Vessakammo

En ole varma, onko tämä oikeassa paikassa, mutta kuitenkin;

Itselläni on 4-vuotias urokoira, joka on ollut minulla viime kesästä lähtien, edellisestä omistajasta ei ole mitään tietoa. Koirani on kyllä peruskoulutettu, sana "ei" menee hyvin perille, ja itse olen joitakin asioita koirallani opettanut. Tottelee hyvin ja on muutenkin ystävällinen, hellyyden kipeä, miellyttämishaluinen ja kiltti, mutta hieman arka. Hieman on ongelmia ollut, mutteivät ole olleet kovinkaan suuria ja helposti ovat olleet korjattavissa.
Nyt kurakelien takia olen huomannut yhden asian; lenkin jälkeen yritän saada koirani vessaan tassujen puhdistusta varten ja aina koirani kamalasti vessaan menoa vastaan, ei meinaa mennä mitenkään, ja kun ollaan päästy vessaan, niin yrittää karata sieltä koko ajan. Vasta sitten, kun saan pyyhittyä ja kuivattua koirani tassut, niin koirani rauhoittuu, eikä yritä karata vessasta. Tästä oletan, että vessa on ollut jonkinlainen rangaistuspaikka koiralleni, ja siksi se ei sinne halua mennä. Miten saan tuon vessakammon "kitkettyä" koirastani?
Itse en käytä "rangaistuspaikkoja", koska en ole niitä tarvinnut.
9376
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Meillä koira tykkää olla kylppärissä (salaa saa kissanpaskaa:) ) Mutta voi taivas kun pitäs mennä pesemään,sillon on nelijarru päällä.Viimeksi eilen tappelin koiran kanssa kun tassut oli kuraset.
Voihan tietty olla ,että koira on pidetty kylppärissä edellisessä paikassa.

Äänestä
  • Minulla on uusi perheenjäsen seropiherra taloudessa ja hän inhoaa pesulla käyntiä. Sisälle tullessa en kurakelien alettua irrottanut hihnaa vaan kävelytin koiran suoraan pesulle. Myös kerroin ääneen koiralle, että pesulle ollaan menossa.Kylpyhuoneessa ovi kiinni, hihna irti ja nopean määrätietoisesti pesu ja kuivaus. Joinain kertoina palkka ja lopulta vain kiitos. Nyt menee vapaanakin, mutta jos irrottaa kontaktin koira yrittää luikahtaa toiseen huoneeseen karkuun. Jämäkästi vain komento pesulle ja niin se toimii. Tämä on sellainen pakkokuvio, mihin koira alistuu, kun ei muuta voi. Isompia pakotteita ja pelästyttämistä lisää varoisin, näin koira tietää, mistä on kyse vaikka ei olekaan kivaa.

    Äänestä

  • Koirakko kirjoitti:

    Minulla on uusi perheenjäsen seropiherra taloudessa ja hän inhoaa pesulla käyntiä. Sisälle tullessa en kurakelien alettua irrottanut hihnaa vaan kävelytin koiran suoraan pesulle. Myös kerroin ääneen koiralle, että pesulle ollaan menossa.Kylpyhuoneessa ovi kiinni, hihna irti ja nopean määrätietoisesti pesu ja kuivaus. Joinain kertoina palkka ja lopulta vain kiitos. Nyt menee vapaanakin, mutta jos irrottaa kontaktin koira yrittää luikahtaa toiseen huoneeseen karkuun. Jämäkästi vain komento pesulle ja niin se toimii. Tämä on sellainen pakkokuvio, mihin koira alistuu, kun ei muuta voi. Isompia pakotteita ja pelästyttämistä lisää varoisin, näin koira tietää, mistä on kyse vaikka ei olekaan kivaa.

    meillä on niin vahvahermonen ja itsevarma ja tosi itsepäinen koira,että se kestää pienen pakon,pesun jälkeen sillä on huitsin hauskaa juosta pitkin asuntoa,tunkee päätä kaikkeen mihin mahtuu.
    Niin,meidän koira on niin itsepäinen ,että tuskin koskaan menee vapaaehtosesti pesuun,mutta ei haittaa,kun kuitenkin on asioita mitä on pakko tehdä,tykkäsi se tai ei.

    Äänestä

  • Olen pessyt koirani pari kertaa pihallani (ns. katettu piha, ympäri vuoden aika lämmin paikka). Ja vanhempieni luona olen pessyt koirani heidän saunassaan (ei ole yhtään siis vessan näköinen paikka), eikä koirallani ole ollut mitään sitä vastaan.

    Äänestä

Meillä taas poitsu suorastaan väkisin yrittää kylppäriin vaikkei mitään asiaa olisikaan. Tassujen ja mahan suihkuttelu lenkin jälkeen ei ole mikään ongelma ja kuivaaminen koetaan leikiksi. Narttu taas tulee kyllä pestäväksi ihan vapaaehtoisesti mutta mitään hinkua sillä ei ole sinne.
Veikkaan että koiraasi on pakolla säilytetty kylpyhuoneessa tai sitten rangaistuksena. Nelivuotias vielä oppii uusille tavoille, anna aina palkintoa kun koiran huuhtelet ja voihan sitä keksiä jotain leikkiä, koulutusta tai muuta motivoivaa ko. huoneessa niin kyllä se siitä.

Äänestä
  • varmasti että koiraa olisi pidetty vessassa???? eivät kaikki koirat todellakaan ole vesipetoja jotka rakastaisivat pesuja....

    Äänestä

  • sanoa... kirjoitti:

    varmasti että koiraa olisi pidetty vessassa???? eivät kaikki koirat todellakaan ole vesipetoja jotka rakastaisivat pesuja....

    ainakaan vettä/pesua koirani ei inhoa/pelkää. Muutaman kerran olen huuhdellut ja pessyt koirani tassut ja mahanalustan pihallani (nyt valitettavasti se ei onnistu, piha on "remontissa"), eikä koirallani ole ollut mitään sitä vastaan. Siitä päättelin.

    Äänestä

Pakko kertoa koirastani. Hän inhoaa pesulla käyntiä, mutta mutta.. Tänään, kun tultiin lenkiltä ja sanoin vapaalle koiralle ulko-ovella nätisti "pesulle" koira meni suoraan kylpyhuoneen ovelle ja avasi itse kuonollaan raollaan olevan oven. Ja meni sitten pesupaikalle odottamaan. Olen äimistyneen kiitollenen, että minulla on noin viksu vekotin. Ja juttu voisi olla aivan toisin, kun koira on näitä pelastettuja yksilöitä. Niin, että jaksamista vaan kaikille, kyllä se siintä.

Äänestä

jos se ei ole kerran siitä kiinni etteikö tykkäisi pesusta niin entäs jos vessassa kaikuu koiran mielestä epämiellyttävästi?
jos se ei sen takia tykkää vessapesuista?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tsukiko kirjoitti:

En ole varma, onko tämä oikeassa paikassa, mutta kuitenkin;

Itselläni on 4-vuotias urokoira, joka on ollut minulla viime kesästä lähtien, edellisestä omistajasta ei ole mitään tietoa. Koirani on kyllä peruskoulutettu, sana "ei" menee hyvin perille, ja itse olen joitakin asioita koirallani opettanut. Tottelee hyvin ja on muutenkin ystävällinen, hellyyden kipeä, miellyttämishaluinen ja kiltti, mutta hieman arka. Hieman on ongelmia ollut, mutteivät ole olleet kovinkaan suuria ja helposti ovat olleet korjattavissa.
Nyt kurakelien takia olen huomannut yhden asian; lenkin jälkeen yritän saada koirani vessaan tassujen puhdistusta varten ja aina koirani kamalasti vessaan menoa vastaan, ei meinaa mennä mitenkään, ja kun ollaan päästy vessaan, niin yrittää karata sieltä koko ajan. Vasta sitten, kun saan pyyhittyä ja kuivattua koirani tassut, niin koirani rauhoittuu, eikä yritä karata vessasta. Tästä oletan, että vessa on ollut jonkinlainen rangaistuspaikka koiralleni, ja siksi se ei sinne halua mennä. Miten saan tuon vessakammon "kitkettyä" koirastani?
Itse en käytä "rangaistuspaikkoja", koska en ole niitä tarvinnut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu