Minä se aina luulin, että suuret valokuvataiteilijat perustavat firman ja valokuvaavat muotokuvia tasa-arvoisesti. Meninpä kaupunkimme arvotetun valokuvaajan luokse koska halusin kerrankin kunnon kuvan.
Annoin paljon toiveita koska valokuvausliikkeen seinällä oli laadukkaita kuvia. yhdessä kuvassa oli tohtorinhattu päässä oleva nainen. Kuva oli hieno. Toinen hieno kuva oli nuoresta alastomasta naisesta otettu laadukas, hyvällä maulla otettu muotokuva.
Olinpa tyhmä kun maksoin liikaa ja sain vain tusinatason valokuvan, paremman olisin saanut kampaajaltani. Vaikka maksoin itseäni kipeäksi sain vain halventavan kohtelun. Nyt vasta ymmärsin minulla olisi pitänyt olla yhteiskunnallinen korkea asema josta valokuvaaja hyötyy, nuori nainen taas oli luultavasti malli.
niinpä köyhdyin ja sain huonomman kuvan kun toisessa vaatimattomassa valokuvaamossa.
No selitys löytyikin, mies oli nainut jo kuuluisan valokuvaajan tyttären ja saanut tämän kautta liikkeen. Nainen on erittäin vaatimattoman oloinen.
katsoin valokuva-albumiin ja näin lapseni kuolleen isän Jannen kuvia lapsestani ja järkytyin, hänen kuvansa olivat paljon laadukkaampia.
Minä näin Jannen lahjakkuuden, mutta nyt vasta nähtyäni n.s ammattivalokuvaajan liikkeen tuotokset tajusin, etä meidän olisi pitänyt yhdessä perustaa valokuvausfirma.
Minäkin otin valokuvan Jannesta ja Janne taisi olla kateellinen koska ottamani kuva oli parempi kuin hänen ottamansa kuva!
Olinpa tyhmä kun en tajunnut, että miehetkin naivat rahaa.
Olinpa nöyrä kun kuvittelin....
Anonyymi
1
50
Vastaukset
- Anonyymi
Luulo ei ole tiedon väärtti. Kyllä ihmisen pitäisi osata ottaa selvää mitä on ostamassa, mistä ja keneltä. Jos ei jaksa vaivautua niin voi voi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 743350
- 2012882
- 252740
- 492658
- 222544
Kuule rakas...
Kerrohan minulle lempivärisi niin osaan jatkaa yhtä projektia? Arvaan jo melkein kyllä toki. Olethan sinä aina niin tyyl412365Miten hitsissä ulosoton asiakas?
On tää maailma kumma, tässä haisee suuri kusetus ja ennennäkemättömän törkeä *huijaus*! Miten to.monen kieroilu on edez2101853Törmättiin tänään
enkä taaskaan osannut reagoida fiksusti. Menen aina lukkoon. Yksi asia on varma: tunteeni sinua kohtaan ovat edelleen v241777- 381654
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen1491501