En yhtään ihmettele vaikka suvarit ainaski valillä otetaan pois ku olen tullut siihen tulokseen että näitä ei järjestetä Jumalan kunniaksi vaan suurimmalta osaksi ihmisten iloksi ja kunniaksi.


    • Anonyymi

      Älä valehtele. Oletko muka keskustellu Jumalan kanssa ja hän itse on tämän sitten sinulle kertonut.

    • Anonyymi

      Taitaa se Luoja vielä meitä varjella, koska aikanaan lupasi, jos on edes yksi Jumalan lapsi, sitä paikkaa varjellaan. ( en nyt muista raamatunpaikkaa, siellä se kumminkin on )
      Tämäkin korona voi olla muistutus miten vähän ihminen voi säätää ja määrätä täällä ajassa. Vaikka emme tiedä tarkkaan kuka on tämän ( viiruksen ?) laittanut alulle, niin tässä nähdään ettei ihminen pysty kaikkea parantamaan. Jospa tämän taudin aika ja seuraukset laittaisi ihmisiä ajattelemaan kuka se "säät ja ilmat säätää", kaikki on suuremmissa käsissä. Ihmisten tottelemattomuuden tähden tämäkin tauti vain jaksaa vaivata meitä. Olisiko jo aika ihmisten ajatella muutakin kuin itseään ja omaa mukavuuttaan. Ei se Luoja meitä loputtomiin jaksa "paimentaa" , vaikka onkin kärsivällinen ollut ihmiskuntaa kohtaan monessa kohdin.
      Tuo "sielunvihollinen" on niin kerkiävä, että valtaa ihmiset, jotka ovat tottelemattomia esim. maallisen lain neuvoille. Lopunaikoja taidetaan elää, tosin se tulee kuin varas yöllä, eikä maailmanloppua tiedä ihminen, yksin Isä taivaassa.
      Olisiko jo aika "jarruttaa" mellastuksia maiden laajuuksilta ? Kaikkialla on sotia ja mellakoita, tulvia ja katastroveja joissa kuolee massoittain ihmisiä. Olisiko ne kaikki jo enteitä tulevista ? Synkältä näyttää maailman meno. Mahtivaltioiden päämiehiin ei ole kaikkialla luottamusta, sieltä voi tulla vielä pahempi vaara kuin joku korona ! Luoja varjelkoon vielä kansaansa. Käsiä ristiin, ettei mitään pahempaa ole tulossa.!!

      • Anonyymi

        Ny on ollut hyvä marja kesä nautitaan edes siitä ja sielä kyllä oli rauhallista,Ei ollut tietoakaan mistään pahasta maailman menosta.


      • Anonyymi

        Voin luvata Sinulle, ettei sellainen teksti ole Raamatussa, ja Jumalan lapsi on ympärileikatun sydämen tulos, kun Seuraa Jeesusta.
        Ei koske lestadiolaisuutta.

        r


      • Anonyymi

        Turhaa laitetaan käsiä ristiin,Pahempaa on luvassa ja tulossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Voin luvata Sinulle, ettei sellainen teksti ole Raamatussa, ja Jumalan lapsi on ympärileikatun sydämen tulos, kun Seuraa Jeesusta.
        Ei koske lestadiolaisuutta.

        r

        Missä näitä sydämen ympärileikkauksia tehdään?
        Tuo hervoton kul***likin on vielä silpomatta. Jos vaikka samalla käynnillä sit molemmat?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Missä näitä sydämen ympärileikkauksia tehdään?
        Tuo hervoton kul***likin on vielä silpomatta. Jos vaikka samalla käynnillä sit molemmat?

        Kristitty voi sen tehdä vaikka kotona.
        Mooseksen laissa ympärileikattiin ukoisesti tunnistettavana, mutta Uuden liiton aikana se ei ole niin, vaan ympärileikkaus Jeesukseen tulee seuraavan mukaan.

        Room. 2:28-29: ”Sillä ei se ole juutalainen, joka vain ulkonaisesti on juutalainen, eikä ympärileikkaus se, joka ulkonaisesti lihassa tapahtuu; vaan se on juutalainen, joka sisällisesti on juutalainen, ja oikea ympärileikkaus on sydämen ympärileikkaus Hengessä, ei kirjaimessa; ja hän saa kiitoksensa, ei ihmisiltä, vaan Jumalalta”.

        Alkutekstin mukaan; 28. Sillä ei se ole juutalainen joka on sitä ulkoisesti, eikä myös sellainen, joka on lihassa näkyvän ympärileikkauksen kautta,
        29. vaan se on juutalainen, sellainen, joka on salassa ympärileikattu, sillä, joka on se sydämen, hengen kautta, eikä kirjoitusten kautta. Sellainen, jonka kirkkaus ei ole ihmisistä, vaan Jumalasta.

        r


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Turhaa laitetaan käsiä ristiin,Pahempaa on luvassa ja tulossa.

        Rukoileminen ei ole koskaan turhaa.
        "Jonk` on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa."

        Ilm. 3:10 "Koska sinä olet ottanut minun kärsivällisyyteni sanasta vaarin, niin minä myös otan sinusta vaarin ja pelastan sinut koetuksen hetkestä, joka on tuleva yli koko maanpiirin koettelemaan niitä, jotka maan päällä asuvat."


    • Anonyymi

      Käsite "etsikkoaika" on paremmin ymmärrettävissä karman ja jälleensyntymisen kautta. T. ent.vl.

    • Anonyymi

      Herätyksen painopiste siirtyy länsimaiden ulkopuolelle, koska uskonnolliset tarinat uppoavat kouluttamattomien ihmisten mieleen aivan eri tavoin kuin laajempaa koulusivistystä saaneiden. Taikauskoisen ihmisen mieli on helpompi täyttää uskonnollisella taikauskolla kuin sellaisen ihmisen mieli, jonka maailmankuva perustuu luonnontieteisiin.

    • Anonyymi

      Etsikkoajan päättymisestä kerrotaan Roomalaiskirjeen 11. luvussa.

      • Anonyymi

        Alkutekstissä sitä ei esinny, ja käännösvirhe on juuri väärinpäin asiakokonaisuudessa.
        Lue sieltä.


        r


    • Kristikansa on odottanut satoja vuosia Israelin etsikkoajan alkamista ja nyt se on ilmeisesti alkamassa! Ensin odotettiin Israelin valtion perustamista ja nyt tätä.
      Winston Churchill sanoi aikanaan kun Israelin valtiota perustettiin, että saamme olla toteuttamassa Jumalan suunnitelmaa.

      • Anonyymi

        Eikä ole. Me luemme Raamattua ja tidämme, että peite oetaan pois meidän päätämme ja kaikki Israel pelastuu.
        Turhaa on ordodoksi juutalaista yrittää pakanoiden käännyttää.
        Tutkikaa Sanaa, ennekuin teette lurituksianne.
        Voin taata, etti Sinulla ole edes tukena Raamatun paikkaa.


      • Anonyymi

        Jäi muuten sanomatta, että tunnetko Jeesusken omat sanat tulostaan.
        Matteus 24;32 "Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa: kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä.
        33 Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella.
        34 Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu.
        Kai Sinä tiedät sen, että viiikunapuu on aina ollut Israelin maan symbooli, ja siihen liittyen;

        Israelin valtio perustettii 14. toukokuuta 1948, Oslon 6000 sopimusella, ja on saman ikäinen kun minä, eli parinkymmenen vuoden sisällä Jeesus tempaa omansa.

        r


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Jäi muuten sanomatta, että tunnetko Jeesusken omat sanat tulostaan.
        Matteus 24;32 "Ottakaa oppia vertauskuvasta, jonka viikunapuu tarjoaa: kun sen oksa virkoaa ja alkaa tulla lehteen, te tiedätte, että kesä on lähellä.
        33 Samalla tavoin te kaiken tämän nähdessänne tiedätte, että se aika on lähellä, aivan ovella.
        34 Totisesti: tämä sukupolvi ei katoa ennen kuin kaikki tämä tapahtuu.
        Kai Sinä tiedät sen, että viiikunapuu on aina ollut Israelin maan symbooli, ja siihen liittyen;

        Israelin valtio perustettii 14. toukokuuta 1948, Oslon 6000 sopimusella, ja on saman ikäinen kun minä, eli parinkymmenen vuoden sisällä Jeesus tempaa omansa.

        r

        Poliittisella valtiolla ei ole mitään tekemistä tempauksen kanssa. Mutta on uskonnollisia lahkoja kuten jehovat joiden laskelmat ovat menneet pieleen kymmeniä kertoja. Samoin hellarit ja israelfanit laskevat aikamääriä. Siis epäuskoisten ennustelijoitten harrastelua.


    • Anonyymi

      Hyvä. Piästiinpähän siitähi ruojasta sittä viimmennii.

    • Anonyymi

      Aivan. kutsunnat hoituvat suomen puolustusvoimien toimesta.

      • Anonyymi

        Ja herätykset sitten komppanioittain porrastetusti.


    • Anonyymi

      Kyseinen etsikkoaika on ummessa meillä itsellämme.
      Opetus on mennyt pahasti metsään, ja ihmis- sääntöjä kuukausittain, eikä kuulijoiden hätähuutoihin vastata.
      Me surkastumme kokonaan.
      T, vanha Vl

    • Anonyymi

      Superhyvä juttu se etsikonajan päättyminen!
      Rauhanyhdistykset voidaan kohta muuttaa vaikkapa ilotaloiksi.
      Suviseuroja ei enää järjestetä. Ei siis hillittömiä ruuhkia maanteillä, eikä kadonneita lapsia. Ilmasto pelastuu.
      Ei enää VL- taustaisia edustajia eduskunnassa. Loppuu se ovien paiskominen siinä samalla.
      Oulunkylässäkin tupakoinnista johtuva saastepilvi hälvenee olemattomiin.

      Eli pelkästään hyvää tekee se etsikkoajan loppuminen!

    • Betlehemissäkin on vanhoillislestadiolaisia.

      • Anonyymi

        Aivan varmasti, ei yhtään. Nyt karkasi tähdeltä mopo.


        r


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Aivan varmasti, ei yhtään. Nyt karkasi tähdeltä mopo.


        r

        Tulin sieltä n, kk sitten, olin siellä 14 pv ja tapasin vain muutamia suomalaisia, vaikka liikuin joka päivä, ja yhtään niistä ei ollut lesta, heidät kyllä erottaa.

        Valetta.


      • Anonyymi kirjoitti:

        Tulin sieltä n, kk sitten, olin siellä 14 pv ja tapasin vain muutamia suomalaisia, vaikka liikuin joka päivä, ja yhtään niistä ei ollut lesta, heidät kyllä erottaa.

        Valetta.

        Eivät he suomalaisia olekaan :).


      • Anonyymi
        TÄHTIRYHMÄ kirjoitti:

        Eivät he suomalaisia olekaan :).

        he olivat tänäänkin betlehemin syntymäkirkossa.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        he olivat tänäänkin betlehemin syntymäkirkossa.

        enkeli on heille näyttänyt tallin paikankin, se on vähän sivussa kirkosta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        enkeli on heille näyttänyt tallin paikankin, se on vähän sivussa kirkosta.

        kuulen sotilaita betlehemistä, he kertovat mulle.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        kuulen sotilaita betlehemistä, he kertovat mulle.

        he ottavat satelliittipuhelimella yhteyden tänne.


    • Anonyymi

      Etsitään vain sieniä, pakanakumppania ja tulevaisuusputkia.

    • Anonyymi

      Onko Jumala taas hyljänt meijät, kun ilta ja pimeä koittaa. Aina illalla täällä nousoo itku ja poru uskonasioista - turhaan. Älkää peljästykö, vaan seuratkaa sanaa.

    • Anonyymi

      Ja tietysti sitä lestakunppania.

    • Anonyymi

      minkä ikäisenä lestaatiolaiset yleensä ympärileikataan? Kuka leikkaa ja onko tapahtynut ylileikkauksia eli otettu pikkusen liikaa...

      • Anonyymi

        Hoitomiehillä on puukot vyöllä.


    • Anonyymi

      Kyllä siellä puhutaan ajoist ajolloin Jumala erikoisesti ihmistä puhuttelee, lue tarkemmin.

      • Anonyymi

        Silloin kun pakanain luku on täysi, silloin alkaa tapahtua jotakin.


    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Höpönlöpön. Tällaiset etiskonaikalöpinät voi jättää omaan arvoonsa. Se on suurin piiirtein yhtä typerää kuin väittä, että Jumala vaatii eläinuhreja.

    • Anonyymi

      Mistä sinä ylpistynyt tiedät Pyhän Jumalan ajatuksia. Oletko väärä profeetta !

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Ei sua enään tunnista

      Kun olet vanhentunut ja lihonut.
      Ikävä
      214
      7354
    2. Huomenet naiselle

      Harmittaa ettei ehkä nähdä enää koskaan. Näillä mennään sitten.
      Ikävä
      59
      4722
    3. Etsin vastaantulevista sua

      Nyt kun sua ei oo, ikävöin sua niin v*tusti. 😔Jokaisesta etsin samoja piirteitä, samantyyppistä olemusta, samanlaista s
      Ikävä
      43
      4674
    4. Mikä kaivatussasi kolahti?

      Mikä oli erityistä?
      Ikävä
      75
      3398
    5. Kaikesta muusta

      Mulla on hyvä fiilis. Mä selviän tästä ja sit musta tulee parempi ihminenkin. Ainut, mitä mun pitää nyt välttää on se ko
      Ikävä
      16
      1995
    6. Hyvää yötä.

      Miten äkäpussi kesytetään? 😉 pus
      Ikävä
      31
      1799
    7. Tekis mieli lähestyä sua

      Mutta pelkään että peräännyt ja en haluis häiritä sua... En tiedä mitä tekisin olet ihana salaa sua rakastan...💗
      Ikävä
      27
      1786
    8. Ajatteletko koskaan

      Yhteisiä työvuosia ja millaista silloin oli? Haluaisin palata niihin vuosiin 🥹
      Ikävä
      44
      1647
    9. Kyllä hävettää!

      Olla taivalkoskelta jos vuoden taivalkoskelainen on tuommoinen tumpelo.
      Taivalkoski
      36
      1547
    10. Haluaisitko enemmän ?

      Haluaisitko enemmän kuin ystävyyden ? M-N
      Ikävä
      143
      1307
    Aihe