Miten selvittää tämä sotku

Anonyymi

Hei

Olen nyt saanut aika mehevän riidan aikaan vanhempieni välillä , vaikka tarkoitus ei ollut. ja nyt kaduttaa että ylipäänsä sanoin yhtään mitään.

Isäni on aina ollut sellainen että ei ole oikein koskaan ottanut kantaa mihinkään. Minulla ja isällä on ollut todella paljon riitoja ja isäni ei ole koskaan osannut käsitellä riitatilanteita, vaan uhriutunut ja sitten alkanut mököttää. MIstään asioista ei myöskään ole koskaan voinut puhua, vaan isäni on yleensä poistunut paikalta ja sitten asiat ovat "unohdettu". Vanhoista asioista ja erimielisyyksistä ei myöskään ole koskaan voinut puhua, koska ongelmia ja riitoja ei isäni mielestä koskaan ole ollut eikä hän edes muista niitä tai sitten minusta on tehty se syntipukki. MInulla ja isälläni on ollut yhdessä vaiheessa huonot ja tulehtuneet välit erimielisyyksien takia .
Nykyisin välit on kunnossa ja hyvät ja niin on ollut jo mont vuotta ja en itse ole kokenut mitenkään tärkeänä sitä, että vanhoja asioita alettaisiin jauhaa uudestaan, sillä ne ovat mennyttä.

Äitiäni tämä on rasittanut aina , koska hän haluaa aina selvittää asiat , mutta hänellä on todella paha tapa jauhaa jotain todella vanhoja asioita ja ottaa niitä esille ja niiden kautta myös syyllistää vaikka sille ei olisikaan aina aihetta. Useasti hän saattaa kysyä minulta vanhoista asioista viitaten lapsuuteeni ja kysyä että onko hän ollut hyvä äiti vai ovatko ongelmani johtuneet hänestä tai kasvatuksesta. Äitini on joskus myös miettinyt sitä, että olisiko isäni käytös vaikuttanut minun itsetuntooni ym.

Minulla ei ole elämässäni ole ollut kovinkaan helppoa aina, mutta olen kuitenkin selviytynyt vaikeuksistani . Silti äitini kyselee edelleen noista asiosita ja etenkin silloin kuin on humalassa. Hänellä on joku ihme pakkomiele löytää syyllinen minun entisiin vaikeuksiini koulussa ja elämässä.

Nyt vähän aikaa sitten hän kysyi minulta taas ja lähinnä halusi tietää että kummoisia minun ja isäni riidat olivat ja miten koin ne. MInä sitten kerroin muutaman tapauksen ja sanoin että olen ihmetellyt sitä että niitä riitoja ei koskaan selvitetty ja sitten mökötettiin. Sanoin kyllä äidilleni, että ei niistä kannata isälle mitään sanoa, sillä hän ei ota kantaa asioihin ja sitten hän pahoittaa mielensä. Noi vanhat asiat ei ole edes mitenkään vaikuttaneet siihen , että minulla oli koulussa vaikeaa.

Äitini meni sitten lupauksesta huolimatta tivaamaan isältäni näistä vanhoista asioista hyökkäävästi . Nyt isäni on pahoittanut mielensä, eikä halua edes puhua kanssani ja kokee että hän on kaikkeen syyllinen. Äitini taas on sitä mieltä, että minun ei kuuluisikaan puhua isäni kanssa ja kertoa että hän on itse kysellyt minulta, koska sitten se tekisi hänestä syyllisen. Äiti myös sitten kyseenalaisti myös sen, että olenko hänelle puhunut totta kun suutuin siitä että hän meni hyökkäämään isäni kimppuun noilla vanhoilla jutuilla .

Eli nyt on sitten täysi riita päällä ja minulla on aivan kauhea olo.

En tiedä miten tätä voisi alkaa selvittämään.

4

205

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sinulla ei näytä olevan muita vaihtoehtoja kun odottaa ja katsoa mitä tapahtuu. Mielestäni tuollainen toiminta on naurettavaa vanhemmilta.

    • Anonyymi

      Voi ku sotkunen tilanne! Tilatkaa aika perheterapeutille?

    • Anonyymi

      Hei!
      Kannattaa ottaa yhteyttä mannerheimin lastensuojeluliittoon, sosiaalitoimistoon tai poliisille. Jos siis olet vielä lapsi/nuori. Tietyissä tapauksissa lapseksi tulkitaan vielä alle 21 vuotias.
      Tuollainen käytös ei ole tervettä käytöstä vanhemmilta ja siihen pitää ammattilaisen puuttua sinua auttaakseen.
      Jos olet yli 21 vuotias niin pyydä sosiaalihuollosta apua, että sinun pitää muuttaa pois ja kerro millaisessa tilanteessa asut.

      Kumminkin, oli miten hyvänsä. Ala pikkuhiljaa itsenäistymään ja säästämään siihen rahaa yms. Koska sinun terveys ja elämä tarvitsee sitä, että ammattilainen tulee auttamaan sinua vanhempiesi kanssa ja sinä et ole niin kiinni vanhemmissasi.

      Tiedän, että olet varmasti ollut pitkään tilanteessa, että vähättelt asiaa ja sinulle vanhempasi käytös on normaalia. Se ei ole normaalia ja tulee vaikuttamaan kehitykseesi, etenkin mielenterveydellisesti, jos et saa ulkopuolelta apua.

      Älä kerro vanhemmillesi, että ilmoitat asiasta jollekin. Paras tapa on, että selvität missä teillä on lähin sosiaalitoimisto ja varmistat milloin se on auki. Fyysisesti menet paikalle ja kerrot tilanteestasi. Se varmistaa, että et kerro vanhemmillesi heikompana hetkenä ja aiheuta vain lisää harmia itsellesi.

      Sosiaalihuollolla yms. on vaitiolovelvollisuus. Joten jos et itse kerro tai anna lupaa heille kertoa niin ilmoitus nimetön. Se on voinut silloin tulla esim. opettajalta yms.

      Tietty vähintään netissä otat omassa rauhassa yhteyttä lastensuojeluun, jos on liian vaikea kävellä suoraan toimistolle. He neuvovat sinua parhaiten.

    • Hei!

      Tilanne kuulostaa kyllä vaikealta. Vanhempiesi väliseen kommunikaatioon ja tunteiden käsittelyyn sinun on varmastikin hankala puuttua tai toimia oikein, koska tilanne vaikuttaa olleen pitkään melko tulehtunut ja heillä on erilaiset tavat käsitellä asioita.

      Tilanteessasi eniten auttaisi, että saat itsellesi apua ja pystyt puhumaan omista tunteistasi ja tulet kuulluksi huoliesi kanssa.

      Koulupsykologin tai kuraattorin kanssa keskustelu voisi auttaa. Koko perheelle voisi saada apua esimerkiksi perheneuvolan tai perheasiain neuvottelukeskuksen kautta.

      Puhu rohkeasti turvallisten aikuisten kanssa tilanteestasi ja viisaasti näet vanhempien hankaluudet kommunikaatiossa.

      Rohkeasti vain eteenpäin.

      terkuin: Mupuna, Helsingin netti Saappaasta

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      113
      2396
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      37
      1433
    3. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      640
      986
    4. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      962
    6. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      97
      868
    7. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    8. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      700
    9. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      696
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      686
    Aihe