Olen koko kevään työkennellyt melko lailla jatkuvasti ylitöitä. Koronatilanteen takia osa firman henkilöstöstä on siirtynyt etätöihin ja ovat vain tekevinään töitä. Jonkunhan ne työt on silloinkin tehtävä ja se on useimmissa yrityksissä niin että p**ka valuu alaspäin. Olen siis ollut todella väsynyt ja stressaantunut oikeastaan jo koko kevään ja kesän. Perhe ja vaimo luonnollisesti ovat jääneet tässä tilanteessa ehkä hieman liiankin vähälle huomiolle. Illalla kun en ole jaksanut enää muuta kuin rojahtaa nukkumaan ja ottaa sama ralli seuraavana päivänä. Vaimo on muutamaankin otteeseen ollut työntämässä ahteriaan nukkuessani lantiotani kohti mutta kun ei jaksa niin ei seisokaan. Jännitteet ovatkin kotona kasvaneet tyytymättömyyden kanssa kilpaa. Melkeinpä mikä tahansa alkaa jo tässä vaiheessa riittää riidan syyksi.
Tulen illalla nälkäisenä kotiin. Ketään ei näytä olevan paikalla. Katsahdan kelloa. Se näyttää olevan jo 22:45. Taas meni vähän pitempään töissä kuin olin laskeskellut. Mutta minkäs voit kun ei ole tekijöitä. Keittiön pöydällä on kannettava tietokone ja keltaiselle post-it lapulle raapustettuna: Vein lapset mummolaan yöksi. Avaa tietokone ja ota facetime yhteys kuvan kanssa mun numeroon heti kun tulet kotiin. Loppuun oli vielä piirretty sydän ikäänkuin huutomerkiksi.
Kaivoin jääkaapista oluen ja makkaraa koska jotain oli vatsaan saatava.
Avasin läppärin ja facetimen. Hämmennyksen vallassa valitsin yhteystiedoista vaimoni iPhonen numeron. Eihän nyt ole mikään merkkipäivä tai mikä ihmeen yllätys tämä nyt on. Puhelu yhdistyy ja näen kuvassa huoneen. Vaikuttaa joltain kellarilta. Nurkassa on musta metallinen häkki jossa vaimoni istuu alastomana. Tai ei sentään aivan alastomana. Hänellä on kaulassaan nahkainen kaulapanta, sekä nahkaiset remmit nilkoissa ja ranteissa. Kuvakulma on jostain ylhäältä alaviistoon, joten oletan että hänen kännykkänsä on jonkinlaisessa telineessä seinällä. Kuvaan astuu melko lihaksikas alaston mies kyrpä pystyssä. Hän marssii häkin luo sylkee vaimoani naamalle. Hän avaa metallisen häkin oven ja tarttuu vaimoni mustasta tukasta riuskasti vetäen hänet ulos häkistä. Mies kiinnittää ketjun vaimoni kaulapantaan ja vetää hänet perässään keskelle huonetta. Nuole orja kyrpää, mies komentaa ja alkaa tunkemaan kovana seisovaa munaansa vaimoni huulten väliin. Vaimoni imee munaa kuuliaisesti ja ottaa sitä suuhunsa paremmin kuin on koskaan minulle tehnyt.
Mies panee nelikymppistä kolmen lapsen äitiä kunnolla suuhun ja näyttää siltä kuin muna jyskyttäisi kurkussa asti. Johan tässä alkaa melkein hirvittää. Protestini kaikuvat kuuroille korville ja voin olettaa että ovat laittaneet kännykästä äänenvoimakkuuden nollalle. Aikansa vaimoni suuta nussittuaan mies kaataa vaimoni lattialle selälleen ja alkaa naida tätä lähetyssaarnaaja asennossa. Hän nostaa vaimoni jalat hartioittensa yli ja taittaa vaimoni lähes kaksinkerroin jatkaen vimmattua naimista. Ei kestä kauankaan kun vaimoni läähätys ja voihkinta voimistuu sellaiseksi että tiedän hänen orgasminsa olevan lähellä. Kun kuulen naiseni laukeavan tuon vieraan, lihaksikkaamman ja nuoremman uroksen kyrvän voimasta, huomaan oman kalunikin olevan täydessä seisokissa. Mies laukeaa karjaisten ja vetää spermaa ruiskivan kyrpänsä ulos vaimoni orgasmin kourissa supistelevasta vitusta. Spermaa lentää paksuina ruiskuina vaimoni mahalle ja pitkin lattiaa. Pian spermaa valuu myös vaimoni pillunhuulien välistä perseen alle muodostaen lattialle lätäkköä. Mies tarttuu vaimoani niskasta ja painaa hänen naamansa spermalammikkoon käskien huoraa nuolemaan. Tässä varsin absurdissa tilanteessa avaan housuni ja otan kyrpäni käteen. Sitä pakottaa jo julmetusti. Vetelen hitaasti käteen tarkkaillessani ruudun toisella puolella rullaavia tapahtumia joiden etenemiseen en voi kuitenkaan vaikuttaa yhtään mitenkään.
Vaimoni kieli liukuu pitkin lattiaa imuroiden spermaa suuhun ja lopulta lammikko katoaa kokonaan. Mies tarttuu vaimoani hiuksista ja repii hänet seisomaan. Hän kiinnittää vaimoni ranteissa olevat nahkaremmit katoista roikkuviin ketjuihin ja vaimoni jää ranteistaan roikkumaan siten että vain varpaat ylettävät lattiaan.
Mies tulee kuvaan ja esittelee kameralle paksua lätkää joka on jonkinlainen ruoskantapainen lyömäase. Se kimaltelee mustana, mutta en tiedä onko se muovia tai nahkaa. Hän alkaa läimiä sillä vaimoni pakaroita. Ensin hiljempaa mutta pian iskut jo muuttuvat kovemmiksi. Vaimoni kiljahtelee iskujen tahdissa. Mies hakee pitkän nahkaruoskan jollaisia olen nähnyt käytettävän lähinnä härkiin. Hän asettuu noin parin metrin päähän ja alkaa piiskata vaimoni selkää ja persettä. Mies jatkaa hyvän tovin ja huomaan että hänelläkin alkaa mulkku jälleen seistä. Vaimoni selkään alkaa ilmestyä pitkin poikin risteileviä punaisia juovia. Ruoskinta on selvästi todella kovaa. Vaimoni nyyhkytyskin on muuttunut jatkuvaksi itkuksi. Mies laskee raippansa lattialle ja tulee vaimoni taakse painautuen häntä vasten. Hän levittää vaimoni pakaroita julkeasti.
Yllätysvideo
8
5674
Vastaukset
- Anonyymi
Miten kotiintulo pistitkö vaimon polvilleen ja nuoletit kalusi hänen suussaan ja sen jälkeen painot kalusi spermaiseen pilluun ? Vai mitä tapahtui t wej
- Anonyymi
Hän läpsii isoilla kämmenillään vaimoni kannikoita ja alkaa sovittamaan munaansa vaimoni persereikään. Hiuksista tukistaen hän painautuu vähitellen hitaasti mutta varmasti koko mitaltaan vaimoni pyllyreikään. Hän nai siinä seisten vaimoani perseeseen ja minä runkkaan avuttomana kotona tietokoneen näytöltä tapahtumia seuraten. Olen joskus itsekin kyllä työntänyt mulkkuni vaimoni pyllyyn mutta en ole koskaan sitä oikeastaan nainut. Se kun on ollut minusta aina jotenkin homomaista kaikki nuo persejutut. Siinä kuitenkin vieras mies panee vaimoani takaluukkuun ihan tosissaan. Murahdellen mies laskee lastinsa vaimoni peräreikään ja vetäytyy. Hän käy kohdistamassa vaimoni kännykän kameraa niin että perseestä valuva sperma varmasti näkyy. Sitten hän laskee vaimoni irti katosta roikkuvista ketjuista. Vaimoni valahtaa väsyneenä mahalleen lattialle. Katselen hänen punaiseksi piiskattua ja spermaa valuvaa persettään, enkä pysty miettimään muuta kuin miten paljon häntä rakastan. Pian mies tulee vaimoni eteen ja hiuksista kiskoen pakottaa imemään munaansa. Hän käskee vaimoani puhdistamaan kyrpänsä ja haukkuu vaimoani huoraksi ja orjakseen. Vaimo tekee työtä käskettyä ja imuttaa mulkkua kunnes se seisoo jälleen. Mies asettuu lattialle makaamaan ja nostaa vaimoni syliinsä. Hän sanoo sallivansa orjalleen nautinnon palkaksi hyvästä persepanosta ja käskee vaimoani ratsastamaan itsensä onneen mulkullaan. Vaimoni tottelee ja nylkyttää itseään miehen mulkkua vasten. Tätä jatkuu pitkään ja välillä vaimoni suutelee miestä huulille kuin he olisivat rakastavaiset. Vaimoni laukeaa ja jää makaamaan voipuneena miehen päälle. Mieheltä ei kuitenkaan vielä tullut joten hän komentaa vaimoni vielä kerran ottamaan suihin. Vaimoni imee jälleen posket lommollaan vieraan miehen munaa ruudulla. Hinkkaan omaa kateudesta kankeaa mulkkuani nyrkkiäni vasten. Pian mies ruiskii ähkien uudet satsit siemeniä vaimoni suppusuuhun ja vaimoni nielee kaiken kuuliaisesti. Vielä hieman läpsittyään vaimoani veltostuvalla mulkullaan pitkin poskia, mies vetäytyy ja poistuu huoneesta. Vaimoni tulee puhelimen luo ja vihdoin puhuu minulle. Hän selittää tilanteen johtuvan siitä että olen laiminlyönyt aviolliset velvollisuuteni ja muistuttaa että elämää on myös työpaikan ulkopuolella. Hän kertoo tuon häntä juuri rääkänneen miehen olevan Mestari Cobra, jonka luona hän on päättänyt alkaa asioida säännöllisesti. Vaimoni kertoo etteivät käynnit suinkaan ole ilmaisia. Ne maksaisivat 250 euroa kerta ja minä joutuisin sen maksamaan. Vaimoni huomauttaa että minullahan on reilusti varaa kun olen koko ajan ylitöissä. Vaihtoehtoina olisi nyt avioero tai suostuminen järjestelyyn jossa vieras mies panee naistani kerran viikossa maksusta jonka joudun vielä itse maksamaan. Alistuneena suostun ja kerron että rakastan ja kaipaan vaimoani valtavasti. Vaimoni virnistää ilkikurisesti ja kertoo palaavansa suihkun jälkeen kotiin. Itse mietin että odotahan vain kun palaat. Saat sellaista kyytiä sängyssä ettet ole ennen nähnyt. Vaimoni on noin tunnin kuluttua kotona. Minä olen kuitenkin jo nukahtanut ja herään vasta aamulla Teams hälytykseen jossa minut kutsutaan viikonloppu ylitöihin.
- Anonyymi
Olisin kyllä aamuseisokissa olevan kaluni työntänyt pilluun ja antanut siten aamuherätyksen ja hieman ennen laukeamista työntänyt kaluni suuhun ja lauennut nieluun ja sanonut et töiden jälkeen lisää tulossa t wej todella haluttava vaimo
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Olisin kyllä aamuseisokissa olevan kaluni työntänyt pilluun ja antanut siten aamuherätyksen ja hieman ennen laukeamista työntänyt kaluni suuhun ja lauennut nieluun ja sanonut et töiden jälkeen lisää tulossa t wej todella haluttava vaimo
Kyllä mieli tekikin aamulla kiksauttaa mutta en kerennyt kun piti lähteä juosten hommiin. Lauantaina sain kuitenkin töissä hommat pulkkaan jo iltapäivällä. Lämmitettiin sitten illalla sauna ja rakasteltiin oikein pitkän kaavan kautta. Nuolin emännälle ensimmäiset orgasmit ja pääsin panemaan ensi kertaa pariin kuukauteen niin että sain itsenikin laukeamaan. Kai se ulkopuolinen apu toi virtaa tähän parisuhteeseen. Vaimo saa kyllä käydä kokeilemassa Cobraa jatkossakin jos tarvetta kokee. Saisi tosin tinkiä hintaa alemmas jos ei jatkossa edes mua varten meinaa kuvata sessioita.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä mieli tekikin aamulla kiksauttaa mutta en kerennyt kun piti lähteä juosten hommiin. Lauantaina sain kuitenkin töissä hommat pulkkaan jo iltapäivällä. Lämmitettiin sitten illalla sauna ja rakasteltiin oikein pitkän kaavan kautta. Nuolin emännälle ensimmäiset orgasmit ja pääsin panemaan ensi kertaa pariin kuukauteen niin että sain itsenikin laukeamaan. Kai se ulkopuolinen apu toi virtaa tähän parisuhteeseen. Vaimo saa kyllä käydä kokeilemassa Cobraa jatkossakin jos tarvetta kokee. Saisi tosin tinkiä hintaa alemmas jos ei jatkossa edes mua varten meinaa kuvata sessioita.
Otat yhteyttä cobraan seuraavaksi kun vaimo menee pääsisit salaa seuraamaan aktia ja sitten kun vaimo sidottuna tulisit esiin ja panisitte kimpassa vaimoasi meil naiseni kiihottuu hitosti kun tietää et salaa katselen hänen naintia ja sit kun astun kuvaan saa rajuja orkkui t wej
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Otat yhteyttä cobraan seuraavaksi kun vaimo menee pääsisit salaa seuraamaan aktia ja sitten kun vaimo sidottuna tulisit esiin ja panisitte kimpassa vaimoasi meil naiseni kiihottuu hitosti kun tietää et salaa katselen hänen naintia ja sit kun astun kuvaan saa rajuja orkkui t wej
Tuo on muuten hyvä idea. Kiitos. Luulenpa että onnistuu.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tuo on muuten hyvä idea. Kiitos. Luulenpa että onnistuu.
Tai hommaat itse pari nuorta isokaluista kaveria ja sidottuasi naiswsi sänkyyn ja silmät peittäen hänen tietämättään päästät pojat irti saa imeä ensin sun kaluasi mutta sitten vaihto vieras nuolee pillua aluksi ja hetken päästä toinen asettaa kalun nuoltavaksi sitten villiä panoa ja itse liukkaille olis kiimanen yllätys vois tykätä t wej
- Anonyymi
Tämä vaimon löytämä kaupallinen dominaattori olikin sanellut aika ovelat ehdot sessioille joka tietysti on näinä me too aikoina järkevääkin. Oli vaatinut allekirjoitetun orjasopimuksen jossa vaimo lupautuu palvelemaan ja alistumaan myös kaikille muille sessioihin osallistuville henkilöille ja luovuttamaan oikeudet kaikkeen sessioissa kuvattuun materiaaliin mestari herralleen. Tämähän nimenomaan mahdollisti sen että mestari Cobra kertoi ystävänsä osallistuvan sessioon ja laittoi piiskauksen jälkeen vaimolleni silmälaput. Siinä hän oli sidottuna nuhruisella patjalla ranteet nilkkoihin yhdistävällä kahleella kun otimme hänet ensin vuoronperään mestarin kanssa. Sitten tämä lihaksikas nuorimies meni selälleen vaimoni alle ja nostin rakkaani ratsastamaan alistajaansa ja nykyistä omistajaansa. Itse työnsin oman pikku mulkkuni hänen kakkosreikään ja siinä painettiin kimpassa kunnes saatiin spermat lentämään. Jätin vaimon vielä Cobran käsittelyyn ja lähdin kotiin koska lapset pääsivät jo koulusta. Enpä tiedä arvasiko vaimo kuka häntä nai toisena. Luulisi olleen tutun tuntuista jostain kohtaa. Cobra myös antoi muutaman aika kiihottavan kuvan jossa vaimoani naidaan oikein porukalla. Kuulemma on tulossa ihan kunnolla editoitu kaupallinen filmi jossa vaimoni on juhlakaluna. Lupasin ostaa. Ihanan rietas narttu tuosta siveän ulkokuoren omaavasta hienosto rouvasta kuitenkin lopulta kuoriutui. Enpä tiedä miten ja miksi tämä kaikki pysyi niin pitkään vakan alla. Itsehän jatkan uskollisena aviomiehenä ja kohteliaasti nuolen vaimolleni orkut aina halutessaan. Eipä taida edes tietää että hänen yksityissessiohinsakin tulen aina välillä häntä naimaan. Joku voisi pitää tärähtäneenä mutta minusta tämä kaikki on ainoastaan helpottanut elämää. Ei se pimpsa panemalla mene pilalle.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Aivosyöpää sairastava Olga Temonen TV:ssä - Viimeinen Perjantai-keskusteluohjelma ulos
Näyttelijä-yrittäjä Olga Temonen sairastaa neljännen asteen glioomaa eli aivosyöpää, jota ei ole mahdollista leikata. Hä411743Jos ottaisit yhteyttä, näyttäisin viestin kaikille
Yhdessä naurettaisiin sulle. Ymmärräthän tämän?1641637Heikki Silvennoinen ( Kummeli)
Kuollut 70-vuotiaana. Kiitos Heikille hauskoista hetkistä. Joskus olen hymyillyt kyynelten läpi. Sellaista se elämä on701378Mikä saa ihmisen tekemään tällaista?
Onko se huomatuksi tulemisen tarve tosiaan niin iso tarve, että nuoruuttaan ja tietämättömyyttään pilataan loppuelämä?2381316Pelotelkaa niin paljon kuin sielu sietää.
Mutta ei mene perille asti. Miksi Venäjä hyökkäisi Suomeen? No, tottahan se tietenkin on jos Suomi joka ei ole edes soda2001214- 1281145
Kauanko valitatte yöpäivystyksestä?
Miks tosta Oulaisten yöpäivystyksen lopettamisesta tuli nii kova myrsky? Kai kaikki sen ymmärtää että raha on nyt tiuk3321127- 781076
Hyvää huomenta 18. luukku
Hyvää keskiviikkoa. Vielä pari päivää ja sitten on talvipäivänseisokki. 🎄🌌❄️😊❤️2271057Nyt kun Pride on ohi 3.0
Edelliset kaksi ketjua tuli täyteen. Pidetään siis edelleen tämä asia esillä. Raamattu opettaa johdonmukaisesti, että3141057