Mopoterroristit kuriin!

Eikö näiden mopoilevien meluhäirikkö pentujen vanhempia yhtään hävetä jälkikasvun touhu? Melko saamattomia ja laiskoja "kasvattajia" kun eivät mitään kuria saa lapsilleen. Meluavat niin että ahkerat työssäkäyvät ja heikkokuntoiset vanhukset eivät saa nukkua.
Menkääpäs johonkin arabimaahan oppimaan kasvatusta. Siellä penskat tottelee ja kunnioittaa vanhempia ihmisiä. Vanhemmat laittaa selvät rajat lapsosille mitä saa tehdä ja mitä ei.
25111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

No ensinnäkin, eihän näistä nykyisistä moponresuista lähde edes kunnon ääniä. Sellaista ompelukoneen ja sähköhammasharjan väliltä olevaa surinaa vaikka olisi putki tyhjä. Toista oli ennen, Tunturista ja Soliferista tekijäpoika sai sellaisen taajuuden ulos että koiratkin peitti korvansa tassuilla. Ei se äänen voimakkuus, vaan sen ärsyttävä taajuus on se joka saa kuulijan kuumenemaan. Mutta eihän nämä pullamössöt osaa mitään. Tuosta kasvatuspuolesta, nämä nk. häiriköthän ovat valtaosin työläiskotien lapsia, vasemmistolaisen perimän saaneita ja siellä puolellahan on kautta aikojen ollut tapana härnätä parempiosaisia. Kun ei älyllä voi, niin mopolla sitten.

Äänestä
  • Totuuksia naputtelet. Ei noissa mopokersoissa ole johtajien tai tohtorien lapsosia. Ne ovat hankkimassa koulutusta ja sivistystä perimänsä mukaisesti.

    Äänestä

  • Voi voi rekkaria ylös ja yhteys sinivuokkoihin turha se on tänne itkeä

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Voi voi rekkaria ylös ja yhteys sinivuokkoihin turha se on tänne itkeä

    Ei pojat mitään rekkaria käytä. Ne on repussa silloin kun ajetaan härnäystä. Niin minä olen ainakin poikaani neuvonut. Olen opettanut poikaa ajamaan metsässä kyttiä karkuun kun on työttömänä tuota aikaa.

    Äänestä

Lyön paistinpannulla suoraan vastapalloon. Siihen loppuu bensan poltto ja melusaaste.

Äänestä
  • Suuret puheet ja pienet teot oohh

    Äänestä

  • Parempi se mopoilla leikkiä kuin viinalla ja huumeilla

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Parempi se mopoilla leikkiä kuin viinalla ja huumeilla

    Viinaa ja huumeita vetäneet eivät päästä niin pahaa ääntä. Jos ääntä lainkaan.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Viinaa ja huumeita vetäneet eivät päästä niin pahaa ääntä. Jos ääntä lainkaan.

    Näin kertoo itse asiantuntija

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin kertoo itse asiantuntija

    Ja näin itse nettikirjoittelun asiantuntija .

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin kertoo itse asiantuntija

    Nimenomaan. Olen niin alkoholihumalassa kuin viivahönössäkin hyvin hiljainen ja usein jopa äänetön. Eikä tässä iässä, (78v), muutenkaan ole tarvetta mölytä. Esiintymiset on jo esiinnytty.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Nimenomaan. Olen niin alkoholihumalassa kuin viivahönössäkin hyvin hiljainen ja usein jopa äänetön. Eikä tässä iässä, (78v), muutenkaan ole tarvetta mölytä. Esiintymiset on jo esiinnytty.

    Kyllä juuri nämä halpis viinin juojat päätyy suoraan nolla kerrokseen parempi niin

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Parempi se mopoilla leikkiä kuin viinalla ja huumeilla

    Viina- ja huumehuuruissa te niillä mopoilla ajatte. Sepä se ongelma onkin.

    Äänestä

Ovatko mopopojat halpisviinien nauttijoita? Lauserakenteesi ovat jatkuvasti omituisia. Vuosien jälkeenkään et ole vielä oppinut edes yhdyssanoja. Kevennä vannettasi hieman.

Äänestä
  • Outo. kommentti sultakin, mitä vannetta,, minun pitäisi keventää, ei ole, autoa eli ei ole auton vanteita, eikä ole polku pyörää, mistähän vanteesta höpiset.

    Äänestä

Soittakaa 112 ja pyytäkää poliisit paikalle, mieluummin kuitenkin kytätkää ensin rekkari ja mahdolliset muut tuntomerkit.

Äänestä
  • Näin olen itse käräyttänyt useamman rekkaria ylös aina kun voi

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Näin olen itse käräyttänyt useamman rekkaria ylös aina kun voi

    Sama täällä, tänä kesä olen soittanut viisi kertaa 112, poliisit tulleet aika pian paikalle.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sama täällä, tänä kesä olen soittanut viisi kertaa 112, poliisit tulleet aika pian paikalle.

    Mihin ne veivät sinut? Tuliko sakot?

    Äänestä

Muut adressit kun avaa niin tulee palkki että "allekirjoita tämä adressi" mut tuota mopomeluadressia ei pääse allekirjoittamaan.

Äänestä
  • Oletko sisäänkirjautunut? Kyllä se minulle ja muille toimii

    Äänestä

Ei hävetä pätkääkään.
Meluterrorin puolustajat vielä kaiken lisäksi kuvittelee puolustavansa altavastaajia.

Mopoterrorin, melusaasteen mahdollistajat ja puolustelijat:

Miksi vaihtoehto häiriköinnille on aina huumeet tai alkoholi tai lorviminen kauppakeskuksessa.

Tietenkin on häpeällistä, että joku on lisääntynyt ja kehtaa sanoa, että itse ei keksi mitäänmuuta tekemistä kuinkiusaaminen, jälkelöiselleen.

Tuossa tilanteessa pitäisi hakea apua lastensuojelusta.

Ei olisi saanut lisäöntyä.

Minum ei kuuluisi kertoa vaihtoehtoja

Mutta kerron silti.

Eli peruskoulun viimeisenä vuonna kun olin 15,aloitinjo keväällä työt.

Neljäksi postiin, ja aamulehden jako.

Kesällä kun koululoppui, lisöksi päiväppsti. Tätä elokuun loppuuun, eli ei päivääkään lonaa ennen lukion 1 vuotta. Olin kyllö aikaväsynyt kun lukio alkoi.

Jos posti ei tarjoa kaikille töitä, niin suonenjoki tarjoaa.

Sinne pääsi seuraavana kesänä vsi oliko aiempana, junalla näppärästi, majoitus ym talo tarjoaa.

Vähön jöi säästöön kun maksoi matkat majoituksen, ruoan.

Lastenhoiitotyötö, mummoja voi ulkoiluttaa.

Meillä oli kasvimaa, kitkin rikkaruohoja.

Kun ruokapula jyllöä ja ruoka kallistyu, 7 iköiset voisi nousta aamulla kasvimaalle töihim ja mopomiehet aibakin 4 pintaan.

Säästyvät rahat voi löhettää nälkäänökeville, kun saa ruokaa omasta työstö ja pihasta ja jos pihaa ei ole joutomaalle. .

Saa kysyä lisää vinkkejä.

Tuossa jotain, mitä itse olen tehnyt toisella kymmenellä.

Ps. Ihailen paikkakuntia, joissa heikkoja saa puolustaa. Joissa jopa 1 moposta saa valittaa. Eikö ihmiset mielistele kiusaajia.

Äänestä

Jos mopomiehillä ei omaa pihaa, joutomaille ja tien pientsteille saa kasvattaa, voi kerätä kuusenkärkkää ym

Äänestä

40v kansaloiset voivat syyttää vain ja ainoastaan itseään. Tämän yhteiskunnan olette omalla suvaitsevaisuudella äänestyskäyttäytymisellä luoneet. Nauttikaa.

Äänestä

Mopohäiriköitä voi ammuskella värikuula-aseilla ilman pelkoa rangaistuksesta. Järeämmät aseet voivat aiheuttaa sakkoja.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Eikö näiden mopoilevien meluhäirikkö pentujen vanhempia yhtään hävetä jälkikasvun touhu? Melko saamattomia ja laiskoja "kasvattajia" kun eivät mitään kuria saa lapsilleen. Meluavat niin että ahkerat työssäkäyvät ja heikkokuntoiset vanhukset eivät saa nukkua.
Menkääpäs johonkin arabimaahan oppimaan kasvatusta. Siellä penskat tottelee ja kunnioittaa vanhempia ihmisiä. Vanhemmat laittaa selvät rajat lapsosille mitä saa tehdä ja mitä ei.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu