Kustannukset

Minkä verran koiran ruokiin (25-35 kiloisen)kuluu rahaa kuukaudessa? kertokaa koiran rotu, ruokamerkki ja määrä (suunnilleen) jonka koira syö päivässä. kiitos kaikille etukäteen.
6253
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Meillä on 25 kg sekarotuinen mummo, joka kuitenkin liikkuu aktiivisesti.
Ruoka on joko NUTROa tai PEDIRGEEtä, hintaero on suuri. Joka päivä Sandra saa myös "kotiruokaa", esim. puuroa, riisiä ym. Joten annamme papanoita n. 200g päivässä?.. En ole koskaan laskenut tuoreruon kuluja koska ne ovat yleensä ylijäämiä meiltä ihmisiltä ym. Mutta siis kuivaruoka(NUTRO 15kg, 50 €) on kestänyt parhaimmillaan jopa vajaa 3kk. Mutta sitten taas silloin kun tuoreruokaa on vähemmän niin pussi voi mennä jopa päälle kuukaudessa.. RAHALLINEN kulutus(jota siis kysyit) riippuu aivan siitä että mitä ruokaa koirallesi syötät(halpaa vai kallista), ja että syötätkö muuta kuin koiranruokaa.. meillä menee ruokaan siis varmaan noin 30€..?

Äänestä

Meillä on samojedinkoira, joka tällä hetkellä painaa vielä 20 kg. Se syö päivässä 3 kertaa, ja kerralla menee sellainen Pedigreen/Sertin 400 g purkki. Siihen tietysti lisätään perunaa, riisiä, makaroneja, mitä sitten löytyykin. Sitä kokonaismäärää kuukaudessa on aika vaikeaa arvioida, kun joskus koiralle annetaan tavallista ihmisenkin ruokaa. Mutta sitten vielä kaikennäköiset puruluut, kuivaa ruokaa, koiran suklaa, jonka avulla sitä koulutetaan.

Joten jos olet hankkimassa koiraa ja mietit että kuinkahan paljon rahaa siihen menee, niin ota huomioon vielä rokotukset, ja kaikennäköiset eläinlääkärillä käynnit myös! Nuo rokotuksetkin maksaa jo pelkästään 20-30€. Ja sitten sun vielä täytyy ostaa mahdolliset harjat, koiraa harjaamaan (jos sillä on sellainen turkki), nekin maksaa, ja sitten koiransampoo ja paljon paljon kaikkea. Joten jos sulla on n. 50€ kuussa koiralle, ja PALJON aikaa, niin siitä vaan.

Äänestä

venäjänajokoiranarttu (tällä hetkellä kantavana), painaa noin 25 kiloa, syö päivässä normaalisti 300 g Genesistä. Liikunta varsinkin syksyllä runsasta. 15 kg säkki kestää noin 6 viikkoa, joten rahaa menee pelkkään ruokaan 47€/säkki. Nyt kuluu enemmän, kun ruoan tarve kasvaa pentujen kasvun myötä.

Äänestä

söi n. 3dl Pedigreen senior-nappuloita/päivä. Nuorempana ja virkeämpänä se nautti Purina Pro Plan Performancea suunnilleen saman 3-4dl/päivä ja silloin säkki(15kg) kesti noin 2kk. Nappuloiden lisänä se söi ruuantähteet puurosta makaronilaatikkoon ja leivänkannikoihin =) Ja joskus "varasti" lasten hedelmäsoseita ja jugurtinjämiä, jos muksuilla oli jääny astiat lojumaan =)

Mutta noin yleisesti saat varauta n. 50E:n kuukausimenoihin koiran kanssa, sillä saat hyvän koiranmuonan ja puruluut koiralle sekä vähän nameja myös =)

Äänestä

50€ on aika lähellä totuutta?Riippuu vähän mitä
syöttää,voi mennä enemmänkin?

Äänestä

Minulla on samojedinarttu. Enpä ole ajatellut, kauanko Nutron Choice kana-riisi kestää. Ehkä kolmisen kk. Koira syö yrjölän puuroa, jauhelihaa, kotiruoan jämiä, piimää ym. Varmaan 50-60e kk on aika lähellä. Kuitenkin syöttämällä hyvälaatuista ruokaa välttää monia ongelmia, jotka kenties ilmenevät huonolaatuisen tai epäsopivan ruokinnan yhteydessä. Ruokaan kannattaa satsata.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


€lin@ kirjoitti:

Minkä verran koiran ruokiin (25-35 kiloisen)kuluu rahaa kuukaudessa? kertokaa koiran rotu, ruokamerkki ja määrä (suunnilleen) jonka koira syö päivässä. kiitos kaikille etukäteen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu